Miten suhtautua mieheen joka jätti yllättäen?

Miten tulisi suhtautua mieheen, joka jätti yllättäen antamatta mitään mahdollisuutta parantaa suhdettamme? Suhteessamme oli ongelmia, mutta ei mielestäni mitään sellaista mihin ei olisi voinut vaikuttaa, jos olisin vain tiennyt miehellä olevan niin paha olla. Olimme yhdessä useita vuosia ja olimme kihloissa. Syyksi eroon sain, ettei hän näe minua enää samalla tavalla kuin ennen.

Joudumme olemaan käytännön pakosta vielä jonkin aikaa tekemisissä, mutta en tiedä miten minun tulisi olla hänen seurassaan. Tuntuu, että rakastan ja vihaan häntä samaan aikaan. Mielestäni minulla on oikeus olla vihainen, mutta samaan aikaan välitän hänestä. Pelkään, että väärällä käytöksellä (joko liian mukavalla tai välinpitämättömällä) teen erosta yli pääsemisen itselleni vain vaikeammaksi.
6424
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Yllätettynä on ikävää olla. Ihmisen järki vaatii selityksen kaikenlaiselle toiminnalle, ja varsinkin tunnepuolen kokiessa kolauksen, niitä kysymyksiä riittää.
Jos/kun niitä ei voi esittää toiselle ihmiselle, on käsiteltävä asiat itsenäisesti omia muita kanavia käyttäen ja yritettävä päästä takaisin mielenrauhaan ja tunteiden tasapainoon. Sitähän tämä ihmisen elämä pohjimmiltaan on: tasapainottelua.

Parisuhteessa rakkauden tunne voi muuttua todella nopeasti vihan tunteeksi, jos ihminen kokee tulleensa kohdelluksi hyvin epäreilusti eikä kumpani halua enää puhaltaa yhteen hiileen millään tavalla. Viha ja pettymys ovat silloin luonnollisia tunnereaktioita, jotka laantuvat aikanaan, niin kuin tunteet aina tekevät.

Voimia sinulle nyt, tähän kuohuntavaiheeseen.

Äänestä

Minulla sama juttu, eli suhteemme oli mielestäni hyvä. Joitakin tunneyhteyden lukkoja kyllä oli eikä seksikään niiden takia oikein sujunut, mutta kuvittelin loppuun asti sen olevan helposti korjattavissa esim. väestöliiton parisuhdekurssilla, jota ajattelinkin ehdottaa heti kun olisi sopiva ajankohta. En kuitenkaan ehtinyt tätä tehdä, ennen kuin mies ilmoitti suhteemme olevan lopussa.

Erittäin kurjaa saada eron syyksi noinkin ympäripyöreä vastaus, kuin että mies ei enää näe sinua niin kuin ennen. Minä sain joukon sekalaisia selityksiä aina ärsyttävistä pikkujutuista miehen mielenterveysongelmiin saakka. Jotenkin uskoisin että pohjimmainen syy on miehen heikossa itsetunnossa, joka on pitkän ajan kuluessa koonnut hänen mieleensä kaikenlaisia epäilyksiä siitä ettei hän ole minulle riittävä. Tässä ovat sitten järkipuheet parisuhdekursseista hyödyttömiä, kun mies on niin itsepintaisesti päättänyt että erotaan.

Itse olen etsinyt tietoa erosta toipumisesta ja käyn parhaillaan läpi Bruce Fisherin kirjaa nimeltä Jälleenrakennus – kun suhteesi päättyy. Paha on olla, mutta tuon kirjan ja muiden vertaiskokemusten lukeminen tuntuu vähän helpottavan ja samalla olen kirjoitellut omia tuntemuksiani ylös päiväkirjamuodossa.

Kirjan (ja muidenkin lähteiden) mukaan erosta toipumisessa on selkeät vaiheet. Itse olen nyt ainakin pari viikkoa eron jälkeen vielä jumissa tuossa eka vaiheessa, eli kieltämisessä. On vaikeaa uskoa tapahtunutta todeksi ja keksin kaikenlaisia järkeilyjä, miksi meidän tulisi vielä palata yhteen. Jollain lailla tämä vatvominen tietty pitkittää erotuskaa, mutta toisaalta uskon sen olevan lopulta välttämätöntä, jotta toipuisin erosta joskus lopullisesti.

Äänestä

Jaksamista teille. Ero on aina vaikea ja kannattaa käsitellä asiat mahdollisimman perusteellisesti. Toiselle ihmiselle ei voi mitään, mutta itselle voi eli huolehtikaa itsestä vaikeuksien keskelläkin. Se auttaa jaksamaan. Tässä elämässä tapahtuu hyviä ja huonoja asioita. Luulenpa, että edessä on jotakin hyvää.

Äänestä

Suhtaudut niinkuin ennenkin. Vihaaminen on typerää ja vahingoittaa vain itseäsi. Parantamisen mahdollisuutta ei anneta vaan se pitää itse oivaltaa. Toivottavasti olet oppinut jotakin, ettei seuraavankin miehen ole paha olla.

Äänestä
  • Katsohan sie, kun joskus sillä miehellä voi olla paha olla ihan sellaisenaan, täysin naisesta riippumatta. Niin kuin nyt minun mieheni tapauksessa. Hänellä ei ole aiemminkaan oikein suhteet kestäneet, koska hänellä on ehkä ikään kuin tapana vetäytyä suhteesta heti kun kumppani on pääsemässä liian lähelle ja on vaarana, että hänen kaikkia ”salaisuutensa” (liittyen siis noihin mielenterveysongelmiin) tulevat ilmi.

    Koen ymmärtäväni häntä tuon selityksen jälkeen paremmin kuin kertaakaan suhteemme aikana, ja siksi todella haluaisin hänet takaisin jotta voisimme tehdä suhteellemme täysin uudenlaisen perustan. Näen että olisimme hyvät kumppanit juuri siitä syystä, että molemmilla tuntuu olevan jotain häikkää itsetunnossa ja voisimme tukea toisiamme tässä asiassa.

    Ymmärrän kuitenkin, etten voi päättää toisen puolesta ja että lopullinen irti päästäminen voi minullakin olla edessä. Voi olla, että miehen eropäätökseen liittyy jotain muutakin, josta en ole tietoinen, ja jota en mitenkään pysty korjaamaan. Voi myös olla että olen itse vain jotenkin sairaalloisen jumittunut tuohon suhteeseemme ja että tarvitsen itse päätohtoria, jotta pystyn selviämään erosta niin kuin aikuisen ihmisen kuuluu.

    Haluaisitko kertoa meille jotain omasta pahoinvoinnistasi suhteessa, josta lähdit?

    Äänestä

Tieto lisää tuskaa. Tietämättömyys vaivaa. Aika parantaa. Eroja tulee ja ne sattuu. Niistä voi oppia tulevaisuuteen katsoen. Onneksi voi löytää edessäpäin jotain parempaa. Muistaa vaan laulun sanoin "muutkin mokaa".

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


minävaan12345 kirjoitti:

Miten tulisi suhtautua mieheen, joka jätti yllättäen antamatta mitään mahdollisuutta parantaa suhdettamme? Suhteessamme oli ongelmia, mutta ei mielestäni mitään sellaista mihin ei olisi voinut vaikuttaa, jos olisin vain tiennyt miehellä olevan niin paha olla. Olimme yhdessä useita vuosia ja olimme kihloissa. Syyksi eroon sain, ettei hän näe minua enää samalla tavalla kuin ennen.

Joudumme olemaan käytännön pakosta vielä jonkin aikaa tekemisissä, mutta en tiedä miten minun tulisi olla hänen seurassaan. Tuntuu, että rakastan ja vihaan häntä samaan aikaan. Mielestäni minulla on oikeus olla vihainen, mutta samaan aikaan välitän hänestä. Pelkään, että väärällä käytöksellä (joko liian mukavalla tai välinpitämättömällä) teen erosta yli pääsemisen itselleni vain vaikeammaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu