Olenko liian kiltti? Mietin aina välillä eroa, syitä en tässä paljasta, mutta sitten mietin satuttavani pahoin appivanhempiani, omia vanhempiani, lapsiani?
Kenen tässä nyt kannattaisi nuolla haavansa ja kenen vuodattaa verta? Ympäristön paineet/mileipiteet voivat varmasti olla murskaavia vai mitä? miten itse olette selvinneet?
Kenen tässä nyt kannattaisi nuolla haavansa ja kenen vuodattaa verta? Ympäristön paineet/mileipiteet voivat varmasti olla murskaavia vai mitä? miten itse olette selvinneet?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ajattele nyt ekana itseäsi ja lapsiasi.
Jos sinä kärsit avioliitossasi, kärsivät myös lapsesikin.
Jos muutamilla sanoilla sanotaan, niin jokseenkin noin sanoisin myös.
Lisäisin tosin, että vanhemman velvollisuus lapsiaan ja toki puolisoaankin kohtaan on hakea ratkaisuja "kärsimyksen" lopettamiseksi, joista ero viimeinen.
En päätäni juurikaan vaivaisi appivanhempien tms. reaktioilla. Jos eroon päädytty, se heillekin asiallisesti kerrottava, ilman syyttelyä tai "yksityiskohtia" vaan toteavasti, vetämättä heitä mukaan riitoihin ja valitsemaan puoliaan (isovanhemmuushan säilyy erosta huolimatta, ja sikäli yhteys oman lapsen exään)
Olen itse kamppaillut vuosikausia sellaisten kysymysten kanssa, että mitä vanhempani sanovat, jos... ylipäänsä teen elämässäni merkittäviä ratkaisuja, jota he eivät ymmärrä tai hyväksy.. Kysymys on todella painava ja näin keski-iässä meidän on aikuistuttava todella, ja tehtävä omat ratkaisumme, emme ole tilivelvollisia ulkopuolisille, joita ajattelen vanhempien ja appivanhempien olevan nyky-yhteiskunnasa. Teitpä ratkaisusi avioliitossasi tai muissa asioissa mihin suuntaan tahansa, ole itsellesi armollinen, se että muiden mielipiteet vaikuttavat, on ymmärrettävää! Jotkut eivät pysty koskaan tekemään vanhempien toiveita vastaan, vaikka vanhemmat olisivat kuolleetkin, ja arvelen, että siksi jotkut sairastuvat lamauttavaan masennukseen. Keski-iässä tapahtuva todellinen itsenäistyminen ja aikuistuminen on valtava prosessi. Anna itsellesi aikaa etsiä sisältäsi totuutta siitä, mihin suuntaan sielusi tahtoo sinua viedä. Vain sisältäsi voit sen kuulla. Tsemppiä! Itse olen kasvanut valtavasti henkisesti samantapaisten paineiden kanssa. En paljasta millaisia ratkaisuja tein avioliittoni suhteen, etten johdattelisi ketään samaan suuntaan. Jokaisella on oma tiensä, ja vastauksen kuulee sisäkautta, sisältään, vaikka sieltä joskus jopa enkeleiden ohjeita kuulee, ehkäpä.
Kiitos rohkaisevasta kirjoituksestasi. Sain siitä
tähän päivään voimia paljon, vaikka se ei minulle ollutkaan.. :o) Kaikkea hyvää Sinulle!
Unohdin äskeisestä kommenttipuheenvuorostani lapset. Teidän yhteiset lapset ovat tärkeitä ja heidän hyvinvointinsa on tärkeää, olettepa yhdessä tai erikseen. Mitä teetkin, pyri tekemään se niin, että lapsilla on hyvät ja turvalliset välit molempiin vanhempiinsa, eivätkä he joudu vanhempien tuskien välikappaleiksi. Mielestäni lapset voivat hyvinkin hyväksyä vanhempiensa eron, jos molemmilla vanhemmilla on tämä johtotähti mielessään. Kärsivällisyyttä se vaatii paljon.