Niin eli meillä on ytmejä ja ytnejä ja jännämiehiä joille on hirveästi ottajia, ne kyllä löytää parin jos ne vain haluaa mutta sitten meillä on ihan h..ti ketmejä ja ketnejä ja atmeja ja atneja jotka ei löydä millään eikä oikeastaan ole heidän mistään ominaisuuksistaan kiinni muuten mutta ne ei vaan ole "paperilla" sitä kuuminta hottia. Niiden pitäisi saada kohtaaminen tasoiseensa aikaiseksi tai jopa ylempään tasoon, ne voi livenä ollakin aika hotteja ja jos ne kohtaisi oikeassa tilanteessa sitten hyvinkin voisi toinen suunnilleen vastaavanlainen löytyä mutta jos ne ei kohtaa missään ne on sitten mieluummin sinkkuja, näin se luullakseni suunnilleen menee.
Joillakin vaan on perempi munkki niin että ne kohtaa jonkun ja sitten ne on parisuhteeessa, ei se sen kummempaa ole. sitä munkkia voi sitten kutsua vaikka kohtaloksi mutta ei myöskään ole mitään syytä tuntea huonommuutta sinkkuutensa tähden.
Joillakin vaan on perempi munkki niin että ne kohtaa jonkun ja sitten ne on parisuhteeessa, ei se sen kummempaa ole. sitä munkkia voi sitten kutsua vaikka kohtaloksi mutta ei myöskään ole mitään syytä tuntea huonommuutta sinkkuutensa tähden.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmasti suurin osa suhteista syntyykin niin, että tapaa jonkun "taviksen", joka ei ole "paperilla hyvä", ei omaa erityistä ulkonäköä tai statusta, mutta tavatessa ja tutustuessa on vaan jotain erityistä, erilaista muihin ihmisiin verrattuna. Yhteen kuuluvuuden ja -sopivuuden tunnetta, kemiaa.
Hottiksien haikailut kuuluvat lähinnä teini-ikään, jolloin rakastumista harjoitellaan turvallisilla kauko-ihastumisilla.
Myöhemmin(kin) ulkonäköön ihastutaan, mutta luonteeseen, kokonaisuuteen rakastutaan.
Ja toisaalta: kummallisesti itseä miellyttävä ihminen alkaa näyttämään komeammalta/kauniimmalta. Rakkaudella ja hullaantumisella on vaaleanpunaiset lasit, kehomme aiheuttaa sen. Toinen ihminen täyttää jonkun tarpeen, loput ominaisuudet saatetaan unohtaa, euforiaa on koettava lisää.
Mutta miten ihmiset kohtaisivat, antaisivat toisilleen tilaisuuden... Live tilanteet ovat muutoin parhaita, mutta olisi päästävä sen "Huokaus-taas yksi p*llun vonkaaja, ei jaksa" esteen yli tai ympäri. Työ- ja opintokuvioissa se tapahtuu luontevammin, mutta niiden ulkopuolella, kosiomiesten puuttuessa, hankalaa.
Omista muureista, ennakkoasenteista, haavoittumisen ja riittämättömyyden peloista kai useimmiten sinkkuus johtuu.
Ne jotka jotka jyräävät elämässä kuin Zetor, turhia herkistelemättä, asiat ovat yksinkertaisia. Jopa yksiulotteisia.
Ja jos se ulkonäkö on ruma kuten HC-AT-miehillä on niin ei tapahdu ihastumista, joten luonnetta ja kokonaisuutta ei naisia huvita edes selvittää, rakastumisesta nyt puhumattakaan.
Ja kyllä siinä varmasti tietynlainen ennakkoasenne syntyy jos on kuten esim. PRM 15 vuotta roikkunut nettideiteissä saamatta yhtään vastausta ja sama myös livenä, tuolla taustalla on täysin perusteltu ennakkoasenne se, että jos menee naiselle juttelemaan niin nainen pitää naamaa liian rumana.
Myös ulkonäkön riittämättömyyden pelko on tuota em. taustaa vasten enemmän kuin aiheellinen.
Sepä se, kummallakin puolella on ennakkoasenteensa, miten päästä niistä yli.. Jokainen uusi lähestyjä saa kokea edellisten yritäjien virheiden seuraukset, ja naisten mielestä jokainen uusi lähestyjä vahvistaa hänen ennakkokäsitystään.
Itsesuojelua, ja tervettäkin, miten siis erottaa, milloin toiselle annetaan se mahdollisuus..
"Jokainen uusi lähestyjä saa kokea edellisten yritäjien virheiden seuraukset, ja naisten mielestä jokainen uusi lähestyjä vahvistaa hänen ennakkokäsitystään."
Rehellisesti sanottu noin niin kuin naiseksi. Sama juttu sitten jos vaikka joku PRM tyyppinen mies pääsisi suhteeseen niin sitten saisi myös kokea naisen edellisten miesten, varmaan jotain >10, virheiden seuraukset, yrittää paikata ja olla jokaisessa kohtaa parempi vaikka itsellä suhdekokemus olisi pyöreä nolla, mikä siis on ennuste onnistumiseen?
Ei normaali parisuhdemurheista mentaali tapaukseksi tule (tosin psyykkisesti vakavasti sairastunut saattaa saada myös läheisensä oireilemaan), ihminen on normaalisti hiukan itsekorjautuva, ja enemmän luulen vaikuttavan lapsuuden turvallisen kiintymyssuhteen: jos on päässyt kasvamaan ja kehittymään turvallisesti, on aikuisena helpompi päästä yli ikävistä kokemuksista.
Toki jos kyseessä pettämistä, väkivaltaa, on ihan normaalia ottaa niistä opikseen. Mutta yli pääsee. Eikä siihen tarvita parisuhteiden X-men tyyppiä, ihan normaali välittäminen, ja _yhteinen_ parisuhde, jossa mietitään myös toisen hyvinvointia, eikä vain omaansa. Sellainen suhde itsessään, ilman taikoja, on hyvin korjaava.
Kokemattomuuden kanssa nainen saattaa epäröidä, että jos toinen onkin kuin vasikka kevätlaitumella, vaikka onkin posliinikaupassa. Eli tölvii vahingossa. Ja näinhän lähes väistämättä taitaa ensimmäisissä parisuhteissa käydä? Tulee eteen asioita, joita ei ole aiemmin huomannut olevan olemassa..(En tarkoita tällä esimerkiksi PRM:ää, hän vaikuttaa ajattelevalta henkilöltä)
Mutta kokemattomuudessa on myös hyvät puolensa.
Edellisten yrittäjien virheiden seurauksilla tarkoitin lähinnä sitä, että nainen helposti ajattelee lähestyjästä "Huokaus, edelliset 15 vonkasivat pildeä, niin varmaan tämäkin, vaikka haluaisin parisuhteen.." Ja saattaa antaa mielessään pakit jo silloin. Miehellä taas se "Edelliset 15 antoivat pakit, niin tämäkin.."
Eli kuinka päästä yli ja ympäri ennakko-odotuksista,joita kummallakin sukupuolella on, on kai se pointti.
Lähes kaikki ketmit ja ketnit löytävät parisuhteen, ja melko helpostikin.
Naisten rima kontaktin syntymisen suhteen on niin korkealla että vaikeaa on ilman jotain erityispiirteitä. Jos mies on ihan tasaisen laadukas perustyyppi niin kyllähän se parisuhteeseen usein riittää mainiosti, mutta entä ne ensimmäiset sanat, minuutit tai tunnit? Siitä "kuolonkohdasta" pitäisi jotenkin päästä yli.
En ymmärrä logiikkaasi. Jos joku ei näytä paperilla hyvältä mutta onkin todellisuudessa kuuma kultakimpale niin kyllähän sellainen arjessa seuraa saa.
Mikä se "yksi juttu mikä usein parinhaussa unohdetaan" olikaan? Tuohan oli pelkkää palstan perusasiaa.