oluen juonnissa. Tuli juotua maanantaina, tiistaina, torstaina, perjantaina sekä lauantaina. Annoksia yhteensä 74. Aivan järkyttävää nyt kun ajattelee. Eilen tasoittelin oloa lääkkeiden avulla ja illalla kävin syömässä tuhdin aterian, pitakebabin ranskalaisilla. Mitään liskojen yötä ei tullut ja aamulla oli mukava herätä seitsemältä kun ei ollut krapulaa tai laskuhumalaa. Joskaan viime viikollakaan ei aamuherätykset tai työasioiden hoitaminen ollut mikään ongelma.
Nyt täytyy kyllä ryhdistäytyä ja keksiä illoiksi jotain muuta tekemistä. Ainakin perjantaihin asti.
Tyttöystävä, mieluiten 13-24 vuotias, kanssani samalla viivalla oleva, helpottaisi varmasti iltaista tyhjyyden tunnetta, mutta kun nuorille naisille on tärkeämpää olla vittu levällään mamujen ja tatuoitujen paskojen edessä. Saatana.
T2016: Tein viime viikolla henk. koht ennätyksen
8
149
Vastaukset
Oletko ajatellut koskaan sitä, että tollainen juominen ei todellakaan te hyvää terveydelle? Eikä muutenkaan ole todellakaan hyväksi ottaa mitään lääkkeitä yhdessä alkoholin kanssa tai edes vielä krapulassa.
Sullahan menee rahaakin aika paljon tohon alkoholiin, kun suomessa se tunnetusti on kallista. Eikä sun kannattaisi turhaan syyttää ja yleistää kaikkia naisia samanlaisiksi, sillä ihan hyvin myös sä voisit löytää jostain jonkun mukavan nuoren naisen, jonka kanssa voisit harkita ihan parisuhdettakin.Tässä olikin muuten hyvä keskustelu meneillään, niin mikä on sun mielipiteesi tähän asiaan:))
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14459659/hanskat-tiskiin-ja-aisuriksiTiedän kyllä, että ei tämä tee hyvää terveydelle eikä lompakolle, siksi kirjoitinkin asiasta hieman kauhistuneeseen sävyyn. Se on vain niin helppo istahtaa nojatuoliin, juoda olutta, uppoutua tv-sarjojen maailmaan ja hetkellisesti unohtaa nykyhetki sekä menneisyys. Noista lääkkeistä olen kyllä sitä mieltä, että niiden avulla ryyppyputken saa katkaistua kivuttomammin ja saa nukuttua joka on tärkeää. Nappikännejä en ole vähään aikaan harrastanut eikä se juuri kiinnostakaan. Menee vain muisti ja on riski satuttaa itseään jos kaatuilee.
Onhan se kyllä huolestuttavaa, kun tällainen 69kg rimpula kaataa 14-15 olutta alas illan aikana. Muistan että 18 vuotiaana 6-7 annosta toi riittävän kännin, joten toleranssi on kyllä kasvanut.
Nytkään en ole kännissä ja tavoitteeni on alkuun lopettaa tai ainakin vähentää arkiryyppäämistä. Jos seuraava olut aukeaa vasta perjantaina, olen tässä vaiheessa tyytyväinen itseeni.
Ja kyllähän sä tiedät mun mielipiteeni tuosta aisurikysymyksestä: The best or nothing. Suomennos kielitaidottomia varten: Paras tai ei mitään. Pohjalainen versio: Kyllä tyhyjän saa pyytämättäki.
- Sad-But-true
aina kannattaa juoda jos ei saa pillua.
Ei juomisen kannattavuus ole pillun saamisesta riippuvaista. Aina kannattaa juoda jos siltä tuntuu, eli todella usein.
- turmiolantommi
Eihän se liskojen yö yleensä tule heti ensimmäisenä päivänä ryyppyputken jälkeen, vaan voi mennä neljäkin päivää ennenkuin se iskee.
Mielestäni kannataa juoda, sai sitten seksiä tai ei. Ensin tulee viina ja sitten vasta seksi, jos viina on loppu niiin sen korvikkeeksi voi harrastaa seksiä.
- 1plus1
Säälittävää, kun ätmeillä ei ole elämässä mitään muuta kuin oluenjuonti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207051Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1174830L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634086TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6982154Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2481546- 671395
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j541337Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä201037