Todiste Raamatun kiinnostavuudesta

Tämäkin uskovaispalsta on miehitetty 90 %:sesti uskostaan epävarmoilla ateistievokeilla joilla on selvästi hakun päällä koska he eivät muuta tee kuin kyselevät Raamatun asioista kuten DrHouse tuossa äsken pisti oikein sarjoittain kysymyksiä kristittyjen uskon perusteista. Niin sitä pitää. Vastaan kylla niin moniin kuin vain ehdin.

Ex-ateistievolutionistina ymmärrän teitä. Evoluutioteoria on ihan sitä miltä se teistäkin varmasti oikeasti näyttää, eli viime vuosisadan suurin tieteellinen tyhjiin ajatusrakennelmiin perustunut petkutus sillä havainnot eivä tole vastanneet likikään uskottuja hypoteeseja.
Vastaus elämään ja olemassaoloomme on siis muualla.

Mietihän kokonaisuutta, siis maapallon elämälle suotuisaksi tehneitä olosuhteita ja sitä että miksi täällä on niin paljon ihastuttavia mahdollisuuksia kuluttaa aikaa, siis nuo laajat korallihiekkarannat ovat vain yksi hyvin kiinnostava asia. Ja ymmärrä se että kaiken hyvän takana on hyväntahtoinen älyllinen vaikuttaja, Luojasi.
27<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kreationistinen nihilisti arvioi aloituksessaan väärin, mikä ei tietenkään yllätä ketään. Meitä kiinnostavat ennen kaikkea kreationististen nihilistien tulkinnat Raamatusta, ja by Jove, jokaisella on omansa eikä maailmassa varmaankaan ole edes kahta kreationistista nihilistiä, jotka olisivat asioista samaa mieltä.

Toisaalta taas kreationistiset nihilistit eivät halua keskustella kreationismista, vaan puhuvat mieluummin evoluutioteoriaan liittyvistä väärinkäsityksistään ja harhoistaan. Ateistien tehtävänä tällä palstalla onkin saada heidät puhumaan kreationismista, sillä keskenään he eivät kykene keskustelemaan.

1Äänestä
  • Katohan, sinäkin olet täällä, hehe?

    Äänestä

  • Pelti: "kreationistiset nihilistit eivät halua keskustella kreationismista"

    Kauheen negatiivinen ihminen. Taidan alkaa uskoa syntiinlankeemukseen. Huh huh sentäs!

    Äänestä

Sirkus, eläintarha,..

Äänestä
  • Miksi sinäkin olet täällä evoluutiopalstan sijaan?
    Hehe.

    Äänestä

pohdiskelua on monenlaista, tiedän vain sen että en tiedä, oppiminen alkaa ihmettelystä ja aiitä että myöntää että ei tiedä.. Tietämättömyys ruokkii uteliaisuutta ja rohkaisee kysymän ja hankkimaan tietoa ja tutkimaan. Eikä hakeutua muinaisten sumerilaisten päätelmiin ja pohdiskeluihin..

Äänestä
  • Juuri tuostaihmettelystä se alkaa.
    Ensin on hyvä kyseenalaistaa ihan kaikki, jopa koulun evoluutio opetus.
    Älykäs ihminen, kuten minä, pystyi aika vähäisen perehtymisen jälkeen näkemään mm. roska-dna-evoluutiojäämä väitteestä että ei se voi pitää paikkaansa ja olinkin ensimmäinen joka tällä palstalla tyrmäsi täysin tuon uskomuksena jonka Turkana pontevasti evoluution satavarmana todisteena täällä tarjosi.

    Nyttemmin tiedemiehet kutsivat sitä säätely-dna:ksi hylättyään edellisen harhaanjohtavan tilke-dna nimityksen.

    Älykäs ihminen pitää faktoja paljon arvokkaampana kuin uskomuksia joista evoluutioteoria rakentuu.
    Seuratkaapa vaikka telkun luonto-ohjelmia, niissä pannaan katsojia jatkuvasti halvalla esittämällä yhtä sun toista asiaa evoluution tuotteiksi vaikka niitä ei ole missään koskaan sellaisiksi todistettu. Kyse on puhtaasti uskomuksista mutta se jätetään sanomatta.

    Äänestä

  • Jyriteresvaan kirjoitti:

    Juuri tuostaihmettelystä se alkaa.

    Kun tutkiskelit tuota dna asiaa niin oliko selitys sama mikä tässä videolla alkaen 41:40? https://www.youtube.com/watch?v=_HT70ltbkQo#t

    Äänestä

  • "Eikä hakeutua muinaisten sumerilaisten päätelmiin ja pohdiskeluihin.."

    Älä halveksi sumerialaisia. Ilman heitä meillä ei ehkä olisi Pythagoraan lausetta eikä unkarilaisia.

    Äänestä

  • RL: "Tietämättömyys ruokkii uteliaisuutta ja rohkaisee kysymän ja hankkimaan tietoa ja tutkimaan."

    Miksi palstan ateistit pysyvät ateisteina? Koska he eivät seuraa aikaansa. Ai miks? Koska heitä EI KIINNOSTA. Henkimaailman juttu.

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    RL: "Tietämättömyys ruokkii uteliaisuutta ja rohkaisee kysymän ja hankkimaan tietoa ja tutkimaan."

    Miksi palstan ateistit pysyvät ateisteina? Koska he eivät seuraa aikaansa. Ai miks? Koska heitä EI KIINNOSTA. Henkimaailman juttu.

    Nimenomaan, kuten sanoit itse, henkimaailman asiat eivät kuulu luonnontieteisiin vaikka sinun henkilökohtainen uskontulkintasi muuta väittääkin.

    Äänestä

  • kumpiakin.tarvitaan kirjoitti:

    "Eikä hakeutua muinaisten sumerilaisten päätelmiin ja pohdiskeluihin.."

    Älä halveksi sumerialaisia. Ilman heitä meillä ei ehkä olisi Pythagoraan lausetta eikä unkarilaisia.

    Ja jos antiikin kreikan, egyptin ja rooman valtakunnan tietotaitoja ei olisi unohdettu 1500 vuodeksi niin miten paljon enemmän olisikaan tietoa, sillä tunnetusti liberaali, avoin, vapaa yhteiskunta ruokkii tieteitä ja taiteita; ei joudu kirkonkiroukseen jos esittää että maa kiertää aurinkoa...

    Äänestä

  • Bibliaaaaaa kirjoitti:

    Kun tutkiskelit tuota dna asiaa niin oliko selitys sama mikä tässä videolla alkaen 41:40? https://www.youtube.com/watch?v=_HT70ltbkQo#t

    Roskaa-dna:sta tuo vielä kehtasi puhua. Tosin tunnusti sen tarkoittavan että joukossa on ei-koodaavaa dna.ta myös.

    Yksi paha puute oli äijän sepustuksessa. Häneltä jäi tieteellinen rehellisyys tuon esityksen aikana unohduksiin.
    Hänen olisi kuulunut tieteellisesti täsmällinen ollakseen olla esittämättä uskomuksia, siis sitä että on olemassa muka jotain ei-koodaavaa dna:ta.

    Hänen olisi kuulunut sanoa että on olemassa dna ainesta jota ei vielä tunneta.
    Miksi näin? Siksi että juuri tällä hetkellä kenties juuri eniten biologiassa tutkitaan ja selvitetään suurella innolla noita ei-koodaavien dna osasten merktyksellisyyttä ja kas vain, niillehän löytyykin jatkuvasti toimintoja joita ei ennen ollut huomattu. Tällaista suurimittaista tutkimusta ei tehtäisi jos tuloksia ei olisi tullut.
    Sama koskee Erv-evoluutioojäämiksi uskottuja asioitan, niille haetaan ja löydetään koko ajan merkityksellisiä toimintoja jopa siinä määrin että koko ERV- nimike on jäämässä historiaan siinä missä ilmaus Roska-dna:kin jo jäi pois käytöstä.

    Jotenkin vaikuttaa siltä että tuo videonn esitelmä ei ollut enää ihan tuore, tai sitten yleisönä oli nuoria koululaisia joita oli tarkoistus vetää hiukan nenästä esittämällä puolitotuuksia faktoina.

    Äänestä

  • kenny79 kirjoitti:

    Nimenomaan, kuten sanoit itse, henkimaailman asiat eivät kuulu luonnontieteisiin vaikka sinun henkilökohtainen uskontulkintasi muuta väittääkin.

    evoluutiota ei ole

    Äänestä

  • kenny79 kirjoitti:

    Ja jos antiikin kreikan, egyptin ja rooman valtakunnan tietotaitoja ei olisi unohdettu 1500 vuodeksi niin miten paljon enemmän olisikaan tietoa, sillä tunnetusti liberaali, avoin, vapaa yhteiskunta ruokkii tieteitä ja taiteita; ei joudu kirkonkiroukseen jos esittää että maa kiertää aurinkoa...

    EDELLEEN

    Maailmaa ei voi ymmärtää, ellei noteeraa henkimaailmaa. Muinaiset kulttuurit eivät sovi evoluutioteoriaan.

    https://www.google.fi/#q=ancient technology

    VIDEOT

    https://www.google.fi/#q=ancient technology&tbm=vid

    Ym. Etsivä löytää:)

    Äänestä

Kun tämä on kreationismia käsittelevä palsta, niin palstan kreationisteja on tavan takaa palauteltava ruotuun, ja keskustelemaan palstan aiheesta, eli kreationismista. Kristillisessä kreationismissa Raamattu on tietenkin tärkeällä sijalla. Vai onko tämä palstan kreationisteilta päässyt jotenkin unohtumaan?

1Äänestä
  • Kas Kekek. Long time no see. Oletko siis AIDOSTI kiinnostunut Luojasta ja Hänen aikaansaannoksistaan?

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    Kas Kekek. Long time no see. Oletko siis AIDOSTI kiinnostunut Luojasta ja Hänen aikaansaannoksistaan?

    Todistapa nyt ensi alkuun se 1) luojasi ja 2) luomisesi.

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Todistapa nyt ensi alkuun se 1) luojasi ja 2) luomisesi.

    Niin. Luominen on tosi. Ai miks? Koska Luoja ON. Simbeliä:)
    https://www.google.fi/#q=i am statements

    Äänestä

  • yurki1000js kirjoitti:

    Niin. Luominen on tosi. Ai miks? Koska Luoja ON. Simbeliä:)
    https://www.google.fi/#q=i am statements

    Yurki. Kolmannen kerran.

    Et keskustele. Et ole hauska. Mitä teet täällä?

    Äänestä

  • kekek-kekek kirjoitti:

    Todistapa nyt ensi alkuun se 1) luojasi ja 2) luomisesi.

    Aineen ja elämän olemassaololle ei ole muuta selitystä kuin älyllinen luominen. Ei voi olla sillä tyhjästä ei nyhjästä yhtään mitään eikä elottomasta synny spontaanisti elämää joten olemme olemassa ikuisesti olemassaolleen energialähteen ja sitä muovaamaan kykenevän ystävällisen älyn kanssa.

    Äänestä

  • UPDATE_11537285 kirjoitti:

    Yurki. Kolmannen kerran.

    Et keskustele. Et ole hauska. Mitä teet täällä?

    evoluutiota ei ole
    pyydän palaamaan asiaan jos ja kun LUOMINEN kiinnostaa

    Äänestä

  • Jyristys kirjoitti:

    Aineen ja elämän olemassaololle ei ole muuta selitystä kuin älyllinen luominen. Ei voi olla sillä tyhjästä ei nyhjästä yhtään mitään eikä elottomasta synny spontaanisti elämää joten olemme olemassa ikuisesti olemassaolleen energialähteen ja sitä muovaamaan kykenevän ystävällisen älyn kanssa.

    TÄSMENNYS

    Ikuinen energialähde = Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala

    Äänestä

" Nimenomaan, kuten sanoit itse, henkimaailman asiat EIVÄT kuulu luonnontieteisiin vaikka sinun henkilökohtainen uskontulkintasi muuta väittääkin. "

Taas näemme miten heikosti tiedeuskovat ajattelee. Totta on se, että "henkimaailman asiat" eivät kuulu tähän materiaaliseen todellisuuteen eli universumiin jossa toimii fysikaaliset, kemialliset ja biologiset luonnonlait.

Tämä ei merkitse sitä, että "henkimaailmaa" ei olisi edes olemassa. Henkimaailma on olemassa olevan todellisuuden toinen puoli. Te tiedeuskovat ette halua tajuta sitä, että olemassaolo on dualistinen.

Henkimaailman todellisuus ei näy fysikaalisissa, kemiallisissa ja biologisissa tutkimuksissa, tämä vaje ei tee henkimaailmasta epätodellista. Tosin voimme nähdä viitteitä toisesta todellisuuden puoliskosta älymme avulla. Huom. sana "viitteitä".
Tämä liittyy älyn kykyyn suorittaa olemassaoloon liittyviä päättelyitä siitä, että materiaalinen olemassa olo ei ole ainoa olemassaolon muoto.

Tähän liittyy myös lingvistinen ongelma. Meidän kielissä ei ole riittävästi sellaisia sanoja jotka kuvaisivat täydellisesti mitä se henkimaailma on. Kielemme antaa toisesta todellisuudesta vain epätarkan kuvauksen eli se on enimmäkseen kuvakieltä. (desktriptiivistä kuvailua) Kielissämme ei siis ole riittävästi täsmällisesti ohjailevaa ja erittelevää (argumentoivaa) sanastoa henkimaailmasta.
Näin joudumme tyytymään enimmäkseen kerronnalliseen (narratiiviseen) tekstiin joka ei ole täydellistä. Ja tämä kerronta on Raamatun suhteen tiedeuskovien skientistien mielestä vain paimentolaisten kertomaa.

Fakta on se, että olemassaolon selittämisessä ja tulkinnassa käytämme aina luonnollista ihmisten kieltä. Ja tämä ei ole kovin täsmällistä henkimaailman olemassaolon ymmärryksessä. Tämä kielen vaje ei tee henkimaailmasta epätodellista.

Tiedeuskovat skientistit eivät ymmärrä luonnollisen kielen rajoituksia dualistisen todellisuuden ymmärtämisessä vaan automaattisesti tekevät pakkomielteisen ateistisen, nihilistisen ja materialistisen päätelmän "henkimaailmaa ei ole eikä voi olla".
Esimerkkejä kielen rajoituksista. Onko bolivialaisia olemassa jos en tunne ketään bolivialaista olemassa olevaa henkilöä? Käyttämäni kieli EI tätä kysymystä ratkaise.
Ratkaisu tulee päättelystä. Meitä ihmisiä on olemassa ja jos on olemassa maa jonka nimi on Bolivia niin bolivialaisia ihmisiä on olemassa.
Jos käyttämässäni kielessä on lause " Mirri on musta kissa". Niin tämä lause ei merkitse sitä, että kaikki Mirri nimiset kissat ovat mustia kissoja. Mirri ei ole tässä lauseessa kaikkien kissojen, ei edes mustien kissojen, määritelmä.

Kielen ymmärrykseen liittyy logiikka ja kieli ei suinkaan ole aina 2-arvoista binäärilogiikkaa ( arvoina 1 tai 0) vaan kieleen liittyy erottamattomasti sumea ja modaalilogiikka. (epätarkan ilmaisun ja mahdollisen logiikat)

Te tiedeuskovat ette ymmärrä kieltä ettekä kielellisen ilmaisun rajoja.

Kielemme ei ratkaise "mitä saa olla olemassa ja mitä ei saa olla. Kielemme ei ratkaise todellisuutta tällä tavoin "henkimaailmaa ei voi olla olemassa".
Te tiedeuskovat teette heikkoja ja typeriä päätelmiä olemassa olevan todellisuuden suhteen. Ihmisen kieli ei riitä kuvaamaan eikä täydellisesti määrittämään henkimaailmaa.

Äänestä
  • Henkimaailma muuttuu väitetystä todelliseksi siinä vaiheessa kun sen olemassaolo todistetaan.

    Sillä ei ole merkitystä kreationismin kannalta, mikä totuus on henkimaailman olemassaolon suhteen. On yksi asia todistaa olemassaolo ja kokonaan toinen juttu todistaa sen olevan esim. kreationistien väittämän mukainen.

    Äänestä

  • UPDATE_11537285 kirjoitti:

    Henkimaailma muuttuu väitetystä todelliseksi siinä vaiheessa kun sen olemassaolo todistetaan.

    Sillä ei ole merkitystä kreationismin kannalta, mikä totuus on henkimaailman olemassaolon suhteen. On yksi asia todistaa olemassaolo ja kokonaan toinen juttu todistaa sen olevan esim. kreationistien väittämän mukainen.

    Kuinka laajaan tutkimukseen Maailmankaikkeudesta mielipiteesi perustuu?

    Äänestä

"Tämäkin+uskovaispalsta+on+miehitetty+90+%:sesti+uskostaan+epävarmoilla+ateistievokeilla+joilla+on+selvästi+hakun+päällä+koska+he+eivät+muuta+tee+kuin+kyselevät+Raamatun+asioista+kuten+DrHouse+tuossa+äsken+pisti+oikein+sarjoittain+kysymyksiä+kristittyjen+uskon+perusteista.+Niin+sitä+pitää.+Vastaan+kylla+niin+moniin+kuin+vain+ehdin."Et+sitten+tajunnut+koko+jutun+pointtia..."Ex-ateistievolutionistina+ymmärrän+teitä.+Evoluutioteoria+on+ihan+sitä+miltä+se+teistäkin+varmasti+oikeasti+näyttää,+eli+viime+vuosisadan+suurin+tieteellinen+tyhjiin+ajatusrakennelmiin+perustunut+petkutus+sillä+havainnot+eivä+tole+vastanneet+likikään+uskottuja+hypoteeseja.Vastaus+elämään+ja+olemassaoloomme+on+siis+muualla."Miksi+valehtelet?+Havainnot+tukevat+evoluutiota+täysin.+Paitsi+tietty+sairaassa+mielessäsi..."Mietihän+kokonaisuutta,+siis+maapallon+elämälle+suotuisaksi+tehneitä+olosuhteita+ja+sitä+että+miksi+täällä+on+niin+paljon+ihastuttavia+mahdollisuuksia+kuluttaa+aikaa,+siis+nuo+laajat+korallihiekkarannat+ovat+vain+yksi+hyvin+kiinnostava+asia.+Ja+ymmärrä+se+että+kaiken+hyvän+takana+on+hyväntahtoinen+älyllinen+vaikuttaja,+Luojasi."Aikamoinen+koprofiili+se+luoja,+koska+korallirannat+muodostuvat+kalojen+ulosteesta...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Eikösenäinole kirjoitti:

Tämäkin uskovaispalsta on miehitetty 90 %:sesti uskostaan epävarmoilla ateistievokeilla joilla on selvästi hakun päällä koska he eivät muuta tee kuin kyselevät Raamatun asioista kuten DrHouse tuossa äsken pisti oikein sarjoittain kysymyksiä kristittyjen uskon perusteista. Niin sitä pitää. Vastaan kylla niin moniin kuin vain ehdin.

Ex-ateistievolutionistina ymmärrän teitä. Evoluutioteoria on ihan sitä miltä se teistäkin varmasti oikeasti näyttää, eli viime vuosisadan suurin tieteellinen tyhjiin ajatusrakennelmiin perustunut petkutus sillä havainnot eivä tole vastanneet likikään uskottuja hypoteeseja.
Vastaus elämään ja olemassaoloomme on siis muualla.

Mietihän kokonaisuutta, siis maapallon elämälle suotuisaksi tehneitä olosuhteita ja sitä että miksi täällä on niin paljon ihastuttavia mahdollisuuksia kuluttaa aikaa, siis nuo laajat korallihiekkarannat ovat vain yksi hyvin kiinnostava asia. Ja ymmärrä se että kaiken hyvän takana on hyväntahtoinen älyllinen vaikuttaja, Luojasi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu