Kuntien ja valtion virkamiehet on nimitetty jo pitkään pienestä, poliittisesti sitoutuneesta joukosta, vaikka suurin osa suomalaisista ei kuulu mihinkään puolueeseen. Tänä päivänä puolueisiin kuuluu enää noin kuusi prosenttia äänioikeutetuista, kun heidän osuus vielä 1970-luvun alussa oli kolmikertainen. Jotkut epäilevät, että suomalaiset yksinkertaisesti vain ovat huonoja löytämään poliittista kotiaan, toisten mukaan suomalaiset ovat menettäneet luottamuksensa poliittiseen järjestelmään. Harva kuitenkaan uskaltaa tuoda esiin poliittisen järjestelmämme epäkohtia, joilla pyritään pitämään yllä vanhoja valtarakenteita.
SUOMALAINEN DEMOKRATIA ja koko yhteiskuntajärjestelmämme perustuu ranskalaisen Montesquieun vallan kolmijako-oppiin, jossa valta erotettiin toisistaan ja jaettiin väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövaltaan, tuomiovaltaan ja toimeenpanovaltaan. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön heti itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista päätettiin myöhemmin luopua kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus kuitenkin säilyi tästä huolimatta edelleen myös uuden perustuslain esitöissä, eikä se ole varsinaisesti muuttunut sen jälkeen. Nykyisessä perustuslaissa on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun valtiovallan yläpuolelle. Ja niin sen kuuluukin nousta.
Montesquieun aatteiden mukaisesti poliittinen toiminta sisältyi lainsäädäntövaltaan, jolloin vallanhaltijat kontrolloisivat ennen kaikkea toisiaan ja estäisivät tätä kautta vallan väärinkäytön. Tavoite ei kuitenkaan ole Suomessa toteutunut, vaan valtakenttä on alkanut hämärtymään ajan myötä, kun kuvioihin on astunut poliittiset virkanimitykset ja rakenteellinen korruptio. Poliittisista viranhaltijoista ja virkamiesten vallankäytöstä ei juuri ole tarjolla juurikaan tietoa tai tutkimusta, koska kyse on piilossa tapahtuvasta toiminnasta, joka on yleisesti hyväksyttyä. Käytännössä eri hallintoelinten poliittisten kytköksien paljastaminen on jäänyt kokonaan valppaiden toimittajien tehtäväksi, vaikka lukuisat asiantuntijatkin ovat yhtä mieltä siitä, että poliittiset virkanimitykset ovat korruptiota.
Liian moni joutuu vaikenemaan, koska he pelkäävät oman pallinsa puolesta.
Suomen perustuslain 6. pykälä sanoo, että kaikilla tulee olla tasa-arvoinen mahdollisuus päästä virkaan, mutta onko jokaisella suomalaisella tosiaan yhtäläiset mahdollisuudet, vai voisiko tässä olla takana jotain muutakin? Perustuslain 125. pykälä puolestaan sanoo, että valintojen tulee tapahtua puhtaasti pätevyysperustein, joihin ei kuulu poliittinen puolue. Poliittiset virkanimitykset ovat väärin, mutta valitettavasti niistä ei ole perustuslakia lukuunottamatta selvää mainintaa Suomen rikoslainsäädännössä.
Keskustan puheenjohtaja ja Suomen pääministeri Juha Sipilä ehdotti vielä ennen viime eduskuntavaaleja poliittisista virkanimityksistä luopumista, mutta paljon on ehtinyt tapahtumaan sen jälkeen. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat eivät usko, että keskusta pystyisi luopumaan esimerkiksi kuntien poliittisista nimityksistä, vaikka puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä niin haluaisikin. Poliittiset virkanimitykset ovat työntyneet liian syvälle suomalaisen hyvinyhteiskunnan perusrakenteisiin, jonka vuoksi luopuminen niistä on lähdes mahdotonta ilman suurempaa poliittista tragediaa.
TUOREIN POLIITTINEN suhmurointi koskee Kansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtajanimitystä, johon ollaan valitsemassa Itä-Suomen aluehallintoviraston johtaja Elli Aaltosta. Kelan pääjohtajuus on säilynyt jo vuodesta 1954 lähtien keskustan läänityksenä, joten se ei liene kenellekään yllätys, että myös Aaltonen on entisen johtajan Liisa Hyssälän tapaan keskustalainen. Hyssälän seuraajaksi alunperin kaavailtu keskustan entinen kansanedustaja Maria Kaisa Aula (kesk.) ilmoitti muutama viikko sitten, ettei hän ole kiinnostunut johtajapaikasta. Samalla hän ehdotti, että kyseisessäkin eduskunnan alaisessa laitoksessa luovuttaisiin kokonaan poliittisista mandaateista, kuten esimerkiksi Yleisradio Oy:ssä eli Ylessä on tehty. Keskusta on perinteisesti hallinnut myös Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) toimitusjohtajan paikkaa.
SUOMALAINEN DEMOKRATIA ja koko yhteiskuntajärjestelmämme perustuu ranskalaisen Montesquieun vallan kolmijako-oppiin, jossa valta erotettiin toisistaan ja jaettiin väärinkäytön estämiseksi lainsäädäntövaltaan, tuomiovaltaan ja toimeenpanovaltaan. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön heti itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista päätettiin myöhemmin luopua kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus kuitenkin säilyi tästä huolimatta edelleen myös uuden perustuslain esitöissä, eikä se ole varsinaisesti muuttunut sen jälkeen. Nykyisessä perustuslaissa on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun valtiovallan yläpuolelle. Ja niin sen kuuluukin nousta.
Montesquieun aatteiden mukaisesti poliittinen toiminta sisältyi lainsäädäntövaltaan, jolloin vallanhaltijat kontrolloisivat ennen kaikkea toisiaan ja estäisivät tätä kautta vallan väärinkäytön. Tavoite ei kuitenkaan ole Suomessa toteutunut, vaan valtakenttä on alkanut hämärtymään ajan myötä, kun kuvioihin on astunut poliittiset virkanimitykset ja rakenteellinen korruptio. Poliittisista viranhaltijoista ja virkamiesten vallankäytöstä ei juuri ole tarjolla juurikaan tietoa tai tutkimusta, koska kyse on piilossa tapahtuvasta toiminnasta, joka on yleisesti hyväksyttyä. Käytännössä eri hallintoelinten poliittisten kytköksien paljastaminen on jäänyt kokonaan valppaiden toimittajien tehtäväksi, vaikka lukuisat asiantuntijatkin ovat yhtä mieltä siitä, että poliittiset virkanimitykset ovat korruptiota.
Liian moni joutuu vaikenemaan, koska he pelkäävät oman pallinsa puolesta.
Suomen perustuslain 6. pykälä sanoo, että kaikilla tulee olla tasa-arvoinen mahdollisuus päästä virkaan, mutta onko jokaisella suomalaisella tosiaan yhtäläiset mahdollisuudet, vai voisiko tässä olla takana jotain muutakin? Perustuslain 125. pykälä puolestaan sanoo, että valintojen tulee tapahtua puhtaasti pätevyysperustein, joihin ei kuulu poliittinen puolue. Poliittiset virkanimitykset ovat väärin, mutta valitettavasti niistä ei ole perustuslakia lukuunottamatta selvää mainintaa Suomen rikoslainsäädännössä.
Keskustan puheenjohtaja ja Suomen pääministeri Juha Sipilä ehdotti vielä ennen viime eduskuntavaaleja poliittisista virkanimityksistä luopumista, mutta paljon on ehtinyt tapahtumaan sen jälkeen. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat eivät usko, että keskusta pystyisi luopumaan esimerkiksi kuntien poliittisista nimityksistä, vaikka puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä niin haluaisikin. Poliittiset virkanimitykset ovat työntyneet liian syvälle suomalaisen hyvinyhteiskunnan perusrakenteisiin, jonka vuoksi luopuminen niistä on lähdes mahdotonta ilman suurempaa poliittista tragediaa.
TUOREIN POLIITTINEN suhmurointi koskee Kansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtajanimitystä, johon ollaan valitsemassa Itä-Suomen aluehallintoviraston johtaja Elli Aaltosta. Kelan pääjohtajuus on säilynyt jo vuodesta 1954 lähtien keskustan läänityksenä, joten se ei liene kenellekään yllätys, että myös Aaltonen on entisen johtajan Liisa Hyssälän tapaan keskustalainen. Hyssälän seuraajaksi alunperin kaavailtu keskustan entinen kansanedustaja Maria Kaisa Aula (kesk.) ilmoitti muutama viikko sitten, ettei hän ole kiinnostunut johtajapaikasta. Samalla hän ehdotti, että kyseisessäkin eduskunnan alaisessa laitoksessa luovuttaisiin kokonaan poliittisista mandaateista, kuten esimerkiksi Yleisradio Oy:ssä eli Ylessä on tehty. Keskusta on perinteisesti hallinnut myös Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) toimitusjohtajan paikkaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aulan rohkean ulostulon jälkeen pääministeri Sipilä toisti ennen vaaleja esittämänsä ehdotuksen ja korosti, että Kelan pääjohtajan paikka ei ole mikään keskustan mandaatti. Hänen ehdotuksensa oli poikkeuksellinen, sillä yleensä poliittisista virkanimityksistä luopumista on ehdotettu vain oppositiossa istuessa, eikä suinkaan vahvimman hallituspuolueen asemasta käsin. Sipilän mukaan laitokselle pitäisi saada paras mahdollinen johto. Se kai nyt vain on sattumalta ollut yli kuudenkymmenen vuoden ajan henkilö, jolla on takataskussaan keskustan jäsenkirja ja tulee ilmeisesti olemaan sitä myös tulevaisuudessa, jos ja kun Elli Aaltonen valitaan virkaan. Sipilähän junaili myös valtiosihteerinsä Paula Lehtomäen (kesk.) valtion sijoitusyhtiö Solidiumin hallitukseen ilman minkäänlaista kokemusta sijoitusalalta, että ei se nyt aivan puhdas hänenkään pesänsä ole.
Keskusta ei suinkaan ole ainoa puolue, jolla on taipumusta täyttää julkisen sektorin johtajapaikat omillaan, sillä moraaliset dilemmat poliittisten virkanimitysten takana eivät ole koskaan katsoneet puoluetaustaa. Jopa kaikkein äänekkäimmin nimityksiä vastustaneet perussuomalaiset lähtivät tuolileikkiin mukaan, kun puolue runttasi viime vuonna Jaakko Niinistön (ps.) Vantaan apulaiskaupunginjohtajaksi. Niinistö vastusti samaisen viran olemassaoloa vielä vuonna 2012. Ja eihän siitä ole kuin pari vuotta, kun kokoomus istutti Riitta Uosukaisen (kok.) juoksupoikana ja puolueen eduskuntaryhmän tiedotussihteerinä toimineen Mika Nykäsen Geologisen tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi.
Kelan kovapalkkaiseen johtajan virkaan puolestaan nimitettiin kokoomuslainen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma. Hän korvasi eläkkeelle jäävän entisen kokoomusministeri Helena Pesolan. Mäki-Lohiluoma oli aikaisemmin työskennellyt mm. kuntaliiton varatoimitusjohtajana, kehitysjohtajana ja toimialajohtajana Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitrassa sekä eri tehtävissä muun muassa sisäasiainministeriössä.
Pätevin hakija löytyi tälläkin kertaa puoluekirjan avulla.
Samoihin aikoihin nuoriso- ja liikuntapolitiikan osaston uudeksi ylijohtajaksi valittiin erittäin tunnettu demarivaikuttaja Esko Ranto. Ranto oli aikaisemmin ansioitunut muun muassa Paavo Lipposen (sd.) kampanjapäällikkönä, Kustannus Oy Demarin toimitusjohtajana ja SDP:n Uudenmaan piirin puheenjohtajana. Rannon nimityksen tekivät hänen omat puoluetoverinsa, kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen (sd.). Uutta ylijohtajaa tarvittiin, koska opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun (sd.) siunauksella oli katsottu tarpeelliseksi perustaa uusi Nuoriso- ja liikuntapolitiikan osasto. Kristillisdemokraattien Päivi Räsäen puolestaan valitsi ministerinä ollessaan sisäministeriön uudeksi kansliapäälliköksi hänen oman puolueensa eduskuntavaaliehdokkaana olleen Päivi Nergin. Puoluetoveri ja oma läheinen on aina pätevin
TAPAUKSIA ON RIITTÄNYT kovasti vielä 2000-luvullakin, vaikka alun alkaen sulle-mulle-virkapaketit luotiinkin 1970-luvun poliittiseen ympäristöön. Monet varmasti muistavat vielä Erkki Liikasen (sd.) nimityksen Suomen pankin pääjohtajaksi, Eva Biaudetin (rkp.) nimittämisen vähemmistövaltuutetuksi ilman minkäänlaista tutkintoa sekä Olavi Ala-Nissilän (kesk.) vaihtamisen Euroopan tilintarkastustuomioistuimessa kokoomuslaiseen Ville Itälään. Tuskin on päässyt unohtumaan myöskään entisen pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) valtiosihteerin valinta Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajaksi ja vasemmistoliiton Sari Virran nimitys OPM:n liikuntayksikön ylitarkastajaksi. Myös ministerin valtiosihteerin paikalta Supon johtoon nousseen Ilkka Salmen nimitystä on pidetty luonteeltaan poliittisena.
Kaiken kaikkiaan poliittisin perustein tehtyjä nimityksiä on ollut valtionhallinnossa useita kymmeniä ellei jopa satoja. Räikeintä poliittisten virkapakettien tarjonta on kuitenkin ollut kunnissa. Tunnetuimpia tapauksia lienevät kokoomuslainen Laura Räty, joka pääsi apulaiskaupunginjohtajaksi ilman minkäänlaista johtajakokemusta, sekä vihreiden Pekka Sauri, joka nousi Tekniseksi apulaiskaupunginjohtajaksi pelkältä humanistipohjalta. Suomessa on ollut jo pitkään tapana luovuttaa apulaiskaupunginjohtajien paikat puoluekirjan mukaan. Ihmisten henkilökohtainen menestyminen elämässä ja virkamiesmaailmassa on täysin riippuvainen heidän nauttimastaan luottamuksesta puolueen sisällä.
Sopivimmat voittavat lähes aina pätevimmät.
Samaan aikaan näiden ihmisten väitetään ajavan suomalaisten etua, vaikka jokaisen mielestä suomalaisten kannalta katsottuna tärkeintä varmasti olisi, jos virat täyttäyisivät pätevimmillä hakijoilla eikä puolueiden edustajilla. Tässä ei ole kyse enää pelkästään rahasta ja vallasta. Pallien jakaminen puoluekirjojen mukaan heikentää koko maamme suorituskykyä. Pätevimmät eivät viitsi kohta enää edes hakea virkaa, koska tietävät että joku sopivampi tulee viemään sen heidän nenänsä edestä. Ja minkäpä vuoksi tuota avointa hakua vaivautua edes tekemään, kun ulkopuolisilla ei ole minkäänlaista mahdollisuutta tulla valituksi. Politiikka on teatteria.
http://masik.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222150-nakokulma-poliittiset-virkanimitykset-ovat-korruptiota
Mutta eihän Suomessa ole lainkaan korruptiota!
t: Atte Jääskeläinen - Yleisradion Uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja ja vastaava päätoimittaja
Suomihan on maailman paras, tasa-arvoisin ja demokraattisin maa maailmassa.
t: Valhemedia