Miksikö minä en tee itsemurhaa?Kerrotaampa kaikill

Naisasialooseri1

e nyt kunn tuota jatkuvasti minulta kysellään kun sitä HC-AT-miehille suosittelen?

Ensinnäkin olen saanut pillua, joten voin saada sitä jatkossakin ja vielä suurempana syynä on se, että tulevaisuus näyttää erittäin mielenkiintoiselta ja todellakin haluan olla paikalla näkemässä sen.

ATM kaverini nimittäin on hengissä ja pärjää taloudellisesti vain äitinsä avulla, mutta kun äiti tulee liian vanhaksi tai kuolee niin kaverini tulee tuhoutumaan ja sitä en todellakaan aio missata kuten en myöskään toisen ATM kaverini kohtaloa juoda yksin kaljaa yksiössään viimeisenkin toivonrippeen menettäneenä. Tähän kun vielä lisätään jo vanhojen kamunaisten rusinoituminen yhä edelleen ja MA:n painuminen pohjamutiin sekä nuorien kamunaisten parasta ennen päivän ohittaminen parin vuoden päästä ja MA:n lasku heilläkin, niin tulevaisuushan näyttää oikein valoisalta. Kyllä se on se toisten ihmisten kärsimys mikä sitä elinvoimaa antaa and keeps me going.

Kun tuollaiset asiat odottavat tulevaisuudessa niin en näe mitään syytä tehdä itsemurhaa ainakaan vielä.

23

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valehtelijavalehtelija

      Valehtelet, et ole saanut.

      • Naisasialooseri1

        Kyllä olen ja muutamasta saannista olen jopa kieltäytynytkin koska naiset olivat ylipainoisia ja pari muuta olivat hoikkia ok-näköisiä ja nuoria, mutta varattuja.


      • valehtelijavalehtelija
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Kyllä olen ja muutamasta saannista olen jopa kieltäytynytkin koska naiset olivat ylipainoisia ja pari muuta olivat hoikkia ok-näköisiä ja nuoria, mutta varattuja.

        Ei ole uskottavaa. Kaikista teksteistäsi huomaa, että et ole naista saanut.


      • Naisasialooseri1
        valehtelijavalehtelija kirjoitti:

        Ei ole uskottavaa. Kaikista teksteistäsi huomaa, että et ole naista saanut.

        No kai se on sitten tunnustettava että minulla on poikuus visusti tallella.


      • päästeletsammakoita
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Kyllä olen ja muutamasta saannista olen jopa kieltäytynytkin koska naiset olivat ylipainoisia ja pari muuta olivat hoikkia ok-näköisiä ja nuoria, mutta varattuja.

        Nyt kyllä valehtelet. Nenä rekkamiehen perseessä et edes näe naista.


    • Met kuolemma jo muutenkin...

    • Wertyx

      Nallilla on ihan terve asenne, itse asiassa sama kuin minulla, eli itsemurha on mietinnässä mutta sen aika ei ole vielä. Kannattaa miettiä ajankohta erittäin tarkkaan että voi sitten rauhallisin mielin päättää elämänsä kun on saanut pitkäaikaisen elämänpohdinnan päätökseen.

      • Naisasialooseri1

        Kyllä. Kaikki aikanaan, itsemurha tehdään sitten kun on sen aika. Jokaiselle miehelle tulee jossain vaiheessä elämäänsä aika päättää päivänsä kunniakkaasti.


      • Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Kyllä. Kaikki aikanaan, itsemurha tehdään sitten kun on sen aika. Jokaiselle miehelle tulee jossain vaiheessä elämäänsä aika päättää päivänsä kunniakkaasti.

        Kuinka niin muka jokaiselle miehelle?? Varmasti suurin osa miehistä haluaa elää elämänsä ihan luonnollisesti loppuun asti, ilman että kuolisi itseaiheutetusti.


      • "Tiedän, että tapan itseni, mutten vielä."

        Noinhan on Aki Kaurismäkikin todennut eräässä haastattelussa.

        Ja niin voisin todeta itsekin, ja varmaan aika moni muukin.


    • huhmikätyyppi

      Oot kyllä nalle sisäiseti rumin ihminen josta olen ikinä kuullut. Hyvä nähdä näin netin välityksellä, että tuollaistakin on. En kyllä haluis tuntea.

      • Naisasialooseri1

        Niin, jos ihmiset näkisivät pääni sisään se kaiken edustamani äärimmäisen epäinhimillisyyden niin ei minulla varmasti livenäkään olisi yhtään kaveria.

        Mutta tällaisia todellakin on enemmän kuin uskotkaan, jopa paras kaverisi voi olla tällainen, me narsistit olemme näyttelemisen mestareita.


    • Raakatotuus

      No, jos tuo pitää paikkansa, niin sittenhän sinä olet kuin upporikas joka suosittelee köyhille itsemurhaa. Eli sen ajatuksen takana ei ole sen köyhän etu, vaan rikkaan oma etu.

      Tuossakin tapauksessa kannattaa sen köyhän näyttää sille rikkaalle sekä fyysistä että henkistä keskisormea, ja sinnitellä ihan piruuttaan.

      • Ujoatm27v

        Eikös kokoomuslaiset yleensä ole juuri tuollaisia ihmisiä että suosittelevat heikommassa asemassa oleville itsemurhaa mutta eivät tietenkään itse tekisi sitä.


    • Minä kuolen ainoastaan vanhuuteen. Pahinta olisi jos kuolisi kun jäisi vaikka auton alle tai saisi sydärin kuntosalin juoksumatolla. Haluan elää ainakin 80 vuotiaaksi vaikka en pillua saisikaan ja en tule saamaan tiedän sen nyt jo. Rahakin on hyvä motivaatio elää.

      • jjjjjjjjjjjjkkkkkkkkkkkk

        Hyvä! Ei sitä koskaan tiedä mitä eteen tulee, kun maisemaakin vaihdat.


      • 18plus8

        Hmm... 80 vuotta ilman pillua...


      • sinkkunainen--

        Kamalaa olla ilman seksiä niin kauan


      • SelibaattiMies-77
        sinkkunainen-- kirjoitti:

        Kamalaa olla ilman seksiä niin kauan

        No ei oikeastaan. Kun ei suostu olemaan viettiensä orja, niin sitä vapautuu. Itse olen ollut ilman jo vuosikymmenen. Hyvin menee. Ilman aion olla loppuun asti.


    • mulkku.olet

      Et tee itsemurhaa koska olet mulkku. Joudutaan kestämään sua ja sun haista vittu aloituksia. Maailma olisi paljon parempi paikka ilman sinua, mielikuvitus atm-kaverisikin saisi heti naista, kun et olisi mielikuvitusestämässä hänen saantiaan. :D

      • Naisasialooseri1

        Niin, olen aikamoinen mulkku, mutta ei ole mitään mielikuvituskavereita vaan ihan oikeita kavereita ja tuon kaverini saantia ei edes tarvitse estää.


      • mielikuvitus2
        Naisasialooseri1 kirjoitti:

        Niin, olen aikamoinen mulkku, mutta ei ole mitään mielikuvituskavereita vaan ihan oikeita kavereita ja tuon kaverini saantia ei edes tarvitse estää.

        Kyllä on, sulla on vain mielikuvituskavereita ja mielikuvituselämää.


      • Naisasialooseri1

        ei ole ja sekös sinua vituttaa ja pelottaa


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      39
      10563
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      126
      10122
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7921
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6324
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4902
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      55
      4727
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      117
      4066
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      124
      3413
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3127
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      221
      3060
    Aihe