sellaisesta asiasta, että asiakas ei olisikaan aina oikeassa?
Onko teillä kokemusta..
4
202
Vastaukset
- myyntijällikkö
Asiakas on aina oikeassa, vaikka käskisi sinun kassakoneen takana riisuutua ilkosillesi ja laulaa Aikuisen naisen. Näin se vaan menee. Asiakas on kuningas. Se ei silti tarkoita, että on pakko totella.
- sanonpavaan
Asiakaspalvelu voi olla muutakin kuin kassatyötä.
Asiakas ei ole aina oikeassa vaikka KUVITTELEE aina olevansa. Siinä kysytään sitä ammattitaitoa että osaa selittää asiakkaalle miksi asia ei ole niin kuin hän kuvittelee. Jos tuntee asiakkaan persoonan niin joskus tietysti on helpompaa antaa olla. Mutta kellään ei ole oikeutta alkaa haukkua myyjää,siihen pitäisi aina puuttua myymäläpäällikön tms. Itse olen joskus joutunut tilanteeseen jossa asiakas solvaa työkaveria,olen vienyt asiakkaan silloin sivummalle ja selvitellyt asiaa.
- puupäälastaaja
Asiakas on lähes aina väärässä. Paras antaa aasiakkaan kertoa huolensa ja jättää asia siihen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944781Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353066Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522983Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281541Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271242- 471189
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.7996Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu78991Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52979