Minulle selvisi noin neljä kuukautta sitten, että miehellä oli työkaveriinsa suhde, joka oli kestänyt noin puoli vuotta. Suhde paljastui sattumalta naisen lähetettyä, tahallaan tai sattumalta (?), kotimme sähköpostiin rakkauden tunnustuksia sisältävän viestin. Olemme olleet avioliitossa yli 30 vuotta ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun sain tietää mieheni uskottomuudesta. Heti suhteen paljastumisen jälkeen tein miehelleni selväksi, että joko hän lopettaa tuon toisen suhteen tai minä lähden. Mieheni kertoi lopettaneensa suhteen ja uskon, että näin todella tapahtui.
Tämän neljän kuukauden aikana olemme puhuneet ja puhuneet, sekä kahdestaan että perheneuvojan kanssa. Tunteeni ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja välillä on ollut ihan hyviä kausia.
MUTTA nyt tuntuu, että olen taantunut taas alun shokkivaiheen tuntemuksiin; hoen itselleni, että tämä ei voi olla totta, syytän/solvaan miestäni, itken tolkuttomsti, en saa nukuttua ja täysin vastoin tapojani rikon kiukussani astioita. Koen tulleeni loukatuksi, nöyryytetyksi yms. enkä tiedä kumpi tuntuu pahemmalta; se että miehelläni on ollut seksisuhde tähän naiseen vai henkinen puoli (mieheni kertoo kokeneensa rakastumisen tunteen, joka saa leijailemaan ilmassa). Minun kannaltani vain on ikävää, että tuon tunteen saa aikaan joku muu kuin vaimo. Jalat alta vievän rakastumisen jotenkin ymmärrän, mutta mielestäni on selkärangatonta ja raukkamaista elää samanaikaisesti onnellisessa(!!!!) parisuhteessa (mieheni väittää kuitenkin koko ajan rakastaneensa minua!?!?) ja rakastumisen huumaa toisessa suhteessa. Mies pelaa silloin halpamaista kaksinaamaista peliä kummankin naisen kanssa. Ehkä hänen miehisyyttään hivelee se, että voi pitää varalla kaksi vaihtoehtoa ja sitten aikanaan päättää kumman ottaa ja kumman jättää. Miehelleni kävi vain niin ikävästi, että hänen uskottomuutensa paljastui ennen aikojaan eikä hän päässyt tekemään valintaansa vapaaehtoisesti vaan vaimon asettaman pakon edessä. Se, että vaaka kääntyi minun puolelleni, ei saa minua tuntemaan järin suurta tyydytystä. Tuossa tilanteessa ei miehelläni ollut juuri mahdollisuutta miettiä ja harkita asiaa vaan minun valitsemiseni oli helpoin vaihtoehto (ainakaan heti ei tarvinnut kertoa lapsille, ei tarvinnut etsiä uutta asuntoa ja hän välttyi monelta muulta käytännön hankaluudelta).
Mietin, miten tästä eteenpäin. Suhteessamme on paljon hyvää (lue oli ennen uskottomuuden paljastumista) ja haluaisin jatkaa avioliittoamme edelleenkin. MUTTA jos elämämme on jatkossakin yhtä tunteiden vuoristorataa, sellaista ei jaksa meistä kumpikaan. Onko suhteellamme mitään tulevaisuutta? Tällä hetkellä minä en näe mitään mahdollisuutta sille, että voisin jotenkin hyväksyä mieheni tekoa tai edes saada sitä käsiteltyä niin, ettei se olisi mielessäni lähes koko ajan. Jokin aika sitten jo luulin, että olin pääsemässä eteenpäin, mutta nyt olen jälleen pohjamudassa - ja syvällä. Miten voisin luottaa siihen, ettei uskottomuus toistu? Nytkään ei mieheni osaa sanoa varsinaista syytä tekoonsa. Mitä jos rakastuminen roihahtaa uudelleen tämän työkaveriin kun edellisen kerran aiheuttama myrsky on tyyntynyt, tai vastaan tulee joku toinen
joka jälleen vie mieheltäni jalat alta. Toista kertaa psyykkeeni ei kestä, nytkin ollaan ajoittain äärirajoilla.
Voimia kaikille petetyksi tulleille. Sellainen, jolla on onni elää parisuhteessa, joka perustuu luottamukseen sekä toisen arvostamiseen ja kunnioittamiseen, ei voi edes kuvitella niitä tuntemuksia, joiden kanssa petetty joutuu elämään. Vielä vuosi sitten minulla oli selvä mielipide siitä miten toimisin, jos mieheni olisi minulle uskoton (asia, jota pidin täysin mahdottomana)- jos menee niin menköön, minä jatkan elämääni. Mutta nyt olen joutunut raskaamman jälkeen huomaamaan, että todellinen tilanne on aivan toinen.
Tämän neljän kuukauden aikana olemme puhuneet ja puhuneet, sekä kahdestaan että perheneuvojan kanssa. Tunteeni ovat vaihdelleet laidasta laitaan ja välillä on ollut ihan hyviä kausia.
MUTTA nyt tuntuu, että olen taantunut taas alun shokkivaiheen tuntemuksiin; hoen itselleni, että tämä ei voi olla totta, syytän/solvaan miestäni, itken tolkuttomsti, en saa nukuttua ja täysin vastoin tapojani rikon kiukussani astioita. Koen tulleeni loukatuksi, nöyryytetyksi yms. enkä tiedä kumpi tuntuu pahemmalta; se että miehelläni on ollut seksisuhde tähän naiseen vai henkinen puoli (mieheni kertoo kokeneensa rakastumisen tunteen, joka saa leijailemaan ilmassa). Minun kannaltani vain on ikävää, että tuon tunteen saa aikaan joku muu kuin vaimo. Jalat alta vievän rakastumisen jotenkin ymmärrän, mutta mielestäni on selkärangatonta ja raukkamaista elää samanaikaisesti onnellisessa(!!!!) parisuhteessa (mieheni väittää kuitenkin koko ajan rakastaneensa minua!?!?) ja rakastumisen huumaa toisessa suhteessa. Mies pelaa silloin halpamaista kaksinaamaista peliä kummankin naisen kanssa. Ehkä hänen miehisyyttään hivelee se, että voi pitää varalla kaksi vaihtoehtoa ja sitten aikanaan päättää kumman ottaa ja kumman jättää. Miehelleni kävi vain niin ikävästi, että hänen uskottomuutensa paljastui ennen aikojaan eikä hän päässyt tekemään valintaansa vapaaehtoisesti vaan vaimon asettaman pakon edessä. Se, että vaaka kääntyi minun puolelleni, ei saa minua tuntemaan järin suurta tyydytystä. Tuossa tilanteessa ei miehelläni ollut juuri mahdollisuutta miettiä ja harkita asiaa vaan minun valitsemiseni oli helpoin vaihtoehto (ainakaan heti ei tarvinnut kertoa lapsille, ei tarvinnut etsiä uutta asuntoa ja hän välttyi monelta muulta käytännön hankaluudelta).
Mietin, miten tästä eteenpäin. Suhteessamme on paljon hyvää (lue oli ennen uskottomuuden paljastumista) ja haluaisin jatkaa avioliittoamme edelleenkin. MUTTA jos elämämme on jatkossakin yhtä tunteiden vuoristorataa, sellaista ei jaksa meistä kumpikaan. Onko suhteellamme mitään tulevaisuutta? Tällä hetkellä minä en näe mitään mahdollisuutta sille, että voisin jotenkin hyväksyä mieheni tekoa tai edes saada sitä käsiteltyä niin, ettei se olisi mielessäni lähes koko ajan. Jokin aika sitten jo luulin, että olin pääsemässä eteenpäin, mutta nyt olen jälleen pohjamudassa - ja syvällä. Miten voisin luottaa siihen, ettei uskottomuus toistu? Nytkään ei mieheni osaa sanoa varsinaista syytä tekoonsa. Mitä jos rakastuminen roihahtaa uudelleen tämän työkaveriin kun edellisen kerran aiheuttama myrsky on tyyntynyt, tai vastaan tulee joku toinen
joka jälleen vie mieheltäni jalat alta. Toista kertaa psyykkeeni ei kestä, nytkin ollaan ajoittain äärirajoilla.
Voimia kaikille petetyksi tulleille. Sellainen, jolla on onni elää parisuhteessa, joka perustuu luottamukseen sekä toisen arvostamiseen ja kunnioittamiseen, ei voi edes kuvitella niitä tuntemuksia, joiden kanssa petetty joutuu elämään. Vielä vuosi sitten minulla oli selvä mielipide siitä miten toimisin, jos mieheni olisi minulle uskoton (asia, jota pidin täysin mahdottomana)- jos menee niin menköön, minä jatkan elämääni. Mutta nyt olen joutunut raskaamman jälkeen huomaamaan, että todellinen tilanne on aivan toinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Liitoissa tuudittaudutaan liiaksi itsestäänselvyyksiin, eihän elämä ole koskaan itsestään selvää, ei vaikka kuinka papin edessä aamenet vannotaan.
Olen menneisyydessä ollut useaankin otteeseen toisena naisena, enkä ikinä ajatellutkaan näitä miehiä 'omakseni'. Suhteet alkoivat sattumalta, ensin pienenä flirttinä, puhelinnumeroiden vaihtamisena jne. ja jossain vaiheessa me annoimme vain virran viedä..
Koskaan en ole mitään katunut, en tuntenut omantunnon pistoksia, rakastanut vain omalla tavallani ja ottanut rakkautta vastaan.
Suhteet haalistuivat ja kuivuivat kokoon muutaman vuoden kuluessa itsestään (omaan mahdottomuuteensa). Jäljelle jäi ystävyys ja vieläkin pidämme yhteyttä. Muutaman kerran vuodessa kysymme kuulumisia, lasten tekemisiä ym.
Eivät kaikki sivusuhteet ole pelkkää panemista, useimmiten niissä ihastutaan koko sydämestä ja vain hyvin vahva ihminen voi sitä tunnetta vastustaa. Minun elämäni kakkosmiehet ovat olleet fiksuja ja huomaavaisia, koskaan he eivät haukkuneet vaimojaan, eivätkä valitelleet onnetonta liittoaan.
Ei toisen naisen osa huono ole, päin vastoin!
Olin itsekin samaan aikaan varattu tahollani, mutta oma mieheni ei koskaan edes epäillyt, koska en antanut siihen aihetta. Nyt sinkkuna eläessä eivät ukkomiehet enää kiinnosta. Tarjontaa heistä riittää enemmän kuin tarpeeksi, joten pitäkää vaimot ukkonne tiukemmassa narussa! Yllätystarkastukset s-postiin, sekä kännykkään ja työsalkkuun voivat olla vaarallisia.. ellette halua tietää tai epäillä, älkää olko uteliaita niiden suhteen..
Että on otsaa....Säälittävä loinen!
Voimia ja jaksamista sinulle.
Tiedän mitä koet, mutta usko vaan, niin siitä selviää! Tunnemyrsky ottaa aikansa. Suhteellanne on mahdollisuus parantuakin ja tulla vielä paremmaksi. Jos saatte puhuttua ja purettua asiat.
Muista on pettäminen on pettäjän päätös ja valinta hoitaa asioita. Syy ei ole siis sinussa.
Muistan itsekin tunnemyrskyn ja ne kaameat piinaavat kysymykset; mitä tein väärin? mikä minussä on vikana? jne....
Karmeinta kaikkiaan on, että toinen ja kolmas jne kerta ei tunnukaan enää yhtä kamalalta. Kaipa siihen tottuu?
Kyllä maailmani romahti kun mieheni pitkäaikainen suhde toiseen naiseen selvisi minulle. Suhde ei ollut seksiä mutta rakkautta (mieheni mukaan). Siinä meni itsetunto nollaan, yhteinen historia muutamalta vuodelta roskiin. Olin aika murskana. Mieheni ei suostunut minkäänlaiseen pariterapiaan vaan kaksin selvittelimme asioita. Mieheni ei myöskään puhu asioista mielellään joten selvittely oli lähinnä minun kysymyksiä ja raivoamista.
ensimmäiset kolme kuukautta olivat oikeastaaan pelkkää ahdistusta. Vain pakolliset asiat sain jotenkuten tehtyä, suurin osa energiastani kului asian vatvomiseen. Mieheni on jaksanut vastailla kyselyihini hyvin mutta syytä suhteeseen hän ei pysty kertomaan tai että mikä oli minun asemani, olinko vain kodinhoitaja.
Nyt alkaa helpottaa. Tosiasia on että tapahtuneelle ei voi mitään ja tulevaa ei ole vielä päätetty. Meillä yhdessäolo on muuttunut, se on oikeastaan parantunut. Nyt mies on enemmän kotona ja iloisempi kuin pitkään aikaan ja luottamukseni häneen palautuu kokoajan. Jotenkin vain uskon häntä kun hän sanoo oppineensa virheistään. Varmahan ei koskaan voi olla kenestäkään. Anna itsellesi aikaa ei elämä ole mikään pikajuoksu. Katso vuosi ja mieti sitten jaksatko vielä, nyt kellu vain ajan mukana ja nauti hyvistä hetkistä.
Liiku ulkona ja yritä nukkua. Minulla paha olo yllättää väsyneenä helpommin.
Minule tarinasi on oikeastaan hyvin tuttu, sillä olen elänyt täsmälleen samat kuviot yli 30 vuotta jatkuneen avioliiton jälkeen. Olen tarkastellut tapahtumaketjua pettäneen miehen kannalta, joten muutamia asioita ehkä voin Sinulle selventää. Toivottavasti ei tee kipeää.
Miehelläsi on siis ollut puoli vuotta kestänyt suhde työkaverinsa kanssa, jonka Sinä sait 4 kk sitten tietoosi. Et kertoillut mitään miehesi aiemmista suhteista, mutta uskon niitäkin hänellä olleen. Ehkä miehesi on aina katsellut muita naisia sillä silmällä, mutta vasta nyt tilanne karkasi hallinnasta, ja suhde meni tunnetasolle. Kun mies on yli 50 vuotta, niin kaikille tuppaa silloin käymään niin, vaikka omasa avioliitossa ei varsinaista vikaa olisikaan. Mies vain alkoi katua tekemättömiä syntejään.
Käryn jälkeen petetyn osapuolen tila on hyvin ailahtelevainen. Hyvin nopeastikin on aikoja, jolloin petetty osapuoli tuntee päässeensä hyvin asian yli, mutta heti seuraavana päivänä saattaa tilanne olla hyvinkin ongemmallinen ja kurja. Omasta kärystäni on jo 5 vuotta aikaa, mutta en minä vieläkään ole synninpäästöä vaimoltani saanut. Lähes päivittäin minä kuulen vielä kunniani siitä, että on tullut "huudeltua vieraisiin pöytiin". Sinun on hyväksyttävä se tosiasia, että vasta kahden vuoden päästä voit päästä vähän tasapainoisempaan olotilaan.
Vaikka avioliitossanne ei varsinaista vikaa olisi ollutkaan, niin joku asia liitossanne on kyllä pielessä. Miehesi mielestä teillä ehkä on sellaisia alueita, joista ette osaa vapautuneesti keskustella, mutta se toinen nainen saattoi juuri tällä alueella olla erittäin vahva. Tämä sai miehesi kiinnostumaan siitä toisesta naisesta, ja yhteisinä hetkinä tämän toisen naisen kanssa miehesi saattoi käydä 30 vuoden keskustelut tästä vaietusta aiheesta tämän toisen naisen kanssa. Miehesi saattoi silloin tuntea niin, että hän vain korjasi elämänsä tiettyjä puutteita tämän toisen naisen avulla, mutta ei kuitenkaan samalla romuttanut omaa avioliittoaan. Pettäneiden puolisoiden tuntemukset ovat yleensä tällaiset.
Ei pettävä puoliso ainakaan omasta mielestään pelaa halpamaista kaksinaamaista peliä kahden naisen kanssa. Kyllä pettävä mieskin tietää, että kaltevalla pinnalla sitä ollaan toista naista katsellessa, mutta eihän sitä pienen tutustumisprosessin vuoksi viitsisi hyvää ja turvallista parisuhdettakaan heti tuhota. Ehkä miehesi halusi vain saada pienen korjauksen aikaan tietyllä rajatulla osa-alueella ja sen jälkeen hän olisi entistä kypsempänä jatkanut taas Sinun kanssasi. En ole varma väitteestäni, sillä käry turmeli miehesi suhteen toiseen naiseen jo hyvin varhaisessa vaikeessa. Suhde ei ehkä silloin ollut vielä saavuttanut edes huippuaankaan.
Jos suhteessanne on ollut paljon hyvää ennen sivusuhteen paljastumista, niin se kaikki hyvä on vielä jäljellä. Pettänyttä miestäsi väheksyvällä asentellasi yrität ttietysti polkea kaiken vanhan hyvän lokaan, mutta onko se viisasta. Sinun pitäisi ajatella asioita hieman valoisammin, Voisit ajatella niinkin, että miehesi tuli kuitenkin pienen seikkailun jälkeen takaisin Sinun luoksesi entistä kokeneempana ja viisaampana. Hän on varmasti viisastunut sillä elämänne osa-alueella, josta ette ole aiemmin avioliittonne aikana osanneet keskustella. Nyt Sinulla olisi mahdollisuus etsiä ja tunnistaa tuo osa-alue ja opetella keskustelemaan niistä vaietuistakin aiheista petturimiehesi kanssa. Jos Sinulla on tähän uskallusta, niin saatat yllättyä tulevaisuuden Sinulle tuomasta onnesta.
Olen kokenut ihan saman. Tosin mieheni suhde toiseen naiseen oli lyhyempi.
Tuo tunnemyrsky-vuoristorata on niin tuttu juttu minulle. Omasta kriisistämme on nyt kulunut puolitoista vuotta ja vasta nyt alan rauhoittua. Edelleenkin saatan joskus kysellä ja syytellä miestäni ja raivota hänelle. Kaipa se jotenkin kuuluu paranemisprosessiin. Tosin syyttely ja ahdistelu ei edistä suhteenne paranemista vaan päinvastoin pilaa sitä.
Anna itsellesi lupa tuntea erilaisia tunteita katkeruudesta vihaan, hyväksy ne. Olisi myös tärkeää, että saat puhua asiasta kenen tahansa kanssa. Jos et saa nukuttua ja pelko/ahdistus alkaa hallita elämääsi, niin mene ammattiauttajan puheille. Itse tein näin. Lisäksi jouduin syömään sekä nukahtamis- että masennuslääkkeitä. Ja ne auttoivat.
Muutenkin olemme saaneet oman suhteemme nyt kukoistamaan. Draaman myötä suhteeseemme on tullut myös voimakasta intohimoa! Tajusimme, mitä arvokasta olisimme voineet kumpikinmenettää. Avioliiton eteen on tehtävä töitä. Luottamusta voi rakentaa uudelleen pala palalta. Se vaatii molemmilta sitoutumista, aikaa ja kärsivällisyyttä.