Olen miettinyt viime aikoina aikaa. Olenko nuori vai vanha? 27 vuotta on aika paljon. Aika paljon vähemmän kuin 40, mutta aika paljon enemmän kuin 14.
Valehtelematta ihmissuhteisiin panostettu aika on potenssiin tuhat verrattuna muihin asioihin elämässä. Yksin oleminen ei nyt vaan ole kauhean mielekästä ja toisinaan elämään löytyy näistä ihmissuhteista tärkeääkin tärkeämpiä ihmisiä, joilla on ollut merkittävä rooli itseasiassa koko nuoruuden muokkaamisessa. Miettikääpä elämänne kolmea tärkeintä ihmistä. Niin.
Olen kuitenkin huomannut, että nyt oma elämäni on ikäänkuin kehässä, jossa toistuvat merkityksettömät kohtaamiset. En pääse sieltä ulos, en enää rakastu. Kaikki tuntuu samalta. En ole enää avoin enkä valmis. Ei tunnu rakkaudelta. Miten tähän on tultu? Sitä miettii, että mitä sitten 40 vuotiaana, jos nyt on tällaista. Aika pitkä aika.
Valehtelematta ihmissuhteisiin panostettu aika on potenssiin tuhat verrattuna muihin asioihin elämässä. Yksin oleminen ei nyt vaan ole kauhean mielekästä ja toisinaan elämään löytyy näistä ihmissuhteista tärkeääkin tärkeämpiä ihmisiä, joilla on ollut merkittävä rooli itseasiassa koko nuoruuden muokkaamisessa. Miettikääpä elämänne kolmea tärkeintä ihmistä. Niin.
Olen kuitenkin huomannut, että nyt oma elämäni on ikäänkuin kehässä, jossa toistuvat merkityksettömät kohtaamiset. En pääse sieltä ulos, en enää rakastu. Kaikki tuntuu samalta. En ole enää avoin enkä valmis. Ei tunnu rakkaudelta. Miten tähän on tultu? Sitä miettii, että mitä sitten 40 vuotiaana, jos nyt on tällaista. Aika pitkä aika.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Onkohan sulla jo kolmenkympin kriisi? ;)
Mutta joo, kun itse olin 27-vuotias olin vielä ihan tyttönen. Minusta olet nuori. Kaikkea jaksoi, oli uskoa elämään ja ihmisiin...nyt alkaa olla 40:nä enemmän jo filis etteikö mitään uutta tapahdu maailmassa. Kaikenlaista on nähty ja kuultu, vielä pitäis jotain nähdä ja kuulla, vaikkei mikään oikein enää yllätä. :)
27v ei ole enää mikään tyttönen paitsi tietysti henkisesti voi olla 10v tasolla, vaan parasta ennen päivnsä vuosia sitten ohittanut täti
On se vielä tyttönen ja sen tajuaa kunhan elää reippaasti vanhemmaksi. On asioita mitkä pysyy iästä toiseen luonteessa jne. Mutta kyllä vuodet vaikuttaa ajatuksiinkin. Jos myös fyysiseen jaksamiseen. Ei tuossa iässä vielä pidä luovuttaa, mietippäs kuinka 80-vuotiaana maailmaa katsoo. :)
Yksi elämä ja se on tehty elettäväksi. kaikki on Naikku niin suhteellista, suhteellisuudentajulla ajateltuna.
Ja mainittakoon nyt, ettei tyttönen ole arvostelemista, tuli mieleni että monet suhtautuu siihen sanaan negatiivisesti. En siis tytöttele vähätelläkseni. Tarkoitan sillä, että elämä on vasta lähtenyt käyntiin ja paljon on vielä edessä, jos elinvuosia on suotu. Peli ei todellakaan ole menetetty, jos itse uskoo elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa. :)
Ja mainittakoon nyt, ettei tyttönen ole arvostelemista, tuli mieleeni että monet suhtautuu siihen sanaan negatiivisesti. En siis tytöttele vähätelläkseni. Tarkoitan sillä, että elämä on vasta lähtenyt käyntiin ja paljon on vielä edessä, jos elinvuosia on suotu. Peli ei todellakaan ole menetetty, jos itse uskoo elämäänsä ja mahdollisuuksiinsa. :)
Ihan selvä tapaus. Kyllä se kolmenkympin kriisi itelläkin oli aika murskaavaa ja pelottavaa aikaa.
Mut kun tsjusin et hei, nyt oon aikuinen ja saan päättää ite kaikesta, niin jo olo helpottui ja on ollut tosi ihanaa aikaa, vaikka sinkkuna lähinnä olen viimeset yli kymmenen vuotta ollut.
Aikuisuus ei tarkoita, et kaikki hyvä on ohi, vaan vasta oikeestaan alkamassa. Tämä käännekohta aiheuttaa yleensä epävarmuutta ihmisen elämässä, osa haluaisi palata takaisin nuoruuteen, osa ymmärtää, ettei se ole mahdollista. Tämä on ristiriitaista ja pelottavaa, aikuisuus on vielä tuntematonta aluetta, jolle on kuitenkin pakko astua, jos haluaa kehittyä ihmisenä normaaleihin mittoihin. Kasvukivut tässä vaiheessa ovat täysin normaaleja, hyväksy ensin se ja siirry sitten eteenpäin.
Olet aikuinen ja saat valita oman elämäsi suunnan ja myös kykenet sitä suuntaa seuraamaan. Olet oppinut tuntemaan ihmiset, etkä enään ole nuoren lailla riippuvainen muiden hyväksynnästä. Olet aikuinen ja löytänyt paikkasi maailmassa! Onneksi olkoon!
Nyt saattaa tuntua, että se mikä jäi nuoruuteen, oli jotenkin parempaa ja voimakkaampaa elämää, kun nyt. Tämä ei pidä paikkasnsa. Tunnet aikuisena aivan samoja tunteita, kuin nuorenakin, mutta aikuisen ihmisen itsevarmuudella. Sinä määrität nyt itse elämäsi suunnan, etkä ole ympäristön vietävissä. Tunteita tulee ja menee, siitä voit olla varma. Välillä on myrskyä ja välillä tyventä. Ota kaikki tunteet vastaan ja nauti elämästäsi.
Minusta "ikäkriisit" eivät varsinaisesti liity ikään vaan elämäntilanteeseen. Ikäkriiseihin taipuvaisilla ihmisillä on jonkinmoisia ajatuksia siitä, miten elämän kuuluisi mennä. Ensin opiskellaan, sitten mennään töihin, löydetään puoliso, tehdään lapset jne. Ja jos tämä ennalta suunniteltu kaava ei toteudukaan, alkaa ikäkriisi.
Minulla tuo kaikki meni "kaavan" mukaan 26-vuotiaaksi, kunnes tuli avovaimon kanssa ero. Minä tosin tajusin olevani vielä nuori, vaikka olin elänyt keski-ikäisen elämää. Olin tuntenut itseni vanhemmaksi kuin nyt, lähes 20 vuotta myöhemmin.
Sen olen kyllä huomannut, että tunteet ovat laimentuneet. Ei ihastuminen tuntunut 30:nä samalta kuin 15-vuotiaana, mutta eipähän erotkaan aiheuttaneet samanlaisia ranteet auki-fiiliksiä. Ja jälkeenpäin ajateltuna hyvä niin. Ei tämä nykyinenkään suhde olisi 16 vuotta kestänyt moista tunteiden heilahtelua.
Ikäkriisit. Ne on homoille.
Minusta ne on naisille. En muista kenenkään miehen sanoneen, että olisi ikäkriisi.
Ei ne tee niistä numeroa, mutta kyllä niillä niitä on.
Ei varmasti ole. :D
Minkäikäinen olet ja kuinka moni mies on käyttänyt sinua?
Jätkä ei vielä ole oikeasti mies ja se jo vinkuu...
Jos olet mies niin sinulla on vielä parhaat nuoruusvuotesi edessä, mutta, jos olet nainen on kurppaantumisesi jo pitkällä ja kohta olet rusinoitunut muumio!
Minulla on 26-vuotias tytär. Asuu viidettä vuotta avoliitossa, eikä puhettakaan avioitumisesta. Kumpikaan heistä ei tunne olevansa valmiita vanhemmiksi. Haluavat elää ja kokea niin kauan kun mieli halaa.
Näiden nuorten mielestä perheen perustaminen ei kannata ennen kuin on siihen valmis. Jos on valmis koskaan, sekään ei ole kirkossa kuulutettu. Voin hyvin kuvitella että jäävät vapaaehtoisesti lapsettomiksi. Olemme jutelleet asiasta, ja he ovat kertoneet etteivät halua lasta epävarmuuteen. Ensin on saatava molempien työura nousujohteiseksi, siinä on nyt haastetta kylliksi.
He ovat kadehdittavan nuoria, valtavasti mahdollisuuksia edessä! En ymmärrä nykyajan nuorten ihmisten pessimismiä ja kielteisyyttä. Ei elämä ennen lopu kuin on kuolema koettu, sanoi Lauri Viita viisaasti.
En tiedä siitä, mutta tänään, 46 vuotta sitten, kuoli Jimi Hendrix 27 vuotiaana...
https://www.youtube.com/watch?v=jJarvWcSNMY
Kolmenkympin hujakoilla alkaa tiedostaa elämää kokonaisuutena... ei olla vielä lähimainkaan puolivälissä mutta herkemmät vaiheet on ohitettu ja elämän realiteetit silmien edessä ja myös valinnat.. mitä teen.. ja nyt pitäisi viimeistään alkaa tehdä päätöksiä koska eihän sitä voi täysin päämäärättä jatkuvasti elää. Ihastuminen ja rakastuminen ei ole niin helppoa ja monilla ikätovereilla on perhettä tai ainakin suunnitelmissa.... ja itsensä, sinkkuna vertaaminen voi tuntua kuin olisi pudonnut "kelkasta". Sinkkuus on vaihtoehto mutta aloittaja on niin nuori, että on aikaa vielä vaikka mihin. Mutta aikuistumisen on nyt tosiasia...
Usko vaikka ihan huviksesi että sinun matkasi on vasta alkutekijöissään. Jos sulla on jonkun sortin 'riisi', niin se kuuluu asiaan ja osoittaa vain, että olet sitä harvinaisempaa lajiketta ihmisistä, jotka kehittyvät ja menevät eteenpäin. Ts. pikku masis ja 'riisi' on vain hyväksi, molemmat pistävät ajattelemaan.
Sitten kun täytät 2 x 27, alkaa jo näyttämään valoisammalta. Selkeämmältä ja seesteisemmätlä. Ja rakkaus on tullut monta kertaa ... ehkä mennytkin ...
Täysin normaalia välillä pysähtyä miettimään missä on menossa. Mutta jos elämä tuntuu merkityksettömien asioiden sarjalta, et uskalla rakastua ym., niin toivon, että tämä on ohi menevä tila. Kaipaat jotain muutosta? Joku estää sua elämästä täysillä?
Ei sillä ole suurempaa merkitystä paljonko on ikää mittarissa. 7-kymppisetkin voi rakastua, aloittaa uusia harrastuksia ja elää tyytyväisinä. Asiat ei mene välttämättä niin kuin on joskus nuorena suunnitellut ja haaveillut. Elä tätä hetkeä. Jos joku hiertää, tee muutokset nyt, älä ajattele, että ehtii sitä myöhemminkin.
Onnea syntymäpäivän johdosta. Se on niin ihmisestä kiinni miten suhtautuu, joku 70 voi olla niin täynnä elämää, kun taas 30 tuntee, että 'tässäkö se nyt oli'. Ne on loppupeleissä vaan niitä numeroita.
Itselleni tuli kolmenkympin kriisi hieman ennen täytettyäni 30-vuotta. Lähdin pitkästä suhteesta pois, vaikka siinä ei sinänsä ollut mitään kunnolla vikaa. En vain tuntenut mitään fyysistä vetoa häntä kohtaan, koska oli lihonut vuosien varrella niin paljon ja osa hänen tavoistaan oli alkanut ärsyttämään todella paljon. Ero oli todella ikävä, mutta pakollinen.
Tapailin tämän jälkeen monia muita naisia ja olivat ihan mukavia, mutta kenenkään kanssa en osannut olla yhtä rennosti kuin exäni kanssa ja sellainen yhtenäisyyden tunne puuttui niistä. Tavallaan ero kaduttaa, mutta tavallaan se oli ihan oikea päätös. Olen kuitenkin ihan optimistinen, että kyllä tässäkin iässä vielä tapaan jonkun jonka kanssa :) fyysisesti olen hyvässä kunnossa, rahatilanne on hyvä, ei ole lapsia vanhasta suhteesta ja ikä ei tunnu missään enää.
Täytin eilen 27 vuotta (18.9.2016 12:32): "Olen miettinyt viime aikoina aikaa. Olenko nuori vai vanha? 27 vuotta on aika paljon. Aika paljon vähemmän kuin 40, mutta aika paljon enemmän kuin 14."
Tuosta tuli mieleen jossain vanhassa vitsipiirroskirjassa näkemäni kuvasarja. Siinä kymmenen vuotiaan mielestä kolmekymmentävuotias on tosi vanha. 30 v. pitää puolestaan 40 v. erittäin vanhana ja niin edespäin. Lopulta 50 v. kokee kymmenen vuotta itseään olevan 60 v:n olevan jo haudan partaalla, mutta itse arvioinnin kohteena oleva 60 v. kokee olevansa vielä nuori ja hyvissä voimissaan. ELI KYMMENEN VUODEN VANHALLE olet vanha, mutta kuusikymmentä vuotiaana, kun ikäsi yli tuplaantuu voit pitää itseäsi vielä hyvissä voimissa olevaksi nuorekkaaksi ihmiseksi! ;D
Minusta hyvä kuntoinen yli 60 v. voi olla ainakin henkisesti nuori. Tunnen yhden 80 v. ulkomaalaisen filosofian tohtorin, joka tuntuu jotenkin henkisesti nuorelta ja virkeeltä. Vaikka hänellä on ikää kolme kertaa enemmän kuin Sinulla - niin hän tuntuu jotekin nuorelta.
"Olen kuitenkin huomannut, että nyt oma elämäni on ikäänkuin kehässä, jossa toistuvat merkityksettömät kohtaamiset. En pääse sieltä ulos, en enää rakastu. Kaikki tuntuu samalta. En ole enää avoin enkä valmis. Ei tunnu rakkaudelta. Miten tähän on tultu? Sitä miettii, että mitä sitten 40 vuotiaana, jos nyt on tällaista. Aika pitkä aika."
Ihmiselämässä on ikäkausikriisejä ja elämä ei ole aina helppoa. Psykologiaa sivuaineena läpikäyneenä sijoittaisin Sinut kehityspsykologisesti johonkin 20-luvun puoliväliin. Jos et olisi ikääsi sanonut - niin olisin arvioinut sinut ehkä 25-vuotiaaksi. Elät elämänvaihetta nuorena aikuisena, jossa suhteissa käydään läpi lähellä päästämisen vaihetta. "Läheisyys - eristäytyminen" on se käsitepari, joka Sinusta mieleen tulee. Tietysti psykologia ei ole mitään Jumalan Sanaa vaan kooste monia erilaisia teorioita ihmisestä ja ihmisen kehittymisestä. Minun tietääkseni ihminen voi rakastua paljon vanhempana kuin 27 v.:nä eli Sinulla on paljon elämää vielä jäljellä. Rakkaus ei kuulu vain nuoruuteen vaan voit kypsyä myöhemmin ja löytää sen elämäsi tosi rakkauden. Minusta psykologian näkökulmasta olet - nuori aikuinen eli olet vielä nuori! :D