näistä kohdista???
---------------
Luuk. 8:46
Mutta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta".
------------------
Apt 19:11 ja 12
11 Ja Jumala teki ylen voimallisia tekoja Paavalin kätten kautta,
12 niin että vieläpä hikiliinoja ja esivaatteita hänen iholtansa vietiin sairasten päälle, ja taudit lähtivät heistä ja pahat henget pakenivat pois.
--------------
1. Sam. 19:24
Silloin hänkin riisui vaatteensa ja joutui hurmoksiin Samuelin edessä; ja hän kaatui maahan ja makasi alastonna koko sen päivän ja koko sen yön. Sentähden on tapana sanoa: "Onko Saulkin profeettain joukossa?"
--------------
Johanneksen Evankeliumista
Luku 5:2-4
5:2 Ja Jerusalemissa on Lammasportin luona lammikko, jonka nimi hebreankielellä on Betesda, ja sen reunalla on viisi pylväskäytävää.
5:3 Niissä makasi suuri joukko sairaita, sokeita, rampoja ja näivetystautisia, jotka odottivat veden liikuttamista.
5:4 Ajoittain astui näet enkeli alas lammikkoon ja kuohutti veden. Joka silloin veden kuohuttamisen jälkeen ensimmäisenä siihen astui, se tuli terveeksi, sairastipa mitä tautia tahansa.
-------------------
2. Kun. 13:21
Ja kerran, kun he haudatessaan erästä miestä näkivät partiojoukon, heittivät he miehen Elisan hautaan ja menivät matkoihinsa. Kun mies kosketti Elisan luita, virkosi hän ja nousi jaloilleen.
--------------
1. Kun. 20:35-43
35 Silloin eräs profeetanoppilaista sanoi Herran käskystä toverilleen: "Lyö minua". Mutta mies ei tahtonut lyödä häntä.
36 Niin hän sanoi tälle: "Koska et kuullut Herran ääntä, niin katso, leijona surmaa sinut, kun lähdet minun luotani". Ja kun hän lähti hänen luotansa, kohtasi leijona hänet ja surmasi hänet.
37 Sitten hän tapasi toisen miehen ja sanoi: "Lyö minua". Ja mies löi hänet haavoille.
38 Niin profeetta meni ja asettui tielle, jota kuninkaan oli kuljettava, ja teki itsensä tuntemattomaksi panemalla siteen silmilleen.
39 Kun kuningas kulki ohitse, huusi hän kuninkaalle ja sanoi: "Palvelijasi oli lähtenyt keskelle taistelua; ja katso, sieltä tuli mies ja toi toisen miehen minun luokseni ja sanoi: 'Vartioitse tätä miestä. Jos hän katoaa, menee sinun henkesi hänen hengestään, tahi sinä maksat talentin hopeata.'
40 Palvelijallasi oli tehtävää siellä ja täällä, ja sitten ei miestä enää ollut." Israelin kuningas sanoi hänelle: "Tuomiosi on siis se; sinä olet itse julistanut sen".
41 Silloin hän nopeasti poisti siteen silmiltään, ja Israelin kuningas tunsi hänet, että hän oli profeettoja.
42 Ja tämä sanoi hänelle: "Näin sanoo Herra: Koska sinä päästit käsistäsi menemään minulle tuhon omaksi vihityn miehen, menee sinun henkesi hänen hengestänsä ja sinun kansasi hänen kansastaan."
43 Niin Israelin kuningas meni kotiinsa pahastuneena ja alakuloisena ja tuli Samariaan.

Vastaukset 11
Vanhimmat
fffgfggg
Se historia on voiman kanssa, voima ei ole kadonnut mihinkään,
maailma on vain tynnä typeryksiä jotka ovat itseänsä täynnä tai
voima ei ole
etsinyt heitä.
Abrahakin sanoi, ajattelin olit hyljännyt miinut ja Jeesus.
Katotaan ny mistä pusikosta voima loikkaa.
Miksei jarmo ylistä tässä itseään?
"halleluujaa aamen - ihana kirjoitus.. en olisi pystynyt paremmin samonaan" -jarmo/hamejarmo
mutta saimme sentään nähdä hamejarmolta tyypillisen viisastenkiven:
fgfdgdf
18.9.2016 19:51
fffgfggg
lisää sekoilua voitte nähdä täällä:
http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu/
suosittelen katsotte tarrkasti, mitä sanotte.
Koska se voima on kuin Moosekselle näyttiin, kuluttava tuli.
väliin kuumudessa syntyy timantti, maailman arvokkain.
Tai sirpaleesi täyttää maailman kaikkeutta.
cvnnnb
Aloituksessa olevat raamatulliset asiat ovat palstalla tuntemattomia.
Vain trolleja täällä.
niinpä niin.
hei haloo.
vastatkaa nytten.
Osaatteko muuten oikeat vastaukset.