Nyktofobia (tunnetaan myös nimillä akluofobia, skotofobia ja lygofobia) on pimeän tai pimeiden paikkojen pelko. Pimeän pelkoa esiintyy yleensä lähinnä pienillä lapsilla. Nyktofobiassa on kyse pimeyden näköaistimuksia rajoittavan vaikutuksen mukanaan tuomasta pelosta. Nyktofoobikko voi kuvitella näkevänsä pimeässä uhkaavia hahmoja, esimerkiksi pehmoleluja hirviöinä.
Tätä pelkoa esiintyy kuitenkin jonkin verran myös aikuisväestön joukossa.
Autisteilla esiintyy myös valtaväestöä useammin unihäiriöitä, ja ne ovat myös vaikea-asteisempia. Tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, että selvästi yli puolella sekä syvästi että lievästi autistisista henkilöistä esiintyisi nukahtamisvaikeuksia tai ennenaikaista heräilyä.
Tällaisissa tapauksissa onkin löytynyt normaalia selvästi enemmän klostridium-suvun suolistobakteereja, joista osa tuottaa hermomyrkkyjä.
Tervo ilmiselvästi - lapsen asteelle jäänyt, puheen tasolla myrkytysoireisesti käyttäytyvä (semanttista harhailua) henkilö joka toistelee pakonomaisesti solvauksia suomalaisille (autismin liitännäisenä Touretten syndrooma?). Samalla kykenemätömyys hahmottaa todellisuutta.
Diagnoosi on tehty kirjallisella vapaudella mutta on vastaansanomaton. Anteeksipyyntöä ei tulla esittämään vaikka se osoittautuisi vääräksi.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tervo on alkoholisoitunut moukka joka laulaa apurahasatraappien lauluja.
Niin yksinkertaista se on.
Tervo tuli kaapista ulos!
Saatat olla hyvinkin oikeassa, ainakin niin sairasta tekstiä Tervon 'kynästä' lähtee, ettei voi mitenkään olla terve mieleltään.
Entäpä mitenkä voitaisiin diagnosoida erittäin aggressiivinen oman kansansa vihaaminen?
Projisointia. Samaahan ne sanoo homovihasta, eli ihminen pelkäisi omaa homouttaan. Ehkä Tervo onkin vihassaan rasisti?
Tervoa pitäisi pakkosiedättää pimeyteen. Kun uskaltaa kohdata pelkonsa niin voi siitä vapautua.
Musta huppu päähän ja nigab side silmille ja ukko koraanikoulun kellariin. Siitä tulee hyvä olo jos kerran sellaisia ihailee.
Possun, kuten muidenkin suvakkien, keskeisin diagnoosi on ETNOMASOKISMI. Kokee oman perimänsä ja kulttuuriperintönsä vastenmielisenä. Ainoastaan kaikki sexyn exoottinen multikulti, se se on jotakin!
Tulihan se pakkosiedätyksen annos taas tällekin päivälle.
Lääkettä pitää tulla jatkuvasti etä se tehoaa, vai mitä Jari?
Onkos ihan tavalliselle kusipäisyydelle hienompi nimitys?
Tervo on pohjoissuomalainen, siis riskitapaus.
Minä pelkään omia fobioitanikin..onko tälle nimi? ....mikä minulle avuksi..AA-PU-VA!!
On sille hieno nimi - fobofobia.
Minäpä tiedän kun olen niin laajasti sivistynyt ja tietoviisas että olen kirkkaasti tavallisten junttien yläpuolella. Eli melkein kuin kirjailija.
Tervo on häpeäksi koko kirjjailiaporukalle, on katsonut olevansa oikeutettu latelemaan rasistisia loukkauksia suomalaisista erilaisista sairauksista kärsiville, jne. Itse en osta, lue, katso tai milläänlailla tue tuollaisen solavaajan tuotoksia. Eli äijä on poikotissa, toivottavasti kaikki tekee saman.
Onko myös vesipää oireyhtymä?
Tervoa vaivaa suomalainen perinnöllinen sairaus: Kateus. Muita alentamalla voi yrittää ylentää itseään mutta useimmiten siinä tekee itsestään pellen, niin kuin tässäkin tapauksessa.