Mestari on puhunut:
"Euroopan parlamentti hyväksyi tänään komission esityksen uudesta eurooppalaisesta matkustusasiakirjasta.
Mietinnön esittelijänä toiminut Jussi Halla-aho (ps, ECR) toivoi, että uusi yhtenäistetty matkustusdokumentti tulee lisäämään kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden palautuksia.
– Kuten kaikki hyvin tiedämme, Euroopan unioni ei ole onnistunut hoitamaan siirtolais- ja pakolaiskriisiä tyydyttävällä tavalla. Merkittävä syy tällä epäonnistumiselle on ollut tehoton palautusjärjestelmä ja erityisesti kyvyttömyys lähettää kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita takaisin näiden lähtömaihin. Tällä hetkellähän ainoastaan noin 40 % palautuksista laitetaan toimeen.
Palautettaville yhtenäiset matkustusasiakirjat
Lukuisat Euroopan ulkopuoliset maat kieltäytyvät vastaanottamasta omia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita kansalaisiaan. Yksi merkittävä syy tähän on se, että palautuksissa käytettävät dokumentit ovat tähän asti olleet usein huonolaatuisia tai helposti väärennettävissä. Juuri tätä ongelmaa yhtenäistetyllä matkustusasiakirjalla yritetään ratkaista.
Halla-aho toteaa, että palautukseen käytettävän asiakirjan yhtenäistämisellä on mahdollista saavuttaa useita etuja.
– Uusi dokumentti vähentää onnistuessaan byrokratiaa, kustannuksia ja käsittelyaikoja. Sen tärkein tehtävä on kuitenkin lisätä toteutuvien palautusten määrää, sillä tällä hetkellä alhainen palautusprosentti syö kansalaisten silmissä koko järjestelmän uskottavuutta, Halla-aho muistuttaa.
Ei ratkaise kaikkia ongelmia
Vaikka Halla-aho on varovaisen toiveikas uudistuksen vaikutuksista, varoittaa hän samalla liiallisesta optimismista.
– Ei pidä olettaa, että yhtenäinen matkustusasiakirja tulee ratkaisemaan kaikki palautuksiin liittyvät ongelmat. Se on kuitenkin askel oikeaan suuntaan ja auttaa tehostamaan olemassa olevien sääntöjen ja päätösten toimeenpanoa."
https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-kielteisen-turvapaikkapaatoksen-saaneiden-palautuksia-tehostettava/

Vastaukset 7
Vanhimmat
sioninpossonhan pitäs neuovotella palautuksista. Onhan tässä vuosi kulahtanu ja posso saanu mitään aikaan,
Hyvin puhui, ei mulla muuta. Vielä kun saisi Soini n uskomaan, että näin todella pitää toimia, mutta Soinihan ei oman puolueensa mamukriitikkoja kuuntele. Sellaiset ovat Soinille pelkkiä ääniharavia, Mussolini on Mussolini.
Halla-aho on sionisti joten tuo lässytys on tyhjänpäiväistä.. kunhan lämpimikseen puhuu kun kansa on herännyt perussionistien kusetukseen!
Miksi Halla-aho äänesti Brysselissä GMO:n ja TTIP:n puolesta? Tuo populistinen tyhjän lässyttäminen on aivan turhaa, sitten kun tulee tekojen aika Halla-aho painaa väärää nappia.
"Halla-aho"
My main man John Fogerty:n ohella:
https://www.youtube.com/watch?v=5BmEGm-mraE
Houkutellaan ne palautus risteilylle ja risteillään ne Silja Europalla Välimerelle.
Monessa maassa oot kusessa,jos jäät sinne laittomasti Suomessa annetaan kahvia,pullaa,tikkareita,rahaa,ruokaa,asunnon ja suvakit kutoo pipoja sekä villasukkia.