Avaruudessa havaittiin mystinen radiosignaali

Avaruudessa havaittiin mystinen radiosignaali – SETI-instituutti: ”Tämä ei ole harjoitus”
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000001250325.html
"Venäläisen teleskoopin kerrotaan havainneen lupaavan signaalin alun perin jo viime vuonna.
Avaruudesta elämää etsivä SETI-instituutti selvittää mystistä radiosignaalia, jonka alkuperä on Herkuleksen tähdistössä 95 valovuoden päässä Maasta sijaitseva, 6,3 miljardia vuotta vanha tähti. Asiasta kertova brittilehti Observer kutsuu havaintoa poikkeukselliseksi ja kertoo sen viittaavan sivilisaatioon, joka on huomattavasti omaamme kehittyneempi.

Havainnosta blogissaan kirjoittavan tietokirjailija Paul Gilsterin mukaan signaalin havaitsi alun perin jo 15. maaliskuuta 2015 venäläinen RATAN-600 -radioteleskooppi Zelenchukskayassa Kaukasuksella. Havainto kuitenkin pidettiin salassa kansainväliseltä tutkijayhteisöltä.

– Kukaan ei väitä että se on peräisin maapallon ulkopuolisesta sivilisaatiosta, mutta havaintoa on todella syytä tutkia, Gilster toteaa.

Radiosignaalin lähtöpaikaksi kerrottu HD164595 -niminen tähti muistuttaa ominaisuuksiltaan Aurinkoa. Sen kiertoradalla on toistaiseksi havaittu yksi Neptunusta muistuttava mutta sitä lämpimämpi planeetta, nimeltään HD 164595 b. Tutkijoiden mukaan tähteä saattaa kuitenkin kiertää muitakin vielä havaitsematta jääneitä planeettoja".

--

Omituinen signaali eksoplaneetan suunnalta havaittu
http://www.tiedetuubi.fi/avaruus/omituinen-signaali-eksoplaneetan-suunnalta-havaittu
"Netissä kiertää parhaillaan uutisia Herkuleen tähtikuvion suunnalta havaitusta signaalista, joka voisi olla peräisin joltain toiselta sivilisaatiolta. Uutinen ei ole uutinen, mutta silti asia on erittäin kiinnostava".
76312
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Toivottavasti se on säde joka tappaa suvakit. Ulkoavaruudessakin on jo huomattu miten mahdottomaksi tilanne täällä on mennyt.

1Äänestä
  • Klingonit tuskin sietävät suvakkien touhuja

    1Äänestä


  • Vahva signaali havaittiin tähdeltä 94 valovuoden päässä – tutkijat pohtivat, tuottiko sen ihmistä edistyneempi olento
    http://www.hs.fi/tiede/a1472523650708
    "Jos se on on tuottanut vieras äly, pystyy se loihtimaan valtavia energiamääriä.

    Signaalin löytäneet tähtitieteilijät ovat kaikki arvostettuja tutkijoita. Signaali on tarpeeksi vahva, että se ei voi olla vain pelkää kohinaa, Shostak sanoo.

    Signaali on sellainen, jonka vieras avaruuden sivilisaatio voisi lähettää – jos vieras äly tuotti sen, on se paljon edistyneempi kuin me maapallolla.

    Vieraan älyn tarvitsi tuottaa 100 miljardia miljardia wattia, jos signaali lähti avaruuteen kaikkiin suuntiin.

    Havaitut energiat ovat paljon suurempia kuin se määrä, joka säteilee yhdellä kertaa auringonvalona Maahan".

    -

    Avaruudesta löytyi mystinen radiosignaali – viittaa toiseen sivilisaatioon
    http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/avaruudesta-loytyi-mystinen-radiosignaali-viittaa-toiseen-sivilisaatioon/6050712

    -

    Vahva mysteerisignaali avaruudesta, jättiteleskoopit suunnattiin kaukaiselle tähdelle
    http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/seti_uusi_loyto_signaali-54553

    -

    Auringon kaltainen tähti lähetti mystisen signaalin
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016083022239823_ul.shtml
    Tämä ei ole harjoitus, kertoo SETI.

    1Äänestä

  • Tyypillistä toimittajien lässytystä tuokin "uutinen". SETIltä kommentoitiin, että niillä on miljoonia vastaavia "signaaleja" läpi käytävinä jatkuvasti, ja tuo ei ole edes kiinnostavimmassa päässä niitä.

    Äänestä

  • ÄläLueSuomalLehtiä kirjoitti:

    Tyypillistä toimittajien lässytystä tuokin "uutinen". SETIltä kommentoitiin, että niillä on miljoonia vastaavia "signaaleja" läpi käytävinä jatkuvasti, ja tuo ei ole edes kiinnostavimmassa päässä niitä.

    Höpö, höpö, tuo on kaikkien aikojen kiinnostavin jos ei ole ihmiskunnasta lähtöisin oleva.

    Äänestä

  • viestintuojat kirjoitti:

    Vahva signaali havaittiin tähdeltä 94 valovuoden päässä – tutkijat pohtivat, tuottiko sen ihmistä edistyneempi olento
    http://www.hs.fi/tiede/a1472523650708
    "Jos se on on tuottanut vieras äly, pystyy se loihtimaan valtavia energiamääriä.

    Signaalin löytäneet tähtitieteilijät ovat kaikki arvostettuja tutkijoita. Signaali on tarpeeksi vahva, että se ei voi olla vain pelkää kohinaa, Shostak sanoo.

    Signaali on sellainen, jonka vieras avaruuden sivilisaatio voisi lähettää – jos vieras äly tuotti sen, on se paljon edistyneempi kuin me maapallolla.

    Vieraan älyn tarvitsi tuottaa 100 miljardia miljardia wattia, jos signaali lähti avaruuteen kaikkiin suuntiin.

    Havaitut energiat ovat paljon suurempia kuin se määrä, joka säteilee yhdellä kertaa auringonvalona Maahan".

    -

    Avaruudesta löytyi mystinen radiosignaali – viittaa toiseen sivilisaatioon
    http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/avaruudesta-loytyi-mystinen-radiosignaali-viittaa-toiseen-sivilisaatioon/6050712

    -

    Vahva mysteerisignaali avaruudesta, jättiteleskoopit suunnattiin kaukaiselle tähdelle
    http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/seti_uusi_loyto_signaali-54553

    -

    Auringon kaltainen tähti lähetti mystisen signaalin
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016083022239823_ul.shtml
    Tämä ei ole harjoitus, kertoo SETI.

    Lainaamasi mediat ovat kaikkein vähiten luotettavia löppipaskan julkaisijoita tässä asiassa. Eli aivan turhaa lainailua ja linkitystä.

    Äänestä

Köökissä lämmitelty vaan perunamuussia mikroaaltouunissa.

1Äänestä
  • Hhaaha australian tutkiat osa 2 hahaha.

    Äänestä

Se olikin häiriö laitteissa

Äänestä

Miten signaalista pystyy päättelemään yhtään mitään?

Äänestä

Toivottavasti sieltä tulee joku korkean sivistyksen alienrotu piipahtamaan visiitillä ja pistämään rasistiset sekopäät kuriin. Meidän sivilisaation evoluutio on tyssännyt nyt täysin siihen faktaan, ettei rasismia vieläkään ole onnistuttu kukistamaan.

Äänestä

Varmaan varotetaan läskiperse suvakkien toiminnasta ja käsketään lopettamaan kaikki. Yks tykkää.

1Äänestä

Alien elokuvista tuttu varoitus signaali, jonka maan asukkaat ymmärsivät väärin.... ^^

1Äänestä

kai ääni lähti niin aikaa että pallokin oli hukassa.

Äänestä

SETI= Suotta Etsitte Tarun Ihmettä

1Äänestä
  • SETI = Suvakkien Emättimet Turpoavat Irakilaisista

    1Äänestä

  • matuman kirjoitti:

    SETI = Suvakkien Emättimet Turpoavat Irakilaisista

    SETI = Suomalainen Ei Tue Iljaa

    Äänestä

Kuka hullu kerää puolukkaa rahasta ?

1Äänestä

Viimeksi singnaali tuli tutkioiden viereisessä tilassa käyttetystä mikrosta ja tätä ne tutki muutaman vuoden enenkuin heille selvis.

1Äänestä

On se jännää, että maan tyhmimmät kommentoivat tähtitiedettä ja kyllähän sen huomaakin.

2Äänestä
  • No mutta sinä toveri hyvä ei edes kommentoinut koko aihetta vaan vetelit nuotin vierestä ja solvasit muita kirjottelioita mut sallitaan se sulle ylhäisemmälle palstalaiselle.

    1Äänestä

Mitä veikkaatte? Tuleeko sieltä kohta suloinen E.T vai machotappaja Predator.

1Äänestä
  • Miksei myös Alien-peto kelpaisi, tosin Sigourney Weaverin ottaisin mieluummin....

    1Äänestä

Huomaa että Suomen älykkäimmät raketti-insinöörit ovat kokoontuneet keskustelemaan maan ulkopuolisen älyn olemassaolosta kun siihenkin on saatu yhdistettyä suvakki-matu öyhötys.

1Äänestä
  • Onhan jännää spekuloida löytyykö ihmiskunnan yhdistävä matu-uhka, vai mennäänkö samoilla kuluneilla ja huonoiksi havaituilla rasistisilla agendoilla.

    Independence Day vai Childhood's End ?

    Kenties valloittaja-alienien heikko kohta on, etteivät kestä ruokasoodaa ja toveri Janitskinista tulee viimeinkin suuri vapaustaistelija ja kansainvälinen sankari, jota taputellaan selkään niin, että nenästä vaan pöllähtää.

    Äänestä

Ja me humanoidit naurettiin niin...!

1Äänestä

Sieltä tulee kehittyneet maahantunkeutujat, jotka ei tykkää meistä vääränlajisista ja vääränvärisistä pusuhuulista. Ollaan pian mamumassainvaasiossa toiselle pallolle.

1Äänestä

Maapallo on alienien kasvitarha, kaikki kadonneet ihmiset menee niiden salaattipöytiin ja marinaadeihin.

1Äänestä

Tähänkin aiheeseen saatiin mamut sotkettua jo ensimmäisessä kommentissa... voi vitun suoli24.

2Äänestä

Uutisesta puuttuu se tärkein tieto.

Se että sisältikö signaali mitään tietoa, vai oliko se vain tyhjä signaali eli radion kantoaalto?

1Äänestä
  • Seti.n sivultahan jutun voi lukea ja senhän tekevätkin tänne kirjoittavat raketti-insinöörit..raketti-insseille sen verran, että artikkeli on enklanniksi. Kommentoikaa lisää forssalaiset..:)

    1Äänestä

Luulen ratkaisseeni signaalin viestin. Siinä lukee: "welcome refugees"

1Äänestä
  • Lähtikö sukuasikin työtä etsimään Ruotsiin.

    1Äänestä

Jahaf,
Pewfeitä tiedoffa. Ihquu.
Laitankin heti fähköpoftia Fetalle.

Äänestä
  • No, kyl mää sitä nyt hieman ihmettelen, kun minun, myöskin entisen presidentin, puheille ei panna mitään painoa - valitettavasti..

    1Äänestä

Se ei ole mitään.

"there's really nothing about this "signal" that would distinguish it from a natural radio transient"

"But, of course, it's been announced to the media. Reporters won't have the background to know it's not interesting."

https://setiathome.berkeley.edu/forum_thread.php?id=80193

Äänestä

Signaalissa lukee "rajat ovat kiinni"

1Äänestä

Aika vähäpuheista porukkaa. Yksi singnaali vuodessa.

1Äänestä

Signaalissa toistetaan: TULEMME KOHTA JA TUHOAMME TEIDÄT

1Äänestä

oletteko aina lököttävissä verkkareissa ja lippis päässä ja käytte pesulla korkeintaan kerran viikossa ja olette siten omasta mielestänne kreikkalaisia ja syyrialaisia ja muuten vain ihonväriltään erilaisia älykkäämpiä?

1Äänestä
  • Siinä viikon luontoäänenä alhaisesta älykkyydestään tunnetun citysuvakin (idiotus maximus) ääntelyä. Kaikki tuntevat tämän rumahkon otuksen myös usein kuuluvasta "rasisti! rasisti!" kiekunasta.

    Äänestä

  • ja.sitten.uutiset kirjoitti:

    Siinä viikon luontoäänenä alhaisesta älykkyydestään tunnetun citysuvakin (idiotus maximus) ääntelyä. Kaikki tuntevat tämän rumahkon otuksen myös usein kuuluvasta "rasisti! rasisti!" kiekunasta.

    Citysuvakin erottaa helposti rumahkon rasistin luontoäänestä, joka on jatkuvana älämölönä toistuva "allah akbar." Harvempi suomalainen sitä osasi toistaa ennen näitä isänmaallisia, joiden jatkuva hokeminen aiheutti muslimeissa harhaluulon, että Suomessa on paljon muslimeja.

    Rasistit luonnollisesti yrittävät itse koko invaasion syyllisinä kääntää liivinsä tässäkin asiassa.

    Äänestä

Oliskohan parempi olla vastailematta tuohon singnaaliin ? Että silleen.

1Äänestä

Uutinen oli sikäli harhaanjohtava, että kyse on radiopulssista joka voi olla luonnollinen tai se voi teoriassa viitata vieraaseen älyyn. Mitään ei ole vielä siis todistettu. Pulssin voimakkuus vaatisi lähetinlaitteiston johon ihmiskunta ei kykene vielä pitkiin aikoihin, mutta jos kyseessä on tähden luonnollinen voimakas flare purkaus tai epäonnistunut supernova niin sen voima riittää tuohon.

Äänestä

Ihmiskunnankin radioliikenne hiljenee vähitellen, kun tieto siirtyy kaapeleihin. Eikä ole erityisen fiksua paljastaa itseään muulle maailmankaikkeudelle, joten mikä lie rupuporukka siellä lähettelee sanomiaan. Tai sitten se on vaan se hätäsingaali, joka jäi vahingossa päälle, kun kävivät Alien-elokuvaa tekemässä.

Äänestä
  • Langattomien laitteiden määrä sen kuin kasvaa.

    Äänestä

  • Niin no.. ihmiskunnan lähettämä radiohäly kiitää 124:n valovuoden päässä jo koska ensimmäinen radiotaajuudella annettu lähetys maassa tapahtui vuonna 1892, ja radiosingaali etenee valonnopeudella avaruudessa. Tuo 124 valovuotta on ihan riittävä etäisyys, että ihmiskunta on voitu jo havaita muuallakin avaruudessa. Ihmiskunta on jatkanut radiokälätystä nykyaikaan asti ja sitä pakenee avaruuteen koko ajan. Me huudamme olemmassaoloamme jo avaruuteen ja kovaa!

    Äänestä

  • Onkos siellä Marsissakin niille jo kenttää?

    Äänestä

  • hhtyy kirjoitti:

    Onkos siellä Marsissakin niille jo kenttää?

    Periaatteesa on. Kaikkia Mars-luotaimia ja pintamönkijöitä ohjataan radiosignaalilla Maasta käsin. Luotaimet radioivat dataa myös keskenään.

    Äänestä

Se oli Pirkka.

Äänestä

Lukekaapa "Fermin paradoksista". Olisi huisan jännää jos signaali todella olisi älyllistä alkuperää, mutta se tosiasia, että mitään todisteita maapallon ulkopuolisesta sivilisaatiosta ei ole koskaan saatu, puhuu tavanomaisen selityksen puolesta -veikkaanpa, ettei havaintoa voida toistaa, tai sitten se todetaan johtuneeksi häiriöstä, viasta tai ihmiskunnan omasta toiminnasta. Mutta siitä paradoksista: maailmankaikkeudessa on miljardeja miljardeja planeettoja, ja sivilisaatioilla on ollut kosolti aikaa kehittyä, kuten tälläkin pallolla. Miksi avaruus on mykkä?

Äänestä
  • Ehkä avaruus ei ole mykkä, mutta ihmiskunta hakee merkkiä elämästä täysin väärin menetelmin huomioiden avaruuden etäisyydet ja se se tosiasia, että sivilisaation aika jonka se turvautuu radioon on hyvin lyhyt. Ihmiskunta on käyttänyt radiota 124 vuotta, nyt se on väistymässä ja korvataan valokuitutekniikalla jo. Olisi ehkä hedelmällisempää etsiä lasermajakan lähettämää valopulssia kuin radioviestiä avaruudesta. Yksi keino etsiä elämää olisi rakentaa niin iso optinen teleskoopipi, että voisimme katsoa suoraan planeettojen yöpuolta, että näkyykö vieraiden kaupunkien valaistusta.

    Äänestä

  • väärätmenetelmät kirjoitti:

    Ehkä avaruus ei ole mykkä, mutta ihmiskunta hakee merkkiä elämästä täysin väärin menetelmin huomioiden avaruuden etäisyydet ja se se tosiasia, että sivilisaation aika jonka se turvautuu radioon on hyvin lyhyt. Ihmiskunta on käyttänyt radiota 124 vuotta, nyt se on väistymässä ja korvataan valokuitutekniikalla jo. Olisi ehkä hedelmällisempää etsiä lasermajakan lähettämää valopulssia kuin radioviestiä avaruudesta. Yksi keino etsiä elämää olisi rakentaa niin iso optinen teleskoopipi, että voisimme katsoa suoraan planeettojen yöpuolta, että näkyykö vieraiden kaupunkien valaistusta.

    Hyviä pointteja. Sivilisaatio voi myös hypätä radiovaiheen yli ja siirtyä suoraan esim.optiseen viestintään. Mutta planeettojen irrationaaliseen määrään luulisi mahtuvan myös valtavasti radiota käyttäviä sivilisaatioita tai edes niitä, jotka ovat joskus sitä käyttäneet -aallothan jatkavat matkaansa tekniikan vaihduttuakin. Asutuksen valaisun havainnointi olisi huikea juttu. Sitä ennen voitaisiin päästä käsiksi planeetan spektriin, joka saattaisi paljastaa lehtivihreän aallonpituuden. Mutta, paradoksiin palatakseni, jos ihmisen luonteinen, laajenemishaluinen elämä olisi maailmankaikkeudessa edes satunnaista, pitäisi avaruuden kuhista viestien lisäksi myös vieraiden sivilisaatioiden luotaimia ja asutettuja planettoja, sillä vauhtiin päästyään sivilisaatio laajenee exponentiaalisesti ja aikaa on ollut ylenmääräisesti. Ehkä he ovatkin kaikkialla, mutta osaavat pysyä piilossa. Mutta missä ovat merkit edes omanlaisistamme, alkeellisemmista sivilisaatioista? Olisi tavallaan karua löytää vierasta elämää esim.Marsista (tai miksei Maastakin), sillä se antaisi perusteen nähdä elämä yhtenä maailmankaikkeuden ominaisuutena. Silloin Fermin paradoksi saisi loogisimmaksi selityksekseen sivilisaation rajallisen eliniän: yhteiskunnat tuhoutuvat tai tuhoavat itsensä ennen kuin valloittavat avaruuden. Mekin siis voisimme -ja voimme- olla jatkoajalla. En hae paradoksiin uskonnollista selitystä, mutta tiedostetun jäsentymättömässä ja epäloogisessa ajatuskehitelmässäni olen miettinyt seuraavaa: mitä jos mykkänä pysyvä universumi palauttaa tieteen takaisin ihmiskeskeiseen ajatteluun? Jos emme olekaan mitättömiä murusia yhdentekevällä planeetalla, vaan luomme tämän universumin ajatuksissamme, ja ilman meitä sitä ei olisi?

    Äänestä

Stephen Hawk sanoi että signaalin viesti on refugees, go home

Äänestä

"Miksi avaruus on mykkä? "

Avaruus ei ole mykkä. Avaruudessa vaeltaa signaaleja lukemattomilla eri taajuuksilla. Yksi piikki radiotaajuudella ei vielä todista mitään.

Toisaalta mahdollisuudet aurinkokunnan ja galaksimme ulkopuoliselle elämälle ovat lähes rajattomat, etäisyydet ovat vain niin tolkuttomia.

Tiedä hänestä...

Äänestä

sieltä tulijatha on matuja kaikki tyyni

Äänestä

onko täällä insinöörejä? kuinka suurella teholla tollanen pulssi pitä lähettää että se kuulus maahan? onko ydinpommikaan tarpeeksi suuri ?

Äänestä

Siellä lähettää avaruuden EKokoomuslaiset viestiä ja pian ne on täällä yksityistämässä koko Maapallon ja aurinkokunnan jonkun järjestelmäisännän haltuun, joka tekee luonnolle, eliöille ja ihmisille mitä lystää. Se on tätä galaksitason globaalia kapitalismia joka on todettu parhaaksi yhteiskuntamalliksi Linnunradan Sagittarius A:sta Andromedaan asti.

Äänestä

Nehän häärivät täällä jatkuvasti ilman signaalejakin, jos kuuntelet kymmeniä selvännäkijöitä ja kanavoijia, niin humanoidit kävelee keskellämme joka päivä. Kysypä tuttaviltasi myöskin moniko on nähnyt UFOja ja humanoideja, saatat hämmästyä, ihmiset ei phu helposti näistä asioista, mutta hän kysäisi, http://beforeitsnews.com/space/2016/08/what-my-friends-tell-about-our-et-friends-and-the-nasties-2501617.html
Nyt kaikki vaan levittämään sanaa UFOista niin saataisiin tämä salailu loppumaan ja UFOt ja humanoidit uskaltaisi näyttäytyä.

Äänestä

venäläiset havainneet länsimaisen radiolähetyksen

Äänestä

Äly, hoi! "Avaruusolennot" löytyivätkin Maasta
http://www.digitoday.fi/tiede-ja-teknologia/2016/09/01/ly-hoi-avaruusolennot-loytyivatkin-maasta/20169064/66
"Kaukaiselta tähdeltä saapunut radiosignaali olikin todennäköisimmin kaikkea muuta.
Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää. Tämä on yksinkertaistettuna se, mitä venäläinen observatorio SAO RAS sanoo tiedotteessaan.
Tiedote koskee radiosignaalia, joka havaittiin viime vuonna ja jonka alkuperäksi mainittiin 95 valovuoden päässä oleva tähti. Havainto tehtiin Venäjällä sijaitsevalla, maailman suurimmalla radioteleskoopilla RATAN-600:lla.
– Signaalin myöhempi prosessointi ja analysointi on paljastanut, että se on kaikista todennäköisimmin peräisin Maasta, tiedotteessa sanotaan.
Toki löytyy varmasti niitäkin, jotka näkevät tässä ilmoituksessa peittelyn merkkejä. Mutta myös suomalainen avaruusguru, emeritusprofessori Esko Valtaoja huomautti, että signaali voi olla maallista alkuperää. Signaalin on voinut aiheuttaa esimerkiksi satelliitti".

.

Venäjän tiedeakatemia: Ulkoavaruuden signaali onkin todennäköisesti peräisin Maasta
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000001251431.html
" Toive ulkoavaruuden olentojen kohtaamisesta hiipuu jälleen kerran. Venäläisen RATAN-teleskoopin vuonna 2015 rekisteröimä signaali ei tullutkaan Maan ulkopuolelta.
Maailmalla laajasti ihmetelty mystinen radiosignaali, jota oletettiin toisen sivilisaation lähettämäksi, onkin suurella todennäköisyydellä peräisin äiti Maan povesta.

.

Näin asiaa kommentoi omalla sivullaan Venäjän tiedeakatemian astrofysiikan erikoisobservatorio. Observatorion mukaan Hercules-tähtikuvioon kuuluvan, HD 164595 -tähden suunnasta saapuneen signaalin tutkiminen osoitti signaalin alkuperäksi todennäköisesti Maan, ja että se on luonteeltaan tavallinen häiriö. Samaa on arvellut myös tähtitieteen emeritusprofessori Esko Valtaoja".

Avaruudesta havaittiin signaali, mutta missä ovat ufomiehet? Esko Valtaoja vastaa
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000001251343.html
"Esko Valtaoja arvelee, että laajalti uutisoidulle signaalihavainnolle löytyy selitys avaruutta lähempää, mutta samalla hän uskoo Maan ulkopuoliseen elämään".

--

Tiedemaailman salaliitto toimii. Kaikki uusi ja mullistava joka julkaistaan onkin yhtäkkiä virhe, oli kyse energiatekniikasta tai avaruuden viesteistä. Esko Valtaojan huomautukset eivät merkitse mitään, onhan hän itse tiedemaailman hyväveli.

"Tällaiset radioteleskoopit pitäisi rakentaa kauas avaruuteen, pois ilmakehäheijastumien sekä satelliittien keiloista, pois päin maasta suunnattuna, jolloin kuunneltavat signaalit olisivat todellakin avaruudesta peräisin olevia.
Samalla saataisiin myös mikroaalto-etupään kohina erittäin pieneksi silloin kun se jäisi lautasosan varjoon avaruuden kylmyyteen.
Avaruuteen voisi myös rakentaa huomattavasti suuremman heijastimen kuin mitä maahan helposti saa, ja jostakin erittäin kevyestä materiaalista joka olisi edullisempaa kuljettaa kiertoradalle".

Juuri sen takia ne rakennetaan maahan jotta kaikki signaalit voidaan helposti todeta tutkijoiden mikroaaltouunin, lentokoeen tai satelliitin aiheuttamiksi. tarkoitushan on pitää meidät tietämättöminä avaruuden menosta.

Äänestä
  • Ja venäläiset sitten salasivat tätä kotoista signaalia lähes vuoden ajan, joka heti muutamaa päivää julkaisunsa jälkeen olikin pelkkä häiriö. Pidetäänkö tässä pilkkana venäläisiä vai meitä?

    Äänestä

  • "– Signaalin myöhempi prosessointi ja analysointi on paljastanut, että se on kaikista todennäköisimmin peräisin Maasta, tiedotteessa sanotaan.
    Toki löytyy varmasti niitäkin, jotka näkevät tässä ilmoituksessa peittelyn merkkejä. Mutta myös suomalainen avaruusguru, emeritusprofessori Esko Valtaoja huomautti, että signaali voi olla maallista alkuperää. Signaalin on voinut aiheuttaa esimerkiksi satelliitti".

    Hmm. Venäjä salasi radiosignaalin ensin vuoden ja sitten pari päivää julkaisun jälkeen suoritettu myöhempi prosessointi ja analysointi paljasti, että se on kaikista todennäköisimmin peräisin Maasta.
    Siis venäläiset tukijat ovat tutkineet signaalia ensin vuoden salassa ja päätyneet julkaisuun 30.8. signaalin epätavallisuuden takia, ja sen jälkeen he tutkivat signaalia vielä päivän lisää ja 31.8. päätyivät että se onkin maasta lähtöisin. Ei ihme että hieman näkyy ilmoituksessa peittelyn merkkejä.

    Äänestä

  • Tiedemaailman+salaliitto+toimii.+Kaikki+uusi+ja+mullistava+joka+julkaistaan+onkin+yhtäkkiä+virhe,+oli+kyse+energiatekniikasta+tai+avaruuden+viesteistä.Sama+porukka,+noin+0,01%+joka+päättää+maailman+taloudesta+ja+varallisuuden+jaosta+päättää+myös+julkaistaanko+jokin+avaruudellinen+uutinen+vai+ei+ja+myös+sen+missä+muodossa+jos+julkaistaan.Kansalaisille+yleensä+riittää+se,+että+jonkin+asteinen+auktoriteetti+tai+tittelin+omistaja+tulee+vakuuttamaan,+ettei+se+mitään+ollutkaan.Ja+aivan+kuin+taloudessa+ja+politiikassa+globaalit+tiedotusvälineet+ja+virallinen+media+myötäilee+virallista+kantaa.Jos+ajateltaisiin+toisaalta,+että+vaikka+Presidentti+Niinistö+vakuuttaisi,+että+Chemtrails:t+ja+Ufot+ovat+täyttä+totta,+niin+kansalaisetkin+uskoisivat+tosiasiat,+koska+heille+olisi+annettu+oikeus+uskoa+niin.Eli+suurimmalle+osalle+ihmisistä+päättäjät+luovat+sen+todellisuuden+mikä+on+sallittua,+koska+suurin+osa+ei+koskaan+itse+tutki+mitään.+Vasta+sitten+jokin+on+totta+kun+päätäjät+sallivat+sen+olevan+totta.Kansalaisille+näytetään+"älykkäitä"+tosi-tv+ohjelmia+kuin+Maailma-,+Suomen-+tai+Ruotsin+noloin-kuski.

    Äänestä

  • MieltäSalataan kirjoitti:

    "– Signaalin myöhempi prosessointi ja analysointi on paljastanut, että se on kaikista todennäköisimmin peräisin Maasta, tiedotteessa sanotaan.
    Toki löytyy varmasti niitäkin, jotka näkevät tässä ilmoituksessa peittelyn merkkejä. Mutta myös suomalainen avaruusguru, emeritusprofessori Esko Valtaoja huomautti, että signaali voi olla maallista alkuperää. Signaalin on voinut aiheuttaa esimerkiksi satelliitti".

    Hmm. Venäjä salasi radiosignaalin ensin vuoden ja sitten pari päivää julkaisun jälkeen suoritettu myöhempi prosessointi ja analysointi paljasti, että se on kaikista todennäköisimmin peräisin Maasta.
    Siis venäläiset tukijat ovat tutkineet signaalia ensin vuoden salassa ja päätyneet julkaisuun 30.8. signaalin epätavallisuuden takia, ja sen jälkeen he tutkivat signaalia vielä päivän lisää ja 31.8. päätyivät että se onkin maasta lähtöisin. Ei ihme että hieman näkyy ilmoituksessa peittelyn merkkejä.

    Venäjällä pelättiin vuoden, että viestissä sanottiin jotain negatiivista Putinista :D

    Kannattaisi pistää Venäjän avaruustutkinnon serverit vaikkapa Espanjan Barcelonaan, niin saisimme varmasti sensuroimatonta avaruus-matutietoa, joka julkaistaisiin välittömästi, kiihkottomasti, puoluettomasti ja kritiikittömästi tai avaruus-matuja syyllistämättä ja se korjaus tulisi sitten vuoden päästä, jos silloinkaan. Vaikkapa Me Vierailijat -blogi ?

    Äänestä

Ne on ne pikkupeppuniinistön näkemät vihreet antennipiposet venäläiset teletapit. Lähettämässä tärkeit vakoilutietoi omilleen, peril män.

Äänestä
  • Pikkupläjäys itteltä. Ko olin ton nimmarin hilseestä heittäny, tuli "pakkomielle" tarkistaa olinko oikeessa ja jees; J:hän se oli. Vuonna 1969 intissä opittu, ei dissis oo ihan viel täysin voittanu. Ko ton heitin aattelin vaan vääntää jotai teletappii. :) Mut jotai 95 valovuoden takaa.....

    Äänestä

Signaali lähetetty sipilän i-phoneen ufot tulevat suomeen hakemaan
toimeentulotukea.

Äänestä

Ylen ajankohtaisohjelmassa kuului Köh köh, mutta elämää ei lähteestä löytynyt.

Äänestä

Sieltä tulee kilometrin mittainen emoalus täynnä mamuja.

Äänestä

Miksi ekstraterrestriaalien konesivilisaatio haluaisi tuhlata yhteydenotto- tai informointiyrityksiä meihin? Ja vielä tuollaisilla energiamäärillä. Saavat arvaamallakin paremmat tiedot meikäläisistä kuin kommunikoimalla.

Jos on niiden omat luotaimet tavoitteena, niin on tietenkin tarkemmin suunnatut antennikeilatkin ellei peräti kvanttilomittuneet kommunikointilaitteet. Laitteilla tuskin on tarvetta tiedonvälitykseen meille paikallisille. Mitä lie kopiokonesivilisaatiota järjestelevät tähän aurinkokuntaan - ja tietysti koneille parhaimmin sopiviin paikkoihin. Maapallo ei ehkä edes ole niiden tavoitteiden kärkipäässä (koneille) ongelmallisine ympäristöineen. Tosin maapallolla on esimerkiksi raaka-aineita (mm. monimutkaiset molekyylit), joita ei aina muualta aurinkokunnasta yhtä helposti vähällä energialla saisi.

Mikä on niin oleellinen tieto, että ekstraterrestriaalit haluaisivat luotaimilleen lähettää? Mainitut koneethan huoltavat mitä ilmeisimmin itse itsensä.

Äänestä
  • Eli heidän laitteensa osaavat silloin ilmeisesti tehdä helposti ns. near-every-case-scenario -tyyppisiä selvityksiä mistä hyvänsä aiheista ilman minkäänlaista tarvetta lisätiedoille.

    No - sellaisille jää varmaankin helppo mahdollisuus levittää konesivilisaationsa asuinalueita ja testata ja tarvittaessa korjata samalla laskelmiensa paikkansapitävyyksiä.

    Äänestä

Ok. Milloin saamme UFOT (tunnistamaton tulevaisuuden "lento"laite) käyttöömme, että voimme "lennellä"/uudelleenohjelmoida avaruuden sijaintitiedot/lähettää laajataajuuskameranauhuritallenninyksikkömme sinne tarkistuskäyntiä varten?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Universuminus kirjoitti:

Avaruudessa havaittiin mystinen radiosignaali – SETI-instituutti: ”Tämä ei ole harjoitus”
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-2000001250325.html
"Venäläisen teleskoopin kerrotaan havainneen lupaavan signaalin alun perin jo viime vuonna.
Avaruudesta elämää etsivä SETI-instituutti selvittää mystistä radiosignaalia, jonka alkuperä on Herkuleksen tähdistössä 95 valovuoden päässä Maasta sijaitseva, 6,3 miljardia vuotta vanha tähti. Asiasta kertova brittilehti Observer kutsuu havaintoa poikkeukselliseksi ja kertoo sen viittaavan sivilisaatioon, joka on huomattavasti omaamme kehittyneempi.

Havainnosta blogissaan kirjoittavan tietokirjailija Paul Gilsterin mukaan signaalin havaitsi alun perin jo 15. maaliskuuta 2015 venäläinen RATAN-600 -radioteleskooppi Zelenchukskayassa Kaukasuksella. Havainto kuitenkin pidettiin salassa kansainväliseltä tutkijayhteisöltä.

– Kukaan ei väitä että se on peräisin maapallon ulkopuolisesta sivilisaatiosta, mutta havaintoa on todella syytä tutkia, Gilster toteaa.

Radiosignaalin lähtöpaikaksi kerrottu HD164595 -niminen tähti muistuttaa ominaisuuksiltaan Aurinkoa. Sen kiertoradalla on toistaiseksi havaittu yksi Neptunusta muistuttava mutta sitä lämpimämpi planeetta, nimeltään HD 164595 b. Tutkijoiden mukaan tähteä saattaa kuitenkin kiertää muitakin vielä havaitsematta jääneitä planeettoja".

--

Omituinen signaali eksoplaneetan suunnalta havaittu
http://www.tiedetuubi.fi/avaruus/omituinen-signaali-eksoplaneetan-suunnalta-havaittu
"Netissä kiertää parhaillaan uutisia Herkuleen tähtikuvion suunnalta havaitusta signaalista, joka voisi olla peräisin joltain toiselta sivilisaatiolta. Uutinen ei ole uutinen, mutta silti asia on erittäin kiinnostava".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu