nostaa syyte ja niitä jotka on sen sinne perustanut ne vastaa viime kädessä ihmisten turvallisuudesta.
Kajaanin VOKIN perustajia vastaan kannattaa
Korkea-arvoinenTuomari
9<50
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Persuministeri Pirkko Mattilan mies tienaa vokilla on jopa johtajana siellä.
Se vielä kansalaiset tulee voittamaan kyseisen oikeusjutun.
Ryhmäkanne voisi olla paikallaan.
vokki- bisnekset ovat vastuussa asiakkaistaan.
ja niiden tekemistä rikoksista
Ministerit ovat vastuussa hallituksen pakolaispolitiikasta ja sen seurauksista.
ILTALEHTI OIKAISEEN VALHEELLISEN UUTISENSA
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016091222301149_uu.shtml
JUHA SIPILÄ on syyllinen kutsuttuaan kymmeniä tuhansia jihadisteja suomeen.
Persusika pakenee vastuutaan:
Suomen Punaisen Ristin Otanmäen vastaanottokeskuksen johtaja Pekka Mattila ei maanantaina suostunut Yle Kajaanin haastatteluun tapahtuneesta. Vastaanottokeskuksen vastaava ohjaaja Esa Isopahkala puolestaan kieltäytyi haastattelusta jo sunnuntaina vedoten poliisin tiedotusvastuuseen.
☆Pekka Mattila=persuministeri Pirkko Mattilan mies
Aloituksen vaatimuksesta on kulunut nyt jo kymmenen vuotta.
Montako syytettä on nostettu ja minkälaisin tuloksin?