MAMUT RYÖSTIVÄT 73 -VUOTIAAN JOENSUUSSA!

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan millaiset syytteet luetaan 73-vuotiaalle miehelle asian johdosta. Mikäli hän jostain kummallisesta syystä selviää pelkällä sakkorangaistuksella ja ehdollisella vankeustuomiolla alemmissa oikeusasteissa, niin lopulta epämääräistä kuuluisuutta saavuttanut Itä-Suomen huvioikeus pitänee varmasti huolen tuomion muuttamisesta ankarammaksi.

=

Nuoret ryöstivät ikämiehen kassin

Nuoret miehet ovat ryöstäneet ikämiehen kassin Joensuussa. Aamupäivällä kolmen tummaihoisen nuoren miehen ryhmä riuhtaisi 73-vuotiaalta mieheltä Kirkkokadulla muovikassin käsistä ja pakeni ortodoksikirkon suuntaan. Poliisi toivoo yleisön havaintoja.

Torstaina klo 9.50 anastettiin Joensuussa Kirkkokatu 35 kohdalla 73-vuotiaalta mieheltä muovikassi käsistä riuhtaisemalla. Tekijät, joita oli ollut kolme, olivat olleet hoikkia, tummaihoisia, ulkomaalaisilta vaikuttavia nuoria miehiä. Kahdella tekijöistä oli ollut tummat vaatteet yllään, kolmannella musta/valko/punainen takki. Tekijät olivat kassin anastettuaan poistuneet juosten ortodoksisen kirkon suuntaan.

Havaintoja tekijöistä pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen [email protected], vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08 - 16.15.

http://www.radiorex.fi/paikallisuutiset/uutisarkisto/:newsid/53533
12<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Barbaarit tekevät, mitä osaavat jo geeniperimiltään.
Tämä on vaan yksittäistapaus esimerkkinä siitä, mitä Stubb(kok), Kontula(vas), Halonen (sd), Sipilä(Kepuli), Soini(persu), Ulpu Iivari (sd) ymym, poliittisiin taustoihin katsomatta haluavat Suomen tylsän, impivaaralaiskulttuurin rikastuttamiseksi.
Islamisatio ja terrorismin soluttautuminen ovat täydessä vauhdissaan Suomessa, läpi maamme!

1Äänestä

Miksi 73-vuotiaan tuntomerkit ja etninen tausta on jätetty kertomatta? Silminnäkijöitä helpottaisi muistaa hänen aikaisemmat liikkeensä jotka ovat johtaneet kähinään. Huutelua, uhkailua, käsimerkkejä tai poikasten kimppuun käyminen?
Kaikki tiedot mahdollisesta rasistisesta esiintymisestä ovat nyt tärkeitä nuorukaisten vapauttamiseksi syytöksistä.

1Äänestä
  • Ennusteesi käy varmasti toteen, että syyte kääntyykin vanhusta vastaa, jos vähänkään on vastustellut nuorukaisia ryöstötilanteessa.

    1Äänestä

  • Aivan oikea huomautus!

    Varmaankin saamme lähipäivinä nähtäväksi vasemmistoliiton ja vihreiden kokoaman tutkimuksen, jossa todistetaan joensuulaisten, yli 70 -vuotiaiden olevan tämän maan kaikkein väkivltaisin ikäryhmä!
    Erityisesti heidän kohteenaan on ihonväriltään valtaväestöstä poikkeavat persoonat.
    Tämän jälkeen kyseisen teon tekijät saapuu vieraaksi Enbuske, Veitola & Salminen tv-ohjelmaan, jossa he vertailevat kokemuksiaan Mustan Bastardin sekä hänen äitinsä ja sisarensa kanssa.
    Joku fiksumpi lukija saattaakin arvailla mikä on keskustelun opputulos.

    Äänestä

  • Huomenta_Kiteeltä kirjoitti:

    Aivan oikea huomautus!

    "Tämän jälkeen kyseisen teon tekijät saapuu vieraaksi Enbuske, Veitola & Salminen tv-ohjelmaan"

    Tarkoitan siis näitä tummaihoisia nuorukaisia.

    Äänestä

Selkeät tuntomerkit. Noiden perusteella ryöstäjät pystytään saamaan kiinni ja tappamaan.

1Äänestä

Moniosaajien aamulöysi täydessä työntouhussa jo klo 9.50.

1Äänestä
  • Niin, kuka vielä ilkeää väittää etteikö maahanmuuttajat työllistäisi itse itseänsä!

    Äänestä

Tekevät vain sitä mitä osaavat eli varastavat. Kukahan noita haluaa työpaikalleen varastelemaan?

Äänestä

Elukoita ne on, kaikki.

Äänestä

Palsta tukehtuisi kaikista ryöstö tapahtumista.

Äänestä

Havaintoja suojavärisistä barbaareista jepet kyselee, mutta varsinaiset tuntomerkit kerrotaan parin viikon päästä valkopestyinä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Rikasteet_toimii_ kirjoitti:

Jäämme mielenkiinnolla odottamaan millaiset syytteet luetaan 73-vuotiaalle miehelle asian johdosta. Mikäli hän jostain kummallisesta syystä selviää pelkällä sakkorangaistuksella ja ehdollisella vankeustuomiolla alemmissa oikeusasteissa, niin lopulta epämääräistä kuuluisuutta saavuttanut Itä-Suomen huvioikeus pitänee varmasti huolen tuomion muuttamisesta ankarammaksi.

=

Nuoret ryöstivät ikämiehen kassin

Nuoret miehet ovat ryöstäneet ikämiehen kassin Joensuussa. Aamupäivällä kolmen tummaihoisen nuoren miehen ryhmä riuhtaisi 73-vuotiaalta mieheltä Kirkkokadulla muovikassin käsistä ja pakeni ortodoksikirkon suuntaan. Poliisi toivoo yleisön havaintoja.

Torstaina klo 9.50 anastettiin Joensuussa Kirkkokatu 35 kohdalla 73-vuotiaalta mieheltä muovikassi käsistä riuhtaisemalla. Tekijät, joita oli ollut kolme, olivat olleet hoikkia, tummaihoisia, ulkomaalaisilta vaikuttavia nuoria miehiä. Kahdella tekijöistä oli ollut tummat vaatteet yllään, kolmannella musta/valko/punainen takki. Tekijät olivat kassin anastettuaan poistuneet juosten ortodoksisen kirkon suuntaan.

Havaintoja tekijöistä pyydetään ilmoittamaan sähköpostilla osoitteeseen [email protected], vihjepuhelimeen p. 0295 415 232 tai poliisipäivystykseen p. 0295 415 320 ma-pe klo 08 - 16.15.

http://www.radiorex.fi/paikallisuutiset/uutisarkisto/:newsid/53533

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu