Oletteko koskaan miettineet, että on paholaisen

juoni saada uskomaan, ettei Jumalaa ole olemassa? Yhtä todellista kuin hyvän olemassaolo, on pahan olemassaolo. En olisi ikinä uskonut, että tulen henkilökohtaisesti uskoon, mutta uskoni on vahvempi kuin koskaan.

Pyydän anteeksi Jumalalta, että olen suhtautunut uskovaisiin halveksivasti, kadun sitä todella paljon.

Jokainen ihminen ateisti tai uskova, turvaa Jumalaan hädän hetkellä, vaikkei uskoaan myönnäkään, uskallatko sinä myöntää sen?

Jeesus on ainoa tie pelastukseen, koska Hän on ainoa, joka voi maksaa meidän syntiemme rangaistuksen (Room. 6:23).

Olen kai nykyään itse sellainen "hihuli" joita itse ennen halveksin.

:).
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei se ole "paholaisen" syy, että Jumalasta – tai yleensä mistään jumalista – ei ole objektiivista ja terveeseen järkeen käypää näyttöä. Jos Jumala on olemassa, syy on tietysti Hänen. Yksin. En yritä arvailla motiiveja tähän, mutta jos arvailisin, veikkaisin että Jeesus-uskon kautta pelastuminen on aivan huuhaata ja "kaikki pääsevät Taivaaseen" -ajatus paljon lähempänä totuutta.

Kaiken huippu on esittää, että jotta ymmärtäisi raamatun pitää ensin tulla uskoon, ja koska näin on, uskovien halveksunnalla ei-uskovia tai liberaalejakaan kohtaan ei tarvitse olla mittaa eikä määrää. Kyllä ihan kybällä kiinnostaa tällaisella asenteella höyryävä "evankeliointi".

Turha syyttää peiliä jos naama on vino.

Äänestä

Tietenkin tämän voi kääntää siihenkin, että Lucifer oli Jumalan uhri.

Ajatellaanpa vaikka pientä ja tuiki tavallista Jo-Jo -poikaa, jonka äiti vei jihadistien koulutettavaksi. Uskonnollisen manipulaation avulla Jo-Jo:n lapsuus on tuhottu ja hänen nähdään videolla teloittavan kurditaistelijan. Onko vastuu murhasta tällä lapsella vai niillä henkilöillä, jotka manipuloivat lapsesta pedon?

Palataan Jumalaan ja Luciferiin. Jos Jumala oli paska faija ja kasvatti Luciferista mulkun, onko vastuu Luciferilla vai hänet luoneella luojajumalalla.

Mielestäni onkin hyvin kuvaavaa juutalaiskristilliselle mytologialle, että myyttisen narratiivin "vapaa" hahmo kääntyy autoritaarista isäjumalaa vastaan ja siksi hänet tuomitaan ikuisiksi ajoiksi. Koska Jumala on Armo ja Rakkaus - ei hän kykene anteeksiantoon. Itse asiassa kristityt puhuvat puhumasta päästyäänkin armosta, rakkaudesta, anteeksiannosta, sovituksesta ja pelastuksesta, mutta ei kristinuskossa näistä ole kyse - vaan siitä, että epävarma ja selvästi psykopaattinen jumalhahmo haluaa orjuuttaa kaikki vapaat ihmiset palvomaan itseään ikuisiksi ajoiksi. Miksi?

Mielestäni Lucifer ansaitsee jo armahduksen - niin sinäkin. Luovu kristillisistä kahleistasi ja vapaudu rakkauteen, anteeksiantoon, elämään ja kuolemaan. Avaa silmät ja näe maailma sellaisena kuin se on. Se on kaunis, julma, ruma, rakastettava, lohduton jne. Ihmisellä on aikansa ja hyvä niin. Kun kuolema koittaa, itsestä ja tietoisuudesta luopuminen tietenkin pelottaa, mutta tietoisuuden lakkaamisessa ei lopulta ole mitään pelättävää. Se, mitä ei ole, ei pelkää, kaipaa, himoitse, ei rakasta, ei vihaa, ei ajatele... ne ovat elämään liittyviä asioita.

Äänestä

Yhdyn viestiisi kaikelta muulta osin, mutta uskon elämän jatkuvan ja sielun vaeltavan aina uuteen ruumiistukseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Usko_ kirjoitti:

juoni saada uskomaan, ettei Jumalaa ole olemassa? Yhtä todellista kuin hyvän olemassaolo, on pahan olemassaolo. En olisi ikinä uskonut, että tulen henkilökohtaisesti uskoon, mutta uskoni on vahvempi kuin koskaan.

Pyydän anteeksi Jumalalta, että olen suhtautunut uskovaisiin halveksivasti, kadun sitä todella paljon.

Jokainen ihminen ateisti tai uskova, turvaa Jumalaan hädän hetkellä, vaikkei uskoaan myönnäkään, uskallatko sinä myöntää sen?

Jeesus on ainoa tie pelastukseen, koska Hän on ainoa, joka voi maksaa meidän syntiemme rangaistuksen (Room. 6:23).

Olen kai nykyään itse sellainen "hihuli" joita itse ennen halveksin.

:).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu