Voiko suomalaisten miesten suhteita venäläisiin tai virolaisiin naisiin edes pitää monikulttuurisena? Kuitenkin sijaitsevat niin lähellä Suomea ja virolaiset niin kuin venäläisetkin ovat samanlaisia palleroita kuin suomalaisetkin.
Sen sijaan aidompaa monikulttuurisuutta ovat afrikkalaiset miehet ja etenkin islamin uskoiset. Aidossa monikulttuurisessa suhteessa puolisoiden alkuperä poikkeaa toisistaan enemmän, kuin noissa suomalainen mies venäläinen nainen suhteissa.
Mitä tummempi ja mitä kauempaa mies tulee, sitä monikultturisemmaksi hänet voidaan katsoa. Tässä suhteessa Australian aboriginaalit edustavatkin todella korkeata monikulttuurisuutta, sillä he ovat tummaihoisia ja sijaitsevat maantieteellisesti kaukana Suomesta.
Aidolle monikulttuuriselle suhteelle on myös tyypillistä, että suhdetta hallitseva puoliso opettaa puolisonsa elämään yhteiskunnassa, mutta sallii tämän kuitenkin säilyttää kulttuurinsa erityispiirteitä ja omaksuu itsekin itseään viehättäviä tapoja puolisonsa kulttuurista. Tästä tyypillisiä esimerkkejä ovat islamin uskoon kääntyminen, väreiltään kirjavan kukkamekon käyttö sekä kasvojen peittäminen hunnulla.
Suomalaisten miesten ulkomaalaisten naisten kanssa solmimia suhteita ei voida pitää monikulttuurisina, sillä näissä suhteissa ulkomaalainen nainen lähes poikkeuksetta omaksuu miehensä tapoja eikä mies omaksu merkittävissä määrin puolisonsa tapoja.
Tyypilliset monikulttuuriset suhteet perustuvat kulttuurien vuoropuhelulle. Suomalaisten miesten suhteissa ulkomaalaisiin naisiin tällaista vuoropuhelua ei tapahdu, vaan ne perustuvat alistamiselle ja muualta tuleva puoliso alistuu lopulta noudattamaan valtakulttuurin tapoja.
Aitoon monikulttuuriseen suhteeseen Suomessa kykenee siis vain suomalainen nainen.
Tästä sivustosta on aito monikulttuurisuus kaukana ja se on keskittynyt suomalaisten miesten tarpeisiin: http://www.asumaansuomeen.fi/seurustelu-ja-deitti/
Aito monikulttuurinen suhde?
12
144
Vastaukset
- jorezx
Monikulttuurisuutta toteuttavat suomessa siis vain suomalaiset naiset. Tätä ilmiselvää tosiasiaan ei ole vaikea olla huomaamatta.
Suomalaisten miesten kumppani haetaan yleensä samaan kulttuuripiiriin kuuluvista naisista muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta.
Suomalaisten naisten mielenkiinto tuntuu sen sijaan kohdistuvan, kuten aloittaja totesi, kaukaisten eksoottisten maiden miehiin. - Hope_and_love
Yleensä naiset omaksuvat miehensä tavat herkemmin. Tästä syystä suomalaiset naiset kääntyvät islamin uskoon ja muslimit kieltävät naisiaan avioitumasta ei-muslimin kanssa juuri siitä syystä, kun tietävät naisten omaksuvan herkästi miehen tavat.
Jos islamia instituutiona haluaisi horjuttaa, niin juuri islmainuskoisia naisia tulisikin houkutella pois islamin parista ja tutustumaan länsimaalaiseen elämäntapaan.- Suvaitsematonislam
Juuri tämän takia musliminaiset ovat poissuljettuja parisuhdemarkkinoilta. Jos heillä olisi myös vapaus valita puolisonsa, niin mitäköhän siitä syntyisi suomalaisnaisten, jotka helposti hatkahtaa monikulttuurisuuteen, osalta.
Islamissa naista pidetään heikkona. Jos musliminainen avioituisi kristityn miehen kanssa, niin pelätään, että hän saattaa alkaa miehen kehoituksesta pukeutumaan naisellisemmin (vartalonmyötäisiä asuja, ei minihameita ja avonaisia kaula-aukkoja), juomaan alkoholia ja syömään possua. Eli suomalaisen naisen saa käännytettyä helposti islamiin, joten siksi muslimimiehellä on oikeus valita naisystävänsä.
- asöldkfjalfj
tämä ketju on kyllä typeryyden huipuntuma. Vai että ei venäläisissä ja suomalaisissa ole eroja?
- Kromosomi-2x
Kyllä suomalaisissa ja venäläisissä on eroja. Mutta ymmärrän kyllä ketjun aloittajaa, että siinä mielessä suomalaisissa ja venäläisissä ei ole perustavia eroja, miten on vaikkapa irakilaisissa ja suomalaisissa.
Suomalaiset ja venäläiset muistuttavat toisiaan monelta osin. Suomalaiset ja irakilaiset eivät yhtään. Ja juuri siksi venäläisen naisen kanssa suhteessa olevan suomalaisen miehen suhdetta ei voida laskea monikulttuuriseksi samalla tavalla, kuin vaikka suomalaisen naisen suhdetta irakilaiseen mieheen.
Muutenkin miesten suhteista puuttuu vuorovaikutus ja mies haluaa suhteeltaan vain seksiä ja alistamista. Joten monikulttuurisuusulottuvuus puuttuu suomalaisten miesten suhteista kokonaan, olipa se suhde sitten venäläisen, thaimaalaisen tai afrikkalaisen naisen kanssa. - ChinaDragon
Kromosomi-2x kirjoitti:
Kyllä suomalaisissa ja venäläisissä on eroja. Mutta ymmärrän kyllä ketjun aloittajaa, että siinä mielessä suomalaisissa ja venäläisissä ei ole perustavia eroja, miten on vaikkapa irakilaisissa ja suomalaisissa.
Suomalaiset ja venäläiset muistuttavat toisiaan monelta osin. Suomalaiset ja irakilaiset eivät yhtään. Ja juuri siksi venäläisen naisen kanssa suhteessa olevan suomalaisen miehen suhdetta ei voida laskea monikulttuuriseksi samalla tavalla, kuin vaikka suomalaisen naisen suhdetta irakilaiseen mieheen.
Muutenkin miesten suhteista puuttuu vuorovaikutus ja mies haluaa suhteeltaan vain seksiä ja alistamista. Joten monikulttuurisuusulottuvuus puuttuu suomalaisten miesten suhteista kokonaan, olipa se suhde sitten venäläisen, thaimaalaisen tai afrikkalaisen naisen kanssa.Ihmiset ovat ihmisiä, eri tapoja jopa Suomen sisällä suomalaisilla.
Helsinkiläinen on jo eri kulttuuripohjalla ajatteleva mitä lappalainen?
Puhutaanhan saamelaiskulttuurin säilyttämisestä vaikka ovat olleet pitkän suomalaisia!
Aloitus on sikäli oikein ettei suhde varmasti ole yhtä haastava suomalaisen mennessä naimisiin eurooppalaisten kanssa mitä kauempaa tulevien. Onko tuo hyvä vai huono asia jos ihminen tulee täysin eri moraalin omaavasta maasta jossa olisi hyvin eri käsitys esimerkiksi tasa-arvosta? - sölafjsölfjaösfdj
tämähän olikin hauska huomio. Kummat täällä oli ensin, saamelaiset vai suomalaiset? Kummat ovat maahanmuuttajia?
- paluupostissa_takaisin
sölafjsölfjaösfdj kirjoitti:
tämähän olikin hauska huomio. Kummat täällä oli ensin, saamelaiset vai suomalaiset? Kummat ovat maahanmuuttajia?
saamelaisten maahan tunkivat suomalaiset jostain Uralin takaa..
- ChinaDragon
Historiasta tulee siis oppia.
Saamelaisten aikaan Suomea asuttivat metsäkansat jotka uskoivat epäjumaliin. Yhtenäistä valtiota ei siis ollut. Ruotsi alkoi sivistämään Suomea miekan voimalla käännyttäen suomalaiset kristinuskoon.
Tuskin nykyistä maahanmuuton tilannetta voidaan millään tavalla vertailla satoja vuosia sitten tapahtuneeseen.
Valtioiden rajat ja säännöt lakeineen ovat tulleet tuon ajan jälkeen.
Metsäkansojen aikaan yhteisöillä oli reviirinsä ja jo tuolloin käytiin verisiäkin taisteluja metsästysmaista eri yhteisöjen välillä.
Sivistyksen tuleminen toi mukanaan rajoitukset joiden tarkoituksena on ehkäistä konflikteja. Säädettiin sisäiset lait jotta yhteiskuntajärjestys pysyisi turvallisuutta ja järjestystä ylläpitävänä.
Kulttuurieroihin ei maiden rajoilla ole merkitystä. Eri maiden sisällä kun on kymmeniä eri kansanryhmiä, ollut jo vuosi tuhansia.
Tärkeintä onkin integroituminen, käyttäydytään yhtenäisen lain mukaisesti vaikka omaisi eri kulttuuritaustan.
Moraaliset säännökset vaihtelevat, niillä on yllättävän suuri merkitys puhuttaessa myös parisuhteista.- jorezx
Mitkä tahansa, vähääkään negatiiviset mamuja kohtaan osoitetut väitteet saavat suomalaisnaisissa aikaan itkupotkuraivarin.
- Kulttuuriero
Jos suomalaisen ja venäläisen suhde ei sinusta ole monikulttuurinen, niin se johtuu vain siitä, että et nähtävästi ole venäläisen kanssa koskaan seurustellut.
Eiköhän siinä ole melkoinen kulttuuriero, jos venäläisnainen on aina myöhässä, ihailee Putinia, närppii teatraalisesti aterioitaan (ei, tämä ei kelpaa..) ja pukeutuu arvokkaisiin juhliin kuin teinibileisiin.
Ei siinä mitään, että venäläisnainen on kiva ja viehättävä omana itsenään. Samaa kulttuuria suomalaisten kanssa hän ei ole.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400004807089- 262541
- 2212523
- 1531827
- 1141728
- 741133
Nyt mielipiteitä kehiin?
Niin ,onko arvon kuhmolaiset teidän mielestänne kaupungin hommissa turhia työpaikkoja/työntekijöitä? Mielipiteitä tu621128IS: Paljastus - Tästä syystä Marika jätti Diilin kesken -Tilittää: "Jäi vähän karvas maku, koska..."
Diilissä lähti yllättäen yksi kisaaja. Voi harmi, leikki loppui liian varhain… Diilissä Jaajo Linnonmaa etsii vetäjää Ka4112524h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?21045Kansallismieliset järjestöt muistelivat Tammisunnuntaita eri puolilla maata
Ugissa muisteltu kunnolla. 🔥 https://www.kansalainen.fi/kansallismieliset-jarjestot-muistelivat-tammisunnuntaita-eri-p01044