Älykkyys vs. viisaus

Bibliaaaaaa

Monet ihmiset ovat älykkäitä. Jopa evolutistien piirissä heitä on useita, mutta mikä erottaa heitä olemasta viisaita. Hitler oli älykäs, enkä Darwiniakaan sano tyhmäksi mutta olivatko he viisaita. Mitä on viisaus?

Viisaus sisältää älykkyyttä. Viisas kykenee opettamaan oppilaan tasolla. Viisas pyrkii hyvään ja ilmaisee ikävätkin asiat varoituksena. Viisas on oikeudenmukainen ja rakastaa. Viisas haluaa ihmisten välttävän valehtelijoita, ja viisas tiedostaa heidän oveluuden.

Älykkäiden valehtelijoiden päämäärä on pitää ihmiset valheessa ja tyhmyydessä. He käyttävät siihen montaa metodia, ohjaillessaan heitä aivan tyhjänpäiväisten uskomuksien pariin. Ihmetellään tähtiä tai uskotellaan homouden ihanuuksia. Nuo ihmiset ylistävät suuresti itseään ja uskottelevat että heillä on jokin salainen tieto. Viisas kuitenkin paljastaa heidän päämääränsä ja ohjaa heitä huomaamaan lähellä olevat epäkohdat.

Jumala on Viisas! Hän ilmaisee meille menneet ja tulevat. Hän kertoo miten teitä halutaan johdattaa harhaan ja itsekkyyteen, jonka kautta te tulette tyhmiksi tai pysytte tyhminä. Hyvyys ja rakkaus liittyvät kehitykseen ja luomiseen. Ihmiselle on annettu kyky ymmärtää. Sellainen ei kehity sattumalta. Kehittyäkseen on jokin oltava ensin olemassa.

Minun tahtoni on että te ette uskoisi valheisiin vaan rakkaudessa saisitte uskoa Totuutta. Saisitte tuntea elämän lähteen. Saisitte erottaa totuuden. Minäkin uskoin ennen sitä mitä minun tahdottiin uskovan. Sain kuitenkin ilmestyksen ja uskon jonka kautta opin erottamaan väärän ja oikea, hyvän ja pahan. Toivon teidänkin! Totuuden tunteminen tekee vapaaksi. Vaikka te kohdistatte pilkkanne minuun kohdistuu se Totuuteen. Minulla Totuuden tunteminen on niin valtava asia, ettei pilkkanne minuun tehoa. Te kuitenkin uskotte valheita, koska te pelkäätte sitä pilkkaa jota nyt itse annatte. Te uskotte eryhtyväiseen alati muutettavaan valheeseen, vaikka Totuus on ihan silmienne alla. Itseasiassa se on teissä sisällä, kunhan te annatte sille mahdollisuuden. Katumus Jumalan edessä on sen saavuttamiseksi oleellinen.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miksi sinun totuudellasi ei ole esim. järkevää selitystä K/T-rajalle geologisessa aineistossa?

      • Bibliaaaaaa

        On minulla, mutta kuten jo olen ilmaissut en mussuta jankuttajan kanssa. Koitahan sisäistää asia.
        Sama koskee uttia jonka tyhjät mussutukset sivuutan. Tulin nyt kuitenkin lukeneeksi kommenttisi..


      • Bibliaaaaaa

        Ja voisit pysyä myös aiheessa. Ymmärrän että evoluutiouskostanne johtuen ette halua, kuten ei muutkaan sen uskonnon kannattajat, niinkuin toin aloituksessakin esille.


      • Bibliaaaaaa kirjoitti:

        On minulla, mutta kuten jo olen ilmaissut en mussuta jankuttajan kanssa. Koitahan sisäistää asia.
        Sama koskee uttia jonka tyhjät mussutukset sivuutan. Tulin nyt kuitenkin lukeneeksi kommenttisi..

        "On minulla, mutta kuten jo olen ilmaissut en mussuta jankuttajan kanssa. Koitahan sisäistää asia."

        Haha. Ei sinulla ole sille järkevää selitystä etkä sellaista siksi kykene antamaan. Asia on täysin selvä, vedenpaisumustaru ei kykene selittämään keskellä fossiiliaineistoa olevaa K/T-rajaa ja luokittelit minut muussuttajaksi, koska et kyennyt vastaamaan tuohon kysymykseen.

        Erityisen hupaisaksi kirjoituksesi tekee se, että se sopii niin hyvin itseesi:

        "Älykkäiden valehtelijoiden päämäärä on pitää ihmiset valheessa ja tyhmyydessä."

        Kuten uskomassa muinaisiin taruihin totuutena.

        "Nuo ihmiset ylistävät suuresti itseään ja uskottelevat että heillä on jokin salainen tieto."

        Nyt väität, että sinulla on kyllä järkevä selitys K/T-rajalle, mutta et voi sitä paljastaa. LOL.

        "Ihmiselle on annettu kyky ymmärtää."

        Mutta sinä et ymmärrä K/T-rajaa ja sitä miten se sopisi uskomuksiisi.


      • Bibliaaaaaa kirjoitti:

        Ja voisit pysyä myös aiheessa. Ymmärrän että evoluutiouskostanne johtuen ette halua, kuten ei muutkaan sen uskonnon kannattajat, niinkuin toin aloituksessakin esille.

        Minä pysyn aiheessa: sinä väität, että sinulla on totuus hallussasi, mutta sitten kun kysyn sinulta jotain reaalimaailman ilmiön selitystä, niin oletkin asiasta vaiti, koska sinulla ei olekaan totuutta hallussasi.


      • kreationistin_tekosyyt
        Bibliaaaaaa kirjoitti:

        On minulla, mutta kuten jo olen ilmaissut en mussuta jankuttajan kanssa. Koitahan sisäistää asia.
        Sama koskee uttia jonka tyhjät mussutukset sivuutan. Tulin nyt kuitenkin lukeneeksi kommenttisi..

        -- On minulla, mutta kuten jo olen ilmaissut en mussuta jankuttajan kanssa. Koitahan sisäistää asia.

        Ethän sinä yhdelle mussuttajalle täällä kirjoita, vaan levität Totuutta ja Viisautta Herran nimessä kaikelle kansalle.
        No, tekosyitä voi keksiä aina, mutta sinähän nolaat vain itsesi pelleilemällä, kieroilemalla ja väistelemällä.


      • kreationistin_tekosyyt kirjoitti:

        -- On minulla, mutta kuten jo olen ilmaissut en mussuta jankuttajan kanssa. Koitahan sisäistää asia.

        Ethän sinä yhdelle mussuttajalle täällä kirjoita, vaan levität Totuutta ja Viisautta Herran nimessä kaikelle kansalle.
        No, tekosyitä voi keksiä aina, mutta sinähän nolaat vain itsesi pelleilemällä, kieroilemalla ja väistelemällä.

        " No, tekosyitä voi keksiä aina, mutta sinähän nolaat vain itsesi pelleilemällä, kieroilemalla ja väistelemällä."
        Tuota varten pitäisi olla itsekunnioitusta. Edes hitunen.


      • Bibliaaaaaa kirjoitti:

        On minulla, mutta kuten jo olen ilmaissut en mussuta jankuttajan kanssa. Koitahan sisäistää asia.
        Sama koskee uttia jonka tyhjät mussutukset sivuutan. Tulin nyt kuitenkin lukeneeksi kommenttisi..

        Eli suomennettuna biblialla ei ole pienintäkään käsitystä mikä on K/T raja?


      • moloch_horridus kirjoitti:

        "On minulla, mutta kuten jo olen ilmaissut en mussuta jankuttajan kanssa. Koitahan sisäistää asia."

        Haha. Ei sinulla ole sille järkevää selitystä etkä sellaista siksi kykene antamaan. Asia on täysin selvä, vedenpaisumustaru ei kykene selittämään keskellä fossiiliaineistoa olevaa K/T-rajaa ja luokittelit minut muussuttajaksi, koska et kyennyt vastaamaan tuohon kysymykseen.

        Erityisen hupaisaksi kirjoituksesi tekee se, että se sopii niin hyvin itseesi:

        "Älykkäiden valehtelijoiden päämäärä on pitää ihmiset valheessa ja tyhmyydessä."

        Kuten uskomassa muinaisiin taruihin totuutena.

        "Nuo ihmiset ylistävät suuresti itseään ja uskottelevat että heillä on jokin salainen tieto."

        Nyt väität, että sinulla on kyllä järkevä selitys K/T-rajalle, mutta et voi sitä paljastaa. LOL.

        "Ihmiselle on annettu kyky ymmärtää."

        Mutta sinä et ymmärrä K/T-rajaa ja sitä miten se sopisi uskomuksiisi.

        "Erityisen hupaisaksi kirjoituksesi tekee se, että se sopii niin hyvin itseesi:

        "Älykkäiden valehtelijoiden päämäärä on pitää ihmiset valheessa ja tyhmyydessä.""

        Bibliaaa on toki härski valehtelija, mutta älykäs hän ei ole.


    • Onko kellekään muulle tullut mieleen että Bibliaaaaaaaa voisi hyvinkin olla yurki1000js:n lapsi? Vastaavaa järjetöntä palstantäytettä mutta vielä lapsellisemmalla tavalla.

    • julistaja

      "Viisas pyrkii hyvään ja ilmaisee ikävätkin asiat varoituksena. Viisas on oikeudenmukainen ja rakastaa."

      Millä perusteella?

      • looginen-analyysi

        "Viisas pyrkii hyvään ja ilmaisee ikävätkin asiat varoituksena. Viisas on oikeudenmukainen ja rakastaa."
        "Millä perusteella?"

        Puhtaasti määritelmän mukaan ajateltuna. Viisaus on tässä normatiivinen käsite. Siihen nähden jokainen voi itsenäisesti ajatella, onko biblian ajattelu kaukana vai hyvin kaukana viisaudesta.


      • julistaja
        looginen-analyysi kirjoitti:

        "Viisas pyrkii hyvään ja ilmaisee ikävätkin asiat varoituksena. Viisas on oikeudenmukainen ja rakastaa."
        "Millä perusteella?"

        Puhtaasti määritelmän mukaan ajateltuna. Viisaus on tässä normatiivinen käsite. Siihen nähden jokainen voi itsenäisesti ajatella, onko biblian ajattelu kaukana vai hyvin kaukana viisaudesta.

        Ei. Hän itse mielivaltaisesti rakentaa viisauden määritelmää liittämällä siihen mieleisiään ominaisuuksia. Karkeasti älykkyys on prosessointikyky, viisaus määrä mistä prosessoidaan. Se mistä prosessoidaan joko sisältää moisia aloituksen pakotettuja määreitä, tai sitten ei sisällä. Mitään ei siihen tungeta perusteitta.


    • tmmmp

      Aloittaja ei kirjoituksellaan tuo ilmi sen enempää älykkyyttään kuin viisauttaankaan. Lol.

    • Epäjumalienkieltäjä

      Darwin oli paitsi älykäs, myös viisas. Lue joku hänen kirjansa.

    • kskksksks

      Älykkäät kyllä osaavat erottaa peräsuolen sukupuolielimistä mutta viisas krea sanoo että ei se ole sukupuolielin mutta älykäs evokki sanoo silti että se on sukupuolielin, heheh.

      • fbcvvbbvbb

        Harrastan vaimoni kanssa sillöin tällöin anaaliseksiä, vaimoni tykkääs siitä. Vaimoni on huomattavasti sinua älykkäämpi.


    • Kyky itsenäiseen ajatteluun ja omie valintojen tekemiseen sekä uteliaisuus ja rohkeus kysyä tunnustaen tietämättömyytensä, mihin näistä sinä olet kykenevä?

    • Järkevin ratkaisu näiden Biblian avaustenkin suhteen on ollla kommentoimatta niitä. Ne eivät ansaitse keskustelua.

    • puhuvatkäärmeet

      Vaikka hihhulit eivät olisi älykkäita, niin ei se hihhulin viisauden tae ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      35
      4393
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      55
      3015
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      46
      2918
    4. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      30
      2703
    5. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      340
      2651
    6. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      8
      2605
    7. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      2279
    8. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      54
      2035
    9. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      46
      1693
    10. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      2
      1683
    Aihe