Torinon käärinliinan valmisti pikkutarkka sadisti?

Noin nelimetrinen suorakaiteen muotoinen pellavaliina on radiohiiliajoitettu 1300-luvulle. Tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet että sen kuviointi muodostuu noin neulanpään kokoisista kidutetun juutalaismiehenveripisaroita ja että se on valmistettu samaan tapaan kuin ottaisi tulostaisi valokopioita kopiointikoneella paitsi että kopiotava kohde on ollut tiiviisti käärittynä kankaan sisälle. Tutkijoille kuitenkin on jäänyt auki kuinka 1300-luvulla on kyetty niin pikkutarkkaan työhön ja miten tekijä on osannut käyttä juuri nimen omaan kidutetun juutalaismiehen verta. Torinon käärinliina jää mysteeriksi kuten Bagdadin paristo ja Antikytheran kone.
2172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Tuollaista kuviota ei muodostu käärittyyn ihmiseen.

Äänestä
  • Kärittyihin ihmisiin ei mitään kuvioita ilmestykkään vaan käärityn asian hahmo on ilmestynyt käärinliinaan johon se on projektoitunut. Liinaan jääneet jäljet todistavat myöskin ettei liina ole ollut vain kevyesti asetettu kohteen päälle vaan kohde on ollut tiukasti käärittynä liinaan. Kidutetusta juutalaismiehestä saadut neulanpään kokoiset veripisarat on tosin ensi esetettu mahdollisesti yksikarvaisella siveltimellä kohteen päälle ennen kuin se on kääritty kyseiseen liinavaatteeseen. Senjälkeen kohde on valaistu vahvalla ultraviolettivalopotkella samaantapaan kuin ottaisi valokopion.

    Äänestä

Joku on vain pyyhkinyt perseensä paperin puutteessa hiukan kestävämpään kääreeseen. Siksi käärinliinassa oleva kuva on aivan perseestä.

Äänestä

"kidutetun juutalaismiehenveripisaroita"

Höpöhöpö, miten ihmeessä tuo on muka selvitetty?

"se on valmistettu samaan tapaan kuin ottaisi tulostaisi valokopioita kopiointikoneella paitsi että kopiotava kohde on ollut tiiviisti käärittynä kankaan sisälle."

Jospa joku kääri henkilön sinne kankaaseen. Ei sen tarvitse sen monimutkaisempaa olla.

"Senjälkeen kohde on valaistu vahvalla ultraviolettivalopotkella samaantapaan kuin ottaisi valokopion. "

Täyttä hölynpölyä.

Äänestä
  • "Jospa joku kääri henkilön sinne kankaaseen. Ei sen tarvitse sen monimutkaisempaa olla. "

    Jos henkilö kääritään kankaaseen, niin mieti hetki millainen kuva henkilöstä jää kankaan pinnalle? Onko kankaaseen jäänyt kuva valokuvamainen projektio henkilöstä edestä ja takaa vai sivusuuntaan levitetty karttaprojektio?

    Ajattele vaikka henkilön kasvoja. Jos pään ympärille kääritään kangas ja kangas levitetään sen jälkeen pöydälle, niin missä kohdassa kangasta sijaitsivat henkilön korvat? Olivatko ne kasvon sivuilla sivukuvan tapaan vai etuprojektiona kuten korvat nähdään edestä päin katsottuna?

    Äänestä

  • 413 kirjoitti:

    "Jospa joku kääri henkilön sinne kankaaseen. Ei sen tarvitse sen monimutkaisempaa olla. "

    Jos henkilö kääritään kankaaseen, niin mieti hetki millainen kuva henkilöstä jää kankaan pinnalle? Onko kankaaseen jäänyt kuva valokuvamainen projektio henkilöstä edestä ja takaa vai sivusuuntaan levitetty karttaprojektio?

    Ajattele vaikka henkilön kasvoja. Jos pään ympärille kääritään kangas ja kangas levitetään sen jälkeen pöydälle, niin missä kohdassa kangasta sijaitsivat henkilön korvat? Olivatko ne kasvon sivuilla sivukuvan tapaan vai etuprojektiona kuten korvat nähdään edestä päin katsottuna?

    "Onko kankaaseen jäänyt kuva valokuvamainen projektio henkilöstä edestä ja takaa vai sivusuuntaan levitetty karttaprojektio?"

    Karttaprojektio. Kuvaprojektion saa helposti aikaan piirtämällä/maalaamalla. Se on taito, joka osattiin 1300-luvulla. Joko se kuva on karttaprojektio (kääritty kankaaseen) tai valokuvaprojektio (maalattu). Kummassakaan ei ole mitään mysteeristä. Kiihkeimmät intoilijat vain yrittävät luoda jonkinlaista mystiikkaa kuvaan keksimällä höpinöitä ultraviolettivaloputkista jne.

    Nyt kun kommentoit tähän asiaan, niin mitä sinä osaat sanoa väitteeseen juutalaismiehen veripisaroista.

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    Katso kuvaa tällä sivulla: https://en.wikipedia.org/wiki/Shroud_of_Turin
    Onko kuvassa valokuva- vai karttaprojektio?

    Äänestä

  • old_profile_53935 kirjoitti:

    "Onko kankaaseen jäänyt kuva valokuvamainen projektio henkilöstä edestä ja takaa vai sivusuuntaan levitetty karttaprojektio?"

    Karttaprojektio. Kuvaprojektion saa helposti aikaan piirtämällä/maalaamalla. Se on taito, joka osattiin 1300-luvulla. Joko se kuva on karttaprojektio (kääritty kankaaseen) tai valokuvaprojektio (maalattu). Kummassakaan ei ole mitään mysteeristä. Kiihkeimmät intoilijat vain yrittävät luoda jonkinlaista mystiikkaa kuvaan keksimällä höpinöitä ultraviolettivaloputkista jne.

    Nyt kun kommentoit tähän asiaan, niin mitä sinä osaat sanoa väitteeseen juutalaismiehen veripisaroista.

    Analyysit ovat osittaneet kuvion muodostuneen neulanpään kokoisista veripisaroista, joiden veri on kidutuksessa syntyvien hormonien höystämä AB tyyppiä. Kyseinen harvinainen verityyppi esiintyy runsassti lähi-idässä ja kyseisen alueen ulkopuolella juutaisella väeställä. Kuvio ei ole suora valokuva vaikkei korvia näy, vaan kankaaseen kopioidun kohteen "kasvot" ja "vartalo" ovat projektisoituneet. Kun tutkijat analysoivat kankaan kuviota "kasvoista" havaittiin niiden olevan nekatiivi stereotyyppisen juutalaismiehen kasvoista kapeine kyömynenineen päivineen, miehellä on jopa juutalaiseen tapaan palmikoidut hiukset kasvojen sivuilla. Yksi todiste projektisoitumisesta mm oli että "kasvot" olivat litistyneet nenän kohdalta. Se ilmeni tietokone analyysissä.

    Äänestä

  • TorinonMysteeri kirjoitti:

    "Analyysit ovat osittaneet kuvion muodostuneen neulanpään kokoisista veripisaroista, joiden veri on kidutuksessa syntyvien hormonien höystämä AB tyyppiä."

    Lähde?

    "Kuvio ei ole suora valokuva vaikkei korvia näy, vaan kankaaseen kopioidun kohteen "kasvot" ja "vartalo" ovat projektisoituneet. "

    Niin niin, esimerkiksi maalattu.

    "Se ilmeni tietokone analyysissä. "

    Kaikenlaiset taiteilijat ja muut "asiantuntijat" ovat analysoineet kuvaa ja päätyneet eri johtopäätöksiin.

    Äänestä

Tämä nyt ei liity mitenkään tuohon sinun ihmettelyysi, mutta 1300-luku oli mielenkiintoista aikaa juutalaisille. Kristityt vainosivat ja pistivät heitä hengiltä oikein kunnolla.

Äänestä
  • Kaikenlaisia omituisia syytöksiä tekaistiin juutalaisista, kuten että nämä olisivat vieneet leproja kaivojen lähelle että kristityt sairastuisivat lepraan. Näiltä kiellettiin myös kristillisenä koettujen nimien käyttöä, takavarikoitiin omaisuutta, tapettiin, jne. Monet juutalaiset myös tekivät itsemurhan, koska tiesivät millainen kidutus heitä odotti jos he antautuivat kristityille väkijoukoille tai ristiretkeilijöille.

    Äänestä

Käärinliinoista otettu radiohiiliajoitus ei ole luotettava.
äärinliinan aitoutta vastaan on esitetty mm. radiohiiliajoitus, jonka perusteella se määritettiin olevan n. v. 1260–1390. Kangasasiantuntijan neuvojen vastaisesti näytteet kuitenkin (tahallisesti?) otettiin paikkakohdista, joista kangasasiantuntija oli nimenomaan varoittanut ottamasta näytettä. Lisäksi käärinliina oli vähällä palaa v. 1349 Besançonin St. Etienne – katedraalin tuhonneessa tulipalossa (liinassa on palojälkiä), minkä seurauksena liina saastui tuoreella hiilellä, minkä seurauksena kaikki radiohiiliajoitukset antavat väistämättä liian nuoria ikiä. Toisin sanoen radiohiilimenetelmä on hyödytön liinan iänmäärittämisessä.
Vaniliiniajoituksen perusteella käärinliina on n. 2000 ( /- 200) vuotta vanha.
http://shroud.fi/fi/tietoa-kaarinliinasta/

Äänestä
  • Hyväksyt kuitenkin radiohiiliajoituksen (ja ehkäpä muutkin ajoitusmäärittelytavat) lähtökohtaisesti?

    Äänestä

  • marathustra kirjoitti:

    Hyväksyt kuitenkin radiohiiliajoituksen (ja ehkäpä muutkin ajoitusmäärittelytavat) lähtökohtaisesti?

    Tuskin tuo ymmärtää edes mistä eri ajoitusmenetelmissä on kyse. Kopioi vain tekstiä netistä esittämättä sille edes lähdettä.

    Äänestä

  • "minkä seurauksena liina saastui tuoreella hiilellä, minkä seurauksena kaikki radiohiiliajoitukset antavat väistämättä liian nuoria ikiä. "

    Täyttä hölynpölyä. Jos määrittäjä osaa asiaansa ollenkaan, on tuollainen kontaminaatio helppo huomioida ja sen vaikutus eliminoida.

    "Kangasasiantuntijan neuvojen vastaisesti näytteet kuitenkin (tahallisesti?) otettiin paikkakohdista, joista kangasasiantuntija oli nimenomaan varoittanut ottamasta näytettä."

    "Toisin sanoen radiohiilimenetelmä on hyödytön liinan iänmäärittämisessä. "

    Älä yritä arvioida asioita, joista sinulla ei ole perusteitkaan selvillä.

    "Vaniliiniajoituksen perusteella käärinliina on n. 2000 ( /- 200) vuotta vanha."

    Vaniliiniajoitus ei ole pätevä menetelmä vaan erittäin epävarma ja testaamaton menetelmä. Näyttää enemmän siltä, että tilanteessa piti kehittää uusi menetelmä, jonka tulokset voidaan tulkita haluttuun tulokseen, kun luotettava ja testattu menetelmä ei anna haluttuja tuloksia.

    "Kangasasiantuntijan neuvojen vastaisesti näytteet kuitenkin (tahallisesti?) otettiin paikkakohdista, joista kangasasiantuntija oli nimenomaan varoittanut ottamasta näytettä."

    Väite siitä, että näyte olisi otettu paikkapaloista on edelleen pelkkä tyhjän päällä oleva väite. Asianhan voisi tarkastaa, mutta yllättäen uskonnollinen yhteisö eli katolinen kirkko ei ole valmis sellaiseen vaan ennemmin kikkailee asian kanssa. Epäilen, että motivaationa on antaa suurelle yleisölle mielikuva, että on kyse aidosta liinasta ja väärennöksen myöntäminen olisi hyvin noloa.

    Toisin kuin sinä väität, että kangasasiantuntija olisi varoittanut, on todellisuus se, että tekstiilieksperttiä käytettiin ja näyte otettiin edustavasta paikasta.

    Äänestä

  • asdfasdfasdfd kirjoitti:

    Tuskin tuo ymmärtää edes mistä eri ajoitusmenetelmissä on kyse. Kopioi vain tekstiä netistä esittämättä sille edes lähdettä.

    Juu en odottanut juurikaan vastausta, toin vähän esille heikäläisten kaksoisstandardeja.

    Äänestä

Eiköhän uskovaiset vielä valmista Jeesuksen käärinliinan jossa on Jeesuksen omalla verellään kirjoittama allekirjoitus ja joidenkin raamatusta tuttujen hahmojen todistukset allekirjoituksineen Jessen nimmarin ja kankaan aitoudesta

Äänestä

"Torinon käärinliina jää mysteeriksi kuten Bagdadin paristo ja Antikytheran kone."

Torinon käärinliina ei vaikuta olevan kovinkaan suuri mysteeri. Sen teki henkilö joka tahtoi kirkolta todella hyvät rahat :)
https://en.wikipedia.org/wiki/Shroud_of_Turin#Material_chemical_analysis

Bagdadin paristo myös mitä todennäköisimmin ei ollut elektrolyytillä täytetty eikä siitä saa hyödyllistä määrää energiavirtaa. Ensimmäiset toimivat paristot tulivat vasta kauan tämän jälkeen joten arkeologit uskovat että kyse oli lähinnä pyhien papyruskääröjen säilytykseen käytetty kotelo.
https://en.wikipedia.org/wiki/Baghdad_Battery#Controversies_over_use

Antikytheran mekanismista en ole myöskään ihan varma mitä tarkoitat mysteerillä. Antiikin kreikkalaiset olivat paljon kehittyneempiä mekaniikassa kuin mitä normaali perustallaaja nykyaikana uskoo :)
Nykyisin tiedetään myös miten se laite ehjänä olisi toiminut ja harrastajat ovat jopa tehneet toimivan Antikytheran Mekanismin legoista. :)
https://www.youtube.com/watch?v=RLPVCJjTNgk
https://en.wikipedia.org/wiki/Antikythera_mechanism

Äänestä
  • Kuka höhlä säilyttäisi papyrys kääröjä happamassa nesteessä, pilallehan ne menee. Bagdadin paristoista ei tiedetä kuin että ne on tuhansia vuosia vanhoja sinetöityjä saviruukkuja joiden sisällä on kupariputki ja hapon syövyttämä metallisauva. Happaman nesteen jälkiä on myös ruukun sisäpinnalla. Ruukun käyttötarkoituksesta ei ole mitään varmuutta eikä sen tutkimiselle ole löytymisen jälkeen ollut kiinnostusta. Vaan ketä nyt vanhan pölyisen saviruukun tutkiminen kiinnostaisikaan.

    Äänestä

  • BagdadinParistosta kirjoitti:

    Kuka höhlä säilyttäisi papyrys kääröjä happamassa nesteessä, pilallehan ne menee. Bagdadin paristoista ei tiedetä kuin että ne on tuhansia vuosia vanhoja sinetöityjä saviruukkuja joiden sisällä on kupariputki ja hapon syövyttämä metallisauva. Happaman nesteen jälkiä on myös ruukun sisäpinnalla. Ruukun käyttötarkoituksesta ei ole mitään varmuutta eikä sen tutkimiselle ole löytymisen jälkeen ollut kiinnostusta. Vaan ketä nyt vanhan pölyisen saviruukun tutkiminen kiinnostaisikaan.

    Eräs todennäköisimmistä teorioista siis on että se "happo" on aikoja sitten mädäntyneestä orgaanisesta aineksesta, kuten kääröistä.

    Ja "pölyisen saviruukun" tutkiminen kiinnostaa TODELLA paljon arkeologeja. Ainakin mikäli sen käyttötarkoituksesta olisi suurempaa epäselvyyttä :)

    Äänestä

Todella mielenkiintoista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

TorinonMysteeri kirjoitti:

Noin nelimetrinen suorakaiteen muotoinen pellavaliina on radiohiiliajoitettu 1300-luvulle. Tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet että sen kuviointi muodostuu noin neulanpään kokoisista kidutetun juutalaismiehenveripisaroita ja että se on valmistettu samaan tapaan kuin ottaisi tulostaisi valokopioita kopiointikoneella paitsi että kopiotava kohde on ollut tiiviisti käärittynä kankaan sisälle. Tutkijoille kuitenkin on jäänyt auki kuinka 1300-luvulla on kyetty niin pikkutarkkaan työhön ja miten tekijä on osannut käyttä juuri nimen omaan kidutetun juutalaismiehen verta. Torinon käärinliina jää mysteeriksi kuten Bagdadin paristo ja Antikytheran kone.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu