Henklövuokrayritykset haastattelemaan työttömiä

Siinä vasta bisnes. Töitäkin tarjotaan kyllä ja ihmisen elämäntilanne on täysin selvillä, jos menee haastattelussa kertomaan sen. Ja auta armias jos ei ota tarjottua paikkaa vastaan niin mitäpä siinä sitten haastattelussakaan voi sanoa. Etenkin yksineläville tarjotaan mitä tahansa työtä, he kun eivät voi millään perustella että eivät pääse tulemaan. Se, että palkka ei riitä elämiseen eikä riitä edes työmatkoihin, ei ole mikään selitys. Se vaan ei riitä syyksi olla ottamatta tarjottua paikkaa.
Vaikkapa porrassiivousta kahdeksan tuntia viikossa viidessä eri paikassa, siinäpä otat työt vastaan koska selitykseksi ei esim. kelpaa ettei omista autoa. Vaikkapa niin että pitää ajaa julkisilla kymmenen kilometriä suuntaansa, kävellä kilsa-pari välineiden kanssa ja tehdä tunti-puolitoista työtä. Ja sitten takaisin ja mahdollisesti seuraavaan paikkaan.
Nollatyösopimuksista narisevat huomaavat kohta että kaikille löytyy jotain. Ihan kaikille, vaikka ei enempää kuin pari tuntia viikossa mutta varmasti löytyy.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eli työllistäminen toden teolla alkaa.
Matuja ei kuitenkaan haastatella?

Äänestä

Eiku henkilöstö firmoja perustamaan vokkien tapaan.

Äänestä

No sitten ei mitään hätää. Henkilövuokrayhtiöt ei ole tarjonnut pariin vuoteen yhtään haastattelua minulle. Eikä ne voi kaikkia töihinkään laittaa. Muutenhan haastattelubisnes tyrehtyisi täysin.

Äänestä

Tämän hallituksen teemana on yksityistäminen joka alalla.

Äänestä

"Nollatyösopimuksista narisevat huomaavat kohta että kaikille löytyy jotain. Ihan kaikille, vaikka ei enempää kuin pari tuntia viikossa mutta varmasti löytyy."

Aivan ja sen myötä saadaan hitokseen lisää paperityötä ja haistattelijoiden palkkakuluja kunnes huomataan taas "yllättäen", että koko hommahan tuottaa persnettoa Suomen valtiolle...
Kahtokeepa vain.

Päätarkoituksena eli agendana lienee kuitenkin jonkinnäköisen silmänkääntötempun tekeminen tilastollisessa muodossa seuraavia eduskuntavaaleja ajatellen, eiköstä vain..?

Äänestä

Lämpimikseen on kiva haastella.

Äänestä

Vanhustenhoitoon hankittu jo kolme humanoidirobottia :D
Katso, kuinka robotti pelaa kivi–paperi–sakset-leikkiä toimittajan kanssa. :D

Äänestä

Tutkimuksessa huomattiin, että viiniä runsaasti nauttivat sairastuvat harvemmmin alzheimeriin.
Tuoreen tutkimuksen mukaan viiniä todellakin kannattaa nauttia. Se nimittäin tekee hyvää aivoillemme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hei.me.työllistetään kirjoitti:

Siinä vasta bisnes. Töitäkin tarjotaan kyllä ja ihmisen elämäntilanne on täysin selvillä, jos menee haastattelussa kertomaan sen. Ja auta armias jos ei ota tarjottua paikkaa vastaan niin mitäpä siinä sitten haastattelussakaan voi sanoa. Etenkin yksineläville tarjotaan mitä tahansa työtä, he kun eivät voi millään perustella että eivät pääse tulemaan. Se, että palkka ei riitä elämiseen eikä riitä edes työmatkoihin, ei ole mikään selitys. Se vaan ei riitä syyksi olla ottamatta tarjottua paikkaa.
Vaikkapa porrassiivousta kahdeksan tuntia viikossa viidessä eri paikassa, siinäpä otat työt vastaan koska selitykseksi ei esim. kelpaa ettei omista autoa. Vaikkapa niin että pitää ajaa julkisilla kymmenen kilometriä suuntaansa, kävellä kilsa-pari välineiden kanssa ja tehdä tunti-puolitoista työtä. Ja sitten takaisin ja mahdollisesti seuraavaan paikkaan.
Nollatyösopimuksista narisevat huomaavat kohta että kaikille löytyy jotain. Ihan kaikille, vaikka ei enempää kuin pari tuntia viikossa mutta varmasti löytyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu