Nyt on tultu siihen tulokseen etta on pakko laittaa ajatuksia ''paperille'', kuulla kohtalotovereiden mietteita, jos heita loytyy. Seurustelimme vuoden ajan mieheni kanssa, uskomaton kemia, kaikki oli hyvin, oli laheisyytta, seksia, han ajoi joka ilta luokseni 100 km paahan. 6 kuukautta puhuttiin hanen aloitteestaan yhteen muuttamisesta; hanella on hyva asema hyvapalkkaisessa tyossa ja minulla ei olisi mitaan kiiretta etsia toita.
No, kaksi kuukautta sitten lopetin tyoni, irtisanoin asuntoni ja muutin mieheni luokse. Parin paivan kuluttua kaikki oli toisin. Tuttavani tarjosi lahitallilla olevaa hevosta kayttooni kun kuuli minulla olevan vapaa-aikaa paivittain, mutta mieheni ei suostunut edes keskustelemaan asiasta, ehdottomasti ei kay.
Olen aina ollut innokas somettaja: nyt mies on todella loukkaantunut tasta koska hanen huomionsa minulle pitaisi riittaa.
Liityin kuntosalille: Ei kay. Pitkien keskustelujen jalkeen saan kayda ryhmatunneilla joilla on nainen ohjaajana (eli joogassa 2kertaa viikossa)
Minulla ei ole autoa ja asumme pienessa kylassa keskella ei mitaan: taalta ei ole julkista liikennetta mihinkaan joten olen kun vankina omassa kodissa.
Pussata tai halata ei saa, syliin ei paase. Seksia jota meilla oli ennen joka paiva on nyt vain kerran viikossa ja vain kun han haluaa, tosin seksi on edelleen hyvaa, sita on vain ihan liian harvoin.
Olen saanut pakit joka kerta kun yritan paasta lahelle, ja entinen itsevarmuuteni on murentumassa nopeasti. Eilen otin asian taas puheeksi ja kerroin olevani lopen kyllastynyt yrittamaan. Vastaukseksi sain ''lopeta sitten yrittaminen'' ja han kaansi kylkea ja alkoi nukkumaan.
Kun han tulee kotiin toista yritan antaa hanelle omaa tilaa, olla kiinnostunut hanen tyokuvioistaan ja miten hanen paivansa meni, mutta mies on kiinni puhelimessaan siihen asti kunnes sulkee silmansa illalla.
Olen niin yksinainen etta oksettaa. Onneksi sain nyt tyopaikan, rajan toiselta puolelta jossa miehenikin kay toissa, joten kuljen sinne hanen kanssaan. Aion saastaa rahaa ja muuttaa pois, mutta siihen asti joudun karsia virheestani. Onneksi meilla on koira joka pitaa seuraa minulle paivisin, muuten tulisin varmaan hulluksi.
No, kaksi kuukautta sitten lopetin tyoni, irtisanoin asuntoni ja muutin mieheni luokse. Parin paivan kuluttua kaikki oli toisin. Tuttavani tarjosi lahitallilla olevaa hevosta kayttooni kun kuuli minulla olevan vapaa-aikaa paivittain, mutta mieheni ei suostunut edes keskustelemaan asiasta, ehdottomasti ei kay.
Olen aina ollut innokas somettaja: nyt mies on todella loukkaantunut tasta koska hanen huomionsa minulle pitaisi riittaa.
Liityin kuntosalille: Ei kay. Pitkien keskustelujen jalkeen saan kayda ryhmatunneilla joilla on nainen ohjaajana (eli joogassa 2kertaa viikossa)
Minulla ei ole autoa ja asumme pienessa kylassa keskella ei mitaan: taalta ei ole julkista liikennetta mihinkaan joten olen kun vankina omassa kodissa.
Pussata tai halata ei saa, syliin ei paase. Seksia jota meilla oli ennen joka paiva on nyt vain kerran viikossa ja vain kun han haluaa, tosin seksi on edelleen hyvaa, sita on vain ihan liian harvoin.
Olen saanut pakit joka kerta kun yritan paasta lahelle, ja entinen itsevarmuuteni on murentumassa nopeasti. Eilen otin asian taas puheeksi ja kerroin olevani lopen kyllastynyt yrittamaan. Vastaukseksi sain ''lopeta sitten yrittaminen'' ja han kaansi kylkea ja alkoi nukkumaan.
Kun han tulee kotiin toista yritan antaa hanelle omaa tilaa, olla kiinnostunut hanen tyokuvioistaan ja miten hanen paivansa meni, mutta mies on kiinni puhelimessaan siihen asti kunnes sulkee silmansa illalla.
Olen niin yksinainen etta oksettaa. Onneksi sain nyt tyopaikan, rajan toiselta puolelta jossa miehenikin kay toissa, joten kuljen sinne hanen kanssaan. Aion saastaa rahaa ja muuttaa pois, mutta siihen asti joudun karsia virheestani. Onneksi meilla on koira joka pitaa seuraa minulle paivisin, muuten tulisin varmaan hulluksi.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.