Valtionyhtiöiden pomojen lisäeläkkeet maksavat äl

Valtionyhtiöiden pomojen lisäeläkkeet maksavat älyttömästi!!!

- Sammon johtajalle 1,8 miljoonaa !!!


Korkeinta lisäeläkettä nauttinee Sammon Kari Stadigh.KOK.


Monien valtionyhtiöiden toimitusjohtajat saavat yhä suurempia lisäeläkkeitä. Sammon johtaja nauttii suurimmasta eläkepotista.
Keskimääräistä muhkeampia lisäeläkkeitä maksetaan etenkin valtio-omisteisissa pörssiyhtiöissä, selviää valtion omistajaohjausyksikön laskelmista.

Esimerkiksi valtionemmistöisen Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievoselle myönnettiin viime vuonna yli 460 000 euroa lisäeläkettä, kun toissa vuoden määrä oli lähes 100 000 vähemmän.

Lisäeläkkeet maksetaan yleensä henkivakuutusyhtiölle, joka siirtää varoja johtajalle hänen eläköidyttyään.

Korkeinta lisäeläkettä nauttinee Sammon Kari Stadigh, jonka eläkepottia korotettiin 1,5 miljoonalla eurolla 1,8 miljoonaan. Valtio on Sammon suurin omistaja 14 prosentin osuudella.

Omistajaohjausyksikön mukaan valtion omistamissa listaamattomissa yrityksissä lisäeläkekulut ovat pääosin yleisellä markkinatasolla.

Yritysten välillä on kuitenkin suuria eroja. Esimerkiksi valtion osakkuusyhtiö Gasum korotti toimitusjohtajansa Antero Jännesin lisäeläkettä viime vuonna 310 000 eurosta 480 000:een.

Valtio on lisäeläkkeitä vastaan, mutta ei voi puuttua voimassa oleviin sopimuksiin.

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288591672964.html
27<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Nämä Valtioyhtiöiden pomot, virkamiehet ja eläkeläiset asuvat Helsingissä. Aiheuttavan tilastoharhan että siellä asuu muuten mukavarakasta väkeä, ilman näitä valtioa rahastavia siellä ei juuri tuloveroja makseltaisi. Todellisuudessa helsinkiläinen ei tuota mitään muuta kuin kuluja

Äänestä

valtio ei maksa penniäkään Sammon johtajan lisäeläkkeestä,
eikä maksa muutenkaan. Veronmaksajat eivät näitä kustanna

Äänestä
  • Kuka ne sitten maksaa?

    Äänestä

  • zxiuyzt kirjoitti:

    Kuka ne sitten maksaa?

    Veronmaksajat lopulta.

    Korotuksen vuodelta 2013 kiitos demareiden.

    Äänestä

  • Väitätkö Uuno seuraavaksi etteivät asu "hienosto" Helsingissä
    IS.2013. Valtionyhtiöiden pomojen lisäeläkkeet maksavat älyttömästi - Sammon johtajalle 1,8 miljoonaa
    Monien valtionyhtiöiden toimitusjohtajat saavat yhä suurempia lisäeläkkeitä. Sammon johtaja nauttii suurimmasta eläkepotista.
    Esimerkiksi valtionemmistöisen Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievoselle myönnettiin viime vuonna yli 460 000 euroa lisäeläkettä, kun toissa vuoden määrä oli lähes 100 000 vähemmän.
    Korkeinta lisäeläkettä nauttinee Sammon Kari Stadigh, jonka eläkepottia korotettiin 1,5 miljoonalla eurolla 1,8 miljoonaan. Valtio on Sammon suurin omistaja 14 prosentin osuudella
    http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-2000000650049.html

    Äänestä

  • Valehtelet koska et vastannut sinulle esitettyyn kysymykseen.

    Äänestä

  • zxiuyzt kirjoitti:

    Kuka ne sitten maksaa?

    Asiakkaat maksavat, markkinat maksavat.
    Osakkeenomistajat maksavat

    Äänestä

  • asia_on_selkeä kirjoitti:

    Asiakkaat maksavat, markkinat maksavat.
    Osakkeenomistajat maksavat

    Linkki tietoosi.

    Äänestä

  • Valtio ei maksa tavallisistakaan eläkkeistä mitään. Mutta niitä vaan halutaan huonontaa. Jotta kansa pysyisi nöyränä.

    Äänestä

  • eläkerahastoista kirjoitti:

    Valtio ei maksa tavallisistakaan eläkkeistä mitään. Mutta niitä vaan halutaan huonontaa. Jotta kansa pysyisi nöyränä.

    Valtion eläkettä (VaEL) saavat muun muassa valtion palveluksessa olleet virkamiehet ja työntekijät, osa peruskoulujen, lukioiden ja yliopistojen henkilökunnasta, puolustusvoimain ja rajavartioston henkilöstö ja osa apurahoja saavista taiteilijoista.
    Kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa työskentelevät kuuluvat kunnallisen eläkelain (KuEL) piiriin, kuten myös 1970 tai sen jälkeen syntyneet peruskoulujen rehtorit ja opettajat.
    Valtion ja kunta-alan henkilöstön työeläkkeitä hoitaa Keva. Että tällee

    Äänestä

Uskokaa tai älkää mut noilla palkoilla niitä eniten vituttaa se kun ihmisen elinaika on niin surkean lyhyt

Äänestä

Johtaja on aina palkkansa ansainnut. Aina! AINA! IHAN AINA!

Painakaa tämä jo sinne vetiseen kaaliinne, surkimukset!

Äänestä
  • Kokoomuslainen sekosi lopullisesti.

    Äänestä

  • tässä tapauksessa se todella pitää paikkaansa.
    Valtio tienannut Sampo-omistuksellaan 4,5 miljardia euroa, joten
    Stadighin palkalla ei ole mitään väliä.

    Ihan samoin on keissi-Fortum ja Lillius.
    Valtio on tienannut MILJARDEJA Fortumilla, joten sen palkalla ei
    ole mitään väliä, promillen osia

    Äänestä

Sampo+ei+ole+valtion+yritys,+valtio+omistaa+osakkeista+vai+14%.

Äänestä

IHAN YKS JA SAMA joku Sammon johtajan eläke!

Valtio tienannut Sampo-omistuksellaan 4,5 miljardia euroa!

Nuo eläke ja palkat ovat hyttysen kusi, ei mitään merkitystä

Äänestä
  • Eivät ne mitään vaikuta, toisin kun jonkun pieneläkeläisen kympit.

    Äänestä

Jo kymmenenvuotta on tullut tonni eläkettä kuukaudessa, eikä ole minkään firman etuja tarvinut otsa rypyssä miettiä

Äänestä

Persu Lindström leikkaa pieneläkeläisltä mutta ökyeläkeläiset jatkavat kulutusjuhliaan kuten ennenkin.

Äänestä

Nuokin ovat saaneet jo työurallaan niin paljon miljoonia, että eläisivät eläkepäivätkin yltäkylläisinä, vaikka eivät saisi mitään eläkettä.

Äänestä
  • Mutta kun se lopun ahneus riivaa rikkaita.

    Äänestä

Useimmat+nämä+rikkaat+ovat+myös+maksaneet+VEROJA+monin+kertaisestikuin+mitä+täällä+köyhät+itkee!Jotain+järkeä+tämä+valittamiseen!esimerkiksi+tämä+Sammon+Kari+Stadigh;Ansiotulo+2014: 3+931+256+€Pääomatulo+2014: 955+511+€Veroprosentti+2014: 47+%siitä+jokainen+voi+laskea+että+kaveri+on+tienannut+5+milliä+ja+maksanut+47%+veroaniin+paljonko+se+tekee.+Ja+samalla+voi+miettiä+paljonko+euroina+on+itse+maksanut

Äänestä
  • Ei+tuollaista+veroprosenttia+kuin+47%+löydy+edes+Suomen+monimiljonäärien+viime+vuoden+verotieodoista.+Korkeimmat+prosentit+olivat+34%+lopullisessa+verotuksessa.+Rikkaiden+korkeat+veroprosentit+ovat+vain+myytti.

    Äänestä

Miten nää jättieläkkeet eroaa putinin ja hänen lähipiirin "bonuksista"?

valtion yhtiön alkuperäinen tarkoitus ei ollut tuottaa voittoa omistajilleen
tai tehdää sen johtajista miljonäärejä

noin eläkkeet tyhjentää KOKO eläkekassan
tuollaisiin eläkkeisiin pitää puuttua
niistä pitää tehdä rikosilmoitus.

Äänestä
  • Korkea verotus johtuu suurista palkoista, kukaan ei tee niin tuottoisaa työtä että siitä miljoonia tienaisi ja sitten vielä ökyeläkkeet, tuo ei ole oikein. Eläkeyhtiöiden tulos syntyy maksetuista eläkkeistä ja johtoporras käärii niistä taskuunsa ison osan,
    maksajat ei edes pääse eläkkeelle kun yhtiöiden lääkärit käyttelee punakynää ja pomot saa siitä bonusta.
    Monet kuolevat ennen eläkkeelle pääsyä ja heidän maksaansa eläkerahat jää yhtiön käyttöön joten johtajat palkitaan.

    Äänestä

Hesari julkaisi muutama vuosi sitten tiedon, että näihin ökyeläkkeisiin eivät työnantajien maksamat lisämaksut riitä ,vaan niihin otetaan rahaa yleisistä eläkevaroista huomattava summa joka vuosi. Ymmärrettävästi hyväveliverkosto vaiensi tämän uutisen niin, että siitä ei ole senyhden lehtijutun jälkeen kultu mitään.

Vuosisadan suurin taluosrikos siis saa jatkua. Kaikki varmaan tapahtuu lain kirjaimen mukaan, mutta tämä on vain taas yksi tapa, jolla ökyrikkaat riistää tavallisia eläkkeensaajia.

Äänestä
  • Hyvä kommentti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hnbgftr kirjoitti:

Valtionyhtiöiden pomojen lisäeläkkeet maksavat älyttömästi!!!

- Sammon johtajalle 1,8 miljoonaa !!!


Korkeinta lisäeläkettä nauttinee Sammon Kari Stadigh.KOK.


Monien valtionyhtiöiden toimitusjohtajat saavat yhä suurempia lisäeläkkeitä. Sammon johtaja nauttii suurimmasta eläkepotista.
Keskimääräistä muhkeampia lisäeläkkeitä maksetaan etenkin valtio-omisteisissa pörssiyhtiöissä, selviää valtion omistajaohjausyksikön laskelmista.

Esimerkiksi valtionemmistöisen Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievoselle myönnettiin viime vuonna yli 460 000 euroa lisäeläkettä, kun toissa vuoden määrä oli lähes 100 000 vähemmän.

Lisäeläkkeet maksetaan yleensä henkivakuutusyhtiölle, joka siirtää varoja johtajalle hänen eläköidyttyään.

Korkeinta lisäeläkettä nauttinee Sammon Kari Stadigh, jonka eläkepottia korotettiin 1,5 miljoonalla eurolla 1,8 miljoonaan. Valtio on Sammon suurin omistaja 14 prosentin osuudella.

Omistajaohjausyksikön mukaan valtion omistamissa listaamattomissa yrityksissä lisäeläkekulut ovat pääosin yleisellä markkinatasolla.

Yritysten välillä on kuitenkin suuria eroja. Esimerkiksi valtion osakkuusyhtiö Gasum korotti toimitusjohtajansa Antero Jännesin lisäeläkettä viime vuonna 310 000 eurosta 480 000:een.

Valtio on lisäeläkkeitä vastaan, mutta ei voi puuttua voimassa oleviin sopimuksiin.

http://www.iltasanomat.fi/tyoelama/art-1288591672964.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu