George Soros loi pakolaistulvan Suomeen

George Sorosin tietovuodoista paljastuu että tämä seniili vanhus investoi miljardeja luodakseen pakolaistulvan Suomeen.

Kun pakolaiskriisi Suomessa alkoi vuonna 2015, yksikään poliitikkomme ei reagoinut siihen mitenkään. Hämäyksen vuoksi poliitikot huutelivat itärajan pakolaisvyörystä (noin tuhat) kun Tornion kautta tuotiin maahan noin 30 000 turvapaikanhakijaa Ruotsin valtion toimesta. Syy tähän oli se, että Euroopan Unioni oli jo keväällä 2015 jokseenkin Suomen vaalien aikaan päättänyt, että Suomeen tuodaan kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Juuri siksi poliitikot eivät sanoneet länsirajan tulvasta yhtään mitään, vaan keskittyivät virittelemään miljardin euron pakolaisbisnestä uskonveljilleen, tuttavilleen ja sukulaisilleen.

Vaikka halkijoista lähes 20 000 tuli Irakista ja moni oli oleillut jo vuosia EU:n alueella, viranomaiset ja poliitikot väittivät tulijoiden olevan Syyrian sotaa pakenevia. Todellisuudessa Syyriasta tuli Suomeen vuonna 2015 alle 800 henkeä. Merkille pantavaa on se, että Albaniasta tuli enemmän turvapaikanhakijoita kuin Syyriasta.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sorosin paljastuneista juonista ei muuten hiiskaistakaan Sorosin kontrollissa olevissa Hesarissa ja Ylessä.

Pitää itse ottaa selvää täältä.

http://soros.dcleaks.com

Äänestä

Media, instituutiot ja kaikki poliitikot vetävät yhtä köyttä ja he ovat kaikki NWO-eliitin palveluksessa. Kaikki mitä meille on tuputettu kaikki nämä vuodet on ollut harkittua propagandaa jolla karja pidetään rauhallisena ja tottelevaisena.

Äänestä

Kuka tilasi 30.000 Isis teroa Suomeen.

Terot olivat jonkun tilaus, ne ei tullut yllätyksenä muille, kuin tavallisille suomalaisille.

Terot ajoivat Istanbulista suoraan Ruotsin kautta Haaparantaan, niillä oli ohjeet ja oppaat mukana.

Vajaamiehitetyllä tullilla ei ollut mitään mahdollisuutta estää teroja.

Äänestä

Soros edustaa liberaalivasemmistoa ja haluaa aktiivisesti muokata yhteiskuntaa kohti omaa utopiakäsitystään. Open society instituten/foundation kautta Soros rahoittaa koko ajan tahota, jotka haluavat tuhota yhteiskunnan.

Liberaalivasemmisto haluaa tänne matuja, koska matujen kynnys lähteä väkivaltaan ns. suoraan toimintaan on alhainen. Liberaalit kuvittelevat, että kun työväenluokka (duunarit) ja matut kokevat samanlaista liberaalien mielestä ’’sortoa’’ niin kutsutun ’eliitin’ taholta, molemmille syntyy yhteinen päämäärä toteuttaa vallankumous ja kaataa valtio.

Tämä heidän mielestään koettu nk. vääryys kannustaa molempia toimimaan yhdessä yhteisen päämäärän eteen. Vallankumouksen jälkeen liberaalivasemmisto kuvittelee voivansa rakentaa oman ikuisen ideaalivaltion Suomen raunioille. Liberaalivasemmisto aikoo käyttää näitä sandaalinläpsyttelijöitä kuin työkalua kaaoksen luomisessa.

Koska keskiverto kantasuomalainen ei lähde liberaalivasemmistoaatteen puolesta kaduille riehumaan ja vallankumousta ei saa aikaiseksi ilman kaaosta, heidän oli kehiteltävä toisenlainen lähestymistapa; matut, jotka tulivat kuin tilauksesta. Näille matuille ei tarvitse kertoa, eikä kerrota mikä on lopullinen päämäärä. He ovat vain työrukkanen ns. suoran toiminnan resurssi.

Matuja voidaan kiihottaa väkivaltaan ja kaaoksen luomiseen esimerkiksi valehtemalla heille, että heidän uskontoa loukataan, vaikkei tällaista tapahtuisi. Erään suvakkiblogin perusteella yli kahtasataa matua eräässä vokissa kontrolloi patriarkka, jonka sana on käytännössä laki.

Todennäköisesti jokaisessa vokissa on oma patriarkka, jolloin ainoastaan patriarkkaan on tarpeen vaikuttaa. Vokin asukkaat kysyvät eri tilanteissa patriarkan ohjeistusta ja odottavat käskyjä, joita myös tottelevat laumamentaliteetin mukaisesti.

Patriarkaan voidaan vaikuttaa esimerkiksi vuotamalla väärää/valheellista tietoa, jolloin patriarkka toimii tämän virheellisen tiedon pohjalta. Jos patriarkka on myötämielinen vasemmistoliberaaliaatteelle ja kokee sen omakseen, voidaan kertoa totuus ja luvata valta-asema/leppoisa virka/rahaa, kun tavoitteisiin on päästy.

Käsky jokaisen vokin patriarkalta saattaa saada tuhansia/kymmeniä tuhansia matuja liikkeelle. Tällaisessa tapauksessa Suomessa ei ole niin paljon poliiseja, että asiat pysyisivät poliisiviranomaisten kontrollissa ja yhteiskuntarauha säilyisi. Poikkeustila olisi ainoa vaihtoehto. Poikkeustilan kaaoksessa voidaan yrittää vallankaappausta.

Oletteko huomanneet miten väkivaltaisia kantasuomalaiset vasemmistoanarkistit ovat? Tämä kertoo kaiken heidän halustaan luoda kaaosta ja tuhota. Matut ovat vain jatke tälle toiminnalle.

Liberaalivasemmisto halveksii järjestäytynyttä hyvin toimivaa yhteiskuntaa, toki tietenkin salassa vielä tässä vaiheessa, jotta voivat asemoitua eri yhteiskunnan korkeisiin elimiin/virkoihin ja näin mahdollistaa esimerkiksi matujen maahantuonnin herättämättä epäilyksiä.

Äänestä

Soros - yhtenä juutalaisen - toteuttaa juutalaista maailmaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


hallavalia kirjoitti:

George Sorosin tietovuodoista paljastuu että tämä seniili vanhus investoi miljardeja luodakseen pakolaistulvan Suomeen.

Kun pakolaiskriisi Suomessa alkoi vuonna 2015, yksikään poliitikkomme ei reagoinut siihen mitenkään. Hämäyksen vuoksi poliitikot huutelivat itärajan pakolaisvyörystä (noin tuhat) kun Tornion kautta tuotiin maahan noin 30 000 turvapaikanhakijaa Ruotsin valtion toimesta. Syy tähän oli se, että Euroopan Unioni oli jo keväällä 2015 jokseenkin Suomen vaalien aikaan päättänyt, että Suomeen tuodaan kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Juuri siksi poliitikot eivät sanoneet länsirajan tulvasta yhtään mitään, vaan keskittyivät virittelemään miljardin euron pakolaisbisnestä uskonveljilleen, tuttavilleen ja sukulaisilleen.

Vaikka halkijoista lähes 20 000 tuli Irakista ja moni oli oleillut jo vuosia EU:n alueella, viranomaiset ja poliitikot väittivät tulijoiden olevan Syyrian sotaa pakenevia. Todellisuudessa Syyriasta tuli Suomeen vuonna 2015 alle 800 henkeä. Merkille pantavaa on se, että Albaniasta tuli enemmän turvapaikanhakijoita kuin Syyriasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu