Kaiken pahan alku ja juuri on ihminen

Historian hämärissä tapahtui valitettava virhe kun ihminen alkoi kehittyä. Tietyt solut alkoivat yhdistyä ja geenimutaatiot saivat vallan. Syntyi peto joka oli valmis tuhoamaan muut eläimet, kasvikunnan, kivet ja vuoret, järvet ja joet sekä meret, ilmakehän ja lopulta itsensä.

Maailma olisi loistava paratiisi eläimille ja kasveille ilman ihmistä. Ihminen saa itse asettaa itselleen elämän oikeudet jotka ovatkin niin hulppeat, että mikään muu laji ei omaa niistä sadasosa promilleakaan. Tuollainen laji, joka toisella aivopuoliskolla uskoo taruolentoihin ja rakentaa koko elämän näiden uskomusten varaan ja toisella aivopuoliskollaan pitää kädessään huippumoderneja aseita, ei voi olla mikään muu kuin kävelevä aikapommi. Koulutus, sivistys, tiede ja nykyaika ei kelpaa minkäänlaisina annoksina. Se suorastaan kielletään oman harhaisen ideologian sortumisen pelossa.

Ihmislaji joutaa häviämään pysyvästi mutta siinä on se haittapuoli, että se vie mennessään niin paljon muutakin arvokasta elämää.
16<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Historiassa on muutamia jaksoja jolloin ihminen miltei hävisi maailmasta mutta kuin ihmeenkaupalla se pelastui ja laji elpyi uudelleen.

Äänestä

Ihminen tappaa vähemmän ja nauttii siitä myös vähemmän kuin vaikkapa kissa..

Heti elämän alkuhämärissä elävät oliot alkoivat kilpailemaan ravinnosta, tappamaan toisiaan ja syömään toisiaan.
Lähestulkoon kaikki elämä selviytyy vain syömällä TOISTA ELÄVÄÄ oliota tai kyykyttämällä sitä.

Heti kun elämä syntyi, oli "pahuus" läsnä.

Äänestä
  • Ihminen on kehitykselle vain luonnollinen jatke. Mikään laji älyllistyttyään tuskin olisi ihmistä parempi. Kaikki kilpailevat elintilasta, ravinnosta, kumppanista ja vallasta.. turha sitä on miksikään romantisoida.

    Äänestä

  • Kyllä varmaan joo. Mutta mitä luulet että tapahtuu kun yksi laji nousee muiden yläpuolelle? Se lisääntyy räjähdymäisesti ja kuormittaa maapalloa. Sen jälkeen itsetuho on väistämätön.

    Äänestä

  • tt6767677thyt kirjoitti:

    Kyllä varmaan joo. Mutta mitä luulet että tapahtuu kun yksi laji nousee muiden yläpuolelle? Se lisääntyy räjähdymäisesti ja kuormittaa maapalloa. Sen jälkeen itsetuho on väistämätön.

    Ei se nyt niin vääjäämätön ole.. vieläkin olemme täällä ja voimme, ainakin toistaiseksi, paremmin kuin koskaan ennen keskimäärin..

    Kuormitukselle kyllä tarttis pikkuhiljaa keksiä jotakin; itsekään en diggaile kun eläinlajeja kuolee koko ajan sukupuuttoon..

    Äänestä

Tervetuloa kolmas maailmansota.

Maapalloa ei enää pelasta mikään muu kuin kolmas maailmansota. Tuntuu hullulta mutta juuri kolmas maailmansota pelastaa tämän planeetan eikä suinkaan tuhoa sitä.
Ihmiselle ei sovi pitkäaikainen rauhantila koska ihminen menettää todellisuudentajunsa sen seurauksena, että mitään ei tapahdu. Ihminen alkaa kehitellä päässään omia lainalaisuuksia ja ”elämän totuuksia”. Se prosessi on nyt kovassa vauhdissa.

Sairauksista on tullut ominaisuuksia, uhista on tullut mahdollisuuksia. Ihminen sepittää kaiken sairastuneelle mielelleen sopivaksi. Hyvänä esimerkkinä Anna Kontula jonka mielestä perheen sisäinen seksi olisi aivan ok ja se tulisi sallia. Se, että Anna Kontulan kaltaiset otukset saavat olla elossa, kertoo siitä, että ihmiskunta suvaitsee sairaan mielen tuotoksia mielipiteinä.

Kansojen mielivaltainen ja hallitsematon yhdistäminen samaksi massaksi on puuttumista evoluution tärkeään tehtävään niin räikeällä tavalla, että se tulee jättämään jälkensä ihmiskuntaan. Sodat tuodaan aivan koti-ikkunan alle. Ei tarvitse enää kävellä rintamalle. Valtion tuella ja kannustuksella lapsista koulutetaan kieroutuneita jo päiväkodissa. Tätä sairauden kierrettä ei saa poikki muulla kuin massiivisella kolmannella maailmansodalla.

Äänestä

Tuntuu niin merkilliseltä, että vielä vuonna 2016 kuvitellaan oikeasti, että ihmisoikeus kuuluu automaattisesti jokaiselle. Milloin opitaan tajuamaan, että ihmisoikeus kuuluu ansaita hyvällä ja oikein eletyllä elämällä? Ihmisen elämä on oikeudenmukaista pisteyttää ja vain hyvin elämänsä eläneet voivat nauttia täydestä ihmisoikeudesta ja sen tuomista eduista. Vähän luottorekisterin tapaisesti.

Minua suorastaan loukkaa se, että vaikka itse elän kuinka hyvin enkä syyllisty mihinkään rikoksiin, teen työni hyvin, lajittelen jätteeni, pidän luonnosta huolta, olen hellä niin ihmisille kuin eläimille, niin silti ihmisoikeuteni on sama kuin kymmeniä viattomia ihmisiä tappaneilla pommienpaukuttelijoilla ja kurkunkatkojilla ja naisten alistajilla ja kivittäjillä.

Tällainen suhtautuminen elämään vie pohjan pois koko ihmisoikeuskäsitteeltä koska se ei perustu mihinkään.

Miksi sitten ei jaeta kansalle ilmaisia lääkärin tutkintotodistuksia ja ilmaisia lentolupakirjoja ja ABCD ajokortteja eduskuntatalon edessä, jos kerran minkään ei tarvitse perustua mihinkään?

Äänestä

Pahin asia on mielestäni ase, kun ihminen lakkasi kunnioittamasta Luojaansa ja nosti itsensä niskastaan jumalaksi, tähän vaikutti eniten darwinismin nousu ja kuvittelu, että ihminen on itsestään kehittynyt alemmista olioista.
Alussa oli kaikki hyvin ja paratiisissa elettiin mutta ihminen nousi Paholaisen houkuttelemana kapinaan...ja sillä tiellä ollaan.

Äänestä
  • Suksi vittuun täältä.

    Äänestä

  • Idiootti-- kirjoitti:

    Suksi vittuun täältä.

    Kehotuksesi on sopusoinnussa nimimerkkisi kanssa...no, tuosta aggressiosta ne sodatkin kehkeytyvät...päivänjatkoa:)

    Äänestä

  • evohoax kirjoitti:

    Kehotuksesi on sopusoinnussa nimimerkkisi kanssa...no, tuosta aggressiosta ne sodatkin kehkeytyvät...päivänjatkoa:)

    Taruolentoihin uskovat pitäisi syöstä jyrkänteeltä alas. Mokomat kehityksen jarrut.

    Äänestä

  • Satanisti/ateistit pitäisi hakata raamatulla.

    Toista se oli keskiajalla. Silloin ei Jeesukselle v*ttuiltu.

    Äänestä

  • Lääkitys taas jollain kohdillaan :p

    Äänestä

  • evohoax kirjoitti:

    Kehotuksesi on sopusoinnussa nimimerkkisi kanssa...no, tuosta aggressiosta ne sodatkin kehkeytyvät...päivänjatkoa:)

    Niin, nimimerkin on tarkoitus kuvata kirjoittajaa kuten se tässä tapauksessa tekeekin. Toisaalta voisihan tuonne vittuun suksiakin ainakin jos nimimerkki "Idiootti--" hommaisi hiihtimet ja lähtisi oppaaksi. Mitähän nuo viivat tuossa "tittelin" perässä tarkoittaa.

    Äänestä

Ihminen on oikeasti sellainen laji joka ei kuulu mihinkään. Ei millekään planeetalle. Se on vieraslaji.

Mikä tahansa laji elää lajityypillistä elämää. Leijonat etupäässä lepäilee ja nai ja kaatavat silloin tällöin jonkun antiloopin kun nälättää Siinä on niiden elämä ja näin niillä on oma ekologinen lokero jonka ympärille kertyy muuta elämää. Se ei esimerkiksi ala ilman ennakkovaroitusta tappamaan perhosia massoittain tai räjäyttämään kallioita murusiksi.

Ihmiseltä puuttuu kokonaan tuo ekologinen lokero ja sen vuoksi se huitelee pitkin poikin ja tekee milloin mitäkin. Yhtäkkiä se saattaa hävittää kalat jostakin järvestä ja seuraavassa hetkessä se saattaa padota jonkin joen ja sen jälkeen se saattaa räjäyttää jonkin tyynenmeren atollin paskaksi ydinpommilla.

Tällaisen lajin ympärille ei pääse muodostumaan muuta elämää. Ihminen on sellainen vieraslaji joka pitäisi hävittää kokonaan pois maankamaralta.

Äänestä
  • Taisi tämä viimeinen kirjoitus olla liian totta kun se lähti kuin hauki rannasta. Totuus tekee kipeää. Näinhän se on. Valehtelu on paljon suunmukaisenpaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hävitköön-- kirjoitti:

Historian hämärissä tapahtui valitettava virhe kun ihminen alkoi kehittyä. Tietyt solut alkoivat yhdistyä ja geenimutaatiot saivat vallan. Syntyi peto joka oli valmis tuhoamaan muut eläimet, kasvikunnan, kivet ja vuoret, järvet ja joet sekä meret, ilmakehän ja lopulta itsensä.

Maailma olisi loistava paratiisi eläimille ja kasveille ilman ihmistä. Ihminen saa itse asettaa itselleen elämän oikeudet jotka ovatkin niin hulppeat, että mikään muu laji ei omaa niistä sadasosa promilleakaan. Tuollainen laji, joka toisella aivopuoliskolla uskoo taruolentoihin ja rakentaa koko elämän näiden uskomusten varaan ja toisella aivopuoliskollaan pitää kädessään huippumoderneja aseita, ei voi olla mikään muu kuin kävelevä aikapommi. Koulutus, sivistys, tiede ja nykyaika ei kelpaa minkäänlaisina annoksina. Se suorastaan kielletään oman harhaisen ideologian sortumisen pelossa.

Ihmislaji joutaa häviämään pysyvästi mutta siinä on se haittapuoli, että se vie mennessään niin paljon muutakin arvokasta elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu