Arvostelevat sukulaiset

19.88

Olen todella erilainen mun sisarusten kanssa - oon absolutisti, he voisivat juoda ja käydä baareissa vaikka joka viikko jos vain olisi rahaa. Vanhemmat juo myös usein, ja saan jatkuvasti kuulla siitä miten outo ja tylsä olen kun en halua juoda ja käydä baareissa. Ollaan muutenkin tosi erilaisia, he puhuvat aina omista asioistaan ja haluavat olla keskipisteenä. He eivät ole vissiin ikinä lukeneet huvikseen kirjoja ja ovat minun mielestäni vähän pinnallisia. Itse tykkään lukea, piirtää ja olen aika vaitelias omista asioistani. En muutenkaan ole mikään ylttiö sosiaalinen, tykkään olla itsekseni.
Eniten kuitenkin saan jatkuvaa arvostelua ja vähän haukkumistakin siitä, miten minä ja miesystäväni olemme seurustelleet yhdeksän vuotta, emmekä vieläkään asu yhdessä. Siskoni on aina asunut poikaystäviensä kanssa, hän ei osaa olla hetkeäkään yksinään ja seurustellessaan on äijänsä kanssa 24/7, on valmis muuttamaan yhteen kuukauden tuntemisen perusteella. Huvittavaa sinällään että hän on arvostelemassa meidän pitkäaikaista suhdetta, ja hänen omansa romuttuvat liian nopealla etenemisellä tuntemattomien kanssa. Veljeni ei ole tyttöystävänsä kanssa kokoajan kylkikyljessä, mutta hekin asuvat yhdessä ja saan häneltäkin jatkuvaa arvostelua tästä miten me emme asu yhdessä. Oikeastaan joka kerta kun näen sisaruksiani tai vanhempiani saan selitellä miksi emme asu yhdessä,miksi emme kulje joka paikassa yhdessä, miksi näemme niin harvoin yms yms. He antavat puheillaan olettaa että heidän tyylinsä on ainoa oikea, muuten suhde on huono: heti pitää asua yhdessä, enintään vuoden jälkeen on asuttava yhdessä, joka paikkaan pitäisi mennä yhdessä, on muka outoa jos miesystäväni ei jaksa aina töiden jälkeen ajaa tunnin matkaa minua tapaamaan.
Itse halusin asua yksin muutettuani kotoa,koska minusta ei ole fiksua muuttaa kotoa suoraa yhteen jonkunkaa vaan pitää itsenäistyä ja aikuistua. Yleensä en jaksa välittää muiden puheista, mutta kun tämä arvostelu on ihan jatkuvaa. Alkaa todella jo itseäänkin ahdistaa kun pitää selitellä ja perustella heille asioita. Voin olla ennen heidän tapaamistaan täysin tyytyväinen suhteeseeni, mutta heidän arvostelua kuunnellessa alkaa itseäänkin masentaa ja epäillä onko suhde sitten oikeasti jotenkin huonompi. Näkemisemme vaihtelee, mutta keskimäärin näemme 3-4 päivänä viikossa, soittelemme joka päivä.
Minkälaisia erilaisia suhteita muilla on? Mitä mieltä olette erillään asumisesta pitkässä suhteessa? Saatteko itse kuulla arvostelua suhteistanne?

10

268

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Maariankämmekkäinen

      Kuule ei siinä muu auta kuin rajoittaa rajusti tekemisissä oloa. Eivät he siitä muutu.

    • irtijuopoista

      Juuri näin, yhteys loppu tai pikuhiljaa minimiin, ei juopot muutu.Ilkeitä ja kateellisia ovat, haluavat myös olosi kurjaksi,koska ovat itse kurjia.

    • hauskaapalstaelämää

      heh. Ethän sinä ollut enää oikeastaan missään tekemisissä oman sukusi kanssa, joten kuinkas ne nyt noin ovat sinua aina arvostelemassa?

      Sinä haukut sisaruksiasi ja vanhempiasi tauotta keskustelupalstoilla ja duunaat aloituksia jatkuvasti tänne, he sentään haukkuvat sinua päin naamaa, joten tasoissa olette.

      • 19.88

        En tiedä keneksi mua luulet, tämä on mun ensimmäinen alottama keskustelu? Oon aiemmin kirjottanu vaan muiden keskusteluihin.


      • hauskaapalstaelämää

        olet näköjään ottanut liikaa lääkkeitä kun muisti on noin pahasti mennyt.


      • 19.88

        Tai sitten sinulla ei ole parempaa tekemistä kuin lukea monen vuoden keskustelut läpi, vertailla niitä keskenään ja keksiä muille tarinoita.


    • hauskaapalstaelämää

      mitenkä olisi esim. tämä aloitus?
      Siis oikeesti, etkö sinä muista 2-3 viikon takaisia juttujasikaan :).

      Pariskunta ei tekemisissä toistensa sukujen kanssa
      m.oi
      28.7.2016 23:49
      Ollaan seurusteltu mieheni kanssa 9vuotta, ollaan 28vuotiaita, mutta me emme ole kumpikaan tekemisissä toistemme sukujen kanssa. minua ei kiinnosta olla tekemisissä tai kahvitella hänen sukulaistensa kanssa ja sama toistepäin. en mene hänen mukaansa tämän serkun häihin eikä hänkään tule minun. luulen että osa syy tähän on että meillä on hyvin erilaiset perhetaustat. minä en ole yhtään läheinen äitini kanssa,isän kanssa ehkä jonkin verran, siskojeni kanssa olen läheisin. meidän suvussa pitää olla itsenäinen heti kun täyttää 18, äitini ei merkitse minulle yhtään mitään, eikä mitkään turhat kissanristiäiset kuulu meillä kuvaan. sitten taas mieheni suku on hirveän läheinen keskenään, nimppareitakin tyyliin juhlitaan yms. minua ahdistaa heidän tyylinsä, en tunne oloani mukavaksi ajatuksesta että ollaan niin läheisiä kaikkien tätien, serkkujen yms kanssa. erona on myös se että minun suvussa esim häihin kuuluu alkoholi, vaikka itse tosin en juo koskaan, mutta muut juo. sitten taas mieheni sukuun ei kuulu juominen ikinä,he ovat aika uskovaisia. en ole aiemmin oikeastaan ajatellut tätä systeemiämme tarkemmin mutta viime aikoina on alkanut mietityttää voiko tällainen suhde toimia? onko muilla samanlainen tilanne? onko suhteemme outo tai menossa huonoon suuntaan? olen aina ajatellut että jos on suhteessa niin ei siihen tarvi kuulua kummankaan sukulaiset sun muut, mutta nykyään tuntuu vaan että pariskunnat eivät mene enää mihinkään itsekseen vaan aina pitää olla kumppani mukana roikkumassa.

      jne jne.. samanlaisia aloituksia sinulta löytyy ties kuinka monta.
      Eikä tässä tarvitse mitään kaivella eikä muistella, kun nämä samat stoorit pyörii randomina sulla. Uusi aloitus tulee joka ikinen viikko.
      Vaihda nyt hyvä ihminen edes ikä ja seurusteluvuodet ja vaihda myös kirjoitustyyliä, sinut tunnistaa heti, kun teet samat virheet ja maneerit joka aloituksessa.

      • 19.88

        Todella alkaa pelottaa tällaisilla keskustelupalstoilla aina sun kaltaiset stalkkerit. mitä sä saat tällasesta käytöksestä irti? mut jos sä tulet iloiseksi tällasesta niin sovitaan vaikka että mä olen kirjoittanut joka toisen tekstin täällä? mikäli et ole huomannut niin aika monilla suomalaisilla on suvussa alkoholisteja,monet kirjoittaa samalla tavalla,monet on seurustellu tietyn ajan ja monet on saman ikäisiä? Paitsi etten ole edes 28, eikä minulla ole montaa siskoa. en aio enää ottaa sun juttuihin kantaa, onnittelut jos sun tarkotus oli pilata uuden käyttäjän vaikutelma koko sivustosta.


    • eläjaannaelää

      "Alkaa todella jo itseäänkin ahdistaa kun pitää selitellä ja perustella heille asioita. "

      Eihän sinun tarvitse heille selittää ja perustella mitään. Voisit vain sanoa, että en jaksa kuunnella tuollaista, meillä on oma suhteemme ja olemme tyytyväisiä.

      Itsekin olen tuohon alkoholinkäyttöön painostamiseen täysin kyllästynyt. Joskus olen sanonut, että älä puutu juomattomuuteeni, niin minäkään en puutu sinun juomiseesi.

      Viestissäsi itsekin arvostelet vanhempiasi ja siskoasi. Tällaisesta tulee helposti kierre, jos sen antaa jatkua. Et tarvitse heiltä lupaa elää kuten haluat, jos sisäistät sen, niin pystyt toimimaan niin, että he kunnioittavat sinun tapaasi olla ja elää.

    • hauskaapalstaelämää

      voi voi ressukkaa, mutta kaikin mokomin, jos saat iloa omien sukulaistesi haukkumisesta, niin anna palaa vaan ja tehtaile vaikka sata aloitusta päivässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      51
      3259
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      943
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      830
    4. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      724
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      17
      710
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      611
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      22
      611
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      42
      600
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      577
    Aihe