Rikesakon rajaa alennetaan yhdellä kilometrillä

''Autoilijoiden arjessa tapahtuu merkittävä muutos lokakuun alussa. Liiallisesta ylinopeudesta napsahtaa nimittäin aiempaa helpommin rikesakko. Valtio kaksinkertaisti lähes kaikkien rikesakkojen summia viime vuoden syyskuussa.

Eduskunta pohtii rikesakkoihin vielä 25 prosentin lisäkorotuksia. Päiväsakkoja aiotaan kaavailujen mukaan puolestaan kaksinkertaistaa.''

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000001254731.html

Miksei rangaistuksia kaksinkertaisteta myös väkivaltarikoksissa, esimerkiksi pahoinpitelyissä ja raiskauksissa?? Sillä olisi yhtälailla vaikutusta kansalaisten turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen. Yhtälailla kuin liikennerikoksissa viaton osapuoli voi kuolla tai vahingoittua loppuiäkseen näissä väkivalta tapauksissa.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Liikenteen valvonnalla ei ole enää vuosikausiin ollut mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa vaan päämääränä on kasvattaa valtion tuloja eli kyse on täysin selvästä piiloverotuksesta.

Ehdotan politiikkaa muutettavaksi siten, että irtisanotaan vastaava määrä poliiseja kuin valtion tavoiteltu lisätulo.

Ei ole mitään virkaa ylläpitää nykyisen kokoisia poliisivoimia, jos valtion pitää tätä tarkoitusta varten kerätä kansalaisilta lisäveroa ns. 'liikenneturvan' nimissä.

Viestini valtiolle on, että pitäkää saatana tunkkinne.

Äänestä

Nyt jo ajavat 70 km/h tunnissa kasikympin rajoitusalueella ohita siinä sitten henkensä kaupalla.

Äänestä

Ei ole varaa maksaa tuollaisia sakkoja. 80.n alueella rekat painelee ohi ja 100.n alueella joutuu itse sitten taas rekkoja ohittelemaan.

Äänestä

Kyllä automiehiä taas kupataan viimeisen päälle, ja sekös vihreitä naurattaa... olen sanonut aiemmin ja sanon sen vielä kerran, yksikään vihreästi ajatteleva ei tule istumaan minun kyydissä, eikä ole istunut.

Äänestä

Kaikki keinot on käytettävä kehitysmaamuslimien maahantunkeutumisen rahoitukseen. Tyhminkin punavihreä tajuaa, ettei tällä ole mitään tekemistä liikenneturvallisuuden kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rahastustako.vaan kirjoitti:

''Autoilijoiden arjessa tapahtuu merkittävä muutos lokakuun alussa. Liiallisesta ylinopeudesta napsahtaa nimittäin aiempaa helpommin rikesakko. Valtio kaksinkertaisti lähes kaikkien rikesakkojen summia viime vuoden syyskuussa.

Eduskunta pohtii rikesakkoihin vielä 25 prosentin lisäkorotuksia. Päiväsakkoja aiotaan kaavailujen mukaan puolestaan kaksinkertaistaa.''

http://www.iltasanomat.fi/autot/art-2000001254731.html

Miksei rangaistuksia kaksinkertaisteta myös väkivaltarikoksissa, esimerkiksi pahoinpitelyissä ja raiskauksissa?? Sillä olisi yhtälailla vaikutusta kansalaisten turvallisuuteen ja turvallisuuden tunteeseen. Yhtälailla kuin liikennerikoksissa viaton osapuoli voi kuolla tai vahingoittua loppuiäkseen näissä väkivalta tapauksissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu