Tuntuu tosi huonolta

kettuuntunutLikka

Eksäni jätti minut puhelimitse kesäkuussa, sanoi syyksi tunteiden laimenemisen ja masennukseni. Olin juuri toipumassa selkeästi, kunnes tämä ero tapahtui... Lähdin heti toiselle paikkakunnalle ja noin kolme viikkoa myöhemmin erosta hän alkoi seurustella tytön kanssa, jonka tiesin pitävän hänestä ja tämä tyttö vihasi minua vaikka olimme ehtineet tavata vain pari kertaa eikä häntä huvittanut puhua minulle. Viikko ennen eroa eksä ei tullut yöksi kotiin joten epäilys pettämisestäkin on... Annoin eksän asua asunnolla kunnes löytäisi itselleen oman, koska en ollut paikalla, mutta vasta kaksi kuukautta myöhemmin asunto löytyi ja kun palasin omaan asuntooni sotku oli hirveä... Ja eksä jätti osat kamoistaan asunnolle, jotka hän haki vasta vähän aikaa sitten. Ei mitään kiitosta mistään. Hän myös totesi tutulleni ettei ole hänen asia... Että näin... Inhottaa hirveästi että kaiken tämän jälkeen hän kohtelee minua noin! En pystynyt potkaisemaan häntä ulos asunnosta, olihan vuokrasopimus hänekin nimissään. Kuitenkin kiitokseksi etten ruvennut vaikeaksi hän jätti inhottavan sotkun minulle siivottavaksi eikä kiittänyt mistään tai pahoittellut. Jouduin jopa pakkaamaan osan hänen tavaroistaan. En pystynyt rupeamaan vaikeaksi ja olen nyt iloinen että pääsin hänestä eroon, mutta inhottavaa että ensimmäinen suhteeni oli tällainen! Hän muutti aika lähelle eli kohtaaminen voi olla mahdollinen... Että näin. Asuimme yhdessä melkein vuoden, muutimme opiskelupaikan perässä ja tämä tyttö on hänen kanssaan samalla luokalla. Eksäni oli usein ulkona juomassa kavereiden kanssa (luokan nimittäin) eikä tullut sovittuun aikaan kotiin... Onko neuvoja? Olenko ollut ihan ääliö?

0

123

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        80
        2047
      2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

        Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
        Ikävä
        366
        1259
      3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

        Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
        Suomussalmi
        27
        1105
      4. Kirjoita jotain

        Kivaa, hellää ja piristävää
        Ikävä
        141
        1038
      5. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        95
        804
      6. Päälle hautaus?

        Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
        Lieksa
        133
        799
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        45
        727
      8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

        Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
        Ikävä
        62
        706
      9. Voisit nainen joskus vastata minulle

        Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
        Ikävä
        63
        672
      10. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        61
        666
      Aihe