Suomen talous henkitoreissaan, tässä yksi syy

http://mvlehti.net/2016/09/06/hullulle-ei-kelpaa-edes-bisnes-suomi-sulkee-itsensa-talouskasvun-ulkopuolelle/

Mukana oli myös Euroopan maita, viis pakotteista.

Suomi sen sijaan keskittyy täysillä kikytykseen ja mamutukseen, muuta ei edes nähdä.
758
4Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

UPI ja sen luomat pelotteet syynä?

1Äänestä

Tässä vielä linkitettynä FT Kari Synbergin FB-artikkeli kyseisestä talousfoorumista:

"Kari Synberg

Venäjällä järjestettiin 2.-3 syyskuuta Venäjän Kaukoidässä Vladivostokissa talousfoorumi (The Second Eastern Economic Forum 2016), jonne osallistui lähes 3500 osantottajaa 56 maasta. Suurimmat ulkomaiset delegaatiot tulivat Japanista, Kiinasta ja Etelä-Koreasta, mutta paikalla oli valtionhallinnon, kaupallisten organisaatioiden, yritysten ja tiedotusvälineiden edustajia myös Britanniasta, Intiasta, Malesiasta, Itävallasta, Hollannista, USA:sta, Thaimaasta, Saksasta, Vietnamista, Turkista ja Ruotsista, sekä useista Aasian ja Afrikan maista. Selailin sessioiden puhujalistoja, en valitettavasti nähnyt siellä yhtään suomalaista nimeä. Tilaisuudessa allekirjoitettiin yhteistyösopimuksia mm. Japanin, Kiinan ja Etelä-Korean kanssa. Näiden maiden yhteistyötä varten oli omat sessiot, kuten myös Saksan ja ASEAN-maiden yhteistyötä varten.

Minua kummastuttaa se, miten monet maat ympäri maailmaa, mukaan lukien Venäjää boikotoivat maat, kuten Saksa, Ruotsi, Itävalta ja USA kehittävät ja jatkavat merkittävää yhteistyötä Venäjän kanssa. Koko tapahtumastahan ei Suomen tiedotusvälineissä juuri paljoakaan kerrottu, kun taas tiedotusvälineemme nostivat esille mm. juuri samaan aikaan julkaistun UPI:n Venäjä-raportin, jossa lähes suoraan (raportin sivu 57) kehotettiin välttämään yritysten investointeja Venäjälle. Tästä Vladivostokin talousfoorumista Venäjän tiedotusvälineissä kerrottiin paljon ja esimerkiksi Japanin pääministeri sanoi suoraan, että Japani ja Venäjä tulevat kehittämään yhteistyötä Venäjän Kauko-Idässä ja Japani tulee tekemään investointeja alueelle.

Olisikohan meillä Suomessa tarvetta muuttaa käsityksiämme Venäjä-yhteistyöstä, sillä eikö meilläkin ole sellaista arktista osaamista, jota kelpaa mainostaa tämän kaltaisissa tilaisuuksissa. Kannattaa muistaa, että Venäjän ohella Kiina ja USA ovat erittäin kiinnostuneita arktisesta osaamisesta ja siihen liittyvästä teknologiasta. Mitä tulee monin suomalaisiin tiedotusvälineisiin, varsin ala-arvoista on tuo uutisointi Venäjästä. Ja luulenpa, että se osaltaan on syypää siihen, että Venäjän markkinoille ei uskalleta lähteä. Tekevätköhän tiedotusvälineet karhunpalveluksen koko Suomen taloudelle?"

Äänestä

Miten Suomessa enää arktista osaamista pahemmin on, kun tekijöillä ketkä ovat nykyään kuka missäkin, suurin osa kai lähentelee eläkeikää, kun kaikki on myyty ulos tai lopetettu, ehkä entisellä Rauman stx telakalla voi olla Suomalaisena osaamista vaikka Kok. nyk. EU Meppi J.Katainen ja SDP J. Urpilainen päättivät sulkea stx Rauman, tekevätkö suomalaiset siellä työn, kuulemani mukaan vähäistä on kantasuomalaisten työ, suomalaiset korkeintaan suunnittelevat missä ovat vahahan arctisen alan suunnittelijat? tuskin siellä hommat vielä samoissa kantimissa mitä ennen, Turun telakka on Saksalaisen mayer yardsin omistuksessa ja entinen Helsingin telakka arctech helsinki shipyard oy onkin jo Venäläisten omistuksessa, aquamaster rauma tuo kyseinen ruoripotkuri eli nykyinen rolls royce on Brittien omistuksessa.

Sellaista tämä valtionyhtiöiden yksityistäminen ja pilkkominen on, kyllä Herrat tietää kysykää vaikka hallitukselta, homma hanskassa hanskat hukassa, jäi vain Herroille silkkihansikkaan ja monikulttuurinen rikkaus, ei mulla muuta, Suomella ei paljon taida olla enää kun se kuuluisa tuulen huuhtoma .erse, myytiin maa, myytiin osaaminen joillakin sitä vielä on tuota osaamista mutta kuinka pitkään ammattikoulusta tai kurssikeskuksesta ei tule vielä ammattilaisia, hyvän pohjan ne antaa kun oppilas ottaa koulutuksen tosissaan eikä vain kuluta aikaa siellä, työ vasta alkaa kartuttaa ammattitaitoa, kaiken lisäksi ei anneta enää kun 1 kk.n koulutus aikuiskoulutuskeskuksessa, ei ole määrä rahoja, soten on myös varsinainen p.reikä mutta kun he tietävät ja osaavat, nyt mennään sen mukaan, se on demokratiaa, mutta Herrat ja Rouvat tietää eihän huonolla geeniperimällä voi tehdä ei osata juuri mitään; muuta kun kiristää! Hampaat irvessä, olkoot en viitsi alkaa oikein raivoa purkamaan.

Äänestä
  • Pura+vaan,+parempi+täällä+kuin+kadulla+:)Näinhän+se+on+niinkuin+kirjoitit,+mutta+outoa+on+kuitenkin+ettei+tarjottuihin+tilaisuuksiin+tartuta.++Nukkuvatko+kaikki?Suomen+viennin+arvo+on+laskenut+15+%+viimevuoden+vastaavaan+ajankohtaan+verrattuna+heinäkuulta+julkaistun+tilaston+mukaan.Kertoo+jotakin+sekin.

    Äänestä

  • MitäNeTouhuaa kirjoitti:

    Pura+vaan,+parempi+täällä+kuin+kadulla+:)Näinhän+se+on+niinkuin+kirjoitit,+mutta+outoa+on+kuitenkin+ettei+tarjottuihin+tilaisuuksiin+tartuta.++Nukkuvatko+kaikki?Suomen+viennin+arvo+on+laskenut+15+%+viimevuoden+vastaavaan+ajankohtaan+verrattuna+heinäkuulta+julkaistun+tilaston+mukaan.Kertoo+jotakin+sekin.

    Painovirhepaholainen.++Oikea+luku+13+%,+paljon+sekin.

    Äänestä

> http://mvlehti.net/2016/09/06/hullulle-ei-kelpaa-edes-bisnes-suomi-sulkee-itsensa-talouskasvun-ulkopuolelle/
>
> Mukana oli myös Euroopan maita, viis pakotteista.

Sanokaa ja selittäkää mulle joku, että minkä helkkarin takia MV-lehti "teki valtamediat" omalle MV-lehden keskustelufoorumillensa?

Nyt noita MV-lehden juttuja pitää kommentoida typerästi täällä Suomi-24:ssä. Siksi kun Ilja Janitskinin läpitte tyhmä ykkösapulainen nimeltään "Toimitus-2" sai tuon täyspimeän älynväläyksensä.

MV-lehti sulki omat keskustelufooruminsa, samalla tavalla kuin paljon parjattu Valtalehdistö teki jo 1..2 vuotta sitten.

Äänestä
  • Oikeassa olet.

    Monet ihmiset eivät edes avaa linkkejä suoraan MVn sivuilta linkitettynä, pelkäävät kai jotain tartuntaa.

    Tämäkin artikkeli oli loistava kuvaus Suomen nykyisestä uusavuttomuudesta ja uskalluksen puutteesta, vieläpä ihan uskottavan ihmisen kirjoittamana.

    Suuri osa kansasta on ilmeisesti niellyt Venäjän vastaisen propagandan karvoineen päivineen, ja näin nämä tilaisuudet menetetään. No, näännytään sitten.

    Ne maat, jotka ovat edustettuina pakotteista huolimatta, nauravat partaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


StananTunarit kirjoitti:

http://mvlehti.net/2016/09/06/hullulle-ei-kelpaa-edes-bisnes-suomi-sulkee-itsensa-talouskasvun-ulkopuolelle/

Mukana oli myös Euroopan maita, viis pakotteista.

Suomi sen sijaan keskittyy täysillä kikytykseen ja mamutukseen, muuta ei edes nähdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu