Vaarallisilla vesillä, maailmallinen Kirkko: Johda

aarteenmetsästäj

nto
28.9.2013
Elämme todella jännittäviä aikoja ja minä uskon, ettei kukaan epäile sitä, että Jumala on tulossa hakemaan Morsiantaan hyvin pian. Hän on kutsunut meidät jakamaan kanssanne ne valmistelut, joita Hän odottaa meidän tekevän, jotta olisimme ilman ’ryppyä ja tahraa’.

Näillä puheilla, Hän on antanut minulle viisiosaisen opetuksen, jonka Hän haluaa minun jakavan kanssanne. Se on hiukan eri näkökulma asiaan ja se liittyy niihin asioihin Kirkossa, jotka todella tappavat voitelun. Niihin asioihin, joita meidän on tehtävä omataksemme hääpuvun, jossa ei ole yhtään ryppyjä, läikkiä eikä vikoja!

Tulen antamaan johdannon tähän kaikkeen ja ennen kuin teen sen, haluan jakaa kanssanne unen, jonka näin, kun minusta tuli kristitty. Olin uimassa järvessä ja yhtäkkiä musta pantteri vedestä ja tarrasi minuun ja veti minut pinnan alle! Mitä seurasi tämän jälkeen, oli taistelu elämästä ja kuolemasta vapautuakseni tästä olennosta. Se oli hyvin, hyvin voimakas eläin ja sillä oli kyky täysin hukuttaa minut veteen ja saattaa minut pisteeseen, missä hukkuisin. Kamppailin hyvin ankarasti päästäkseni pois tuosta tilasta. Se todella oli taistelu elämästä ja kuolemasta! Joskus voitin ja pystyin työntämään sen alas ja pitämään sen vedenpinnan alla. Muina aikoina se voitti ja se piti minua pinnan alla. Tätä jatkui hyvin pitkään.

Kun heräsin, olin hiestä märkä. Unen loputtua, minä pidin pantteria veden alla ja se ei ollut enää näkyvä, mutta tämä oli tapahtunut niin monta kertaa aiemmin: se syöksyi ulos vedestä napatakseen minut uudelleen! Minulla ei ollut vakuutta siitä, että se todella oli kuollut.

Hyvin pitkän aikaa en tiennyt, mitä tämä uni merkitsi, mutta sitten Jumala osoitti minulle armoaan ja kertoi minulle, että se oli varoitusuni. Se liittyy minun maailmassa mukana olooni: maailman keskeytyksiin, kauniisiin asioihin – luontoon. Olin ennen luontovalokuvaaja, joten unen merkitys liittyi luontoon ja kauneuteen liittyviin asioihin. Erityisesti Hän toi mieleeni vertauksen orjantappuroista, Matteuksen evankeliumi, luku 13.

Toiset (siemenet) taas putosivat orjantappuroihin, ja orjantappurat nousivat ja tukahuttivat ne.

Jeesus myöhemmin selittää tätä vertausta:

Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi.

”Martta, Martta…” (nauraa), tämä liittyy varmasti minun ”Martta, Martta”-puoleeni, jonka kanssa - noh - teemme vielä töitä.

Iso osa näistä opetuksista tulee koskettamaan harrastuksiamme, kiinnostuksiamme, huoliamme, tarkoitan keskeytyksiä – asioita, jotka ovat vieneet huomiomme, mielemme, voimavaramme ja aikamme. Olemme niin kietoutuneita näihin ajattelun aiheisiimme, että ne tahraavat hääpukuamme ja tulevat Jeesuksen ja meidän välisen aidosti puhtaan suhteemme väliin. Hän haluaa opettaa meitä, jotta kun Hän tulee, olemme todella valmiita Hänelle.

Yksi niistä asioista, jotka haluaisin mainita, on se, että meidän demonimme ovat hyvin paljon hienovaraisempia kuin mitä ajattelemme. Kun ajattelemme demoneita, mieleemme tulevat pimeydessä väijyvät hirviöt valmiina kellistämään meidät. Mutta ne todennäköisemmin luuraavat meidän Amazonin Toivelistalla, kuin nurkan takana valmiina pelottelemaan meitä.

Nämä demonit aiheuttavat meidän halumme, jotka ovat liiallisia – asiat joita emme tarvitse, asiat jotka ovat tarpeettomia. Monet näistä asioista vievät tärkeää huomiota pois Jumalasta ja ne keskittävät sen siihen, kuinka himoita ja siihen, kuinka saavuttaa asioita, jotka nostavat sosiaalista asemaamme, vetovoimaamme, suosiotamme, hyväksyntäämme ja tulojamme.

Haluan paljastaa nämä sosiaalisesti hyväksytyt toimintamallit maailmallisina tapoina, joita ne ovat, koska nämä asiat, joihin me jäämme kiinni, ovat yleisesti hyväksyttyjä. Puhumme niistä! Puhumme shoppailukiihkostamme, puhumme lomamatkoistamme, puhumme kaikenlaisista asioista, joilla ei ole mitään tekemistä Jumalan kanssa. Ja tämä on hyväksyttävää! Tämä on jotain, mikä on normaalia, jotain mitä me voimme tehdä. Mutta elämä ei ole pelkästään näistä asioista nauttimista.

Jumala sanoi, ” Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän”. Ja myöhemmin Hän puhuu tuosta elämästä. Jumalan valtakunta ei ole syömistä tai juomista, vaan oikeamielisyyttä, rauhaa ja iloa. Katsokaamme siis kuinka voimme lisätä noita asioita elämässämme ja tarkastelkaamme joitakin Saatanan käyttämiä keinoja, joita hän käyttää huijatakseen meitä keskeytyksiin näiden asioiden kautta.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ensimmäinen keino on rakkaus rahaan: asioihin, huvituksiin, mielenkiinnonkohteisiin, matkustukseen, kauneuteen, vaatetukseen, terveyteen, ruokaan, ylpeään elämään. Pohjimmiltaan ”hyvään elämään”. Myöskin ajankäytön hallitsemattomuus sekä rahankäyttö joutaviin asioihin, asioihin, jotka eivät ole tärkeitä. Ja oikeasti me tiedämme, milloin olemme munanneet. Tiedän, milloin olen mennyt johonkin paikkaan ihan vain huvin vuoksi. Ajattelen silloin, ”Tarvitsen vähän palautumisterapiaa”. Kuulostaako tuo oikealta?

      Tiedämme, milloin olemme munanneet: kun olemme viettäneet liikaa aikaa jossain. Omatuntomme murehtii. Voimme tuntea, kuinka Pyhä Henki on murheellinen. Monet ihmiset – minä mukaan luettuna – vain kirjoittavat sen osaksi elämän kulkua. Meidänhän kuitenkin täytyy saada hiukan nautintoa ja nauttia olostamme. No, sille on aikansa, mutta mielestäni meidän kulttuurissamme olemme siitä aivan liian huolissamme.

      Toinen keino on sosiaalinen asema: kulissien ylläpito, kirkkoyhteisön hyväksynnästä nauttiminen. Ihmissuhteidemme pitäminen tasolla, joka on hyväksyttyä asemassa, jota tavoittelemme. Tämä tarkoittaa sitä, ettemme kommunikoi läheisesti meitä alemmalla tasolla olevien kanssa, kuten ettemme kutsu heitä päivälliselle tai pidä heitä ystävinämme. Asioiden tekeminen yhdessä pitäen kuitenkin korkeamman tason suhteet yllä asemamme mukaisesti. Haluamme sovittaa yhteen sosiaalisen ajanviettomme ja suhteiden luonnin sen kanssa, mitä yritämme saada tehdyksi elämässämme ja ne ihmiset, joiden kanssa haluamme olla tekemisissä.

      Tämä liittyy hyväksyntään ja ohjelmiin sekä aktiviteetteihin osallistumiseen, jotka nostavat sosiaalista asemaamme.

      Tulen menemään jokaiseen näistä alueista yksityiskohtaisesti, mutta esimerkiksi tähän aiheeseen liittyen on niin monia asioita, joita voimme tarjoutua tekemään kirkossa ja niin monia ohjelmia, joihin voimme osallistua. Ja aina tuntuu hyvältä auttaa, mutta Jumala haluaa sinun olevan kotona kirjoituksia opiskelemassa tai lapsiasi opettamassa tai aviomiehestäsi huolta pitämässä tai keksejä leipomassa. Jos syvennyt innokkaasti kirkon ohjelmiin mutta laiminlyöt kotona tapahtuvat asiat, et tee Hänen tahtoaan. Tämä on jotain, mitä kannattaa miettiä. Me osallistumme näihin ohjelmiin, koska me tiedämme, että se näyttää hyvältä kirkon silmissä, ja ne ovat hauskoja ja ne ovat tavallaan sosiaalinen saavutus.

      Kolmas keino on eläminen tuloksista nauttien ja tavoitepainotteinen eläminen. Syyllistyn tähän (hymyilee nolostuneesti). Oikeastaan syyllistyn näihin kaikkiin ja tämä on se syy, miksi jaan ne kanssanne, koska elämäni on nyt hyvin onnellista ja rikasta, koska Jumala on vapauttanut minut näiden viihdykkeiden huolehtimisesta. Tämä on se syy, miksi Hän on pyytänyt minua jakamaan tämän, koska olen hyvin uppiniskainen ja Jumalalta meni vuosikausia vapauttaa minut näistä kahleista.

      Ei kukaan, joka sodassa palvelee, sekaannu elatuksen toimiin; hän pysyy vapaana niistä kahleista. Sillä niiden meistä, jotka todella olemme vakavissamme Jumalan ja Hänen Valtakuntansa suhteen ja Hänen Valtakuntansa Maan päälle tuomisen suhteen, on tehtävä partakoneenterävä katsaus siihen, mitä oikein olemme tekemässä elämässämme ja ajallamme. Hukkaammeko aikaamme? Kulutammeko sen turhiin asioihin? Asioihin, jotka palaisivat tuhkaksi tulessa? Asioihin, jotka eivät ole Jumalan tahto? Me pureudumme tähän syvemmin.

      Tavoitepainotteisen elämän elämisestä. Olin ennen luontovalokuvaaja ja olin todella kiihkeä työstäni. Ja sen jälkeen kaikessa, mitä olen tehnyt, tulen todella kiihkeäksi. Ennen kuin teen maalauksen tai nauhoitan musiikkia tai laulan tai mitä tahansa tällaista, yritän todella varmistua siitä, että tämä on sitä mitä Jumala haluaa minun nyt tekevän, etten laiminlyö puolisoani tai perhettäni tai köyhiä, jotka tulevat ovellemme pyytämään ruokaa.

      Joten minun on täytynyt opetella lopettamaan ja keskeyttämään jotain, jonka ajattelin vaativan korkean tason teknistä keskittymistä. Minun oli opittava lopettamaan – kesken kaiken – nousta ylös ja mennä ovelle ja varmistaa, että ovellemme tulleella perheellä on ruokaa siksi illaksi tai huolehtia jostain pienestä yksityiskohdasta, joka turhastuttaa puolisoani, tai jos joku lapsistani tulee käymään. Minun oli opittava laittamaan iltani uuteen uskoon näyttääkseni vieraanvaraisuutta heille, joita rakastan hyvin paljon.

      Tavoitesuuntautuneisuus ei ole tervettä. Tänä päivänä näkee monia Hollywood-elokuvia ihmisistä, jotka ovat hyvin menestyneitä liiketoimissaan mutta traagisen menestyksettömiä avioliitoissaan. Ne ovat tavoitesuuntautuneita ihmisiä. Ihmisiä, jotka ottavat hyvin vakavasti sen, mitä he tekevät, kaikkien muiden elämän osa-alueiden kustannuksella. Jumala ei ole kutsunut meitä tähän. Hän on kutsunut meidät rakastamaan veljeämme niin kuin itseämme ja rakastamaan Häntä koko sydämestämme.

    • Tämä on jotain, jolle toisinaan nauretaan. Saatat kuulla, ”Ai, tämä henkilö on pakonomainen, koukuttunut työmyyrä” tai jotain tällaista. Vitsailemme siitä tai moitimme siitä ihmisiä, mutta se on oikeasti aika vakava asia. Koska se on yksi niistä asioista, jotka rypistävät puvun, jonka Jumala haluaa meidän saavan puhtaaksi ja valkoiseksi Hänen tulemistaan varten, Pyhän Hengen yhteistyöllä.

      Neljäs keino on Jumalan kohtaamisen pelko. Haluan tässä välissä sanoa, että konferenssit ovat hyviä. Konsertit ovat hyviä, Raamattu-tunnit ovat hyviä. Nämä kaikki ovat hyviä. Mutta ne ovat porras, joka auttaa meitä saavuttamaan Jumalan kanssa koettavan kauniin läheisyyden tilan.

      Jos me ajaudumme menemään jatkuvasti kokouksiin ja jatkuvasti kuuntelemaan viimeisintä kaupunkiin tulevaa puhujaa, olemme ainoastaan juoksemassa, juoksemassa, juoksemassa, juoksemassa! Kuten sanoin, tässä ei ole mitään väärää silloin tällöin, jos me tiedämme, että se on Jumalan tahto. Mutta kun me juutumme siihen kiinni, juosten yhdestä kokouksesta seuraavaan, ajatellen, ”Oi, Joyce Meyers puhuu silloin siellä? Se on vain 50 kilometrin päässä”, meidän on kysyttävä itseltämme, ”Onko se Jumalan tahto? Hän on upea opettaja, mutta onko sen tekeminen Jumalan tahto minulle?”

      Asian ydin on tämä: tulemme niin kiireisiksi näistä kirkon konferensseista ja aktiviteeteista, niin ettei meillä oikein ole aikaa omistettavana Jumalalle täydellisessä puhtaudessa: ylistyksessä, Hänen äänensä kuuntelussa, kirjoitusten opiskelussa. Läheisyydessä, jossa kuulet Hänen äänensä, missä Hän puhuu sinulle, missä Hän pitää sinua sylissään. Missä Hän lohduttaa sinua, varoittaa sinua koettelemuksista, opettaa sinua. Tällä läheisyydellä on hintansa ja tällä hinnalla on tekemistä sen kanssa, ettet täytä elämääsi kiireisellä työllä ja kiireisillä opinnoilla juosten sinne tänne ollen opetettavana. Koska jos sinulla on läheinen suhde Jumalaan, Hän opettaa sinua suoraan kirjoituksista, elämän kokemusten kautta. Asioiden kautta, jotka tapahtuvat päivän aikana, luonnon kautta. On niin monia tapoja, joilla Hän kommunikoi meidän kanssamme!

      Hän tulee opettamaan sinua, jos otat aikaa omistautuaksesi Hänelle. ”jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.”

      Konferensseista, Raamattu-tunneista ja ryhmätapaamisista liian kiireisiksi tulemisesta voi siis olla todellista haittaa. Koska jos omistat joka päivä kaksi tai kolme tuntia ajastasi vain Jumalalle, läheisyys välillänne vain kasvaa ja kasvaa. Herkistyt Hänen äänelleen. Lopulta, käytettyäsi kaiken sen ajan mennäksesi kokoukseen, opit ehkä yhden tai kaksi asiaa, jotka ovat sinulle tärkeitä. Mutta tuo tieto olisi voitu valaa sydämeesi ja kertoa sinulle tuona Jumalan kanssa vietettynä läheisenä aikana ilman kaikkia pukeutumisen, matkustamisen, ihmisjoukoissa olemisen ja muita kokoukseen menoon liittyviä kahleita.

      Tällä Jumalan kohtaamisen pelolla on tekemistä myös sen kanssa, keitä me olemme Jumalan edessä. Mutta meillä ei ole mitään pelättävää, koska Hän rakastaa meitä hyvin hellästi. Kun Hän näyttää meille meidän vikamme, se yksinkertaisesti sulattaa sydämeni, koska vaikka meidän voi olla hankalaa käsitellä vikojamme, Hän on hyvin herkkä ja hellävarainen tehdessään sen. Hän valmistaa sinut Rakkauden puudutusaineella niin täydellisesti, että kun Hän tuo sinun eteesi ne asiat, joista pelkäät niin paljon olla hiljaa, alat menettää pelkoasi ja alat tulla halukkaaksi kuulemaan, mitä Hänellä on sanottavanaan.

      ”Jumala, näytä minulle ne asiat, jotka tulevat suhteemme tielle.”

      Se tulee olemaan todella mukava video ja mukava opetus. Minä todella odotan sitä innolla, koska minä olin se, joka juoksi jokaisessa konferenssissa, jokaisessa ryhmätapaamisessa ja kaikessa muussa mitä voit kuvitella, täysin uuvuttaen itseni.

      Yhtenä päivänä elämäni muuttui melko rajusti ja aloin tulla todella läheiseksi Jumalan kanssa ja se oli se hetki, kun tajusin, ”Vau! Se on ollut tässä koko ajan ja minä olen ollut muualla sitä etsimässä!”

      Viides keino sisältää huolen: tulevaisuuden turvan, vanhenemisen pelon, terveysongelmat, köyhyyden pelon, tarpeemme tehdä asiat itse. Tarpeemme yrittää tehdä asioita, joita vain Jumala voi tehdä, erityisesti kun ne liittyvät perheisiimme.

      Jotkut meistä haluavat todella auttaa niitä lapsiaan, jotka eivät ole uskovia tai jotka eivät tunne Jumalaa läheisesti. Me todella kaipaamme pystyä auttamaan, mutta rukous on oikeasti paikka sille, koska Jumalan käsivarsi on niin pitkä, ja mitä tahansa yrität tehdä vain työntää heidät pois.

      Huolehtiminen ja pelko ja turvattomuus ovat siis valtavia tekijöitä. Ja jälleen: Hänen läsnäolossaan olemisen hedelmä ja Hänen kohtaamisensa läheisellä tavalla johtaa sinut merkittävän erityiseen hedelmään: menetät tulevaisuuden pelkosi, koska luotat Häneen niin täydellisesti! Hän on niin luotettava ja Hän todistaa Itsensä sinulle yhä uudelleen ja uudelleen!

    • Olemmeko halukkaita katsomaan Pyhän Hengen silmin noita läiskiä, ryppyjä ja vikoja? Mietin tuota hetken ja oivalsin! Rypyt vaativat aikaa ja painetta kehittyäkseen kankaassa. Ne ovat syviä, syvään juurtuneita toimintatapoja. Ne näyttävät melko viattomilta ulkoapäin mutta ne turmelevat Morsiamen kuninkaallisia, hulmuavia helman laskoksia. Rypyt pilaavat mekon! Ne särkevät mekon linjat. Mekossa tavanomaisesti nukkuminen tai istuminen silloin, kun sinun pitäisi olla seisomassa ja palvelemassa tulee saamaan aikaan paljon ryppyjä!
      Kun Jumala sanoi, että Hän on tulossa hakemaan Morsianta, jolla ei ole ryppyä eikä tahraa, luulenpa, että on sen arvoista tarkastella, mitä nuo asiat ovat.

      Nyt olemme siis juuri puhuneet rypyistä. Läikkiä tulee ollessamme kanssakäymisessä maailman kanssa. Oletko koskaan ollut pukeutunut todella hienosti – kuten silloin kun asuin New Yorkissa – seisomassa kadunkulmalla, ja taksi liitää ohitsesi mutalätäkön yli ajaen – ja viuh! Se kaikki on päälläsi? Yhtäkkiä mutaläiskiä on kaikkialla vaatteissasi.

      Etelän sananparren mukaan, ”Jos leikit sonnassa tarpeeksi pitkään, tulet saamaan siitä osasi”. Sellainen on maailma. Jos leikit maailmassa ympäriinsä tarpeeksi pitkään, alat saada sen kanssakäymisen maaperää sieluusi ja se tulee sydämesi puhtauden tielle, koska ajattelet näitä asioita, jotka liittyvät maailmaan sen sijaan että vain ajattelisit Jumalaa ja sitä, mikä on tärkeää Hänelle.

      Viat kankaassa ovat kokonaan toinen juttu. Viat ovat syviä. Vika kangaspalassa tarkoittaisi lankojen puuttumista kankaasta, mikä aiheuttaisi kankaan purkaantumisen. Kehoissamme viat liittyvät veremme epäpuhtauteen. Siis ”ilman vikaa” – ilman sisäistä saastuneisuutta tai rakenteellista heikkoutta – asioita, jotka ovat piilossa mutta ovat erittäin tärkeitä, niitä ovat kankaan valmistusvirheet.
      Kuten tiedätte, juutalaiset eivät koskaan tarjonneet temppeliuhreinaan viallista karistaa. Uhrin oli oltava viaton, jotta Jumala hyväksyisi sen.

      Tätä Hän meille kertoo hääpuvuistamme. Niissä ei voi olla läikkiä, ryppyjä tai vikoja. Ja Hän on hyvin innoissaan meidän valmistamisestamme ja hääpukujemme valmistamisesta ja sydäntemme ja mieltemme puhdistamisesta ja pukujemme tekemisestä ”rypyttömäksi ja tahrattomaksi”… mutta meidän on oltava halukkaita näkemään, mitä me saatamme tehdä, mikä tahraa sen.

      Rohkaisen teitä pysymään mukana seuraavan viiden opetuksen ajan ja odotan innolla teidän näkemistänne. Pyydän, kirjoittakaa minulle, jättäkää joitakin kommentteja, minä arvostan sitä. Nimeni on Clare du Bois ja meillä on kotisivut nimeltään Heartdwellers.org. Löydätte sieltä musiikkia ja myös opetuksia ja päivän tekstin ja muuta sellaista.

      Pysykää mukana… näkemiin.

      https://www.youtube.com/watch?v=TC0BVX71oI4
      http://www.heartdwellers.org/all-pdf-files-years-2012--2013.html

    • Ihmettelen30v

      Outoa puhetta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      40
      782
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe