Mikä on mielestänne liian kevyt peruste eroamiselle?
Onko pelkkä tunne siitä että "tää ei vain toimi" eli jos joutuu törmäyskurssille ihan arjen asioissa? Jos siis toinen ei esim. juo, lyö tai käy vieraisssa? Kuinkahan moni on jättänyt kaiken entisen haaveilevansa vain jostain paremmasta, ihmisarvoisemmasta? Onko tämä vain romantiikan nälkää vai jotain muuta haihattelua?
Onko pelkkä tunne siitä että "tää ei vain toimi" eli jos joutuu törmäyskurssille ihan arjen asioissa? Jos siis toinen ei esim. juo, lyö tai käy vieraisssa? Kuinkahan moni on jättänyt kaiken entisen haaveilevansa vain jostain paremmasta, ihmisarvoisemmasta? Onko tämä vain romantiikan nälkää vai jotain muuta haihattelua?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen jättänyt 5 vuoden jälkeen "hyvän liiton" arjen astuttua kuvaan. Tosin olin hyvin nuori ja lapsia ei ollut. Ehkä olin lukenut liikaa rakkausromaaneja ja kun intohimo laantui, en osannut elää arjen pikkuasioista, lähdin hakemaan sitä suurta rakkautta taas.
Ensimmäinen intohimo sattui olemaan alkoholisti. Vuoden rakkaudessani selitin itselleni, että hänellä on erilainen juomakulttuuri kuin minulla. Kuuluu olla kännissä kaikki juhlapäivät, viikonloput ja välillä viikollakin, kun oli joku kokous. Puoli vuotta seurasin tilannetta ja kun kesäloman aikana hän joi joka päivä pullon kirkasta, totesin tilanteen. Puoli vuotta keskustelimme ja minä tein raastavaa eroa, kuningas oli voittanut.
Toinen rakkaus eron jälkeen oli kaikkien äitien toivevävy, hyvä asema, supliikkimies. Kotioloissa täysin alistava narsisti. Minulla meni kaksi vuotta selvitä itsetuntoni tuhoutumisesta.
Sitten elämääni astui se arjen mies taas, meillä on kaksi lasta ja ihanan tasapainoinen elämä.
Meillä nautitaan pienistä asioista, vaikka saunassakäynnistä, kun lapset ovat nukkumassa.
Minun mielipiteeni on, jos sitä suurta etsii, saa vaihtaa 2-5 vuoden välein, siis jos arjesta ei löydä niitä hyvänolontunteita.
No mitäpä jos tosiaan nauttii arjesta, mutta ei sen toisen kanssa...rakastaa lapsiaan, hyviä hetkiä, mutta ärsyyntyy sen toisen sanoista, teoista, melkein mistä vaan...pitäiskö mennä kallon kutistajalle. Joskus tekisi mieli kyllä heittää kaikki paskat tunteet olan yli ja aloittaa uusi elämä yksin tai sitten jutella toisen kanssa ihan pwerusteellisesti. Toinen ei taas ole keskustelevaa tyyppiä lainkaan. Kerran vuoteessa kyyneleet valuivat poskillani ja niiskutin, niin toinen vain kysyy onx sulla nuha?
Tässä samaa problematiikkaa omassa elämässä pohditaan. Kohta 14v yhdessä joista 11v naimisissa. Lapsia kolme. Arjen rutiinit sujuvat rutinoituneesti; kumpikaan meistä ei käy vieraissa, juo alkoholia normaalia enempää tahikka käyttädy väkivaltaisesti - tai mitään muutakaan "perinteistä" syytä.
Minä kuitenkin koen voivani pahoin suhteessamme. Vaimoni mielestä liitossamme ei ole mitään vikaa, kun ei tuollaisia "perinteisiä" vikojakaan ole.
Kissa on meillä kuitenkin nostettu pöydälle, ja tässä ollaan menossa parisuhdeterapiaan. Siinäpä oli työ saada vaimo havahtumaan, että tässä on tosi kysymyksessä; ero tulee jos ei tilanne muutu. Meillä mielestäni suurin ongelma liittyy viestintään, ymmärrämme väärin toisen sanomiset ect. Terapian lisäksi on tarkoitus osallistua pariviestinnän kurssille, joka taitaa olla meidän tilanteeseemme kuin nenä päähän.
Tilanteesta voi halukkaat käydä lukemassa enemmän tukiasema.net'in puolella
http://www.tukiasema.net/keskustelu/show.asp?id=16631&c=14&p=1&pm=1
Meiiläkin kolme lasta.Olemme mieheni kanssa kuin sisko ja sen veli! Tunteen paloa ei löydy kuin joskus harvoin lauantaina saunan jälkeen...
Jos juhlimme kotona tai lähdemme ulos mies ottaa silloin änkyrät ja mun ilta on pilalla. Kotona sillä on joskus ollut piilopullo ja sitten samein silmin väittänyt mulle et tuli känniin kahdesta oluesta heh
190senttinen ja satakiloinen äijä! Ravintelissa "karkailee" salaa juomaan. Mun isä on ollu kova juomaan ja mä kattelin pienen ikäni tappelua ja ryypiskelyä, oon päättäny etten alistu moiseen! OOn sen miehellekin sanonut. Joskus mies on tosi äreä ja loihtee lapsille vain pelkkää EI-sanaa vaikkei oikeesti olisi syytä...et silleen. oon sanonu, et ne on sun rakkaimpiasi...tämä kuitenkin selvin päin.Epäilen et töissäkin on silloin ollut rankempaa
heti kun vaimo rupsahtaa eikä pysty toimittamaan uusia mukuloita niin vaihtoon menee! paitsi sitten kun ei enää itekään pysty 'siihen'...
Asenteella että akka vaihtoon kun ei pysty poikimaan on kyllä sovinistista, vanhanaikaista ja ennen kaikkea itsekästä. Toivon että vaimosi tietää mitä ajattelet hänestä ja ymmärtää lähteä itse ajoissa....
Jälkikäteen voin todellakin tunnustaa, että kuvittelin elämän "aukeeva" eron jälkeen. Mutta paskan marjat. Romahdin täysin ja kokoomisessa on menossa kolmatta vuotta. Väitän kyllä, että olen ihmisenä kasvanut tänä aikana roimasti ja voin olla tyytyväinen tämänhetkiseen elämääni.
Minäkin mietin aikoinaan ennen eroa, että mikä olisi hyväksyttävä syy eroon. Olisi ollut helpompaa erota, jos mies olisi vetänyt turpaan, mutta kun oli kiltteyden perikuva. Mutta lopulta minun oli pakko ajatella itseänikin. Aloin kerta kaikkiaan voida niin huonosti henkisesti ja fyysisesti. Ajattelin, että ei kai tällaista kenenkään ole pakko kestää. Inhosin niin paljon miestäni, etten voinut kuvitella, että hän edes hipaisisi minua. Käytiin kyllä aikoinaan parisuhdeterapiassa ja koetettiin vaikka mitä, mutta kun kerta kaikkiaan positiiviset tunteet olivat kuolleet ja niitä ei elvytetty mitenkään. Eli harkitsin monta vuotta eroa enkä ole katunut päivääkään. Ainoa asia mitä kadun on se, etten eronnut jo ennemmin.
minäkin mietin aikoinaan eroa. Kiltti mies, mutta sulkeutunut ja aloite seksiin ehkä 2 krt vuodessa. Oli tasaista arkea hänen puolelta. Voin tosi huonosti ja kärsin etenkin seksielämän puutteesta, tietenkin. (Ennen aviota oli ollut tosi ihana suhde toisen kanssa). Puhuttiin ja välillä räjähtelinkin, selviteltiin ilmaa. Nyt yli 50-v. ollaan yhdessä oltu 30 v. Tuntuu hyvältä. Opin ettei toinen voi olla minulle Kaikki. Eikä hänen tarvitse olla. Turvallisuutta ja ehdotonta uskollisuutta on ollut tarjolla, ja nyt osaan sitä arvostaa. Olen kiitollinen että ollaan yhdessä, rakastan häntä mutta en oleta että hän täyttää kaikki tarpeeni! Olemme itsenäisiä ja yhdessä siis 200 %.