Haastattelubussi olisi tasa-arvoisin

Kaikilla työttömillä ei ole mahdollisuutta tulla omin voimin haastatteluun. Koska haastattelut tehdään vieläpä yksityisen yrityksen voimalla, niin ehdottaisin haastattelubussin käyttöönottoa. Haastattelijayrittäjä sitten kiertelisi bussilla ympäri maata ja haastattelisi aina yhden alueen työttömät paikan päällä. Yrittäjähän voi laittaa bussin kulut verovähennyksiin, joten hän ei joudu itse maksajan rooliin.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kannatetaan...

Äänestä

Myös kannatan.

Äänestä

Montahan bussia tarvitaan?

Oletetaan että Suomessa on puoli miljoonaa haastateltavaa. Eli haastattelukertoja on 2 miljoonaa / vuosi. Kun yksi haastattelu kestää kaikkinensa noin tunnin, niin aikaa kuluu 2 miljoonaa tuntia.

Yksi kokoaikatöissä oleva ihminen tekee noin 1700 tuntia vuodessa.

2000000 / 1700 = 11764.

Eli haastatteluihin tarvitaan noin 12000 rautaista ammattilaista.

Rahaa on varattu 17 miljoonaa euroa. Se kun jaetaan 12000:n kesken saadaan noin 1400 euroa per ammattihaastattelija.

Suomessa ei tule toimeen 1400:lla eurolla / vuosi. Myös nämä haastattelijat joutuvat turvautumaan toimeentulotukeen.

Äänestä
  • Tuolla perusteella haastattelun maksimikesto on vain naurettavat 5 minuuttia, jos ajatellaan 1400 euroa haastattelijan kuukausipalkaksi.

    Äänestä

  • haastattelu käytännössä; - terve, päivää, miten menee, menee ok, , haastattelu on suoritettu, - näin lain kirjain ja kepu kokoomus kyykytys tehty, ja suomi pelastuu !

    ja kauheinta tässä on se että hallinto, politikot, se itse suuripalkkainen joukko,,,,,
    - paljastaa tässä miten irti yhteiskunnasta ja massa työttömyys ongelmasta ne on ! - on säälittävää nähdä, ettei ole osaamista kykyä ja halua hoitaa massa-työttömyys asiaa, ja ei ole halua hoitaa säälittävää leipäjono ongelmaa pois !!
    - On vain halua jakaa rikkaille lisää... ahneesti !!
    - On suuri halu kyykyttää ja syyllistää köyhiä !! - se on jumalatonta ahneutta se !!!

    Äänestä

kiertävä kepu-kokoomus lahtari bussi olisi hyvä, siinä voisi olla sellain suljettava tila, jonne työttömät sitten kaasutettaisiin, ja kyyditettäisiin kipattaisiin maan täytteeksi tienvarsiin.
näin työttömyys poistuisi ja työttömyys ongelma lakkaisi, lopullinen ratkaisu !!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


haastattelubussi kirjoitti:

Kaikilla työttömillä ei ole mahdollisuutta tulla omin voimin haastatteluun. Koska haastattelut tehdään vieläpä yksityisen yrityksen voimalla, niin ehdottaisin haastattelubussin käyttöönottoa. Haastattelijayrittäjä sitten kiertelisi bussilla ympäri maata ja haastattelisi aina yhden alueen työttömät paikan päällä. Yrittäjähän voi laittaa bussin kulut verovähennyksiin, joten hän ei joudu itse maksajan rooliin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu