Olen reilu viikon ollut omillani. Eroa "tein" monta vuotta. Ehkä puoleltani siksi mennyt suht "helposti".
Avioliitto kesti reilu 20 vuotta. Lapset aikuisia, mutta edelleen kotona. Suhde lasten isän kanssa melko hyvä. Yhdessä avioero hakemus allekirjoitettiin.
Oloni rauhallinen ja seesteinen.
Toisen ihmisen läheisyyttä en ole kokenut vuosikausiin. Enää en varmaankaan osaisi vastaanottaa läheisyyttä tai hellyyttä. Tuntuu että ympärillä on kova kuori kosketukseen. Lapsiani olen kyllä halannut...
Yritän löytää työpaikan ja aloittaa elämääni uudelleen. Toivottavasti vielä töihin kelpaan. Ikää kun on reilu 50 vuotta.
Aikani kuluksi ajattelin kirjoitella!
Lämmintä ja rauhaisaa syksyn jatkoa kaikille!
Avioliitto kesti reilu 20 vuotta. Lapset aikuisia, mutta edelleen kotona. Suhde lasten isän kanssa melko hyvä. Yhdessä avioero hakemus allekirjoitettiin.
Oloni rauhallinen ja seesteinen.
Toisen ihmisen läheisyyttä en ole kokenut vuosikausiin. Enää en varmaankaan osaisi vastaanottaa läheisyyttä tai hellyyttä. Tuntuu että ympärillä on kova kuori kosketukseen. Lapsiani olen kyllä halannut...
Yritän löytää työpaikan ja aloittaa elämääni uudelleen. Toivottavasti vielä töihin kelpaan. Ikää kun on reilu 50 vuotta.
Aikani kuluksi ajattelin kirjoitella!
Lämmintä ja rauhaisaa syksyn jatkoa kaikille!
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minulla on kuin sinun tarinasi, paitsi melkein toisenlainen :). Tein myös eroa monta vuotta ennen kuin sen toteutin. Exää ei olisi ero kiinnostanut. Nyt pöly on laskeutunut. Kun (pakosta) tapaamme (tänä vuonna pakkoja on ollut tavallista enemmän), niin kaikki hoituu. Jouduinhan näyttelemään liitossani monta vuotta ja harkitsemaan tarkoin vuorosanani. Miksei sitten muutamaa tuntia silloin tällöin?
Et varmaankaan rakasta itseäsi, koska et osaa vastaanottaa hellyyttä? Itselläni on eron jälkeen ollut jo melko pitkä tovi miesystävä. Häntä halailen; samoin joskus jo aikuisia lapsiani. Tosin en kovin perusta halailusta. Parisuhteessa pidän enemmän seksistä ja sen sellaisesta koskettamisesta, mutta en niinkään halaamisesta.
Miksi ihmeessä teette eroa monta vuotta, miltä se tuntuukaan siitä toisesta, näytellään että kaikki hyvin ja yksi kamala päivä kaadetaan kaikki toisen niskaan.
Mitä vielä! EI todellakaan näytelty, että kaikki on hyvin. Mistä ihmeestä sellaista sait päähäsi?
Toisaalta, josko joku näyttelee, että kaikki on hyvin, niin raskasta sekin varmaan on. Mutta omalla tavallaan.
"Jouduinhan näyttelemään liitossani monta vuotta ja harkitsemaan tarkoin vuorosanani". Ehkä väärinkäsitykseni johtui tästä. Näyttelitkin siis että kaikki on huonosti :O?
No ei todellakaan näytelty. Yhteisesti usein puhuttiin erosta, yleensä riitojen yhteydessä. Usein uhkasin lähteä, mutta.... Ehkä toinen ei enää uskonut, että lähden koskaan. Hän kyllä monta kertaa käski lähtemään vit.....
Eräänä päivänä mitta tuli täyteen. Ehkä sinä "syvällä" et koskaan ole ollut pitkässä avioliitossa? En tiedä....
Kun on yhteiset velat, lapset ym. mitä en tähän laita, ei se lähteminen aina niin helppoa ole.
Ehkä en rakasta itseäni,vielä, tykkään kyllä ja toivon jonain päivänä saavani itsetuntoni takaisin. Vuosien molemminpuolinen toisen arvostelu on vienyt itsetunnon, varmaan myös mieheltäni. Molemmista löytyy hyviä ja huonoja puolia.
Nyt haluan löytää itsestäni jälleen sen iloisen, pirteän ja hauskan ihmisen, joka olen ollut.
Sen voin jo nyt kertoa, että lähtöäni en kadu. Olisi pitänyt lähteä aikaisemmin. Toisaalta taas oli hyvä, että odotin niin kauan, että mitta täyttyi. Enää ei tartte haikailla sitä että jos kuitenkin.
Toivon voimia kaikille saman asian kanssa oleville!
Sinulla on kummallinen ajattelutyyli Syvällä. "Näytellään, että kaikki on hyvin" Tai "huonosti". EI tietenkään niin! Mitä hyötyä ja iloa siitä kenellekään olisi? Itsekin nimittäin tunsin näytteleväni ex-liitossani. Samoin kuin, tai ehkä erityisesti, eräässä kiperässä kriisitilanteessa (joka kesti 2v) työpaikallani.
Ihminen näyttelee, tai valitsee näyttelemisen siksi, että saisi asiat luistamaan mahdollisimman joustavasti ja pääsisi mahdollisimman hyvään lopputulokseen, tulisi ymmärretyksi. Ilmapiirillä on tärkeä (ellei tärkein?) osa ymmärtämisessä ja suhteen toimivuudessa, etenkin ristiriitatilanteissa. Näytellessä ei voi olla oma itsensä. Eli siis ei voi (=kannata) sanoa mitä ajattelee kuin harvoista, harkituista asioista, jotka ovat erotessa pakko hoitaa. Yleensä ne on konkreettisia tosiasioita. Täytyy sovitella sanojaan sopiviksi, sellaisiksi, että toinen voi ottaa ne vastaan. Mitä paremmin tuntee kumppaninsa, hänen ajatuksensa, tapansa toimia ym. sitä paremmin näytteleminen tuottaa tulosta. Raskasta se on kyllä.
Erotessa täytyy kaikin keinoin välttää minkäänlaisia tunnepurkauksia, riitelyä (etenkin jos tietää, ettei se johda ikinä mihinkään), syyttelyä, toisen arvostelua, oman tahdon ilmaisua muusta kuin asiallisista asioista asiallisesti. Vaikka toinen yrittäisi mitä kieroilua, täytyy pysyä viilipyttymäisesti napakkana ja edetä erossa.
Kivat sulle, kun et kadu, mutta jäi kiinnostamaan, mikä tuo näyttelyjuttu oli?
Aloitin aiheesta, enkä ole itse puhunut näyttelemisestä. Mielestäni sinä ymmärsit niin toisen kirjoituksesta. Meidän suhteessa ei tosiaankaan näytelty. Paremminkin molemmat sanoivat mielipiteensä avoimesti ja yleensä asia johti riitaan. Ilman nyrkkejä.
Todella harvoin päädyimme kompromissiin. Normaali keskustelu ja toisen kuunteleminen puuttui vallan. Monet kerrat yritin puhua kauniisti ja rauhallisesti, mutta kun toinen heti puhui kärkkäästi, kiroillen, ei jaksanut yrittää.
Nyt nautin omasta olosta. Ulkoilen, teen palapeliä ym. mitä mieleen juolahtaa.
Perjantaina työpaikkahaastattelu, pitäkää peukkuja!
Lämpimän syksyn jatkoa toivottelen!
"Paremminkin molemmat sanoivat mielipiteensä avoimesti ja yleensä asia johti riitaan."
Juuri tuota kannattaa välttää, riitelyn kierrettä, joka ei johda a) sovintoon b) ratkaisuun. Kun mielipiteet ja ajatukset ym. sanotaan kovin suoraan, ehkäpä jopa ns. päin naamaa, niin ilman muuta sellaisesta seuraa riitaa, sehän on päivänselvää. Kannatan myös näyttelemistä, kuten tuossa edellä.
Sen jälkeen kun olin muutosta päättänyt, vaikenin. Tiesin, ettei vastaansanomisesta ole mitään hyötyä. Silloin näyttelin, ettei asiat enää liikautu. Oikeastaan ei kyllä liikauttanutkaan....
Olen+ollut+saman+miehen+kanssa+yhdessä+yli+40+vuotta.+
Tuon kaltaista näyttelemistä ei ole tullutkaan mieleen, minusta tuo nyt kuulostaa kärjistetyiltä käytöstavoilta. Tai siltä, että puolison käytös on niin skitsoa, ettei uskalla ärsyttää. Kyllä ihminen saa tunteitaan näyttää, huonojakin, ja asiat sanoa auki, vaikka riitakin tulisi, mutta kannattaa pidättäytyä toisen persoonan mollaamisesta enkä sellaista pidä näyttelemisenä vaan itsehillintänä.
"Kyllä ihminen saa tunteitaan näyttää, huonojakin"
Totta maar saa, normaalisti. Mutta pitäisi kuitenkin punnita onko erossa tai aviokriisissä tunteiden näyttämisestä, etenkin huonojen tunteiden, mitään järkeä, ja mieltä, vai pelkästään haittaa ja lisäkärsimystä.
Ainakin omalla kohdallani fakta on se, etten jaksaisi riidellä samoista asioista joka päivä, en edes viikottain. Etenkin kun tietää suurin piirtein mitä toinen vastaa, jos sanoo näin, tai jos sanookin noin, mitä toinen siihen vastaa jne. Kun riitelystä tulee jonninjoutavaa energiavarojen tuhlausta, se kannattaa lopettaa tietoisella päätöksellä kokonaan. Sanoit, että toisen mollaamisesta pidättäytyminen on itsehillintää, ei näyttelemistä. Sanoisin samoin kuten tuossa edellä "Näytellessä ei voi olla oma itsensä. Eli siis ei voi (=kannata) sanoa mitä ajattelee kuin harvoista, harkituista asioista, jotka ovat erotessa pakko hoitaa" Kun riitelee normaalissa tilanteessa kumppaninsa kanssa, silloin voi kuitenkin olla oma (vihainen) itsensä, sanoa mitä ajattelee jne. Ei tietenkään lyödä toista kuvainnollisestikaan "vyön alle", ei mollata, arvostella jne., vaikka sellaiseen olisi taipumusta. Itselläni ei ole koskaan ollut. Sen sijaan huudan kuin mikäkin torvi, jos pillastun jostain. Tai siis huusin, kunnes opin hillitsemään itseni. Ei huutamista kukaan kestä, ei edes itse omaansa. Niin, tuossa tulikin itsehillinnän ja näyttelemisen välinen ero selväksi. Eli itsehillintä on aina mukana matkassa. Näytteleminen (ts. oma toisenlainen rooli, luova käytösmalli) tulee kyseeseen vain parisuhteen vaikeimmissa karikoissa. Silloin kun puolisoilla on selkeästi vastakkain asettelua ilmassa, ei puhalleta yhteen hiileen, vaan tulee herkästi kaikesta riitaa, loukkaantumisia kaikesta, pahaa mieltä jne. Ellei suhteen loppumetrejä rauhoiteta toisenlaisella/toisenlaisissa myötämielisimmillä rooleilla, voi lopputulos olla kovin repivä ja karu.
Miksi kaikkien pitää erota??? Onks se muotia? täh? Tuottaa läheisille tuskaa! Mitään ei kestetä!! LAPSET KÄRSIVÄT !!!!!! isovanhemmille kovaa ymym. Unettomia öitä ja itkuja ! WHY? Talo palasix , tuhotaan kaikki saavutettu . avioliitto on tarkoitettu kestettäväksi,ei eroittavaksi. Aina kun syy ei ole alkoholi tai pahoinpitelem.tms. Naiset haluavat vain olla vapaita ja katella miehiä . siinä se syy.
No pöh. Itse erosin, koska liitto oli itkua ja unettomia öitä. Teini-ikäiset lapsetkin hoputtivat eroa, he kärsivät myös vanhempiensa liiton aikana, ei enää eron jälkeen.
Tuntuu siltä, että olet melko nuori, "itsekkyyskö".
Ei kai kukaan mene naimisiin ajatuksella, että sitten erotaan. Mistä voit tietää, mitä toiset ovat joutuneet kestämään?
Meillä lapset täysi-ikäisiä ja hyvin ymmärsivät miksi lähdin.
Melkein naurattaa tuo viimeinen lauseesi! Ehkä niitäkin naisia löytyy, itse en ainakaan uutta miestä ole hakemassa.
Kukin tekee kuten parhaalta itselle tuntuu. Kyllä minäkin odotin vuosia, että lapset vanhenevat.
Uskon, että suurin osa vanhemmista ajattelee lastensa parasta. Kenenkään ei ole hyvä elää jatkuvassa pahassa olossa.
Tsempataan toisiamme, eikä tuomita. Kuten edellä kirjoitin: kukaan ei toisen kärsimyksiä voi tietää.
Meillä kaikki hyvin ja sitten iski mieheen villitys, uusi nainen ja moottoripyörä. Lapset tätä katsoo itkien, pieniä vielä. Lortto senkun nauraa lasten kärsimykselle.
Lortto? Tällä tarkoitat varmaan miehen uutta naista. Miksi hänelle olet katkera, eiköhän se miehesi ole joka valintansa on tehnyt. Villitys kun iski. Vai "veikö" toinen nainen hänet sinulta. En oikein usko että kaikki on ollut "ihan hyvin" toisen osapuolen mielestä.
Naiset haluaa elää ilman väkivaltaa ja se on vapautta.