Unkari päästi maansa läpi 400 000 matua muualle Eurooppaan, ja näistä 35 000 tuli Suomeen. Ajatelkaapas, mikä paska maa ja paska kansa ne unkarilaiset ovat! Pthyi saatana minä sylkäisen ja kusen moisen matuttajakansan päälle!
UNKARI PÄÄSTI MAANSA LÄPI 400.000 MATUA EUROOPAAN!
wrterterert
2092
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Eli siis kuset ja syljet sellaisen valtion päälle, joka ajatteli oman kansansa parasta ja vieläpä toimi sen mukaan?
Mitä Unkarin olisi tuossa tilanteessa pitänyt mielestäsi tehdä? Ottaa nämä kaikki 400 000 "hädänalaista" maahansa asumaan vai?
Valitettavasti meillä Suomessa ei ollut - eikä tälläkään hetkellä ole - yhtä selkärankaista johtoa, joka olisi toiminut oman kansansa parhaaksi ja kuunnellut kansalaistensa tahtoa.
Olisvat voineet pistää rajansa säppiin.
Näin on! Mitä vittua ne kusipäät niitä eteenpäin tänne Eurooppaan päästi? Voi saatana mikä idioottimainen kansa!
Ehei, kaikkea muuta kuin idioottimaisia!
Näkivät jo hyvissä ajoin että muualta Euroopasta (eritoten Saksasta ja Suomesta) löytyy niitä ihan oikeita idiootteja, jotka ovat valmiita ottamaan näitä ns. pakolaisia avosylin vastaan vaikka millaisia määriä, ja että nekin jotka eivät niin kovin mielellään haluaisi aikuisia sotaa pakenevia miehen kuvatuksia kotimaahansa, pitävät kuitenkin visusti turpansa kiinni koska päättäjät ovat näin päättäneet. Ovat hiljaa ja sietävät kaiken, ilman vastustelua.
Unkari ja unkarilaiset ovat vain antaneet muulle Euroopalle sen mitä muu Eurooppa on pyytänytkin.
"Olisvat voineet pistää rajansa säppiin."
Samalla tavalla kuin meillä Suomessa? Vai?
Kyllä se "idioottimainen kansa" löytyy jostain paljon lähempää kuin Unkarista...
Olemme itse äänestäneet virkamiehemme, että ei olis varaa haukkua ketään, korkeintaan sähkölaitoksia.
Virkamiehiä ei äänestetä, en muista äänestäneeni esimerkiksi suursuvakki Nerggeriä.
Älkää huolestuko, kyllä me saamme omat kiintiömme. Ties miten paljon kun venäjä, turkki ja välimeri aukeaa kunnolla tommonen 100 000 tulijaa löytyy meille helposti, nyt olette jostain 10 000 tänne jäävästä kauhuissaan.
Niin unkari päästi mutta ruotsi niitä oikein jopa rahtasi tukholmasta asti tornioon nämä olisi pitänyt paluttaa ruotsiin samoin tein pitää varmaan rakentaa raja aita siihen norjan tyyliin jos ei muu auta.
Suomen oikeuslaitos "viisaudessaan" totesi Unkarin epäkelvoksimaaksi palauttaa dublin-sopimuksella...(miten tämä Unkari edes on hyväksytty EU-maaksi)
Nyt kun mikään muu euroopanmaa ei hyväksy Irakilaisille pakolaisstatusta niin tämä suomenmaa ottaa nämä 400 000...
Tasan kaksi eurooppalaista oman maansa johtavaa poliitikkoa on kutsunut matut omaan maahansa. Kymmenen pisteen kysymys, ketkä nämä kaksi ovat?
Kun kutsutaan ja luvataan ilmaiseksi asioita, tyhmempikin osaa lähteä liikkeelle. Toiset esimerkiksi lähtevät käsi ojossa ilmaisten muoviämpäreiden perään.
Diktaatori merkel ja sipilän pölvästihän ne sipilä vielä paskat housussa myi vähin äänin talonsa johon heitä kutsui.
Jep, suomen Sipilä (omakotitaloja...) ja saksan Merkel kutsuhuutojaan huusi ja sieltä vastattiin että tulemme....
Kelpaa sitä ryssien täällä huudella päivä kaalisoppa-annoksen saatuaan.
Ai että ne suomalaiset, jotka vastustavat holtitonta maahanmuuttoa & pakolaiskeinottelua, onkin nykyään ryssiä?
Ei teidän suvakkien aivoituksista ota kukaan selvää...
Niin ja Suomen hallitus oli super hyber typerä pitäessään rajat auki viime syksynä, kuin nytkin ja myös politikoi maahanmuuton puolesta. Hallitus toimi Suomen vastaisesti, lisäksi kuritti kansaa pakkolaeilla ja leikkauksilla. Mistä löytyy se taho tai kansan rintama, joka haastaa nämä isänmaan tuhoajat oikeuden eteen tuomittavaksi. Olisi jo korkea aika toimia.
" Ajatelkaapas, mikä paska maa ja paska kansa ne unkarilaiset ovat!"
Niinpä, kuinka saivattenkaan piikkilaka-aitojen ja aseihen avulla matulaumojen syöksynnän hyytymään..
Kaikki kunnia Unkariin....
https://www.youtube.com/watch?v=7h1LgSFGfUo
Saatten ottaa mallia siellä Etelä-Afrikassa...
Vähän käänteinen biisi, mut silti tuo nuoleminen on jotain mitä ei voi kuunnella ilman Jumalan pilkaa..
No ketä suomalaista (paitsi ehkä Stubukkaa?) olisi yhtään haitannut jos kaikki matut Suomesta olisivat lähteneet Ruotsiin?
Jos Suomi olisi matuille epämiellyttävä paikka, niin ne kaikki laumailisivat muualle.
Sehän olisi Suomelle ja kaikille suomalaisille positiivinen asia.
Toisin kuin nyt: Arvio vastaanottokuluista petti taas – rahaa tarvitaan rutkasti lisää!!
Vastaanottokuluihin tarvitaan loppuvuodeksi 110 miljoonaa euroa lisää.
Rakentaahan Norjakin matuaitaa.
KAIKKIen MUIDEN maiden päättäjät ajattelevat oman kansansa parasta, paitsi Suomen SoS-hallitus?!
IS: Norja rakentaa aidan – syynä turvapaikanhakijat
3,5 metriä korkean aidan on tarkoitus estää turvapaikanhakijoiden kulku maahan.
Aita on tarkoitus pystyttää ennen talven routia.
Norjan hallituksen mukaan aitaa tarvitaan rajaturvallisuuden tiukentamiseksi.
Uusi aita estää hallituksen mukaan turvapaikanhakijoiden hallitsematon maahantulo Norjaan metsän kautta.
– Portti ja aita ovat vastuullisia toimia, varaoikeusministeri Ove Vanebo sanoo.
MISSÄ SUOMEN AIDAT?!
Mitä Soini, Sipilä ja Urpo tekee Suomen ja suomalaisten turvaamiseksi?!