Miksei anneta olla

Minä sain nuorempana seurata muutamaa pettämis tapausta kaveripiirissä kun vehdaattiin vieraan kanssa. Ei nyt välttämättä kivaa mutta päätin jo silloin että en sekaannu muiden touhuihin ja todennut että oli hyvä päätös ja se pitää. En ns. nähnyt tai kuulut siis mitään, olin tietämätön kun joku jotain kysyi. Ei kannata sekaantua muiden elämään jos haluaa pitää kavereihin välit hyvänä...selvittäköön itse suhdesotkunsa. Mua ei yleensäkään kiinnosta jos tuntemattomat pettää puolisojaan, omapahan on asiansa eikä pitäisi muidenkaan tunkea nenäänsä toistenen asioihin tai alkaa neuvomaan huolehtikoot omista suhteistaan jos sellaista on.
1758
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Niin miksei aina joku tuntee jonkun ja siitähän se sitten lähtee. Juuri salasuhteet ovat ihmisten ykkösjuoruja. Ootkos kuullut siitä? Siltä ei välty vaikka kuinka väistelisi. Siinä löytyy yhteisiä tuttuja jotka tietää. Se on nykypäivää toiset tykkää juoruta ja toiset kauhistelee juttuja.

Äänestä
  • Kun on hiljaa eivät jutut silloin leviä ja minä osaa pitää suuni kiinni ja siitä olen hyvilläni...ei tarvitse kuulla että miksi ihmeessä kerroit etkö voinut olla hiljaa ja sitten on kaveruus/ystävyys pilalla ja kukaa ei voita.

    Äänestä

Asenteesi on oikeastaan melko tyypillinen..... sellaiselle joka ei ole itse joutunut viimeisenä tietämään ja kärsimään lähimmäisenä pitämänsä ihmisen petollisuudesta.

Oikeastaan ns.kultainen sääntö on paras tapa toimia. Jos esittää tietämätöntä läheisen edessä, kun näkee hänen kävelevän suoraan ansaan, on oikeastaan itse osallinen samaan petokseen.

Mutta on totta että ihmisessä vaikuttaa samalla valtavan vahva ja inhimmillinen lojaliteetti ystävyysuhteiden suhteen, joten järjen käyttö lienee aina paikallaan.

Äänestä

Se on ap niinkin, että jos et kerro ystävällesi, että häntä petetään, on sulla kohta muutama ystävä vähemmän.

Äänestä
  • Koskaan mulle ei ole niin käynyt koska en "tiedä" mitään, niin parempi.

    Äänestä

  • Noo, elämä sinuakin tulee vielä opettamaan, esimerkiksi lojaalisuudesta.

    Äänestä

Jos on oikein läheinen ystävä, sellaiselle kertoisin. Mutta pettämistieto pitäisi olla sitten varma tieto, ei kuulopuheita. Ja harvemmin ainakaan ihan housut kintussa yllätettynä-tilanteita tulee vastaan. Toki, jos esim. ravintolassa näet suutelukohtauksen, herättää se tietysti kysymyksiä. Mutta, entäs jos päiväsaikaan kahvilassa istutaan toisiinsa uppoutuen näköisinä, onko se läheiselle ystävälle kertomisen paikka. Siinä on viestinviejän mietittävä tarkkaan.

Olen samalla kannalla kuin ap. Jokainen hoitaa omat asiansa näissä pettämiskuvioissa.
Voi olla, että jotkut haluaisivat että kerrotaan, mutta eivät suinkaan kaikki. Siinä tunkeudutaan niin henkilökohtaiselle tontille, ne asiat ei kuulu muille.

Äänestä
  • Niin entäs kun kohtaavat toisen kotona ja kahvittelemassa tämän tästä. Varmaan ystäviä ovat sinkku ja varattu. Mistä voisi johtopäätöksen vetää? En ainakaan minä tarjoile kahvia varatuille kotonani juuri tuon takia ellei sen varatun puoliso ole mukana. Tämähän on juuri se mistä jutut lähtevät liikkeelle. Minä pidänkin huolen ettei ainakaan minusta kerrota paskaa. Vaikka kuinka olisi väärinkäsitys.

    Äänestä

Hyvä niin, älä sekaannukaan. Jotakin kautta ne tulee tietoon ennemmin tai myöhemmin. Et voi tietää jos toinen osapuoli teki samat kostoksi tai ensin. Ulkopuolisten on paras olla aliarvioimatta ketään.

Äänestä
  • Ulkopuolisilla on myös vastuu petetyistä. On ihan paskaa, että ei muka saa puuttua asiaan, jos jollekin jatkuvasti valehdellaan. Rehellisyys kunniaan!

    Äänestä

  • No just joo... Siis tässäkö pitäisi alkaa baarissa käydessään olla moraalinvartijana kaikille?! Tähän saakka on piisannut, että käännyttää ukkomiehiä takaisin vaimojensa luo, nyt pitäisi sitten olla vastuussa ihan kaikesta näkemästään ja kuulemastaan?! Eilen ystäväni serkku kähmi vieraan naisen persettä tanssilattialla - pitääkö nyt siis tämän yhden havainnon perusteella soittaa tästä ystäväni serkun vaimolle (jonka etäisesti tunnen), että sua viedään kuin kuoriämpäriä?!

    Jos sitä vastoin näkisin ystäväni miehen vastaavanlaisissa tunnelmissa useamman kerran, siitä asiasta voisin varovasti tiedustella ystävältäni. Huom. varovasti, koska enhän minä voi tietää tapahtumien taustoja ym.

    Itseni on kerran sekoitettu erääseen pettämisdraamaan oikein kunnolla: nimeni mainittiin petetylle vaimolle useaan kertaan, useamman tahon toimesta ja sain tämän vaimon kimppuuni. Satuin olemaan melko samannäköinen hänen miehensä todellisen petoskumppanin kanssa niin, että häntä luultiin minuksi. En ollut edes paikkakunnalla ko. episodin aikana, mutta niin vain sain paskaa niskaani. Että sellaista "vastuunkantoa ja puuttumista"!!!

    Äänestä

  • RaakaTotuus kirjoitti:

    Ulkopuolisilla on myös vastuu petetyistä. On ihan paskaa, että ei muka saa puuttua asiaan, jos jollekin jatkuvasti valehdellaan. Rehellisyys kunniaan!

    Kenenkään suhde ei kuulu ulkopuolisille. Hoitakoot vain omaa pihaansa.

    Äänestä

  • jgjkoipppio kirjoitti:

    No just joo... Siis tässäkö pitäisi alkaa baarissa käydessään olla moraalinvartijana kaikille?! Tähän saakka on piisannut, että käännyttää ukkomiehiä takaisin vaimojensa luo, nyt pitäisi sitten olla vastuussa ihan kaikesta näkemästään ja kuulemastaan?! Eilen ystäväni serkku kähmi vieraan naisen persettä tanssilattialla - pitääkö nyt siis tämän yhden havainnon perusteella soittaa tästä ystäväni serkun vaimolle (jonka etäisesti tunnen), että sua viedään kuin kuoriämpäriä?!

    Jos sitä vastoin näkisin ystäväni miehen vastaavanlaisissa tunnelmissa useamman kerran, siitä asiasta voisin varovasti tiedustella ystävältäni. Huom. varovasti, koska enhän minä voi tietää tapahtumien taustoja ym.

    Itseni on kerran sekoitettu erääseen pettämisdraamaan oikein kunnolla: nimeni mainittiin petetylle vaimolle useaan kertaan, useamman tahon toimesta ja sain tämän vaimon kimppuuni. Satuin olemaan melko samannäköinen hänen miehensä todellisen petoskumppanin kanssa niin, että häntä luultiin minuksi. En ollut edes paikkakunnalla ko. episodin aikana, mutta niin vain sain paskaa niskaani. Että sellaista "vastuunkantoa ja puuttumista"!!!

    Ymmärsit täysin väärin. Oletpas varsinainen asioiden vääntelijä.

    Mä olen sun kanssa samaa mieltä. Jokainen hoitakoon itse oman tonttinsa ja parisuhteensa niinkuin parhaaksi näkee. Mä en tajua, miten joillain ihmisillä voi olla edes niin paljon aikaa, että muiden parisuhteet kiinnostaa. Sitten nähdään esim. baarissa mitä halutaan nähdä. Mennään kertomaan totetana jollekin, että nyt sun puoliso pettää.
    Siinä käy sitten juuri noin, syytön saa paskan niskaansa. Entäs tilanne, jossa toinen ei todellakaan petä ja ulkopuoliset tekee liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Katsovat oikeudekseen kertoa että nyt sua petetään. Kyllä mua vituttaisi jos ulkopuolinen mulle tuollaista tulisi lärppimään.
    Ystäville ja siskoilleni itse kertoisin, jos tietäisin varmaksi, ettei heidän miehillään ole puhtaat jauhot pussissa. En suoraan, mutta kysymällä ensin, mitä mieltä ovat pettämisestä. Enhän mä voi tietää mitä heidän parisuhteessa on sovittu eikä se mulle kuulu.

    Äänestä

  • omattontitjokaisella kirjoitti:

    Eli kun tuttu kyseessä käräytät heti.näin minäkin olen päättänyt minun ystäviä tai sukulaisia ei petetä. Haluan pitää hyvän huolen niistä.

    Äänestä

Kunhan pidätte huolta siitä, että käräyttelette vain todelliset tapaukset. On kaikille osapuolille todella epämiellyttävää joutua juorujen kohteeksi pelkästään sen takia, että kaverit tekevät päätelmiä, jotka eivät pidä paikkansa.

Äänestä

Miettikääpä tätä asiaa petetyn kannalta. Ystävät tukevat aina petettyä osapuolta. Voiko sellaiseen ystävään luottaa joka on tiennyt pettämisestä ehkä useitakin vuosia. Asiaan voi puuttua myös puhumalla ensin pettäjän kanssa. Asioihin puuttuminen on todellista välittämistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

yksvaankh kirjoitti:

Minä sain nuorempana seurata muutamaa pettämis tapausta kaveripiirissä kun vehdaattiin vieraan kanssa. Ei nyt välttämättä kivaa mutta päätin jo silloin että en sekaannu muiden touhuihin ja todennut että oli hyvä päätös ja se pitää. En ns. nähnyt tai kuulut siis mitään, olin tietämätön kun joku jotain kysyi. Ei kannata sekaantua muiden elämään jos haluaa pitää kavereihin välit hyvänä...selvittäköön itse suhdesotkunsa. Mua ei yleensäkään kiinnosta jos tuntemattomat pettää puolisojaan, omapahan on asiansa eikä pitäisi muidenkaan tunkea nenäänsä toistenen asioihin tai alkaa neuvomaan huolehtikoot omista suhteistaan jos sellaista on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu