lisää tukea ja metsätilalliset saavat suuren helpotuksen lahjaveroon kun metsätila vaihtaa omistajaa sukupolvenvaihdoksen kautta. EU.lta tuli äskettäin 15 miljoonaa euroa jaettavaksi maanviljelijöille.
Kepu Sipilä antaa maataloudelle taas 50 miljoonaa
öxclojhgx
10480
2Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 104
Vanhimmat
Ja taas tuo sama sakki on saajan puolella kun kaikilta muilta leikataan.
TÖRKEÄÄ politiikkaa kepu Sipilän hallitukselta.
No voi hyvä ihminen,aina voit aloittaa maanviljellyksen koska nuin niitä kadehdit.
Tiloja on myytävänä ja halvalla hinnalla kaikkialla Suomessa.
Kokeileppas piruuttas kuinka hyvää hommaa se on.
Olen ikäni asunut kaupungissa,mutta maanviljelijöitä en kadehdi.Ei Suomea voida
jättää ulkomailta tuotavan ruuan varaan.Jonkunlainen omavaraisuus on turvallisuuden ja työllisyyden takia oltava .
Sanokoon rakkikoirat mitä haluavat.
Tilat ovat Suomessa kalliita juuri maataloustukien takia ja pankit eivät nykyään anna niin suuria lainoja joten turhaa jaaritusta kepukalta.
varmasti saalainaa, huutajat yleensä ovat vain juoppoja ja laiskoja sekä luotto tietonsa kusseita tyhmiä siittiöitä.
Vittuako ne maajullit valittaa ja kerjää köyhäinapua, miksi ette myy tilojanne jos niiden pitäminen on niin vitun vaikeaa. Itse metsätilan omistaja kyllä ihmettelen sitä tukien määrää joka tuohon omistamiseen on saatavilla.
Eräs asia kuitenkin sai vitutuskäyrän huippuunsa, metsänhoityhdistykset on kepulle puoletukea maksavia yhdistyksiä, jota en aiemmin teinnyt, jäsenyys loppui samana päivänä.
Ei ihme jos Sipilä vastapainoksi jakaa tukia täysin ilman tukiakin pärjäävälle metsänomistukselle.
Sattuko noin totuus?
Maataloustoiminta+on+yritystoimintaa,jonka+tulee+kannattaa+itse+itsensä.!!!!
Jos+se+ei+kannata+niin+toiminta+ei+ole+terveellä+pohjalla!
ja+Muussa+tapauksessa+se+on+siis+selvää+sosiaalitukea+kun+tuki+tulee+samasta+verosäkistä
kuin+muutkin+tuet.Näin+olen+sen+tukeminen+tulee+lopettaa.+Ruoka+riittää+kyllä.+
Sitä+heitetään+Suomesakin+roskiin+miljoonia+tonneja+vuodessa!
Ihan+vertailun+vuoksi,sillä+todellisia+tukiloisia+ovatkin+KOk+ja+kepu!
+Maatalousperheet+ovat+muita+rikkaampia
"Tilastokeskuksen+mukaan+maanviljelijöiden+käytettävissä+olevat+tulot+olivat+vuonna+2008+jopa+49+prosenttia+korkeammat+kuin+keskivertokotitalouden.+Henkeä+kohti+laskettuna+tulot+olivat+17+prosenttia+korkeammat.+Erot+ovat+kasvaneet+1990-luvulta."+[2]
Vuonna+2008+maatalousyrittäjäkotitalouden+käytettävissä+oleva+mediaanitulo+oli+51+753+euroa,+palkansaajaperheen+41+127+euroa,+ero+26+%+(työntekijäperheeseen+38+%).+Tulot+henkeä+kohden+ovat+samansuuntaisia.+[4]+Koska+maatiloja+on+63+000[5],+4+miljardin+tuki+tekee+tilaa+kohden+on+64+000+euroa,+siis+enemmän+kuin+tuo+tilan+mediaaninettotulo.+Maataloustyön+arvo+on+siis+negatiivista+kuten+eräiden+Neuvostoliiton+teollisuuskombinaattien.
Esimerkkejä
"Ison+viljatilan+tulos+on+hyvän+satovuoden+jälkeen+36+000+euroa",+mistä+suoria+tukia+106+000+euroa[6],+
epäsuoria+tukia+ehkä+puolet+lisää.+"Liikevaihdosta+maataloustukien+eli+tilatuen,+ympäristötuen+ja+LFA-tuen+osuus+oli+viime+vuonna+Taruman+laskelmien+mukaan+noin+55+%+eli+106+000+euroa"[6].+Päälle+tulevat+mm.+protektionistinen+hintatuki+(tullit,+tuontirajoitukset,+vientituet+ym.),+lomituskustannukset+(jotka+muiden+alojen+yrittäjät+ja+työntekijät+maksavat+työpanoksellaan)+jne.+sekä+puuttuvat+ympäristöhaittaverot,+lisäksi+maataloudella+on+verotuksellisia+etuoikeuksia+muiden+alojen+kustannuksella.
http://liberalismi.net/wiki/Maataloustuet
Ruotsi+ja+Tanska+arvostelevat+Suomen+kansallisia+maataloustukia
Suomen+maksamat+kansalliset+maataloustuet+saavat+osakseen+arvostelua+naapurimailta.+
Ruotsin+ja+Tanskan+maatalousministerit+sanoivat+Pohjoismaiden+maatalousministerien+tapaamisen+yhteydessä+Porissa,+
että+EU:ssa+pitäisi+noudattaa+samoja+tukisääntöjä+kaikkialla.
Ilman+tuotantotukia+seurauksena+on+se,+että+viljelijän+kannattaa+tuottaa+mahdollisimman+vähän.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ruotsi+ja+Tanska+arvostelevat+Suomen+kansallisia+maataloustukia/1135228332351
Itse olet laiska juoppo pankollamakaaja.
Veroparatiisi-pahat veljet, siskojenhakkaajat, perintöprinssit ym kaiken ilmaiseksi saaneet pullamössöpojat, saavat veroparatiisi-Sipilältä bonusta, kun äänestävät omaa kansaamme vastaan.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3595607-nain-poliisi-lamauttaa-sahkolla-raudoitettu-nainen-14-vuotias-poika-8-iskua-putkassa
Kysykää medioilta, miksi veroparatiisivuodoista ei uutisoida. Yle pimittää veroparatiiseihin vuotavia valtion varoja, ei uutisoi niistä.
Kuinkahan monta tuokin katkera vihanpurkaus on luettu ? 1500
KokkareTROLLI viisastelee.
Maatilat maksetaan sisarosuuksina kaupujgeissa asuville maatilojen muille perillisille kerran kahdessakymmenessä vuodessa. Monesti nämä kaupunkeihin muuttaneet sisarukset on talon rahoilla viellä hyvin kouluutettu,eikä sekään ole poissa perintöosuudesta.
Että ei nämä mitään ilmaisia tiloja ole.Ne harvat maatilanperijät joilla ei ole sisaruksia tietenkin pääsevät helpommalla,
Mutta niin se on.Kaupungissakin asuvien lapset perivät vanhempansa,ei sitäkään rikokseksi lasketa.
Yleisimmin tilan perijä antaa sisaruksilleen rantatontin ja huvilanrakennuspuut maatilan metsistä.
Ei+tiloja+pidä+tukea+vaan+vähentää+30+000+kappaletta.mikä+ihmeen+vapaamatkustaja+porukka+voi+olla+tässä+taloustilanteessa.+10+000+tilaa+tekee+maatalouden+tuotannosta+70%:tia+tilojaja+on+liikaa+tuo+30+000+kappaletta+loisimassa.
Hyvä kommentti.
Noin sitä kaupunkilainen helposti luulee, ja varmaan homma toimiikin siellä iPhonen näytöllä - ei käsitetä edes sitä ,että juurikin suurimmat "maatalousyhtymät" saavat suurimmat tuet - eivät koon kasvaessa tilan kulut suinkaan pienene, kuten moni pokemonnien napsija suuressa viisaudessaan luulee...
Kyllä jokainen Suomessa oleva "maatalousyrittäjä" saa osansa vero ja velkarahoista maksettavista maataloustuista. Älä yritä vähätellä asiaa kepulainen.
Siinä kohtaa tilakoko karkaa liian suureksi, jos tilalle joudutaan palkkaamaan ulkopuolisia työntekijöitä.
Maanviljelys on kutsumusammatti ja ideana on ollut jo vuosituhansia se, että maatila kykenee hoitamaan tilan ns. omin voimin.
Ylisuuret tilat tulisi lakkauttaa ja palata hajautettuun perhekeskeiseen maatalouteen. Silloin myös maataloustukia voidaan pienentää, koska ylimääräistä työvoimaakaan ei tarvitse kustantaa.
Lomittajat ja vastaavat toki säilyvät kuten ennenkin. Kyllä maanviljelijäkin on lomansa ansainnut.
Ei ole kaukana se hetki kun Puutini pistää koko Itämeren kiinni. Mistä kautta sitä halpaa ruokaa sen jälkeen tulee. Valkoisilla rekoillako?
Kepukka pelottelee Ulkopoliittisen instituutin mallin mukaan suomalaisia. Suurin uhka on armeijasta karanneet muslimisotilaat Suomessa joita on tuhansia rajojemme sisällä täysihoidossa. Lisäksi pitkin maata riehuvat vapaan liikkuvuuden rosvot ryöstäen vanhuksia ja tehden asuntomurtoja.
jopaa pelottaa että ne vie työt
Suolarahojahan nuo 50 miljoonaa ovat ja ihan kyllä oikeaan kohteeseen menevät. Mutta onko missään nähty selvää summaa, mikä pannaan kehitysmaamuslimien loisimiseen? Kyse on varmasti useammasta sadasta miljoonasta eurosta. Näille kun on ikuinen velkarahapiikki auki.
Eivät ole mitään suolarahoja nuo 50 miljoonaa jo ennestäänkin maataloustuilla elävien loisien lukumäärään suhteutettuna.
Suolarahoista puhuva ahne kepulainen vähättelee 50 miljoonaa koska on tottunut saamaan hövelisti maataloustukea vero ja velkarahoistamme. Niille ei riitä mikään ahneita kun ovat.
Nämä rahat pitävät yllä välttämätöntä kotimaista ruokatuotantoa. Sen sijaan matutukseen tuhlatut miljardit ovat samaa luokkaa kuin aikoinaan Saksaan heitetyt UMTS-miljoonat. Eli täysin hukkaan heitettyä veronmaksajien velkarahaa!
Näiden maatalouden tukiaisista narisijoiden kannattaisi ottaa selvää, miten vaikkapa britit ja ranskalaiset veronmaksajat maksavat maatalouden tukiaisia. Voisivat kitisijät hämmästyä!
Esimerkiksi maidontuotanto ei ole ollenkaan väittämätöntä. Maidontuotannon tukeminen voitaisiin lopettaa vaikka heti ja mitään haittaa ei siitä olisi.
Jos sinä mulkero et voi juoda maitoa laktoosivaivojesi tähden, niin sekö on peruste kieltää kotimaisen maidon tuotanto? Suomalainen kuluttaja haluaa juoda kotimaista maitoa, ei tänne roudattua puolalaista, bulgarialaista, romanialaista tai hollantilaista maitoa. Siinäpä sitten olisikin maitolitra hinnoissaan. Vaan maajussin kadehtijat varmaan maksaisivat mielellään, kun tietäisivät ettei menisi kotimaisen tuottajan hyväksi?
Maito ei ole terveellistä juotavaa kenellekään ja se saisikin maksaa paljon enemmän, vähentyisi ainakin sen käyttö. Tuo suomalainen kuluttaja on muuten oikeasti maajussin ASIAKAS.
Kepukka jauhaa taas kateusmantaraansa.
Sinä jauhat aina samaa paskaa molemmista päistäs
Kepukka viisastelee ja äksyille heh heh heh heh...
jopalla paskat geenit kun ei suoli maitoa kestä, no onneksi on olutta ja maksapaukkuu
No niin terveysfasisti! Eihän tupakka ja alkoholikaan ole terveellisiä. Silti ne ovat saatanan paljon tappavampia kuin maito! Revi siitä terveysfasisti!
hyvä. maataloustukia olikin aika jo korottaa.
Eiköhän olisi jo korkea aika alkaa yrittämään ihan oikeasti. Tuilla elämistä ei voi kutsua yrittämiseksi.
ala vaan näyttää mallia, millon saadaan tulla kuvaamaan tuetonta navettaas ja myy et sitten ennekuin velat on maksettu tuotteen hinnoilla.
kovasti ne nää turvan loksuttajat tuppaa katoamaan kun haluaa kongretiaa
Eiväthän isot maanviljelystilat maksa, eivätkä ole tähänkään asti maksaneet veroa ollenkaan, vaan kaikki kuuluu verovähennyksiin. Ja nyt vielä helpotetaan suurien perintömetsien ja rantatonttien perintöveroakin. Kaiken kaikkiaan tämä hallitus on antanut kaiken rikkaille ja lupaa vielä vaan lisää.
Sipilä on kova kepuporvari.
ja hyvä niin.
Sanoo palsta ahne kepukka.
TROLLI.
demu kateellisena tilittää, kun isä hakkas mutsii ja joi perinnöt
Suomalaisten veronmaksajien ruokalasku kasvoi taas 50 miljoonaa.niin ne vastikkeettomat tukiaiset halventaa.lisää ruuan tuontia ulkomailta vaadin veronmaksajana.
Mää lopetin maanviljelyn kannattamattomana. Nyt elelen verorahoillasi työttömänä mukavasti. Aamupäivät syljeskelen kattoon ja iltapäivät väistelen.
Ei stressaa jatkuvat sateet, rikkinäinen traktori, sairastelevat elukat, pitkät työpäivät ilman kesälomia eikä kateellisten narinat.
Nyt vaan odottelen korvauksia ja on siinä vinha perä että hölmöt töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä.
Suosittelen kaikille viljelijöille!
Mihin liittoon kuulu?
TROLLI.
miten niin TROLLI?
Tuskin olen ainoa joka on laittanut hanskat naulaan ja lisää tulee.. Sitähän täällä palstaväki toivookin.
Kuinkahan paljon tulee lisää verorahoilla elätettäviä jos kaikki lopettaa? Meijerit, kuljetus,siementäjät, teurastajat, Hankkijat ym vastaavat konemyyjät, myllyt, osa eläinlääkäreistä, maaseudun kuolemisen myötä opettajia... Lista on loputon ja saatat olla sillä listalla jotakin kautta. Maatalous on kuitenkin peruselinkeino ja kun maailmalla soditaan niin tulee vielä sekin aika kun viljelijät nousee arvoon arvaamattomaan..
mihin liittoon tarvii kuulua? 700 puhtaana handuun ja asumis tuet äälle, jos näyttää pahalle kelaan hakeen kalja rahaa
Päätös on hyvä suomlaiset kuluttajat haluavat edullista ja hyvää suomalaista ruokaa. Kiitos
Suomalainen ruoka on kallista koska maatalous ei ole markkinatalouden piirissä joka toisi kilpailua tuottajien välille eli tuottajat aidosti kilpailisivat markkinoilla tuootteidensa hinnoilla mikä laskisi maatloustuotteiden hintoja.
Maatalouden ylituotanto jatkuu edelleen vero ja velkarahoillamme.
Kaikkihan sitä haluaisivat vaikka mitä, mutta kun edullista ja hyvää suomalaista ruokaa ei ole mistään ostettavissa.
parempi tuottaa reilusti liikaa kuin yhtä maitopisaraakaan liian vähän!!!
Kuten tuossa aiemmin todettiin maatlouden ylituotanto jatkuu edelleen vero ja velkarahoillamme. Suomessa on ainakin 30 000 tilaa liikaa tukia nostamassa.
Kepukka jaarittelee taas omia "tottuksiaan".
Mieluummin ylituotantoa kuin pisaraakaan alituotantoa!
Kapukka jankkaa typerää mantraansa. Ylituotannon rahoittamiseen ei ole enää varaa koska valtio on persaukinen http://www.velkakello.fi
pummien tuet veke ja työttömät töihin! näin velkaa ei enää tartte ottaa penniäkään.
KokkareTROLLin AIVOPIERU.
Pisarakin maataloustuella tuettua maitoa on liian paljon maitoa. Maitoa ei yksinkertaisesti tarvita tukemattomanakaan.
juo vettä
noi jutut : että ainahan voi aloitaa viljelyt
on kaikesaaneiden itsesäälipuheita.
Kamoon. ei ole sama tilanne normi työläisellä.
Ei saada perikuunnalta tiloja ja kartanoita, pienestäpitäen oppia tilanpitoon ja kaikenlaisia muita ketkuoppeja (tuki tuki, kuti kuti).
Kun pitää olla duunissa ja maksaa tukiaset veroista ja ruoka ja vuokra pitää maksaa nettotuloilla, eli tupla vero ja tukiasin menevillä rahoilla.
Muutaman tonnin auton voin ostaa palkkarahoilla , mutta sadantonnin raktorinhankinta torppaa alkuunsa.
En väitä, että maataluossyrittäjällä homma on ruusuillatanssimista.
,, Mutta pikkasen erilaiset olosuhteet ja on kuin margariinitehtaan työntekijällä.
Ainoa tuki minkä tt saa on veromätkyt.
MV saa itse esim, polttopuut ja jokinverran syödä kuormasta.
Voi pitää omaan tarpeeseen vaikka kanoja, lampaan possun tms.
Samoin voi ajella "firman" polttoaineilla ja kalustolla omia ajoja, jne.
Lettakeehan tähä jatkoks prännttiä , jos muuta tullee mielehen.
Luuletko että sen vanhempien tilan saa ilmaiseksi?
Kyllä se on velkarahoilla ostettava plus ne koneet ja vehkeet.
Lisäksi on maksettava sisarukset ulos jos sellaisia sattuu olemaan. Eli siitä vaan pankkiin neuvottelemaan jos löydät myytävän tilan. Toinen vaihtoehto on ostaa metsäpalsta ja raivata siitä peltomaata ja polttaa käsket. Rakentaa talo ja navetta. Lautakasan päällä voi vaikka yöpyä kuten vaarini aikanaan teki.
Toki sinun on vielä käytävä alan koulutus ja siitä vaan yrittämään vai riittääkö älli kaikenmaailman paperisotaan...
mihinkään raivattuun mettäpalstaan ei saa tukioikeuksia eikä sellaisella maalla tee yhtään mitään.
Tilanjatkaja antaa sisaruksille rantapalstat ja huvilanrakennusmateriaalin tilan metsistä eli rahaa ei käytetä eikä siten velkaa tarvitse ottaa. Tämä nykyään yleinen käytäntö maaseudulla. Tilat ovat kalliita nykyään maataloustukien takia ja pankit eivät anna niin suuria lainoja nykyään. Kepukka jauhaa typerää mantraansa 24/7.
Sinähän sen näköjään parhaiten tiedät..
Eipä oo hirsiä eikä rantatontteja näkynyt. Kenelle voin valittaa?
Kuka rakentaisi minulle sen hirsihuvilan ilmaiseksi kun ei kerran velkaa tarvitse ottaa?
Luulisi niiden rantapalstojen olevan jo täynnä perikunnan huviloita ja metsät avohakkuulla moisen rakennus vimman myötä:)
Ja entäs se vanha isäntä ja emäntä? Heitetäänkö pihalle ilman rahaa? Ikänsä ovat tilalla töitä tehneet eikä jää kuin luu käteen.
Mikä+vanhaisäntä?+Maanviljelijät+pääsevät+valtion+vero+ja+velkarahoista+pääosin+(70%)+maksettavalle+eläkkeelle+jo+56+vuoden+iässä.++Kepukka+se+vaan+jauhaa+kateusmnatraansa.
Tyhjästähän se on aloitettava jollei suvussasi ole maatilaa.. Niinhän ne esi-isätkin tekivät ja kiitos siitä heille. Hattua nostan. Kiitän ja kumarran.
Tuo tietämyksesi suorastaan häikäisee :)
ei saa viljelijä hulppeita duunarin isien ja äitien avo bemareita , ei luxus asuntoja kaupungeista, kyllä sellaaset perinnöt kelpais
Kepvajukki viisastelee.
Traktoreille pitäisi myöskin laittaa ajoneuvoVero päästöjen mukaan.
Se olisi sitä demareitten oikeudenmukaisuutta.
Maanviljelijöidenkö pitäisi maksaa veroja jostain! Pelkästään saajan puolellahan ne ovat veroasioissa tähän asti olleet. Kaikki maatalous"yrittäminenkin" perustuu veroilla kerättyihin maataloustukiin.
ei tarvitse maksaa. työttömien lorvijoiden hupiajelut on erikseen. niihin kova vero!
Toisaalta minun toimeentulotuki maksetaan varovaroista.
Toisaalta mikset maidontuottajapummi käytä omaa nimimerkkiä.
Maataloustuen nimeksi pitäisi toisaalta vaihtaa "Maidontuottajan Yhdistetty Sosiaali- ja Toimeentulotuki." MYST.
Polttoaineveroa korotetaan 100 miljoonalla eurolla. Lisäksi henkilöauton ajoneuvovero nousee noin 36,5 eurolla vuodessa. Toisaalta uuden auton ostosta perittävää autoveroa alennetaan.
Eniten vituttaa se, että mv:t ei voi tunustaa, että :
- okei, saadaan tukiaisia ja niillä mennään eteenpäin niin hyvin kuin mennään.
Mutta kielletän vaan ja ollaan oikeita yrittäjiä olevinaan.
Ja.
Kun tulee puhetta kuormasta syömisestä ja muista etuksista (esim vähennykset ostoista, virman kalustolla ajelu, jne.) ei sanota mitń , niinkuin edellä (ihme.kateutta) olikin.
Samoin jonkintasoinen omavarais toiminta mv:llä on mahdollista.
Työntekijällä tätä mahdollisuutta ei ole. (Sipulia voi kasvattaa parvekkeella)
Kaikki muu paskanjatke maksetaan netolla.
Vielä sanon: pitkää päivää tekevät , eikä leipä helpolla tule, mutta tuo venkoilu ja asioiden kääntely ei ole rehellisen ihmisen toimintaa.
Duunari nyt muistaa kuka äänesti kyllä ja kuka ei eu:ssa
Muista loisia siellä työpaikallasi ja varastaa työnantajasi työpäivästä aina kaksi tuntia päivää kohti. Silloin kusipakkosi laskee hetkeksi.
Kepuli junailee taas porkkanoita omaan laariin ja jakelee keppiä muille. Persut hymyilee kun saavat jatkaa hallituksessa.
VVO jakanut vuokralaisten rahoja optioina ay-liikkeelle ja demareille 50 miljoona. Kaikki saatu veronmaksajilta asumistukina.
Paljonko kepun ja kokoomuksen vuokra-asuntofirmat ovat jakaneet optioina kepulaisten ja kokoomuslaisten organisaatioille? Vastaapa siihen palstan kepukka.
"Kepu Sipilä antaa maataloudelle taas 50 miljoonaa"
Herra SIpilä ja sen ministerit. Uskokaapa jo, ettei meitä suomalaisia pidä enää lihottaa 50 miljoonalla ihan noin vaan. Kaikki ruokaan pantu raha ei ole fiksua, jos ruoka jää tänne. Jos ministeriöt eivät kykene viemään ruokaa Somaliaan, josta HUSU (Ex-kepulainen) on sanonut, että: "Syö paskaa ja kuole pois" (=>kun muutat Somaliaan). Kannattaisi jo herätä, että olemme ns. täydessä ravintokonsentraatiossa myös halpahintaisten suhteen EU:ssa ja Suomessa.
Jos ette kykene viemään tuon rahan edestä sapuskaa sinne, mistä tulee näitä, jotka sanovat syövänsä paskaa ja siinä syy, miksi tänne muutetaan niin olette itse epäpäteviä johtamaan yhtään mitään. Erotkaa kehnot!
ok.
Hitlerin malli on totalitarismin käyttö Saksan johtamiseessa, se oppi Merkel myös.
Merkel on perustamassa maailman taloushallitusta, sen jälkeen tietenkin eurokraateilla vapaamuurareille poliitinen valta, joka tottelee rahaeliittiä.
G20-Gipfel in China
Die Egoismen müssen ein Ende haben
von: Torsten Riecke
Datum: 02.09.2016 11:17 Uhr
http://www.handelsblatt.com/politik/international/g20-gipfel-in-china-die-egoismen-muessen-ein-ende-haben/14491016.html
No, niin nyt tuli vastaan toinen uutinen salaisesta maailman taloushallinnosta tms.
The Secret Global Court: Why Corporate Criminals & Corrupt Politicians Desperately Want TPP
by Tyler Durden
Sep 2, 2016 3:30 AM
http://www.zerohedge.com/news/2016-09-01/secret-global-court-why-corporate-criminals-corrupt-politicians-desperately-want-tpp
Suomen tyhmät poliitikot eivät tiedä kriminaaleista takana.
The Secret Global Court: Why Corporate Criminals & Corrupt Politicians Desperately Want TPP
by Tyler Durden
Sep 2, 2016 3:30 AM
http://www.zerohedge.com/news/2016-09-01/secret-global-court-why-corporate-criminals-corrupt-politicians-desperately-want-tpp
"The Trans-Pacific Partnership (TPP) ins’t really a free trade deal, it’s a way for global oligarchs to consolidate, grow and protect their enormous wealth. The investor-state dispute settlement system (ISDS) is perhaps the most nefarious and objectionable aspect of the deal, with this shadowy court system being used to accomplish the following for the super rich and powerful:
1) Eliminate sovereign risk from their investments.
2) Earn money by scouring the world for potential ISDS “opportunities” and then speculating on them.
3) Escape prosecution from criminality on a global basis."
Suomi tarvitsee 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa (J. Katainen). Kyllä tämä porukka jotain tulee syömäänkin.
Maitoa eivät ulkomailta tulevat ihmiset juo, joten ei vaikutusta maidon nykyiseenkään vähäiseen menekkiin. Maitohan on suomalaisen maatalouden päätuote.
jopaaa, miksi Saksassa ja latviassa yli-tuotanto dumpataan Suomeen?
Kaikki köyhiin kohdistuvat leikkaukset, ovat perustuslain vastaisia, eli laittomia, eli ne on peruttava.
http://yle.fi/uutiset/analyysi_hallituksen_budjettiriihesta_marssi_ulos_kolme_iloista_puoluejohtajaa/9140024
Veroparatiisiporvareitten mopo-show, ei ruoki nälkäisiä vanhuksia, vaan ryöstää viimeisenkin turvan ja toimeentulon.
ok.
Kepu Sipilä suosii jo ennestään varakkaita maanomistaji, metsänomistajia ja osakkeenomistajia.
Näinpä.
Tietysti. Maanomistajat ja osakkeenomistajat pitävät maata pystyssä.
Kokoomusloisen AIVOPIERU.
Maatalous pitäisi kansallistaa.Ruokatarpeet ei oikein sovi kapitalismin piiriin,niillä ei voi tehdä voittoa nin kuin haluaa tai ruoka jää pilaantumaan kauppojen hyllyille,miksi siis maksaa mitään tukiakaan? Parempi olisi jos ruoka tuotettaisiin pääosin valtion yksiköissä ilman voittoa. Toinen hyvä puoli olisi että se lopettaisi työttömyyden. Valtio säästäisi joka puolella.
Demarit saavat yli 50 miljardia euroa vuodessa
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14505325/demarit-saavat-50-miljardia-euroa-vuodessa
Kokoomusloinen vääristelee taas asioita sairaan mielensä mukaan.
Taasko halla pani jotain emäntää viime yönä. Ei kun vahingonkorvausta täyttämään.
Tuli sato taia kato veronmaksajat maksavat laskun.
Sipilän hallitus on lappanut lisää rahaa maataloudelle joka budjetista ja lisäbudjetista. Sipilän hallitus suosii maanomistajia ja metsänomistajia.
Näin se menee.