18-vuotissynttäreille viime vuonna koska meni siskonsa 70-vuotissynttäreille samana päivänä.
anoppi ei ole koskaan käynytkään lapsiemme synttäreillä mutta nyt ajattelin että tulisi.
sattumalta kutsuin anopin taas tänä vuonna kylään samaisena päivänä, mutta ei voi tulla kun menee taas saman sisarensa 70v. synttäreille
en voinut olla kysymättä että miten viettävät taas 70v. synttäreitä, eikös ne olleet jo viimevuonna
johon hän sitten selitti että oikeastaan hänen siskollaan oli viime vuonna tupaantulijaiset ja he silloin samalla viettivät 70v. synttäreitä kun ajattelivat että hän ei pitäisi niitä sitten tänä vuonna
enää en ihmettele miksen ole tullut anoppini kanssa toimeen ikinä
hän on aina valehdellut kuin kossupullo, en vain ennen ole saanut häntä näin makeasti kiinni valheesta
anoppi ei ole koskaan käynytkään lapsiemme synttäreillä mutta nyt ajattelin että tulisi.
sattumalta kutsuin anopin taas tänä vuonna kylään samaisena päivänä, mutta ei voi tulla kun menee taas saman sisarensa 70v. synttäreille
en voinut olla kysymättä että miten viettävät taas 70v. synttäreitä, eikös ne olleet jo viimevuonna
johon hän sitten selitti että oikeastaan hänen siskollaan oli viime vuonna tupaantulijaiset ja he silloin samalla viettivät 70v. synttäreitä kun ajattelivat että hän ei pitäisi niitä sitten tänä vuonna
enää en ihmettele miksen ole tullut anoppini kanssa toimeen ikinä
hän on aina valehdellut kuin kossupullo, en vain ennen ole saanut häntä näin makeasti kiinni valheesta
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ehkä anoppi on priorisoinut asiat. 18v synttärit ei ole niin suuri juttu, synttäreitä tulee vielä paljon, mutta 70v voi olla viimeiset tuparit tai synttärit. Valintoja pitää joskus tehdä, kuinkahan itse tekisit, jos kysymys olisi ristiäisistä tai hautajaisista. Toisen ihmisen valintoja pitää kunnioittaa, eikä niistä pidä tehdä elämää suurempaa kysymyksiä, jos tekee, on todella pikkusielu.
siis lue mitä kirjoitin, anoppi vietti sisarensa 70v. synttäreitä 2 krt.
tuparit keksi kun jäi valheesta kiinni, oikeita tupareita ei ollut. sisko oli asunut asunnossaan pitkään.
18v. ikää
69v. on viettänyt useammat tuparit ja monet synttärit. sekä isoja että pieniä.
lasten erikoissairaanhoitajana sanoisin että myös lapsen elämä on tärkeää jopa tärkeämpää kaiken muun rinnalla. jopa niin paljon tärkeämpää kuin 69 vuotiaan.
osaisinmepas edes joskus kunnioittaa lasta ja nuorta. niin sitten tuo lapsi ja nuori osaisi kunnioittaa vanhempia.
liian usein tuo nuori joutuu "mummo ja paappa" kulttuurin uhriksi.
mutta juuri tuo kasvava lapsi on tulevaisuuden alku ja juuri.
jos hän joutuu valehtelun uhriksi kuten alkuperäisen tekstistä ilmenee, miten hän voi enää ikinä luottaa siihen että hän on kunnioitettu ?
mummot juoksee kaikki kumoon tämän päivän maailmassa, vaikka lapsiuhreJA ON LIIAN paljon
lastenlääkärit, hoitohlökunta näkee missä mennään.
mummoja suojellaan, ikäloppuja vaikka lapsilla on tulevaisuus. elämä edessä. on kerätty adresseja mummoluurankojen pelastamiseksi ja miksi. pitäisikö meidän kustantaa kallis luurankomummojen kerrossänkyjen vallankumous ? ja mitä he tuottaisivat ?
kuitenkin kaikki maksaa. mummon paskantaminen 1v. lisää maksaa miljoonaeuroa ja sekö on tuotantoa parhaimmillaan ?
sinäkö haluat veroprosenttisi nousevan 20 % lähitulevaisuudessa ? näin käy jos sotalapset kustannetaan tämän päivän hoidolla !
nämä lapset tulevat ja taipuvat eutanasiaan tulevaisuudessa, se on näiden mummojyrääjien vika.
työssäni näen mistä pitäisi säästää mutta lapsista säästetään.
paskaa heittävät vanhukset vanhainkodeissa. perheitä lokaavat mukamas "mummot" pitäisi jättää ulos terveydenhuollon piireistä.
terveydenhuollossa on keskityttävä tulevaisuuteen jotta elämä jatkuisi.
menkää töihin vanhainkoteihin 5 vuodeksi niin näette mikä tappaa suomen kasvun !
joo teillä isovittuisilla anopeilla on valta valehdella ja sitten toinen isovittuinen anoppi puolustaa
kuolkaa kaikki vanhat !
eli käsitinkö oikein se on sun lapses.niin onko nyt sitten niin että se anoppi ei ole sun lapses mummi.jospa sitä ei kiinnosta ku omat sukulaiset.
Oletko todella erikoissairaanhoitaja noine kaameine mielipiteinesi vanhuksista! Minulla on anoppi pitkäaikaishoidossa sairaalassa ja en totisesti haluaisi kaltaisesi häntä hoitavan. Meistä jokaikinen tulee vanhaksi, heikoksi ja apua tarvitsevaksi, jotta omaan nilkkaan loppupelissä asenteesi vielä kolahtaa. Ei kai vanhusten ja lasten tarpeet terveydenhoidossa pitäisi olla VASTAKKAIN. Kai ne rahat ihmisten hoitamiseen pitää tulla ilman, että toisesta päästä puretaan ja toiseen lisätään. Tässä maailmassa on aiheellisempia säästökohteita kuin sairaat vanhukset. Itse en ole vanha, mutta kunnioitan ihmisiä IÄSTÄ riippumatta, kriteerini ovat vallan toiset. Olet sinä kanssa sairaanhoitsu, kun näin suhtaudut ikääntyneisiin halveksuvasti. Ja YLEISTÄT!
ja kohta niitä tulee ovesta täysillä kun rahat loppuu
jokainen haluaa omalle sukulaiselleen lottopotin arvoisen hoidon vaan
kun ei ole maksajia
ei mee kauaa niin sinun kaltaisillesikin suunsoittajille tulee piikki perseeseen
vaan ne jotka työtä tekee ja veroja maksaa saa hoidon
JA SE ON SAATANAN OIKEIN !!!!!!!!!!!
PERSE
niin äkkiä olet jo tarttumassa eutanasianeulaan
EUTANASIA TULEE JA SE TULEE AIVAN VARMASTI
kukaan ei tulevaisuudessa hoida paskanheittäjiä ja niitä VITTUILIJOITA joita vanhainkodessa on hoidokkeina
ja JUMALALLE KIITOS EUTANASIASTA !
(JUMALAKIN kannattaa eutanasiaa, sehän toteutti sitä aasian maissa, ellei olisi kannattanut, olisi estänyt)
Ja kaikki edellämainittu vältetään, jos menemme syntymäpäiviä fiiraamaan miniälle, jolla on tuollaiset mielipiteet. Useimpien 18-vuotiitten mummot ja paapat ovat alle 69-vuotiata, joten miltei kaikkia isovanhempia tuo mielipide koskee.
Hae muita töitä niin rauhoitut.
Luuletko ettei joka vuosi tee sinuakin vanhemmaksi. Rukoile taivasta, että viisaus lisääntyisi vuosien ja kilojen myötä, sillä kun olet noilla ärtymyksilläsi vanhainkodissa, jäät kyllä vähälle huomiolle siellä.
Sattumoisin on kalkkaro ollut pesemässä pyllyjä vanhainkodissa! Ne ihmiset ovat aikanaan veronsa maksaneet,eikä vanhukset ole v...joita, perin harvassa sellaisia on. V...joita näyttää olevan enemmän nuoressa ikäluokassa, se on nuorten käyttämä yleisin ja luontevin sivistyssana.
Ja sen uskon kyllä taatusti, että nykyisistä nuorista ei kukaan hoida vanhoja, tämä uusi porukkahan on harvoja poikkeuksia lukuunottamatta itse fyysisesti jo niin rapakuntoista, ja lisäksi täysin itsekästä. Ei heiltä voikaan odottaa yhtään minkäänlaista hyvyyttä ja armoa. Mutta entäs sitten, kun sairaus ja vanhuus ja höppänyys alkaa häämöttää omalle kohdalle! Ja eutanasiapiikkiä esitellään?
Ei Jumalaa tarvitse EUTANASIASTA kiittää, kuolema tulee ilman muuta jokaisen osaksi ihan itsestään loppupelissä ilman piikkejä. Halusti tai et. Se on luonnon kiertokulku.
sen anopin....?? aina uudelleen ja uudelleen. Multa ei anoppi enää kutsua synttäreille (lasteni) saa kun kerran jätti tulematta ihan vaan keksityillä syillä. Ja turha on sen akan tulla ilman kutsua käännytän ovelta pois jo yrittää tulla lasten juhliin.
vai mitä? Kakkua ja kahvia. Samalla voi kadehtia olohuoneen sohvaa ja uusia ikkunanverhoja ja sanoa, että tuohon se akka panee meidän perinnöt, s----na.
Saat pitää kakkusi, kahvisi ja rahasi ! Sohvat ja verhotkin voit pyytää pakkaamaan arkkuusi mukaan. Ajatusmaailmasta päätellen sulla ei taida pyyhkiä ihan viimeisen päälle...
Kävitkö sinä ja lapsesi anopin sisaren 70.vuotispäivillä, silloin kun hän sen oikeasti täytti? Eli kutsuttiinko sinut sinne aviopuolisosi tädin juhliin? Mitä annoit?
Oletko käynyt anoppisi synttäreillä, onko lapsesi muistanut mummiaan äitienpäivänä yms?
Heräsi nämä kysymykset, kun et NIISTÄ mitään maininnut.
Miten teillä yleensä ihmisiä muistetaan?
emme tiedä milloin kukakin mitä täyttää. mieheni ei tiennyt kenenkään syntymäpäiviä. jouluna muistimme. muinakin päivinä. mutta kun silloin rakkaat sukulaisemme olivat oikean lapsensa luona. yllätys yllätys ja "happy birthday".
puolisoni sanottiin aina olevan kasvattilapsi. vaikka oli adoptoitu, sääli että anoppi pamahti paksuksi heti kun kasvatti oli raahattu ovesta sisään.
me ei vain kelvattu koskaan.
tyhmänä yritin useita vuosia, toiset vain räki silmille.
pahaa sanaa en apelle sanonut mutta hautaankin meni ilman että olisimme saaneet hyvästellä.
jopa joihinkin hautajaisiin emme edes saaneet mennä, tuli suora kielto. syy oli se että meidän lapsemme oli elossa ja he eivät kestäneet nähdä sitä kun omansa oli kuollut. siis emme saaneet mennä hautajaisiin kun meidän lapsi ei ollut kuollut ja heidän oli.
kun saimme ensimmäisen lapsemme emme olisi saaneet nauttia siitä. kasvattipojan sisko itki kun hän itse ei ollut saanut lasta ja me olimme.
kun he saivat lopulta lapsen, meidän lapsemme eivät enää saaneet olla minkäänarvoisia, hehän olivat kasvattipojan lapsia. ja näin se elämä jatkui.
kun lapsemme menestyivät, se ei ollut mitään. heidän lapsensa eivät menestyneet mutta ei se mitään vain he olivat jonkun arvoisia ja aamen.
muistin heitä, ei vain kevannut koskaan. kävimme mutta meitä ei laskettu ovesta sisään. oli jo niin paljon vieraita ja OMIA.
Mutta ei se mitään, nyt omien lapsien aikustuessa voin vaan syvään niiata, ei se nöyryys vaan se kasvatus !
voikaa hyvin lapseni, joista insinöörejä kasvatin. ehkä kunniaa en ansaitse muista kuin omasta mielestäni mutta sen kunnian ainakin mielessäni ansaitsin eikä sitä edes katkera anoppini riistä minulta, saatikka joku nettipaskailija !
ps. lopuksi haluan mainita että kun joku sukulaislapsi kastettiin, meitä ei kutsuttu, kun jollain oli häät meitä ei kutsuttu. ei siis kutsuttu.
vittuilijoille kerron että nyt meillä on edessä suuri suku, suuren hyvin koulutetun lapsiparvemme kanssa ja sitä ei enää kukaan riistä.
*naurattaa* että vpaska anoppimme on sairas mutta hoitakoot nyt ne "omansa" sitä
minä ainakin luistan, nostan leukani pystyyn. sen olen ansainnut !
Se oli vain kysymys ei keljuilua, ei voi millään tietää taustoja, ellei kysy.
Tapahtuneille ja hyväksymättömyydelle et voi mitään. Älä kerjää heidän suosiotaan, jos eivät anna, niin eivät. Rakkaudettomilta ihmisiltä he vaikuttavat. Tuskin lopulta rakastavat edes itseään. Itsetuntoaan ei kannata pitää heidän arvostuksensa varassa. Vaikutat katkeralta, mikä ymmärrettävää. Sisuahan tuo on kasvattanut sinulle ja perheellesi jos jotain hyvää yrittää tapahtuneista kaivaa, joten älä anna katkeruuden pesiytyä mieleesi. Hyviä jatkoja!
ei voi sanoa kyllä muuta kuin kylläpä osaa olla turhamainen paskapää sun anoppis! tommosilta vois kyl sen vanhushoidon kieltää!
itsekkäin juttu mitä olen koskaan kuullut! luulin et vain teevees tapahtuu jotain tommosta!
siis ei ole käyneet synttäreillä esim. kun lapsi täytti 1-v? ei munkaan synttäreillä käynyt kuin toinen mummi kun täytin 18 ja en siitä pahastunut mut voin kuvitella miltä lapsestas tuntuu jos mummi ei ole koskaan muistanut häntä synttäreillä käymällä... tiedän kyllä miltä tuntuu kun muut serkut menevät edelle...
äitini anoppi (mummoni) halusi meiltä kyllä apua mutta koskaan emme saaneet mitään...silloin kun valmistuimme jne hän osti nuorimman lapsensa (tätini/kummini)kanssa joskun ranneketjun porukassa lahjaksi ja meidän ostamat lahjat työnti tälle nuorimmalle lapselleen...kummasti hävisi kaikki vaasit yms. jotka hänelle lahjaksi veimme...
"me ei vain kelvattu koskaan."
"tyhmänä yritin useita vuosia, toiset vain räki silmille."
Kirjoitatko nyt omasta puolestasi vai onko miehesi,eli heidän kasvattilapsi kertonut, että lapsuuskin oli yhtä kärsimystä? Kuinka asiat olivat ennen kuin sinä tulit kuvioihin mukaan? Taidat olla vain kateellinen, kun et itse tule toimeen sukulaisten kanssa. Mitä jos sinussa ja miehessäsi on jotain vikaa, ettei sukulaiset halua pitää yhteyttä. Mietipä sitä, äläkä syytä muita. Katso peiliin!