Tunteen miestäni kohtaan ovat kuolleet. En koe miehen rakastavan tai arvostavan minua enää lainkaan. Miehen kanssa on aina mahdoton ollut puhua, ei osaa/halua/uskalla keskustella kuten aikuiset. Aiemmin ei ole ollut tarvettakaan.
Olemme kolme vuotta olleet yhdessä, kaksi niistä naimisissa. Meillä on ihana pitkään toivottu puolivuotiaana tytär, joka toi mukanaan myös ongelmat.
Mieheni siirtyi puoli vuotta sitten nukkumaan sohvalle, ettei joudu herätä öisin vauvan kitinöihin. Aamulla herää töihin, missä tekee todella lyhyttä päivää. Työpäivän päätyttyä joskus tulee syömään kotiin, useimmiten painelee kavereineen pyörimään jonnekin, juomaan muutaman kaljan ja viettämään aikaa. Tulee kotiin illalla kun vauva nukkuu, ja sama rumba alkaa alusta. Viikonloppuisin rupeaa puhelin soimaan ennen kymmentä aamulla, kaverit soittelee että nähtäisiinkö. Tiedän missä mieheni menee, olen kuullut puhelut yms joten pettämisestä en usko olevan kyse, vaan siitä että mies ei ole kasvanut rooliinsa isänä.
Usein muistuttelen, että lasta en tehnyt yksi, ja tämän 6kk aikana mies onkin muutaman illan viettänyt vauvan kanssa, tosin seksiä multa kiristäen, että olen päässyt syömään tai viinilasilliselle tyttöjen kanssa.
Alku kuukausina jaksoin yrittää kaiken, puhua, tapella, itkeä, pyytää, että mies viettäisi aikaa enemmän perheensä kanssa, ja ettei tissuttelu olisi joka päivästä. Mies ei ole humalassa, mutta kuitenkin juonut- mitä ei mielestäni pitäisi tehdä päivittäin. Miehen mielipide tähän oli, että yritän kontrolloida häntä liikaa.
Monta kertaa olen eron mahdollisuuden ottanut puheeksi, muttei mies mua ota tosissaan. Enkä haluaisi että lapsi joutuu kasvamaan ilman isää.
Onko Tässä enää mitään tehtävissä, vai onko ainut vaihtoehto kerätä rohkeus, ja lähteä?
Olemme kolme vuotta olleet yhdessä, kaksi niistä naimisissa. Meillä on ihana pitkään toivottu puolivuotiaana tytär, joka toi mukanaan myös ongelmat.
Mieheni siirtyi puoli vuotta sitten nukkumaan sohvalle, ettei joudu herätä öisin vauvan kitinöihin. Aamulla herää töihin, missä tekee todella lyhyttä päivää. Työpäivän päätyttyä joskus tulee syömään kotiin, useimmiten painelee kavereineen pyörimään jonnekin, juomaan muutaman kaljan ja viettämään aikaa. Tulee kotiin illalla kun vauva nukkuu, ja sama rumba alkaa alusta. Viikonloppuisin rupeaa puhelin soimaan ennen kymmentä aamulla, kaverit soittelee että nähtäisiinkö. Tiedän missä mieheni menee, olen kuullut puhelut yms joten pettämisestä en usko olevan kyse, vaan siitä että mies ei ole kasvanut rooliinsa isänä.
Usein muistuttelen, että lasta en tehnyt yksi, ja tämän 6kk aikana mies onkin muutaman illan viettänyt vauvan kanssa, tosin seksiä multa kiristäen, että olen päässyt syömään tai viinilasilliselle tyttöjen kanssa.
Alku kuukausina jaksoin yrittää kaiken, puhua, tapella, itkeä, pyytää, että mies viettäisi aikaa enemmän perheensä kanssa, ja ettei tissuttelu olisi joka päivästä. Mies ei ole humalassa, mutta kuitenkin juonut- mitä ei mielestäni pitäisi tehdä päivittäin. Miehen mielipide tähän oli, että yritän kontrolloida häntä liikaa.
Monta kertaa olen eron mahdollisuuden ottanut puheeksi, muttei mies mua ota tosissaan. Enkä haluaisi että lapsi joutuu kasvamaan ilman isää.
Onko Tässä enää mitään tehtävissä, vai onko ainut vaihtoehto kerätä rohkeus, ja lähteä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mies juoksee kavereidensa kanssa ryyppäämässä. Jos arvostat itseäsi ja lasta, eroat.
Monella miehellä menee itsekyys kaiken edelle. Kehottasin jättämään miehen.
Jaksat paljon paremmin, kun sinulla ei oo toista lasta hoidettavana.
Naiset ei halua ottaa hyvää kunnollista miestä.
http://anna.fi/suhteet/ihmissuhteet/tallaisiin-miehiin-suomalaisnaiset-retkahtavat-jarkeni-sokaistuu/?shared=260439-474d6aa1-500
Mieti millaisen mallin miehesi antaa lapselleen! Mieti, jos tyttäresi oppii ajattelemaan, että tuollaisia miehet nyt vaan on, ja ottaa samanlaisen puolison itselleen! Sitten hän ei eroa tissuttelevasta miehestään, koska haluaa omalle lapselleen "ehjän" perheen ja koska oma äitikin jaksoi samanlaisessa tilanteessa.
Kirjoitat, että et jaksa näin enää. En minäkään jaksaisi. Jaksamista se yksinhuoltajat arkikin on, varsinkin lapsen ehdittyä uhmaikään. Mutta montako minuuttia arvelet miehesi jaksavan kuunnella kaksivuotiaan kitinää? Painuu vaan taas kavereiden seuraan ja sinä olet yhtä yksin kuin yksinhuoltaja.
Kysyt, pitäisikö lähteä vai jäädä. Minusta sinun pitäisi lähteä, jos vain taloudellisesti tulet toimeen.
Olette kolme vuotta olleet yhdessä, pitkään (!) toivottu tytär, puolivuotias. ?
Josko olisit viettänyt ensin vaikka seitsemän vuotta yhdessä tuon miehen kanssa ennen naimisiin menoa ja lapsen tekoa.
Olisit ehtinyt elää hieman alkuhuumaa pidemmälle! Ei sinun itkemiset ja raivoamiset miestä muuta mihinkään. Ainut mikä voi muuttaa on se, että muutat lapsesi kanssa hetkeksi muualle ja annat hänen miettiä mitä haluaa jatkossa.
Niin on kahdenlaisia miehiä kuten naisiakin. Nainen etsii miestä ja rakastuu hänen juttuihinsa, menevyyteen ja iloiseen elämään ja kun tulee aika tehdä päätöksiä, mennään yhteen ajattelematta sen enempää. Lapsen tulo saakin perheen hajalleen täysin, sillä eihän sitä jatkuvasti voi olla menossa vauvan kanssa.
No miehesi saattaa rauhoittuakin, kun jotenkin pääsee kuvioihin kotona mukaan, muta älä nyt silloin juokse lasilliselle kavereiden kanssa. Voit olla takuuvarma että mikään ei muutu. sitä vastoin voisitte yhdessä olla lapsen kanssa ja lähestyä nyt vähän erilaisia kuvioita eli toisia lapsiperheitä, varmasti teilläkin niitä on lähipiirissä.
Niin se elämä menee, että pitäisi osta asettua perheeksi, se saattaa joskus olla vielä hakusessa.
Tuo että pitää juosta omien kavereiden kanssa ulkona ei sovi oikein perheen elämään, sillä mitä perhe-elämää on vaihtaa vain lapsenvahtia.