Neuvostoliitto loi Suomeen hyvinvoinnin

Ja nyt NATO yrittää viedä sen Suomelta pois.

Ilman Neuvostoliittoon maksettuja sotakorvauksia Suomeen ei olisi syntynyt raskasta konepajateollisuutta.

Suomalaisten tulee olla kiitollisia Neuvostoliitolle. Monta kesämökkiä olisi jäänyt rakentamatta, jos työpaikkoja ei olisi syntynyt.

NATO-TTIP yrittää nyt viedä suomalaisten omaisuuden. NATO-TTIP-hallitus ei aja suomalaisten asiaa, vaan toimii isänmaan etujen vastaisesti.

Jos vapaakauppasopimus pitää tehdä, niin se tulee tehdä Venäjän kanssa. Venäjä on tae hyvinvoinnille jatkossakin.
5870
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

v mitä paskaa

Äänestä
  • Äläs Nyt ! Avauksen kirjoittajahan kirjoittaa ihailevasti Neuvostoliitosta , mikä uhrautui ja kuoli pois, että Suomi saisi elää ja jatkaa hyvinvointiaan ynnä olla maailman YKKÖS-maita, kaikissa niissä tilastoissa, missä hyvinvointia mitataan.

    Aika paljon R Y S S Ä T vaativat sotakorvauksia, mitkä Suomi viimeistä dollaria/centtiä myöten maksoi, mutta ainakin avaajan tekstistä saa sen käsityksen, että SE oli hyvä "sijoitus" !
    Eli nyt myöhemmin ennen kuolemaansa -91, R YS S I E N hallinto moninkertaisena ja vapaaehtoisesti palautti ikään kuin perintönä hyvälle ystävälleen = lapselleen JÄTTI-potin! ???

    Äänestä

  • SeAvarakatseinen kirjoitti:

    Äläs Nyt ! Avauksen kirjoittajahan kirjoittaa ihailevasti Neuvostoliitosta , mikä uhrautui ja kuoli pois, että Suomi saisi elää ja jatkaa hyvinvointiaan ynnä olla maailman YKKÖS-maita, kaikissa niissä tilastoissa, missä hyvinvointia mitataan.

    Aika paljon R Y S S Ä T vaativat sotakorvauksia, mitkä Suomi viimeistä dollaria/centtiä myöten maksoi, mutta ainakin avaajan tekstistä saa sen käsityksen, että SE oli hyvä "sijoitus" !
    Eli nyt myöhemmin ennen kuolemaansa -91, R YS S I E N hallinto moninkertaisena ja vapaaehtoisesti palautti ikään kuin perintönä hyvälle ystävälleen = lapselleen JÄTTI-potin! ???

    Suomen ei olisi tarvinnut maksaa sotakorvauksia Neuvostoliitolle, jos ei olisi hyökännyt Neuvostoliittoon Saksan kanssa ja hävinnyt sodan!!!"

    Äänestä

  • getgttgt kirjoitti:

    Suomen ei olisi tarvinnut maksaa sotakorvauksia Neuvostoliitolle, jos ei olisi hyökännyt Neuvostoliittoon Saksan kanssa ja hävinnyt sodan!!!"

    Hyvä huomio. Lisäksi Suomella olisi edelleen napanuora Barentsinmerelle.

    Kuningasravut olisivat kotimaisia. Kassilohet olisivat kotimaisia. Nikkeli olisi kotimaista, ilman Talvivaara-seikkailua ja myrkytettyjä Oulun läänin sisävesiä.

    Saksa on paska maa. Saksalaisten kanssa kaveraaminen on aina koitunut suomalaisten kohtaloksi.

    Venäjä on naapurimaa, ja sieltä löytyvät suomalaisten oikeat ystävät – tiukan paikan tullen ainoat.

    Äänestä

Herätetään Neukkula henkiin...

Äänestä

UPIn raportti on aika hauska:

Se yrittää vakuuttaa että Venäjään ei pidä investoida ja että Venäjä ei olisi Suomen talouden pelastaja vaan länteen eli Usahan pitää liittoutua eli Natoon.

Usa ei kuitenkaan enää tule olemaan: ei maailman ei Euroopan ei Suomen talousmoottori.

Ja Venäjä tulee aina olemaan Suomen talousmoottori.

Äänestä
  • Eihän Usa ole ollut enään vuosiin mikään talousmoottori, Nykyään voidaan puhua jo maailman suurimmasta velkakoneistosta.

    Äänestä

  • eurocrack kirjoitti:

    Eihän Usa ole ollut enään vuosiin mikään talousmoottori, Nykyään voidaan puhua jo maailman suurimmasta velkakoneistosta.

    Se on syy, miksi USA kaavailee hyökkäystä Venäjälle. Sitähän Putin pelkää. USA voi hyökätä mihin vain. Se on nähty.

    USA:lla ei ole enää luottoa. Pitää hankkia sotimalla.

    Äänestä

  • wffdfg kirjoitti:

    Se on syy, miksi USA kaavailee hyökkäystä Venäjälle. Sitähän Putin pelkää. USA voi hyökätä mihin vain. Se on nähty.

    USA:lla ei ole enää luottoa. Pitää hankkia sotimalla.

    USA osoitti EU:lle TTIP-neuvotteluissa motivaationsa. Tarkoitus heillä on ainoastaan orjuuttaa eurooppalaiset. Vain sen vuoksi, että amerikkalainen keskiluokka lihoisi entisestään.

    Äänestä

Neuvostoliitto valloitti suuria osia Suomesta ja kiitokseksi siitä, jouduimme vielä maksamaan suuret sotakorvaukset valloittajalle, joka aloitti sodan Mainilan laukauksilla.
Me emme ole velkaa emmekä varsinkaan kiitollisia ryssälle. Niskalaukaus kuuluisi tuolle Putinin perseennuolijalle.

Äänestä

"Ilman Neuvostoliittoon maksettuja sotakorvauksia Suomeen ei olisi syntynyt raskasta konepajateollisuutta."

Se olisi syntynyt ajan myötä joka tapauksessa! Tuo on yhtä hölmö väite, kuin esittää, että ilman neukkuja maaseudun työt hoidettaisiin YHÄ hevosilla!

"Suomalaisten tulee olla kiitollisia Neuvostoliitolle. Monta kesämökkiä olisi jäänyt rakentamatta, jos työpaikkoja ei olisi syntynyt."

Neuvostoliitto tilasi ideologisista syistä tavaraa Suomesta. Ja kun pskatunkio romanhti 1991 katosivat nämä työpaikat vuosiksi eteenpäin! Vääristynyt vientirekenne kostautui kalliisti!

"NATO-TTIP yrittää nyt viedä suomalaisten omaisuuden. NATO-TTIP-hallitus ei aja suomalaisten asiaa, vaan toimii isänmaan etujen vastaisesti."

Sopimusneuvottelut ovat USA:n ja EU:n välillä YHÄ käynnissä! Nato ei ole mikään valtio tasi käy kauppaa. Tiltuilla on vain pakkomielle työntää sana Nato jokja paikkaan unohtaen sitten 'sopivasti', että valtaosa EU:n jäsenistä on myös Nato-maita!

"Jos vapaakauppasopimus pitää tehdä, niin se tulee tehdä Venäjän kanssa. Venäjä on tae hyvinvoinnille jatkossakin."

MIKSI? Pakoitteet on EU säätänyt Venäjän miehitysten ja sotapolitiikan takia eikä siinä ole tilanne muuttunut!

Kaupallisessa mielessä avaaja liioittelee Venäjän merkitystä. Sen talous kun on pienempi kuin vaikkapa EU:ssa olevan Saksan.

Ja lopuksi! Hyvinvoinnin lisäksi Neuvostoliitto toi myös ainakin Suomeen 'pahoinvoinnin' 70-luvulla!

Tuo vaihe oli taloudellisesti menestyksekäs, mutta henkisesti katastrofi. Alkaen 50-luvulta ja huipentuen 70-lukuun naapurin painostus ja puuttuminen Suomen sisäisiin asioihin leimasi kaikkea toimintaa Suomessa! Naapuri päätti sisäpolitiikassamme presidentin henkilöstä, hallitusratkaisuista ja yksittäisistä politiikoista. Jotkut puolueet eivät olleet koskaan mukana ja toiset aina... vaalimenestyksestä riippumatta. Jouduimme alistumaan sensuuriin ja itsesensuuriin! Naapuri puuttui jopa historiaamme, kirjallisuuteemme ja TV-ohjelmien sisältöön!

Äänestä
  • "Neuvostoliitto tilasi ideologisista syistä tavaraa Suomesta. Ja kun pskatunkio romanhti 1991 katosivat nämä työpaikat vuosiksi eteenpäin! Vääristynyt vientirekenne kostautui kalliisti!"

    Tuohan on osoitus juuri siitä, että Suomi tarvitsee Neuvostoliiton kaltaista vahvaa Venäjää. Vaikka vähättelet Venäjän talouden kokoa, niin se on kuitenkin riittävän suuri markkina vetämään suomalaisia tuotteita. Lisäksi tulee venäläisten matkailijoiden Suomeen tuoma rahavirta.

    Länsimielisillä on joku kumma taipumus kuvitella, että mitä kauempana kaveri on, niin sitä parempi se on. Naapurisopu ja yhteistyö naapurin kanssa on kuitenkin se hyödyllisin tapa elää rauhallisesti sulassa sovussa.

    Jotenkin tulee näistä NATO-tiltuista mieleen tyypilliset suomalaiset omakotitaloasujat, jotka vihoittelevat ja kilpailevat keskenään. Molemmat ovat mielestään oikeassa, mutta ulkopuolisin silmin molemmat ovat väärässä.

    Venäjä tulee olemaan aina joko Suomen rajanaapuri, tai sitten Suomi tulee olemaan osa Venäjää. Kannattaa harkita tarkkaan kumman vaihtoehdon valitsee, sopuisan rinnakkaiselon, vai uhittelulinjan ja turpiin saamisen.

    Äänestä

  • kahdestapahastapienempi kirjoitti:

    "Neuvostoliitto tilasi ideologisista syistä tavaraa Suomesta. Ja kun pskatunkio romanhti 1991 katosivat nämä työpaikat vuosiksi eteenpäin! Vääristynyt vientirekenne kostautui kalliisti!"

    Kyllä Putin saa turpaansa JA KUNNOLLA tällä menolla. Siitä ei ole mitään epäselvää. :)

    Kauppaa ei voida käydä persaukisen asiakkaan - kuten Venäjä - kanssa.

    Maailma EI TODELLAKAAN tarvi tai kaipaa mitään Neuvostoliittoon viittaavaakaan ja Venäjän aggressiiviselle seikkailupolitiikalle laitetaan stoppi. Ainoastaan seinähullu ja umpikouho ryssä lähtee haastamaan riitaa koko muun maailman kanssa HOLLANNIN talouden kokoiselta pohjalta :)

    Dorka, dorkempi, hullu, seinähullu, Putin :-D

    Äänestä

  • Suomi ei tarvitse kaupankäynnissä mitään maata erikoisesti ja nythän on niin, ettei Venäjä edes ole mikään vahva talousvaltio!

    Venäläisten matkailijoiden 'virta' Suomeen on kutistunut heikon ruplan takia pelkäksi puroksi!

    Kaupankäynnissä ei tänäpäivänä etäisyys ole este ja parempi hyvä kauppakumppani vaikkapa Euroopassa kuin epäluotettava vieressä! Solussa elämme mielellämme,. mutta sopu ei voi eikä saa olla yksipuolista!

    Tällä hetkellä Venäjä on rajanaapurimme ja voi olla sitä pitkäänkin. Toisaalta monet merkit viittaavat siihen, että vuoden 1991 talousromahdus naapurissa toistuu,

    Venäjän osaksi emme tule. Johan te sitä kahdesti yrititte 40-luvulla ja luulisi, että oppi silloin meni perille!

    Äänestä

  • 7plus7 kirjoitti:

    Kyllä Putin saa turpaansa JA KUNNOLLA tällä menolla. Siitä ei ole mitään epäselvää. :)

    Kauppaa ei voida käydä persaukisen asiakkaan - kuten Venäjä - kanssa.

    Maailma EI TODELLAKAAN tarvi tai kaipaa mitään Neuvostoliittoon viittaavaakaan ja Venäjän aggressiiviselle seikkailupolitiikalle laitetaan stoppi. Ainoastaan seinähullu ja umpikouho ryssä lähtee haastamaan riitaa koko muun maailman kanssa HOLLANNIN talouden kokoiselta pohjalta :)

    Dorka, dorkempi, hullu, seinähullu, Putin :-D

    Venäjä on luonnonvaroiltaan maailman vauraimpia maita. Dollareita saa tehtyä painokoneella, mutta ne ovat täysin arvottomia verrattuna käytännön hyödykkeisiin.

    Saahan NATO aikansa kalistella sapeleitaan, mutta se on hölmöä. Venäjä vetelee tällä hetkellä naruista ja provosoi tahallaan, ja NATO vastaa juuri kuten Venäjä on suunnitellut.

    Nyt pitäisi tehdä yllätysveto, poistaa pakotteet ja tunnustaa Krim osaksi Venäjää. Silloin saattaa naapurin sedällä alahuuli venähtää.

    Äänestä

  • kahdestapahastapienempi kirjoitti:

    "Neuvostoliitto tilasi ideologisista syistä tavaraa Suomesta. Ja kun pskatunkio romanhti 1991 katosivat nämä työpaikat vuosiksi eteenpäin! Vääristynyt vientirekenne kostautui kalliisti!"

    Tuohan on osoitus juuri siitä, että Suomi tarvitsee Neuvostoliiton kaltaista vahvaa Venäjää. Vaikka vähättelet Venäjän talouden kokoa, niin se on kuitenkin riittävän suuri markkina vetämään suomalaisia tuotteita. Lisäksi tulee venäläisten matkailijoiden Suomeen tuoma rahavirta.

    Länsimielisillä on joku kumma taipumus kuvitella, että mitä kauempana kaveri on, niin sitä parempi se on. Naapurisopu ja yhteistyö naapurin kanssa on kuitenkin se hyödyllisin tapa elää rauhallisesti sulassa sovussa.

    Jotenkin tulee näistä NATO-tiltuista mieleen tyypilliset suomalaiset omakotitaloasujat, jotka vihoittelevat ja kilpailevat keskenään. Molemmat ovat mielestään oikeassa, mutta ulkopuolisin silmin molemmat ovat väärässä.

    Venäjä tulee olemaan aina joko Suomen rajanaapuri, tai sitten Suomi tulee olemaan osa Venäjää. Kannattaa harkita tarkkaan kumman vaihtoehdon valitsee, sopuisan rinnakkaiselon, vai uhittelulinjan ja turpiin saamisen.

    MENE KERTOMAAN Putinille että HÄNEN pitäisi valita sopuisan rinnakkaiselon politiikka nykyisen väkivaltaisen seikkailupolitiikan sijaan!

    Putin miehittää laittomasti Krimiä ja on osallisena pahimpana pyssymiehenä Itä-Ukrainan aseellisessa konfliktissa.

    Nykyisenlaisen Venäjän kanssa KUKAAN EI TEE YHTÄÄN MITÄÄN! Nykyvenäjä pidetään kurissa taloudellisin ja sotilaallisin keinoin ja ne pidetään ryssän niskassa ihan niin kauan kuin tarpeellista on. ENSIN ryssä vetäytyy koko Ukrainasta mukaanluettuna Krim ja muuttaa täysin käytöstään. EHKÄ SITTEN ryssän kanssa neuvotellaan. Ennen ei!

    Katsotaan sitten millaisia hulluja Putinin jälkeen Venäjän johtoon viipottaa. Ryssissä on jopa muutama kelvollinen jääkiekkoilija mutta koko ryssien apinalaumasta ei näemmä löydy edes yhtä ainoaa tolkullista valtiomiestä(!)

    Äänestä

  • hyökkäys.puolustus kirjoitti:

    Venäjä on luonnonvaroiltaan maailman vauraimpia maita. Dollareita saa tehtyä painokoneella, mutta ne ovat täysin arvottomia verrattuna käytännön hyödykkeisiin.

    Saahan NATO aikansa kalistella sapeleitaan, mutta se on hölmöä. Venäjä vetelee tällä hetkellä naruista ja provosoi tahallaan, ja NATO vastaa juuri kuten Venäjä on suunnitellut.

    Nyt pitäisi tehdä yllätysveto, poistaa pakotteet ja tunnustaa Krim osaksi Venäjää. Silloin saattaa naapurin sedällä alahuuli venähtää.

    ROSKAA, ryssä :)

    Ei tule ikinä tapahtimaan!

    Ryssä on se tämän(kin) leikin häviäjä. Ei lännellä ole mitään hätää :)

    Länsi on taloudellisesti ja sotilaallisesti MONIKYMMENKERTAISESTI ryssää vahvempi joten antaa slobon vaan kaakattaa :) WHO CARES?!?! :-D

    Äänestä

  • hyökkäys.puolustus kirjoitti:

    Venäjä on luonnonvaroiltaan maailman vauraimpia maita. Dollareita saa tehtyä painokoneella, mutta ne ovat täysin arvottomia verrattuna käytännön hyödykkeisiin.

    Saahan NATO aikansa kalistella sapeleitaan, mutta se on hölmöä. Venäjä vetelee tällä hetkellä naruista ja provosoi tahallaan, ja NATO vastaa juuri kuten Venäjä on suunnitellut.

    Nyt pitäisi tehdä yllätysveto, poistaa pakotteet ja tunnustaa Krim osaksi Venäjää. Silloin saattaa naapurin sedällä alahuuli venähtää.

    "Dollareita saa tehtyä painokoneella, mutta ne ovat täysin arvottomia verrattuna käytännön hyödykkeisiin."

    Käytäntö osoittaa päinvastaista! Ruplaa on ilmeisesti monistettu, koska se on lähes arvoton kun taas dollari on yhä kova valuutta!

    "Venäjä vetelee tällä hetkellä naruista ja provosoi tahallaan, ja NATO vastaa juuri kuten Venäjä on suunnitellut."

    Todellisuudessa Venäjä vetää vaan narua kaulaansa eikä sekään taida olla suunniteltua!

    "Nyt pitäisi tehdä yllätysveto, poistaa pakotteet ja tunnustaa Krim osaksi Venäjää."

    Parempi veto on lisätä pakotteita. Silloin pikku-Puten alahuuli pyyhkisi jo maata ja loppu lähestyisi!

    Äänestä

  • TarkkisVaihteeksi kirjoitti:

    Suomi ei tarvitse kaupankäynnissä mitään maata erikoisesti ja nythän on niin, ettei Venäjä edes ole mikään vahva talousvaltio!

    Venäläisten matkailijoiden 'virta' Suomeen on kutistunut heikon ruplan takia pelkäksi puroksi!

    Kaupankäynnissä ei tänäpäivänä etäisyys ole este ja parempi hyvä kauppakumppani vaikkapa Euroopassa kuin epäluotettava vieressä! Solussa elämme mielellämme,. mutta sopu ei voi eikä saa olla yksipuolista!

    Tällä hetkellä Venäjä on rajanaapurimme ja voi olla sitä pitkäänkin. Toisaalta monet merkit viittaavat siihen, että vuoden 1991 talousromahdus naapurissa toistuu,

    Venäjän osaksi emme tule. Johan te sitä kahdesti yrititte 40-luvulla ja luulisi, että oppi silloin meni perille!

    "Venäläisten matkailijoiden 'virta' Suomeen on kutistunut heikon ruplan takia pelkäksi puroksi!"

    Tuo on tilapäinen ilmiö. Kun öljyn hinta palautuu normaalille tasolle, niin ruplalla saa taas enemmän. Viisumivapaus Venäjän kanssa piristäisi myöskin matkailua.

    Varsinkin Itä-Suomessa venäläisillä on hyvinkin työllistävä vaikutus. Vielä kun päästäisiin opettamaan koululaisille venäjän kieltä. Siitä taidosta olisi hyötyä molemmin puolin rajaa. Pakkoruotsista ei ole venäläisten kanssa mitään iloa, ei oikeastaan kenenkään muunkaan kanssa.

    Ei pakkovenäjää, mutta pois pakkoruotsi ja tilalle mahdollisuus opetella pakkoruotsista säästyneillä tunneilla vapaaehtoista venäjän kieltä, tai sitten jotain muuta hyödyllistä.

    Äänestä

  • ' "Ilman Neuvostoliittoon maksettuja sotakorvauksia Suomeen ei olisi syntynyt raskasta konepajateollisuutta."

    Se olisi syntynyt ajan myötä joka tapauksessa! Tuo on yhtä hölmö väite, kuin esittää, että ilman neukkuja maaseudun työt hoidettaisiin YHÄ hevosilla! '

    Tuota nyt ei usko paatuneinkaan NATO-fanaatikko. Ikään kuin markkinat syntyisivät ilman kysyntää :-D

    Tehdään tarpeettomia hilavitkuttimia ja yritetään sitten myydä niitä. Menee aika hankalaksi. Jos kokoomuksen politiikka toimisi, niin Suomessa ei olisi työttömyyttä, vaan kaikki puoli miljoonaa työtöntä olisivat puhelinmyyjinä myymässä tarpeettomia hilavitkuttimia niitä tarvitsemattomille.

    Vaan kun hilavitkuttimia tarvitaan, niin silloin niitä kannattaa tehdä. Näin kävi sotakorvaustenkin kanssa. Neuvostoliitto tarvitsi jotain ja suomalaiset tekivät. Kaupan päälle Suomeen jäi infrastruktuuri, johon oli pakko investoida ja jota voitiin hyödyntää jatkossakin.

    Nyt ei ole pakko investoida, joten ei myöskään investoida, vaan kääritään mielummin rahat omistajille.

    Ei tällä politiikalla saada mitään nostetta talouteen.

    Entisessä Neuvostoliitossa olisi edelleen kysyntää suomalaisille tuotteille. Oltermannit menisivät kuin kuumille kiville, jos Suomi ei jääräpäisesti leikkisi länsimaata. Samalla ajetaan Suomesta maatalous alas ja kohta ollaan entistä kovemmin riippuvaisia Keski-Euroopasta.

    Ehkä tämä tehdäänkin tarkoituksella? Suomen alasajo nimittäin.

    Äänestä

  • markkinatalouden.opit kirjoitti:

    ' "Ilman Neuvostoliittoon maksettuja sotakorvauksia Suomeen ei olisi syntynyt raskasta konepajateollisuutta."

    Se olisi syntynyt ajan myötä joka tapauksessa! Tuo on yhtä hölmö väite, kuin esittää, että ilman neukkuja maaseudun työt hoidettaisiin YHÄ hevosilla! '

    Tuota nyt ei usko paatuneinkaan NATO-fanaatikko. Ikään kuin markkinat syntyisivät ilman kysyntää :-D

    Tehdään tarpeettomia hilavitkuttimia ja yritetään sitten myydä niitä. Menee aika hankalaksi. Jos kokoomuksen politiikka toimisi, niin Suomessa ei olisi työttömyyttä, vaan kaikki puoli miljoonaa työtöntä olisivat puhelinmyyjinä myymässä tarpeettomia hilavitkuttimia niitä tarvitsemattomille.

    Vaan kun hilavitkuttimia tarvitaan, niin silloin niitä kannattaa tehdä. Näin kävi sotakorvaustenkin kanssa. Neuvostoliitto tarvitsi jotain ja suomalaiset tekivät. Kaupan päälle Suomeen jäi infrastruktuuri, johon oli pakko investoida ja jota voitiin hyödyntää jatkossakin.

    Nyt ei ole pakko investoida, joten ei myöskään investoida, vaan kääritään mielummin rahat omistajille.

    Ei tällä politiikalla saada mitään nostetta talouteen.

    Entisessä Neuvostoliitossa olisi edelleen kysyntää suomalaisille tuotteille. Oltermannit menisivät kuin kuumille kiville, jos Suomi ei jääräpäisesti leikkisi länsimaata. Samalla ajetaan Suomesta maatalous alas ja kohta ollaan entistä kovemmin riippuvaisia Keski-Euroopasta.

    Ehkä tämä tehdäänkin tarkoituksella? Suomen alasajo nimittäin.

    Väärin jälleen!

    PUTIN ajaa aivan tarkoituksella Venäjän uudeksi eristäytyneeksi Pohjois-Koreaksi.
    Kysele häneltä että mihin hän on hukannut ne pari jäljelläollutta aivosoluaan näin toimiessaan?

    Ja edelleen, pikku ryssän vajakkikerholainen, kauppaa EI VOIDA KÄYDÄ jos ostajakandidaatti on persaukinen - kuten Venäjä!

    Ja edelleen, pikku kasakka, miten Venäjä kompensoisi Suomelle KOKO MUUN MAAILMAN MENETYKSEN kaupparintamalla ryssän kanssa veljeilyn seurauksena?

    HÄH?!?!

    Suomen viennistä ainoastaan viisi prosenttia menee Venäjälle. Kaikki muu muualle.

    ...kyllä teikäläiset sentään ovat TÄYSIN IMBESILLIÄ porukkaa(!)

    Äänestä

Ryssistä ei ole muuta kuin helvetisti riesaa!

Ryssä on pahempi vitsaus kuin rutto ja kuppa yhdessä. Eurooppa olisi ollut syvässä rauhan ja hyvinvoinnin tilassa toisen maailmansodan jälkeen ILMAN RYSSIÄ!

Kun Itä-Euroopassa päästiin RYSSISTÄ eroon, alkoi alueella ennennäkemätön renesanssi ja talouskasvu jonka RYSSÄN hirmuvalta oli estänyt.

Missä ryssä, siellä tyrannia, mielivalta, korruptio, väkivalta, rikollisuus, valehtelu, epärehellisyys, köyhyys, synkkyys, kurjuus, päihdeongelmat ja ympäristökatastrofit.

Ryssä ei ole ikinä tehnyt mitään hyvää. Pahaa ryssä on kyllä saanut aikaan senkin edestä(!)

Äänestä

Suomen parempi tulevaisuus on yhteistyössä Venäjän kanssa.

Äänestä
  • Väärin!

    Ryssän parempi tulevaisuus on hankkiutua eroon Putinista ja hänen harjoittamasta aggressiivisesta seikkailupolitiikastaan.

    Putin vie TAKUUVARMASTI Venäjän Pohjois-Korean kaltaiseksi 'onnelaksi'.

    Äänestä

Muuttakaa NATO-tiltut sinne ulkomaille, jossa on ikuinen kesä ja kaikki asiat muutenkin niin helkkarin hyvin. Suomalaisten rahoja ei tarvitse TTIP:n verukkeella varastaa enää yhtään NATO-maihin.

Carunaankin saadaan maksaa NATO-veroa. Niin hyvin kokoomuslainen politiikka Suomen kansan asioita hoitaa.

Suomalaisten hyvinvoinnin takaa vain ja ainoastaan Venäjä. Taloudellinen yhteistyö NATO-maiden kanssa on lopetettava. Venäjällä on öljyä jota Suomi tarvitsee. Suomella on kaikkea mitä Venäjä tarvitsee. NATO-maita ei tarvitse Suomi, eikä Venäjä.

Äänestä
  • Pakkaa Ladasi ja aja välittömästi Venäjälle.

    Ja pysy siellä niin ei tarvitse sinun täällä volista länsimaailman epäkohdista kun voit vapaasti ja nälkäisenä keskittyä siperialaiseen ratapenkkaan johon pääset täytemaaksi ;)

    Äänestä

  • Tiedätkö mitä?

    RYSSIÄ ei tarvitse kukaan ja ryssiä kaikki vihaa :)

    Ryssät eivät edes kiinnosta ketään eikä heidän kanssaan kukaan halua tehdä yhteistyötä. Primitiiviset ja korruptoituneet ryssänöykkärit pysykööt visusti tympeässä kaalimaassaan.

    Äänestä

  • 9plus16 kirjoitti:

    Tiedätkö mitä?

    RYSSIÄ ei tarvitse kukaan ja ryssiä kaikki vihaa :)

    Ryssät eivät edes kiinnosta ketään eikä heidän kanssaan kukaan halua tehdä yhteistyötä. Primitiiviset ja korruptoituneet ryssänöykkärit pysykööt visusti tympeässä kaalimaassaan.

    "RYSSIÄ ei tarvitse kukaan ja ryssiä kaikki vihaa"

    Mikä on ryssä?

    Olkoon mikä tahansa, niin mikä taho sinä olet puhumaan kaikkien puolesta?

    Kokoomus on marginaalissa, mutta siitä huolimatta suurin osa suomalaisista kärsii puolueen toiminnasta.

    Missä on demokratia. Missä on kansanvalta? Ei sitten missään. Suomessa vain raha ratkaisee, ja se on likaista rahaa se.

    Suurin osa mediastakin on yksityisissä käsissä, jotka paasaavat disinformaatiota vuodesta toiseen.

    Jos totuus löytyisi kokoomuksesta, niin Suomi ei olisi tässä tilanteessa, johon "fantastinen" Katainen meidät vei. Lähes yhtä lahjakas Sipilä on jatkanut samalla linjalla kutsumalla "kaiken maailman dosentteja" kyläilemään Lähi-idästä Kempeleen asunnolleen.

    Tähän vielä NATO hämmentämään, niin hyvä tulee.

    Äänestä

  • suomi.on.särki kirjoitti:

    Etkö tiedä?

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Ryssä

    Suomessa ON demokratia ja kansanvalta.

    Venäjällä niitä EI OLE eikä venäjä ole edes oikeusvaltio vaan läpeensä korruptoitunut diktatuuri - 'One Man Show'.

    Äänestä

Muuta itse Venäjälle niin löydät ainaisen ankeuden ja arvottoman ruplan!

EU koostuu lähes yksinomaan Nato-masita muistatko? Ja kauppasopimusta hierotaan USA:n ja EU:n välille. Homma on yhä kesken!

Venäjä takaa maailmalla ainoastaan pahoinvoinnin! Taloudellinen yhteistyö EU:n kanssa on Suomen talouden avain. Venäjä on pelkkä raaka-aineiden tuottaja ja sellaisena se pysyy. Ei Venäjällä ole enää rahaa ostella Suomesta yhtään mitään!

Äänestä
  • TTIP on EU:n tuho. NATO-USA ajaa sitä salakavalasti. Neuvottelut ovat salaisia, jotta eurooppalaiset eivät tiedä missä mennään.

    TTIP tarkoittaisi sitä, että Suomeakin hallitsisi amerikkalaiset suuryritykset. Tapaus Caruna on vasta esimakua siitä, kun suuryritykset alkavat toimia verottajina.

    Yritykset ovat ahneita. Ahneus ei ole hyvä asia kansakunnan kannalta. Pääomien kertyminen harvojen taskuun on pysäytettävä. Rikkailta on otettava ja kansalle annettava.

    Yhteiskunta kuuluu kaikille. Ei pelkästään NATO-suuryrityksille ja niiden omistajille.

    Äänestä

  • NATO.tuhottava kirjoitti:

    TTIP on EU:n tuho. NATO-USA ajaa sitä salakavalasti. Neuvottelut ovat salaisia, jotta eurooppalaiset eivät tiedä missä mennään.

    TTIP tarkoittaisi sitä, että Suomeakin hallitsisi amerikkalaiset suuryritykset. Tapaus Caruna on vasta esimakua siitä, kun suuryritykset alkavat toimia verottajina.

    Yritykset ovat ahneita. Ahneus ei ole hyvä asia kansakunnan kannalta. Pääomien kertyminen harvojen taskuun on pysäytettävä. Rikkailta on otettava ja kansalle annettava.

    Yhteiskunta kuuluu kaikille. Ei pelkästään NATO-suuryrityksille ja niiden omistajille.

    Kysele Putinilta että minkä vuoksi Venäjällä suunnilleen kaikki pitää kuulua Putinille tai hänen lähipiirilleen?

    Miten Putin on vaatimattomalla Venäjän Federaation palkalla tehnyt itselleen muutamassa vuodessa noin 70:n MILJARDIN US$:n HENKILÖKOHTAISEN omaisuuden? ( Forbes )

    P.S. RYSSÄT.hävitettävä

    Äänestä

Mikä ihmeen tuho? Siinä vain luodaan säännöt kaupalle ja neuvottelujen edistymisestä raportoidaan säännöllisesti!

TTIP EI TARKOITA sitä, että Suomeakin hallitsisi amerikkalaiset suuryritykset. Täysin naurettava väite!

Kaupankäynti kuuluu koko Suomelle ja kauppaa on käytävä kaikkiin ilmansuuntiin!

On vain hyvä, että määritellään säännöt ja puitteet! Neuvotteluissa on kaksi osapuiolta ja EU on tiukkana!

Äänestä

Aloittajan provo onnistui yli odotusten. Keskustelu on vilkasta ja kantaa ottavaa. asioista on pääasiassa kaksi eri kantaa: Lisätkää siihen muitakin vaihtoehtoja.
Suomihan olisi noussut toisen maailmansodan notkahduksesta nopeammin ilman sotakorvausrasitetta. Historioitsijoiden ja asiantuntijoiden mukaan raskas, ja kevyempikin teollisuus olisi noussut ilman N-liiton antamia pakkoehtoja monestakin syystä. Ainakin kaikki sotakorvauksiin mennyt tavara olisi myyty rahalla. Rasitteeksi jäi vielä vaihtokauppa, josta päästiin eroon vasta N-liiton hajottua. N-liittohan teki hauskoja ratkaisuja, mm silloin kuin Suomen viennistä tuli N-liitolle velkaa: N-liitto nosti öljyn hintaa reilusti, niin velka alkoi korjaantua.
Mukava lukea tämän palstan asiantuntijoiden viisauksia.

Äänestä
  • "Historioitsijoiden ja asiantuntijoiden mukaan raskas, ja kevyempikin teollisuus olisi noussut ilman N-liiton antamia pakkoehtoja monestakin syystä. Ainakin kaikki sotakorvauksiin mennyt tavara olisi myyty rahalla."

    Heh, jälkiviisaat olleet taas vauhdissa. Miten sitä teollisuutta olisi ollut ilman kysyntää? Ok, vessapaperia ja sellua olisi viety Keski-Eurooppaan kuten ennenkin. Mutta se ei kehittänyt Suomea yhtään eteenpäin. Jäänmurtajia ei Brexit-maassa tarvita.

    Sotakorvauksiin menneitä tuotteita ei olisi ollut olemassa, jos Neuvostoliitto ei olisi niitä vaatinut. Ei olisi Valmettia, ei nykyistä Mersu-tehdasta Suomessa.

    Äänestä

Nyt kyllä pärähti trollausten trollaus!
Anna mun kaikki kestää.

Äänestä

Johan vitsin murjaisit, ollaan kuule löysässä hirressä oltu siitä asti ja viety euroja jos jonkinlaiseen hankkeeseen Venäjälle, sinne ne on jääneet. Turon pukujen vaihtokaupassa ,sinkki ämpäreitä, eikös se näin mennyt. Mahtavaa kaupankäyntiä!!

Äänestä

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshes:

– Venäjän talous on niin pieni ja rakenteellisesti niin protektionistinen ja korruptoitunut, ettei se pysty merkittävästi vauhdittamaan Euroopan verkkaista talouskasvua. Toiveita yhteistyöstä korostavat Moshesin mukaan lähinnä ne, jotka toivovat ansaitsevansa Venäjällä suuria summia (itse).

heikot, kuten Putin on todennut, tulevat lyödyiksi, Moshes kirjoittaa.

Hänen arvionsa mukaan saattaa olla, että tulevaisuudessa Venäjä voi ajautua ongelmiin Euraasian kumppaniensa kanssa ja saattaa vielä tarvita talouteen tai turvallisuuteen liittyviä liittolaisia Euroopasta.

= Kiina "ostaa" Venäjän, kannattaa siis jo nyt olla tekemisissä suoraan kiinalaisten kanssa.

Äänestä

Venäjä voisi luonnonrikkauksien puolesta olla maailman rikkain maa. Vaan eipä ole. Ongelmana on, että maassa asuu venäläisiä.

Äänestä
  • Jos Venäjää asuttaisivat vaikkapa sveitsiläiset, saksalaiset tai japanilaiset olisi Venäjä tämän galaksinlaidan mahtavin valtio :)

    Vaan kun siellä on ryssät - pikku piippalakit - jotka eivät osaa mitään ja ryssivät sitten sen lopunkin vähän(!)

    Äänestä

Loihan se, ensin talvisodan ja sitten jatkosodan, en tosin tiedä kuinka hyvin Suomi siinä siviilien teurastuksessa oikein voi.

Äänestä

Aloittajalle, ryssän vajakkikerholaiselle:

Nytpä esitit oivan lääkkeen nykyiseen Venäjän talouslamaan:

Ensin Venäjä palauttaa Suomelta vääryydellä anastamansa maa-alueet takaisin ja sen jälkeen toimittaa Suomelle ilmaisiksi kaasua, öljyä, puuta sekä muita raaka-aineita seuraavat kymmenen vuotta sotakorvauksina Suomelle aiheuttamistaan mittavista vahingoista.

Ei olisi kaalimaassa lamasta tietoakaan tämän jälkeen!

Äänestä
  • Hyvä!

    Äänestä

Kauppa ja yhteistyö Neuvostoliiton kanssa oli hyvää aikaa Suomelle.Samaan pitäisi pyrkiä nytkin Venäjän kanssa.Pietarin kaupunki tarjoaa mahdollisuuksia Suomelle.Täällä kirjoitellaa ideologista syistä jos niitä oli Neuvostoliiton aikana nyt niitä ei ainakaan ole Venäjän kansssa sitä myöten toiminta on siten paljon helpompaa.

Äänestä
  • Aloittaja on aivan oikeassa, sillä Neuvostoliitto loi perustan Suomen hyvinvoinnille. Nyt tosiaan Usa ja myöskin EU:n satraapit yrittävät tehdä parhaansa Suomen kukistamiseksi ja kurjistamiseksi.

    Äänestä

  • Ei ollut laisinkaan hyvää aikaa Suomelle ja suomalaisille!

    'Helppo' venäjänkauppa jumitti suomalaisyritysten markkinoinnin sekä tuotekehityksen koska mitä tahansa meni kaupaksi votkalasia heiluttelemalla. Se lisäsi myös erittäin vahingollista riippuvuutta Neuvostoliitosta.

    No eihän semmoinen peli vetele maailmalla laisinkaan eikä sillä pärjää!

    Neuvostoliiton kauppa kun romahti syntyi sen seurauksena mm. Nokia tunnetuin seurauksin ja suomalaiset yritykset alkoivat ihan tosissaan kansainvälistyä. SE oli erittäin terveellinen ja hyvä asia.

    Äänestä

  • nopeli kirjoitti:

    Aloittaja on aivan oikeassa, sillä Neuvostoliitto loi perustan Suomen hyvinvoinnille. Nyt tosiaan Usa ja myöskin EU:n satraapit yrittävät tehdä parhaansa Suomen kukistamiseksi ja kurjistamiseksi.

    No niin ryssä:

    Pelastakaa SAMALLA NEUVOSTOLIITON RESEPTILLÄ Venäjä nykyisestä talouskurimuksesta!

    Luovuttakaa Suomelle vääryydellä riistämänne maa-alueet ja toimittakaa Suomelle ILMAISEKSI seuraavat kymmenen vuotta öljyä, kaasua, puuta ja muita raaka-aineita sotakorvauksena aiheuttamistanne vahingoista ja kärsimyksistä.

    Venäjä nousuun samalla reseptillä, vai mitä, pikku kasakka?

    Äänestä

Pitää paikkansa, ja TÄLLÄ PALSTALLA KIRJOITTELEVAT KÖRILÄÄT EIVÄT TIEDÄ MISTÄÄN MITÄÄN !!!!!!!!!! RYSSÄ OLI RYSSÄ TAKAVUOSINA MUTTA NYT ON PUTIN HOITELEMASSA ASIOITA JA HOMMA HOITUIU:::::NATO7USA EIVÄT USKALLA KOSKAAN HYÖKÄTÄ VENÄJÄLLE OHESSA VIEL TODISTUS JOS TE PÖLLÖT ETTE USKO.....NATO UHKAILI PARI KUUKAUTTA SITTEN UKRAINAN RANNOILLA JA PUTIN VETI NATOLTA KALSARIT ALAS.......

https://www.youtube.com/watch?v=E8MXwGkHsqk

ELI KÖRILÄÄT; TÄÄLLÄ HUUTELETTE SUURIA MUTTA ETTER SAA EDES RÄTTIPÄITÄ KURIIN !!!!!!

OVAT NÄÄSTULOSSA;KATSOPPAS:::

https://youtu.be/r9GQF5MJSMI

JA PARI MUUTA KIINNOSTAVAA.

https://youtu.be/q2pD2HI-U5c
https://www.youtube.com/watch?v=HgiMqgjS-zM
https://www.youtube.com/watch?v=BPKqM-TV2i8

Äänestä
  • Ota uusi ryyppy murheeseesi. Venäjällä nimittäin hoituu vaan Putinjuntan rikastuminen kansalta varastamalla.

    Äänestä

  • Haa! Taas yksi loistava esimerkki putinatsista ja hänen älynsä ihmeestä :)

    Miten mainio ryssän vajakkikerholainen kertakaikkiaan :-D

    Äänestä

  • yksinkertaiselle kirjoitti:

    Ota uusi ryyppy murheeseesi. Venäjällä nimittäin hoituu vaan Putinjuntan rikastuminen kansalta varastamalla.

    Miten tuo eroaa kokoomus-kepu -linjan harrastamasta kansalta varastamisesta?

    TTIP-veroa käyttää jo Caruna ja lisää on luvassa, jos jatketaan NATO-TTIP -linjalla.

    Alas NATO. Alas kokoomus. Alas kepu. Alas TTIP.

    Ylös Vihereät. Ylös Vasemmisto. Ylös SDP (varauksin).

    Ylös kansalaisten oikeudet ja tasavertaisuus.

    Äänestä

Neuvostoliiton+vienti+pyöri+15%:n+tasolla,+mutta+parhaillaan+se+oli+1980-luvulla+jo+neljäsosa+koko+Suomen+viennistä.http://www.taloustieteellinenyhdistys.fi/images/stories/kak/KAK31990/KAK31990Hukkinen.pdfNeuvostoliiton+viennillä+oli+vielä+erityisen+työllistävä+vaikutus.+Sinne+vietiin+juuri+Turon+pukuja+ja+monelaisia+tohveleita,+joiden+askartelu+vaati+runsaasti+käsiä.+Länteenhän+vietiin+lähinnä+bulkkikamaa,+sellua,+paperia+ja+sahatavaraa.+Kyllähän+nekin+työllistävät,+mutta+saatuihin+euroihin+nähden+suhteessa+vähemmän+kuin+korkeamman+jalostusasteen+vientiartikkelit.Vaikka+Neuvostoliitto+olisi+säilynyt,+niin+Kiina-ilmiö+olisi+varmaan+lopettanut+Suomesta+tekstiiliteollisuuden+joka+tapauksessa.+Tosin+suomalaisilla+tuotteilla+on+ollut+ja+on+edelleen+Venäjällä+hyvä+maine.+Venäläisethän+pysyttelivät+sitkeästi+vielä+Nokian+puhelimissakin,+vaikka+kilpailijat+menivät+lännessä+jo+ohi.

Äänestä
  • Neuvostoliiton 'helpolla' kaupalla oli myös todella vahingollisia vaikutuksia Suomessa. Se myös lisäsi Suomen riippuvaisuutta Neuvostoliitosta mikä oli erittäin vahingollinen asia.

    Yritykset laiskistuivat kun vähällä tuotekehitys- ja markkinointiponnistelulla kauppaa vaan tuli ja kamaa meni(!) Sehän on aivan epätervettä sillä kyllä kilpailukyky tulee säilyttää aivan joka puolella.

    Kova totuus iski vastaan Neuvostoliiton luhistuttua kun tuotekehitykseen ja markkinointiin piti ihan oikeasti satsata että pärjättäisiin maailmalla.

    Sitten syntyi mm. menestystarina nimeltänsä Nokia. Ei olisi syntynyt Neuvostoliiton 'kainalossa'.

    Äänestä

Tällä+hetkellä+vaikka+pakotteita+ei+olisikaan+niin+Vewnäjällä+olisi+tuskin+varaa+kovin+merkittävään+kaupantekoon!+Rupla+kun+on+niin+heikko+ja+varustelu+vie+rahat.Vewnäjän+kauppa+oli+12/2015+n.+5+%+ja+muiden+EU-maiden+kohdalla+vielä+tuotakakin+vähäisempää.+Tiltuilla+tuntuu+olevan+itsellään+usko,+että+Venäjän+kauppalla+olisi+EU:lle+merkitystä+.+Todellisuudessa+pakotteet+puree+ja+Tiltjen+huoli+kumpuaakin+juuri+tästä+syystä!

Äänestä
  • Venäjä on täysin mitätön peluri maailmankaupassa eikä sillä ole käytännössä mitään merkitystä.

    Äänestä

  • Ruplan arvo on nyt suunnilleen puolet siitä mitä keskimäärin 2000-luvun alkupuolella. Venäjän talouteen ruplan arvo ei vaikuta aivan suoraan, koska tärkein vientituote on öljy, jonka kauppaa käydään dollareissa. Käytännössähän ruplan kurssi seurailee öljyn hintaa.

    Tavallisen venäläisen kukkarossa heikompi rupla toki näkyy, varsinkin jos meinaa käydä ulkomailla. Puolta vähemmänhän heitä Suomessakin nykyään käy mitä parhaimmillaan. Ovat kuitenkin edelleen suurin matkailijaryhmä Suomessa, joten heillä on iso vaikutus matkailualan työllisyyteen.

    Äänestä

Mun mielest ei nato vaan joukko kotimaisii USAMIELISII NATOKIIMAKKOJA. Ja sama jengi itkee kaikenmaailman helpotuksii rikastuakseen lopun edellä. Kuka tänne enää mitään investoi, ku koko ajan hoetaan kuinka ryssä hyökkää tänne ihan minä päivänä tahans. Loputkii yrittää kerätä mahollisimman suurii pikavoittoja.
R.I.P. RAKAS HYVINVOINTI SUOMI.

Äänestä

Ikävä tulee Neuvostoliiton aikaa. Suomessa oli silloin kaikki hyvin. Varsinkin kun katsostaan toisen maailmansodan jälkeistä ajanjaksoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

muistakaa.tämä kirjoitti:

Ja nyt NATO yrittää viedä sen Suomelta pois.

Ilman Neuvostoliittoon maksettuja sotakorvauksia Suomeen ei olisi syntynyt raskasta konepajateollisuutta.

Suomalaisten tulee olla kiitollisia Neuvostoliitolle. Monta kesämökkiä olisi jäänyt rakentamatta, jos työpaikkoja ei olisi syntynyt.

NATO-TTIP yrittää nyt viedä suomalaisten omaisuuden. NATO-TTIP-hallitus ei aja suomalaisten asiaa, vaan toimii isänmaan etujen vastaisesti.

Jos vapaakauppasopimus pitää tehdä, niin se tulee tehdä Venäjän kanssa. Venäjä on tae hyvinvoinnille jatkossakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu