Löytyi RHC-ryhmästä. Välitän eteenpäin, kun kerran pyydetään.
Tiedoksenne ja eteenpäin välitettäväksi
Helsingin kaupungin kilpailutus kotoutumispalveluiden ostosta
Helsingin kaupunki on julkaissut hankintailmoituksen 500 000 euron hankinnasta, johon kuuluu maahanmuuttajien kotoutumista edistäviä ja tukevia palveluita. Summa on osa Helsingin kaupunginhallituksen erillismäärärahaa, joka käytetään turvapaikanhakijoiden kotoutumisen edellytysten ja maahanmuuttajien kotoutumisen varmistamiseen Helsingissä.
Hankinnan kohteena ovat helsinkiläisille ja Helsingissä asuville maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille suunnatut palvelut, jotka tukevat kaupungin kotoutumispalveluja.
Hankintailmoitus on laadittu siten, että palveluntuottajille jäisi asetettujen reunaehtojen, vaatimusten ja palveluun varatun määrärahan puitteissa mahdollisuus tarjota erilaisia ja monimuotoisia palveluratkaisuja. Näin pyritään samalla kehittämään uudenlaisia palvelumalleja sekä luomaan hyviä käytäntöjä.
Palvelukokonaisuus on jaettu kahteentoista osaan. Jokaisen hankinnan osakohteen toteuttamiseen on varattu erillinen määräraha. Hankinta on kiinteähintainen, ja tarjoajien vertailu tehdään ainoastaan laadullisin perustein.
Hankinta on jaettu osiin seuraavasti:
1. Asumisen aakkoset -kurssi
2. Naapuriohjelma
3. Sovittelutoiminta
4. Sähköisen asioinnin mahdollisuudet -klinikka
5. Seksuaaliterveyden mentorointitoiminta
6. Vertaiskoulutus
7. Miehen roolit eri kulttuureissa -toiminta
8. Naisen roolit eri kulttuureissa -toiminta
9. Kulttuurikummitoiminta
10. Liikuntakummitoiminta
11. Bänditoiminta
12. Tarinan kerronta
Sama tarjoaja voi jättää tarjouksen useamman osakohteen toteutuksesta. Tarjoajan on liitettävä tarjoukseensa palvelusuunnitelma jokaisesta hankinnan osakohteesta, josta tarjoaja haluaa jättää tarjouksen.
Tarjouksia voi jättää 17.10.2016 klo 12:00 asti.
Lisätietokysymykset on lähetettävä 19.9.2016 klo 12 mennessä Tarjouspalvelu-toimittajaportaalista. Samasta paikasta löytyvät myös kysymyksiin annetut vastaukset, jotka annetaan viimeistään 29.9.2016.
Linkki hankintailmoitukseen:
https://www.hankintailmoitukset.fi/…/notice/view/2016-021370
http://ted.europa.eu/udl…
Sampo Laurikainen
Helsingin Kulttuurikeskus, Helsingfors kulturcentral, City of Helsinki Cultural office
Kulttuurituottaja, kulturproducent, cultural producer
tel. 358 9 310 80 007
mobile 358 400 502 993
[email protected]

Vastaukset 12
Vanhimmat
Vielä ehtii hakea varoja myös uskontojen vuoropuhelun edistämiseen.
Valtionavustus uskontojen vuoropuhelun edistämiseen
Hakemuksen tyyppi/aihealue
Uskontojen vuoropuhelu
Hakuaika päättyy
20-09-2016
http://www.minedu.fi/OPM/Kirkollisasiat/rahoitus_ja_avustukset/uskonnot.html?lang=fi
WTF?
Hyvältä kuulostava koulutusohjelmarunko. Toivottavasti asumisen aakkoset -kurssi sisältää asuintalon järjestyssääntöjen tarkoituksen ja yleisen sisällön erityisesti sen 22.00 - 08.00 välisen hiljaisen ajanjakson, jonka tarkoituksena on turvata lepohetki sitä tarvitseville.
Myös äänen käyttöä ja puhelinkäyttäytymistä kannattanee korostaa. Suuri osa meistä ei ole kuuroja eikä huonokuuloisia.
Hissistä kannattaa mainita, ettei se ole vessa eikä sylkykuppi, jota ei ole kadutkaan.
Toivottavasti miehen ja naisen rooli eri kulttuureissa keskittyy suomalaiseen kulttuuriin, joihin tulijoiden tulisi sopeutua eikä toisin päin. Täällä sanotaan päivää tutuille myös asuintalossa tervehditään yleensä vasta kyn tunnetaan hieman. Pään nyökkäys riittää.
Tärkein naisen roolista kannattaa takoa päähän: 99,99 prosenttia meistä ei ole porttoja, vaikka varsinkin nuorten naisten pukeutuminen voi siltä vaikuttaa myös paikallisten silmin. Asumme ovat vapaat ja kasvojen peittäminen,naamioituminen koetaan usein loukkaavana jopa pelottavana.
Tarinan kerronta tuntuu turhalta. Emmehän ole muuta kuulleetkaan viimeisen vuoden aikana.
Ei tarvita kuin yksi asia ja lause: "Maassa maan tavalla tai maasta pois"
Se on halpa kurssi ja tuon oppii nopeasti, heti kun suvakit alkavat sitä opettaa kuten joka maassa kuuluukin. Arvelisin, että yksi tunti riittää opetukseen.
Varmaan kaikki hauavat olla maassa maan tavalla... kunhan oppivat mikä se maan tapa on. Ei sitä ihan tunnissa opi.
Miksi haluaisivat? Entä jos jotkut pitävätkin oman maansa (mitä hulluimpia) tapoja parempina ja halveksivat "länsimaalaisuutta"?
Autoiltaessa pitää olla ajovalot ja ajokortti, jonka on myöntänyt taho, jonka Suomen viranomaiset kelpuuttavat. Ei siis ostettu Moskovasta. Tööttää käytetään onnettomuuden estämiseksi, ei joka SAATANAN RISTEYKSESSÄ IHMISTEN IKKUNOIDEN ALLA prelekele tai jos on nainen kadulla. Silloin lasketaan ikkuna, josta sanotaan "päivää neiti".
https://www.hankintailmoitukset.fi/fi/notice/view/2016-021370
Tiedoksenne
Vielä ehtii
Hienoa, kun Helsinki siirtyy tiedonvälityksessä sinne, missä porukat viihtyvät ja yrittävät vaikuttaa.
Maahanmuutto=Rahasampo
Meille kanssa....
Listasta saattoi kyllä puuttua ne "ex-ausvitsin porttien rakentajat ja uunien tekijät". Sitä vartenhan näitä sakkeja kai tänne joskus on alettu raijata, kun ruoka tahtoo loppua vai ;-)?
Helsingin kaupungilla ei ole enää teollisuutta, vain pelkkää teatteria ja sosiaalipummeillä rahastamista EU:sta.
Arbeit macht frei – Auschwitzin pääportti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Arbeit_macht_frei
Helsinki toivottaa suomalaisille, "Arbeit macht ihr frei! Arbeit wird euch frei machen. Um Ihnen nichts anderes zu bieten".