Kiittämättömyys on maailman palkka.
Kirjoitan nyt kokemuksistani eilisestä erosta. Olin menossa tapaamaan ystävääni, josta ilmoitin miehelleni. Tästä syntyi taas monesti kuultu "jos menet tapaamaan muita miehiä niin kerro minulle, että tiedän". Olin jo vuoden ajan kuullut huoraa, pettäjä, epäluotettava paskaläjä. Kertaakaan en miestäni ollut pettänyt enkä olisi pettänyt. Luottamukseni olisi ollut sen arvoista. En saanut muuta kun haukut enkä minkäänlaista kiitosta mistään - autoin, tai mitä teinkin - kaikki oli väärin. Sanani, liikkeeni, kaikki oli vääryys. En tehnyt mieheni mielestä mitään oikein ja olin tyhmä kuin saapas - hän oli vain aina oikeassa ja teki asiat niinkuin kuuluisi. Itkin monesti kun sain pakata tavarani - heitti hän minut aina asunnostaan ulos kun tuli pientäkin kinaa josta hän tietenkin sai aikaiseksi toisen luokan maailmansodan. Sain kuulla hänen kavereiltaan ja häneltä itseltään olevani narsisti ja manipuloija mitä en mielestäni kuitenkaan ollut. Olin pilannut hänen elämänsä, hän menetti kaiken takiani - työnsä, harrastuksensa, kaverinsa, ajokorttinsa - koskaan vikaa ei kuitenkaan ollut hänessä itsessään. Olin tuhonnut hänet - että sisäisesti ja fyysisesti. Sain turpaani moneen otteeseen, kuristi, melkein tappo minut puukolla riehuessaan. Hulluhan tuo mies oli, sain vain kuulla kuinka paska ihminen olen ja ansaitsen kaiken mitä hän tekee ja sanoo minusta. Mieheni kaveritkin vihasivat minua - olin heidän silmissään hirviö. Näin tämä rakkauteni minusta puhui ja rakkauden tarkoitus on puhaltaa yhteen hiileen,toisia puolustetaan ja tuetaan eikä haukuta ja puhuta seläntakana kavereiden kanssa pahaa ja uskota niitä kavereiden mielipiteitä jotka eivät ole edes itse parisuhteeseen sitoutuvaisia. Eilen siis erosimme. Paskaltahan se tuntuu mutta elämä jatkuu, eikä ole ensimmäinen kerta kun eroamme. Erosimme aina jopa kun tuli pienikin vastoinkäyminen - eihän exäni sitä kestänyt. Ero oli ainoa ratkaisu kaikkeen ja kertoi kyllä hänen huonosta itsetunnostaan. Sain kuulla vielä vuodenkin päästä tekemistäni virheistä ja menneisyydestä mistä olin hänelle luottamuksella avautunut. Ei - eihän mikään siitäkään ollut totta, ei myöskään minun ja entisen mieheni suhde. Jostain se aina kaivoi uusia asioita minusta ja stalkkasi kaikkea tekemääni koneella. Ei oltu edes yhdessä sillon kun tapailimme vuosi sitten. Tottakai sain tehdä mitä halusin - en ollut vakavissani kenenkään suhteen eikä olisikaan pitänyt. Yksi henkinen helvettihän siitä tuli. Saan siis tänäkin päivänä kuulla vain sitä miten hirveä ihminen olen, eipä minussa taida sitten mitään hyvää olla. Harmikseni rakkauden kohdetta ei itse voi määrittää ja tulee rakastuttua ihan vääränlaisiin ihmisiin - tiedostin kyllä jo alusta asti että jossain vaiheessa tämä tulee loppumaan eikä kovin kauniisti. Mitään yhteistä en edes osannut kuvitella meille, onneksemme ei tehty lapsia tai hankittu yhteistä asuntoa. Oli exässäni myös paljon hyvääkin, enhän muuten olisi koskaan edes rakastunut häneen. Rakkaudella ja vihalla muistelen, olkaa naiset rohkeita ja muistakaa pitää puolenne, minä en enään lopussa osannut kun olin jo niin loppu. / tämä siis kirjoitettu tunneherkkyyden ansiosta päivää eron jälkeen. Erot on aina vaikeita, siis, mulle saa laittaa viestiä niin keksitään yhdessä ratkaisut ongelmiin:)!
Eroahdistusta
5
125
Vastaukset
- katsopeiliinotaopiksi
Jos seurustelusuhde/parisuhde koko elämä on ollut tuollaista paskaa, niin miksi olet kerjännyt sitä samaa uudelleen ja uudelleen?
Jätkä heittänyt sinut monta kertaa pois kämpiltään, minkä helvetin takia sinä sinne olet aina uudellen ja uudelleen takaisin ryöminyt!!!
Oma on vikasi kun tuollaisessa suhteessa olet ollut ja lisää lyöntejä kerjännyt, ei se itsesäälissä kieriskelemällä parane.
Tunnusta faktat, ota lopultakin opiksesi.
Opettele elämään yksin. Opiskele, hanki duunipaikka what ever niin että et ole taloudellisesti riippuvainen enää kenestäkään. Hanki harrastuksia, elä terveellisesti, jätä päihteet, siivoa kaikki paskat ihmiset pois elämästäsi. Siivoa oma mielesi ja kasva lopultakin aikuiseksi ihmiseksi joka kantaa vastuun tekemisistään eikä syyttele muita. - omatupaomalupa
Joo, en olisi koskaan mennyt takaisin ensimmäisen ulosheiton tapahduttua..vaikka olisi tuntunut mille...
Kuinnioita itseäsi, niin löydät vertaisesi, kunhan olet eron rypenyt ensin läpi. - Samanlaisessa
Onnea eroosi !
- marikristie
No, vuosi tuota. Ota opiksesi.
Siis käsitin, että olit tuon tyypin kanssa vain yhden vuoden. Ja sinä aikana jo kerkisit kokea kaiken tuon. Aikamoista.
Mutta yksi vuosi on lyhyt aika ja nyt olet monta monta kokemusta ja asiaa viisaampi. Kenenkään et enää saa antaa kohdella sinua noin. Itse asiassa en oikein tahtoisi uskoakaan, että kukaan nykyajan nuori nainen suostuu tuollaiseen. Minä nimittäin aikanani olen kokenut tuota samaa. Mutta siitä on kauan ja silloin jotenkin tuntui, että me naiset olimme vähemmän itsetuntoisia, kuin nykyajan naiset, nuoret varsinkaan. Kun katson näitä nykyisiä 17-vuotiaita ja siitä vanhempia tyttöjä, he vaikuttavat hirveän omanarvontuntoisilta ja reippailta. Monet vaikuttavat suorastaan pelottavankin itsevarmoilta, tuntuu, että hyppäävät hyvinkin helposti miehen niskan päälle. Ei helposti uskoisi, että heitä voisi kukaan tuolla tavalla pomottaa.
Minä kestin tuollaista haukkuvaa ja lyttäävää miehenpuolta lähemmäs 10 vuotta. Minuakin uhkailtiin, hakattiin ja jopa henkeäni uhattiin. Minut pelasti se, että sain hyvän työpaikan ja siellä ystäviä, jotka auttoivat minua ensinkin näkemään, että muunlaistakin elämää ja toisenlaisiakin suhteita on olemassa, ja toiseksi he auttoivat minua ihan konkreettisestikin. En varmasti olisi selvinnyt niin hyvin ilman heitä ja olen ikuisesti kiitollinen.
Sinähän olet päässyt paljon vähemmällä, kun vain vuoden uhrasit nuoruudestasi. Ota se kokemuksena, joka oli inhottava ja ikävä, mutta ilmeisesti läpikäytävä. Nyt olet vahvempi ja viisaampi. Joku kiva, juuri sinulle sopiva mies on odottamassa sinua, anna hänelle mahdollisuus! Tulevaisuus on sinua varten! - Oppeliini1
Tunteesi tuota oliota kohtaan EI ollut rakkautta, vaan jotain aivan muuta, useimmille käsittämätöntä.
Nyt olisi korkein aika miettiä oikein ajatuksella, millaista aviopuolisoa sinä oikein haet ja kaipaat. Sinun EI tarvitse hyväksyä heti ensimmäistä vastaantulijaa! Aseta kriteriat ja pysy niissä! Valitessasi rehellisen, sinua kunnioittavan ja arvostavan ihmisen vierellesi, voitte yhdessä rakentaa jotain kaunista ja pysyvää. Voitte yhdessä ja erikseen kehittää itseänne henkisesti eteenpäin.
Totta, se vaatii vaivannäköä ja aikaa, sinulla itselläsi kuitenkin on KAIKKI valtit käsissäsi valitessasi oikea puoliso. Vain sinä itse teet tuon valinnan, ei kukaan toinen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005278168- 2342778
- 262621
- 1642039
- 1211911
24h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?61735Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p21646- 801262
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621208IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka41185