Kyllästynyt

Olen -98 vuonna syntynyt täysi-ikäinen tyttö. Minä asun 23 vuotiaan poikaystäväni kanssa avoliitossa. Olemme seurustelleet noin puolitoista vuotta. Ongelmia meillä on ollut jo kohta vuoden ajan, enkä enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Isoimmat ongelmat tulee tässä. Poikaystävääni on kiusattu ala ja yläasteessa monta vuotta, hänellä on siis sisäisiä arpia sieltä. Hänellä on todella paljon ongelmia suhtautua ja käsitellä asioita oikein, ja hän ottaa aivan pienetkin asiat itseensä, vaikkei niitä olisi niin tarkoitettu. Jos vaikka neuvon siivoamisessa, tai ihan missä vaan, hän ei kestä kuunnella kritiikkiä vaan suuttuu välittömästi. Vitsillä ei voi sanoa mitään, koska hän suuttuu. Olen aina ollut todella ystävällinen ihminen, enkä koskaan ole haukkunut häntä tai sanonut mitään mistä olisi oikeus pahoittaa mielensä. Poikaystäväni suuttuu asioista, mistä normaalisti ei suututa, eikä kuulukkaan suuttua? Minun täytyy olla jatkuvasti varpaillani ja varoa mitä sanon. Hän ei osaa suhtautua asioihin kun aikuisen kuuluu, vaan käyttäytyy kun teinityttö. Kun asiasta ollaan päästy sopuun, hän myöntää että suuttui ihan mitättömästä. Olen yrittänyt sanoa hänelle että minä rakastan häntä enkä ikinä tarkoita hänelle mitään pahaa! Toinen ongelma on se, että kun tulee sitten tilanne missä minä ärsytän häntä tai hän suuttuu jostain sanomastani asiasta, hän huutaa. Hän korottaa minulle ääntä melkein heti riidan alkaessa, ja se päättyy siihen että hän huutaa minulle päin naamaa, kiroilee, haukkuu idiootiksi jne, tai loukkaa sanomalla jotain todella julmaa. Minulle tulee aina paha mieli ja itken viikottain hyvin paljon. Tänään hän suuttui minulle siitä, kun sanoin että meni omat asiat vähän pilalle kun vahingossa nukahdin enkä käynyt suihkussa tai lukenut kokeeseen, eikä hän herättänyt. Hän otti tuon itseensä? Vaikka en tarkoittanut mitään pahalla!? Sitten yritin sanoa etten jaksa tällästä turhaa riitaa, ja hän naksautti minulle sormiaan minun naaman edessä hiljentääkseen minut, huusi minulle että nyt lopetetaan tämä ja sinä nukut yksin. Yleensä naksautetaan sormia jollekkin lemmikille jos se ei tottele? Mutta siis, isoin ongelma ja periaatteessa ainoa ongelma, on se miten poikaystäväni suhtautuu asioihin, ja hermostuu kaikesta, ja on todella ilkeä minua kohtaan. Myös se että hän huutaa ja kiroilee minulle, on todella ahdistavaa ja pelottavaa ja säikähdän usein niin että juoksen piiloon. Minulle on tullut tässä suhteessa todella huono itsetunto. Mitä minun pitäisi tehdä??? Olen niin monesti sanonut hänelle että en tarkoita mitään pahaa enkä ole sanonukkaan todellisuudessa mitään pahaa, ja hänen pitäisi ajatella niin että rakastan häntä enkä tarkota loukata, niin miksi hänen pitäisi sitten käsittää se niin. Hän lupaa ja lupaa muuttua mutta mitään ei tapahdu. Olen myös joskus viillellyt tämän olon takia. Hän kuitenkin aina pyytää anteeksi ja rakastaa minua, enkä haluaisi että meille tulisi ero, mutta olen myöskin itse henkisesti todella väsynyt ja ahdistunut. Olen vielä aika lapsi itsekkin vaikka täysi-ikäinen olenkin, ja tuntuu että tämä suhde riistää minulta olemasti nuori, en harrasta enkä käy oikeen missään kun energia ei riitä mihinkään enää. Minulla ei ole oikeen ketään kelle puhua tästä, joten pliis neuvoja?? :(
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Turhaa draamaa tuo teidän elonne on. Hakekaa terapia-apua molemmat, ette tule omin neuvoin selviämään. Terveyskeskukseen voi tilata ajan mielenterveyspuolelle ja seurakunnilla on myöskin keskusteluapua saatavana, ellei ole varaa yksityiselle terapeutille. Oletko kenties ajatellut ettette välttämättä sovi yhteen? Aivan kuin ette puhuisi samaa kieltä.
Jos riitojen jälkeen keskusteltuanne käytös ei ollenkaan muutu, on todellakin tehtävä asialle jotain, menetät tuossa touhussa mielenterveytesi ajan oloon.
Rohkeasti vaan apua hakemaan, ellei poikaystäväsi suostu, mene yksin, siitä rupeaa asiat selkiytymään sinun omassa päässäsi ja myöskin kannattaa pohtia oletteko tosiaan sopivia toisillenne. Huonoon kohteluun ei pidä suostua koskaan.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kyllästynyt98 kirjoitti:

Olen -98 vuonna syntynyt täysi-ikäinen tyttö. Minä asun 23 vuotiaan poikaystäväni kanssa avoliitossa. Olemme seurustelleet noin puolitoista vuotta. Ongelmia meillä on ollut jo kohta vuoden ajan, enkä enää tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Isoimmat ongelmat tulee tässä. Poikaystävääni on kiusattu ala ja yläasteessa monta vuotta, hänellä on siis sisäisiä arpia sieltä. Hänellä on todella paljon ongelmia suhtautua ja käsitellä asioita oikein, ja hän ottaa aivan pienetkin asiat itseensä, vaikkei niitä olisi niin tarkoitettu. Jos vaikka neuvon siivoamisessa, tai ihan missä vaan, hän ei kestä kuunnella kritiikkiä vaan suuttuu välittömästi. Vitsillä ei voi sanoa mitään, koska hän suuttuu. Olen aina ollut todella ystävällinen ihminen, enkä koskaan ole haukkunut häntä tai sanonut mitään mistä olisi oikeus pahoittaa mielensä. Poikaystäväni suuttuu asioista, mistä normaalisti ei suututa, eikä kuulukkaan suuttua? Minun täytyy olla jatkuvasti varpaillani ja varoa mitä sanon. Hän ei osaa suhtautua asioihin kun aikuisen kuuluu, vaan käyttäytyy kun teinityttö. Kun asiasta ollaan päästy sopuun, hän myöntää että suuttui ihan mitättömästä. Olen yrittänyt sanoa hänelle että minä rakastan häntä enkä ikinä tarkoita hänelle mitään pahaa! Toinen ongelma on se, että kun tulee sitten tilanne missä minä ärsytän häntä tai hän suuttuu jostain sanomastani asiasta, hän huutaa. Hän korottaa minulle ääntä melkein heti riidan alkaessa, ja se päättyy siihen että hän huutaa minulle päin naamaa, kiroilee, haukkuu idiootiksi jne, tai loukkaa sanomalla jotain todella julmaa. Minulle tulee aina paha mieli ja itken viikottain hyvin paljon. Tänään hän suuttui minulle siitä, kun sanoin että meni omat asiat vähän pilalle kun vahingossa nukahdin enkä käynyt suihkussa tai lukenut kokeeseen, eikä hän herättänyt. Hän otti tuon itseensä? Vaikka en tarkoittanut mitään pahalla!? Sitten yritin sanoa etten jaksa tällästä turhaa riitaa, ja hän naksautti minulle sormiaan minun naaman edessä hiljentääkseen minut, huusi minulle että nyt lopetetaan tämä ja sinä nukut yksin. Yleensä naksautetaan sormia jollekkin lemmikille jos se ei tottele? Mutta siis, isoin ongelma ja periaatteessa ainoa ongelma, on se miten poikaystäväni suhtautuu asioihin, ja hermostuu kaikesta, ja on todella ilkeä minua kohtaan. Myös se että hän huutaa ja kiroilee minulle, on todella ahdistavaa ja pelottavaa ja säikähdän usein niin että juoksen piiloon. Minulle on tullut tässä suhteessa todella huono itsetunto. Mitä minun pitäisi tehdä??? Olen niin monesti sanonut hänelle että en tarkoita mitään pahaa enkä ole sanonukkaan todellisuudessa mitään pahaa, ja hänen pitäisi ajatella niin että rakastan häntä enkä tarkota loukata, niin miksi hänen pitäisi sitten käsittää se niin. Hän lupaa ja lupaa muuttua mutta mitään ei tapahdu. Olen myös joskus viillellyt tämän olon takia. Hän kuitenkin aina pyytää anteeksi ja rakastaa minua, enkä haluaisi että meille tulisi ero, mutta olen myöskin itse henkisesti todella väsynyt ja ahdistunut. Olen vielä aika lapsi itsekkin vaikka täysi-ikäinen olenkin, ja tuntuu että tämä suhde riistää minulta olemasti nuori, en harrasta enkä käy oikeen missään kun energia ei riitä mihinkään enää. Minulla ei ole oikeen ketään kelle puhua tästä, joten pliis neuvoja?? :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu