Miksi Olli Rhen ei ole kepun ehdokkaana...

...Vanhanen, tuo ehdottomasti varma epäonnistuja, pääastettiin keskustan presidentti ehdokkaaksi. Kukaan ei äänestä Vanhasta, hänellä oli nuorisosäätiö ongelmia ja kaikenmaailman yksityistä sekoilua naisten kanssa.

Miksi Rehn, tuo eu:ssa merkittäviä tehtäviä tehnyt kansanivälinen vaikuttaja ei ole ehdokkaana nyt? Ainoa kepulainen, mitä moni keskustan ulkopuolella olisi voinut äänestää. ja Ehkä hän olisi voinut ollakkin hyvä presidentti suomessa.

Niinistöä tekisi mieli äänestää, mutta miksi ei oteta uutta presidenttiä joka 6 vuotis kaudeksi. Esim. Halosen aikana suomi ajettiin nurkaan ja monissa asioissa kankkulan kaivolle....
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Kepu ei ota ehdokkaaksi sellaisia jotka ajavat muittenkin kuin MTK:n etua.

Äänestä
Aloittaja

..totta. Ja kepussa ei liian fiksut myöskään pärjää. Kepulainen super lääkäri pohjois-karjala projektin tekijä Pekka Puska ei menestynyt politiikassa. Mutta vanha tuomittu Juhantalo sen kun porskuttaa. Monelle kepulaiselle äänestyksen ohella pitää saada sanoa "haista v" jollekin, samaa ilmiötä demareilla. Kyvykkyys ei ole tärkeää vaan jonkinlainen äänestettävän kusipäisyys on tärkeää kepulaisille...

Äänestä

Rhen? Sama mies joka innokkaasti yritti ajaa Turkkia Euroopan Unioniin ollessaan bolitbyrokkikomissaarina Rysselissä. That man, Intelligence :) No way

Äänestä
  • Mies ajaa yhtäinnokkaasti juutalaisten rahantekokone guggenheimia viemään suomalaisten vähäisiä euroja, jos miehellä intoa riittää, niin miksei sijoita omiaan siihen, vaan meidän verorahoja on tunkemassa siihen.
    Miehen omaisuus on muuten keploteltu, ei rehellistä. Kuuluu siihen kirjekuori-luokkaan.

    Äänestä

..."Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) sanoo, että EU:n ja Turkin suhteet ovat heikentyneet viimeisen kymmenen vuoden ajan. Rehn vastasi komissaariaikanaan EU:n laajentumisasioista.

Vielä 2000-luvun ensi vuosikymmenellä Turkissa saatiin jäsenyyshakemuksen myötä esimerkiksi naisten ja kurdien asemaa parannettua, sanoo ministeri Rehn. Nyt Turkin ihmisoikeusasiat ovat ajautuneet tolalle, joka voi olla viimeinen niitti Turkin EU-jäsenyyden havittelulle.

– Jos esimerkiksi kuolemanrangaistus palautetaan Turkkiin, se väistämättä pakottaisi EU:n myöskin muodollisesti pysäyttämään jäsenyysneuvottelut. Nehän ovat olleet muutenkin käytännössä jäissä viimeisten vuosien aikana. Toisaalta Euroopan Unioni ja Turkki tarvitsevat toisiaan. Ei vähiten pakolaiskriisin hoitamisessa, terrorismin vastaisessa taistelussa ja Syyrian kriisin ratkaisussa.

Tutkija Toni Alaranta Ulkopoliittisesta instituutista analysoi, että komissaarina ollessaan Olli Rehn korosti Turkin strategista asemaa astinlautana Lähi-itään.

– Ajateltiin, että EU:n vaikutusvaltaa Lähi-idässä voisi lisätä, mikäli Turkki olisi EU-jäsen. Turkki on myös nouseva markkina-alue. Britannia on ollut tärkeä tukija tässä. Luulen, että Rehn ja presidentti Martti Ahtisaari edustavat myös tätä linjaa. Mielestäni ongelma on lähinnä se, että tällaista politiikkaa jatkettiin sellaisessakin tilanteessa, jossa jokaisen olisi pitänyt nähdä, että vallassa on islamistinen, autoritäärinen hallinto. Hallinto, joka ei millään lailla samastu mihinkään eurooppalaisiin arvoihin...."

Niinpä, mutta Turkki on nyt syöksynyt islamilaiseen terroriin ja tilanne on erittäin huono. Olisi ollut tuhat kertaa parempaa saada Turkkiin joku pakko "olla ihmiseksi".Amerikka on ajanut samalla periaatteella Turkkia EU:n . Tietenkään se ei olisi ollut mahdollista, mutta pitää ovea aukki olisi ollut erittäm viisasta..

Äänestä

Kuka vitun tampio on Olli Rhen?

Äänestä

Ollin on hyvä puuhailla kaikenlaista kun rahaa on. Kaikkia hienoja ulkomaalaisia museoita Hesaan. Voihan sitä sitten vaikka potkaista kansaa perseelle.

Äänestä
  • 3.58 "Herra President, can I finish"

    He he.. Ollilla tosi hyvä kielitaitoa "Herra President, can I finish"

    Äänestä

Vai että maanpetturi ja natsihuora merkkelin virallinen perseennuolija pressaksi, josta ei ole Suomelle ollut kuin puhdasta haittaa, harmia, ja kustannuksia? Eikä tule kyllä persläpi valehtelija tuppeensahatusta vanhasestakaan ressaa. Eikä sellasta päivää koita enää muutenkaan, että yksikään saa ääntäni, toki käyn äänestämässä, mutta huolehdin siitä, että se hylätään, eikä näin auta yhtikäs ketään ja ääni tulee käytettyä.

Äänestä
Aloittaja

..kummaa kun tuo kirjoittaja hokee koko ajan perseestä ja nuolemisesta? piilo homo kirjoittelee?
Rhen on kyvykäs mies ja mahdollisuus suomelle...

Äänestä

Ollia ei paljon lamat ja ilman lusikkaa olevat ihmiset kiinnosta.

Äänestä

eduskunnasta,ni örkki liikanen pelasti broilerin brysseliin suojatöihin. Yle vois näyttää ollin vaalikampanjan ja pettymyksen uusintana kun reppana ei pääsytkään arkadianmäelle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_11406717 kirjoitti:

...Vanhanen, tuo ehdottomasti varma epäonnistuja, pääastettiin keskustan presidentti ehdokkaaksi. Kukaan ei äänestä Vanhasta, hänellä oli nuorisosäätiö ongelmia ja kaikenmaailman yksityistä sekoilua naisten kanssa.

Miksi Rehn, tuo eu:ssa merkittäviä tehtäviä tehnyt kansanivälinen vaikuttaja ei ole ehdokkaana nyt? Ainoa kepulainen, mitä moni keskustan ulkopuolella olisi voinut äänestää. ja Ehkä hän olisi voinut ollakkin hyvä presidentti suomessa.

Niinistöä tekisi mieli äänestää, mutta miksi ei oteta uutta presidenttiä joka 6 vuotis kaudeksi. Esim. Halosen aikana suomi ajettiin nurkaan ja monissa asioissa kankkulan kaivolle....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu