UKK:n poismenosta tänään 30v.

Mitäpä mietit tuolloin 31.8. 1986? Itselleni se ei ollut järisyttävä asia - ehkäpä siksikin, kun hän oli ollut jo kauemman vakavasti sairaana.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No niin syyskuu alkoi .....11

Äänestä

Eikö olisi jo aika kaataa tuon isänmaan petturin patsaat kuten Leninin patsaatkin kaadettiin?

Äänestä

Onneksi oli Kekkonen. Muuten Suomi olisi Osa Venäjää.

Äänestä

..Kekkonen oli KGB:n vakoilija ja maanpetturi suomelle. Kekkosen aika oli opportunistien ja röyhkeiten kepulaisten kiipijöiden aikaa.

Valta jaettiin vasemmistolaisen roskasakin kanssa. Kekkonen jo olleessan seniili, meinasi aiheuttaa suomen miehityksen 1978. Kekkonen vastusti talvisodan lopettamista. Kekkonen oli teloittamassa punaisia kymmenittäin Viipurissa, Haminan valleilla.Kekkonen oli syynä Hyrsylän mutkan ihmisten joutumisesta barbaarisen puna-armeijan vangiksi-jopa vauvoja kuoli vuoden vankeusaikana.
Kekkonen loi olosuhteet Ruotsiin muutolle-yli 500 000 suomalasita joutui pakoon suomesta, kun ei ollut työtä. Suomi haluttiin pitää maatalousvaltiona-pakolla.
Kekkoselle ehdotettiin suomen miehittämistä-saunassa! 1978.-syynä hänen "läheiset" suhteet Kremliin.
Kekkonen oli aina huono asia suomelle, kiihkeä omanvallan tavoittelija, opportunisti, syöksi suomen DDR talouteen-josta ei olla vieläkäään päästy pois.
Suomen ulkopolitiikka väärää ja vääristynyttä.
Kekkonen jopa neuvotteli Karjalan palauttamisesta suomelle ja lapin antamista Neuvostoliitolle Shrutsevin kanssa, Yksinään!, -jotta NL olisi pääässyt hyökkäämään Ruotsiin ja Norjaan, Kekkonen toi 3.maailman sotaa lähemmäksi.
Pääsi presidentiksi vehkeilemällä ja sen jälkeen hän sai Moskovan tuen joka vaaleissa, Moskova pilasi vaalit uhkailuillaan. Nootti kriisi oli hänen aikaansaamaa.
Kekkonen oli ensimmäinen kepulainen-joka pettää aina....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ukkosen_kerho kirjoitti:

Mitäpä mietit tuolloin 31.8. 1986? Itselleni se ei ollut järisyttävä asia - ehkäpä siksikin, kun hän oli ollut jo kauemman vakavasti sairaana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu