Kirkko levittää Putinin länsivastaista sanomaa?
silleeks
554
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kerro tarkemmin, mikä kirkko, Venäjän vai Amerikan?
Ja ketä vastaan?
Kyse siis on Venäjän Ortodoksikirkosta, Moskovan patriarkaatista, johon Suomen Ortodoksikirkko ei tietenkään kuulu.
Artikkeli vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta en nyt ehdi lukea sitä kokonaan. Täytyy jatkaa toisella kertaa. Venäjän kirkon propaganda ja Putinin myötäily ei valitettavasti enää yllätä, mutta uutta tietoa itselleni oli, että Venäjän kirkko on ryhtynyt aggressiiviseksi vakiintuneissa länsimaissakin. Eikös tuolla sanottu, että yrittivät ottaa haltuun yksityisen ortodoksihautausmaan Nizzassa, ja ilmeisesti alistaa eurooppalaisia ortodokseja Venäjän kirkon valtaan. Aika huolestuttavaa kehitystä. Kannattaa pitää silmät auki.
Venäjällä itsellään on vielä käymättä 30- ja 40-luvun terrori, jolloin ihmisiä teloitettiin miljoonia. Luostarit muutettiin orjaleireiksi. Käykää nyt siellä naapurimaassa tamä prosessi läpi. Omat sukulaiseni siellä eivät vieläkään uskalla puhua niistä asioista.
Valitettavasti ihmiset ei osaa elää ortodoksien oikeaa elämää.
Aika raskasta lukea ja nähdä mitä maailmassa tapahtuu, menee käsityksen ulkopuolelle.
Saatana saapui moskovaan eikä lähde sieltä ennekuin perkamonintemppeli sieltä hävitetään.