Viranomaiset myyvät henkilötietoja miljoonilla!!!

Suomalaiset viranomaiset myyvät vuosittain miljoonilla euroilla ihmisten henkilötietoja suoramarkkinointiyrityksille. Esimerkiksi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi tienaa vuosittain henkilötietokaupalla noin kaksi miljoonaa ja Väestörekisterikeskus noin 12 miljoonaa euroa.

Henkilötietoja ostavat virastoilta esimerkiksi suoramarkkinointiyritykset, lehtitalot, teleoperaattorit ja pankit.

- Yksityisen sektorin asiakkaille annamme vain nimen ja osoitteen. Luovutus merkitsee sitä, että mainostaja pyytää, että se saa mainostaa jollekin ryhmälle joidenkin kriteerien perusteella, sanoo Väestörekisterikeskuksen tietopalveluyksikön johtaja Riitta Haggrén.

Laki velvoittaa viranomaisia myös valvontaan, jottei väärinkäytöksiä tapahtuisi. Haggrénin mukaan Väestörekisterikeskus valvoo, että ostettuja tietoja käytetään juuri siihen tarkoitukseen, josta asiakkaan kanssa on sovittu.

STT ei tavoittanut tietosuojavaltuutettua kommentoimaan asiaa.

Sanomalehti Dagens Nyheterpaljasti, että Ruotsissa useiden viranomaisten lisäksi myös verottaja myy kansalaisten henkilötietoja yrityksille.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/viranomaiset-myyvat-henkilotietoja-miljoonilla/638122/
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

so what?
Hyvähän se on että valtio saa lisä rahaa yksityistä firmoilta!
Siitä vaan!

Äänestä

Mustalaiset ostavat Väestörekisteristä tietoja tarkoitukseen sopivasti lajiteltuna - auttaa ikäihmisten auttamisessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kjuhyt kirjoitti:

Viranomaiset myyvät henkilötietoja miljoonilla!!!

Suomalaiset viranomaiset myyvät vuosittain miljoonilla euroilla ihmisten henkilötietoja suoramarkkinointiyrityksille. Esimerkiksi Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi tienaa vuosittain henkilötietokaupalla noin kaksi miljoonaa ja Väestörekisterikeskus noin 12 miljoonaa euroa.

Henkilötietoja ostavat virastoilta esimerkiksi suoramarkkinointiyritykset, lehtitalot, teleoperaattorit ja pankit.

- Yksityisen sektorin asiakkaille annamme vain nimen ja osoitteen. Luovutus merkitsee sitä, että mainostaja pyytää, että se saa mainostaa jollekin ryhmälle joidenkin kriteerien perusteella, sanoo Väestörekisterikeskuksen tietopalveluyksikön johtaja Riitta Haggrén.

Laki velvoittaa viranomaisia myös valvontaan, jottei väärinkäytöksiä tapahtuisi. Haggrénin mukaan Väestörekisterikeskus valvoo, että ostettuja tietoja käytetään juuri siihen tarkoitukseen, josta asiakkaan kanssa on sovittu.

STT ei tavoittanut tietosuojavaltuutettua kommentoimaan asiaa.

Sanomalehti Dagens Nyheterpaljasti, että Ruotsissa useiden viranomaisten lisäksi myös verottaja myy kansalaisten henkilötietoja yrityksille.

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/viranomaiset-myyvat-henkilotietoja-miljoonilla/638122/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu