Kepu vastaa kahta matua

keputJaMatut

Maataloustukiaisten todellinen määrä on valtiosalaisuus. Myös matujen kustannukset ovat kysymysmerkki.

Jos oletamme 60 000 kepun ruokkimiskulujen olevan vuositasolla 8 miljardia euroa ja 30 000 matun kustannukset 2 miljardia euroa vuodessa, päädymme siihen että yksi kepu on veronmaksajille kaksi kertaa kalliimpi kun matu.

13

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hakkuuraiskiot

      Matu on ekologisempi kuin kepu, sillä hän ei juurikaan tuhoa ympäristöään.

    • Hurrius

      Lopetetaan maataloustuet, saadaan noin 300000 työtöntä lisää. Maatalous sidosryhmineen. Mikä parasta, EU maksut pysyvät ennallaan, EU rahat Suomelle putoavat neljäsosaan entisestä. Tähän meidän tulee pyrkiä.

      • Missä tyhmyyden tynnyrissä olet kasvanut?
        Leipä leivottaisi Suomessa, mutta oikeasta leipäviljasta, ei kuten nyt rehuviljasta, jonka läheltä on viety leipäviljasäkki.
        Lihanjalostus voisi toimia paremmin kun nyt. Vanhan lehmänlihaa suomalaiset teollisuusyritykset kuten HK, ei myisi enää häränpaistina. Katsoin tänään Lidlin oikeaa häränpihviä. PASKANAAMAKEPULAISILLA EI OLE KOSKAAN SELLAISTA TARJOTA. siis kaupan lihatiskillä.
        Olutpanimot ja virvoitusjuomatehtaat toimisivat kuten tänäänkin, samoin myllyt, kunnon tuontitavaraa valssien väliin ja laulu soimaan.
        Tukiaisissa rypevät eivät osta suomalaisia koneita, kuten traktoreita, mutta meidän lapsemme ja lastenlapsemme ovat pakotetut syömään ala-arvoista suomalaista pa...s...k..
        Broilerit eivät olisi yli 22% saastuneita todella vaarallisella viruksella.
        Kepuloiset pois elintarvikevalvonnasta, niin voisimme päästä lähelle eurooppalaista tasoa.
        Järjetön energiantuhlaus loppuisi myös, kun kovassa pakkasessa ja pimeässä veronmaksajien rahoilla kasvatetaan kurkkuja ja tomaatteja,
        Niinhän se on, että tomaatit ovat kuin kiukaan kiviä


    • Häpeäpaaluodottaa

      Demari Tiuraniemi tuhoaa itsensä.

    • Hurrius

      Lopetetaan maataloustuet. Saadaan 300000 uutta työtöntä.

    • hurrius

      Kuvaako palstan kirjoitustaso kansan sivistystasoa?

    • kepupettääaina
    • wertter

      Lopetetaan n.50 000 tilaa ja ihmisille jää noiden loisien jälkeen enemmän rahaa kulutukseen ja suomi lähtee nousuun ja vielä kerran mihin maalaisliiton kassakappiin hävisi Sorkka-Liisa Anttilan tutkimus mihin vastikkeettomat maataloustukiaiset lopulta päätyy

      • Tukiaishulluus

        Neuvostomallisen maataloustukiais- suunnitelmatalouden lakkauttaminen on Suomen selviämisen ehdoton edellytys.


    • kallistapankkomakailua

      Matu onkin maataloustuottaja?

      • Antakieerahhoo

        Matu ei tuhoa Suomen luontoa ja matu saa vähemmän sosiaalitukea.


    • S8uomlaineN

      Asumistuki on verovarojen siirtämistä VVO:n kautta ay-demareille. Ann Selin makaamassa takamus pystyssä sammuneena.....

    • KallisKepulismi

      Kustannus:

      1 kepu = 2 matua = 10 tavallista työtöntä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      914
    2. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      54
      848
    3. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      61
      788
    4. Miehen ja naisen ystävyys

      Mitä järkeä on miehen ja naisen ystävyydessä jos toinen ajattelee toisesta enemmän= on rakastunut ja toivoo yhdessä oloa
      Ikävä
      141
      698
    5. Pidätkö itseäsi varattuna

      Kaivatullesi?
      Ikävä
      65
      665
    6. 78
      521
    7. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      39
      488
    8. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      476
    9. Pyydetään tiedonantoa "hyvinvointitalo"-hankkeen nykytilanteesta

      ja aikataulusta. Odotetaanko uutta hallinto-oikeuden päätöstä. Hallinto-oikeushan antoi teknisenlautakunnan lupajaosto
      Pyhäjärvi
      86
      467
    10. Olit kyllä niin

      Tunnekylmä lopussa että ei ole paluuta enää niihin rakkaudentunteisiin joita joskus koki
      Ikävä
      44
      467
    Aihe