Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vaikuttava aine

AinoKLeppänen

En ole koskaan tupakoinut lapsuuden kokeiluja lukuunottamatta. Nikotiiniriippuvuus tuli minulle vuosia sitten vahingossa kokeiltuani Nikotel purukumia ja ihan vain maun vuoksi.

Aika nopeasti huomasin että oli jäänyt koukkuun. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, kaipasin nikotiinin tuomaa "huonoa oloa". Sen vastaanottaminen tuntui epämiellyttävältä, mutta ilman ei voi olla. Tätä kai riippuvuus on.

Nyt jauhan purkkaa käytännössä jatkuvasti. Leuka on väsynyt ja hampaissakin jatkuva jauhanta alkaa näkyä. Pakolliset tauot tulee lukuisissa noissa tilanteissa joissa purkan jauhaminen ei onnistu. Joskun öisin käytän nikotiinilaastaria, mutta jauhaminen jatkuu heti aamusta.

Olin muutaman kerran yrittänyt päästä purkasta eroon siirtymällä savukkeisiin. Nikotiinin saanti on niistä mielestäni kuitenkin paljon hankalampaa. Tupakointipaikka on aika hakusessa ja savusta jää ikävä haju. Muutoinkin olen joutunut tämän jättämään pois, koska tupakan savu aiheuttaa minulle päänsärkyä. Tuohon voisi varmaankin auttaa savukemerkin vaihto kevyempään, mutta missään liikkeessä eivät anna enää vertailla pitoisuuksia. Itseasiassa askeja ei pääse edes näpelöimään ja näkemäänkään yleensäkään. Viimeksi myyjä ei kertonut mitä tulee minkin napin takaa ja sieltä tupsahti Camel -aski. En tiennyt että tuota vieläkin saa, isäni poltti aina tuota. Tiesin että se ei ole kevytsavuke, mutta myyjä ei suostunut sitä enää vaihtamaan, koska se oli valittu. Polttamatta jäi ja siihen yleensäkin vieroitus savukkeiden avulla. Tuosta on nyt toista vuotta.

Muutaman kerran olen yrittänyt heittää purkan tuosta vain, mutta siinä kassalla kun ovat niin hyvin esillä karkkien kanssa niin sortuminen tapahtuu ennen pitkää.

Mutta menen nyt asiaan ettei tämä nyt ihan pelkäksi lorinaksi mene.
Olen kuullut että näistä Nikotel lääkepurukumeista löytyy myös nikotiinittomia vaihtoehtoja. Muutamasta liikkeestä olen kysellyt, mutta näissä liikkeissä ei kyllä ollut. Pyysivät ottamaan yhteyttä valmistajaan. Näyttää tuo puhelu ohjautuvan saksankieliseen puhelinpalveluun. Keskusteluni loppuu aika lyhyeen johtuen huonosta ko. kielen hallinnasta.

Kysynkin nyt täältä palstalta. Onko teillä tietoa nikotiinittomasta Nikotel lääkepurukumista? Valmistaja voi olla toki muukin.

Onko oikea tapa nikotiinista pyrkiä eroon kokeilemalla nikoniinitonta purukumia, vai suositteletteko jotain muuta.

Tuttavani suositteli höyrystimiä ilman nikotiinia, mutta se nyt on minulle täysin järjetöntä, koska ei minulla mitään tupakkariippuvuutta ole ja savuketyyli ei muutoinkaan tunnu mukavalta. Ehkä höyrystin nikotiinilla voisi olla, mutta jos siirryn purkasta nikotiinihöyrystimeen, niin riippuvuus nikotiinin jää. Asia ei kummene.

Nikotel laastarit voisivat olla, mutta noilla tulee minulle liian kalliiksi. Toki tuossakin riippuvuus jää.

Olisipa nikotiinipitoisia vieroitukseen tarkoitettuja hedelmän makuisia Nikotel lääkesavukkeita, joilla ei tulisi päänsärkyä. Nuo olisivat ehkä hyvä tapa päästä tästä jatkuvasta purkan jauhamisesta. Nuo savukkeet voisivatkin olla myös tuossa kassan karkkihyllyssä nikotiinipurkkien yhteydessä. Menisivät varmaan muutoinkin paremmin kaupaksi kun ei tarvitsisi summassa ostaa.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Varmaan_vaikeaa

      Sinulla on nikotiiniriippuvuus, eli tupakkariippuvuus. Kun vielä nikotiinipurkat on vahvempia kuin tupakat, siitä vierottuminen on vaikeaa. Käy läpi kaikki tavalliset purkkamerkit, ehkä niistä löytyy muuten samanmakuinen ja pääsisit vähitellen vähentämällä eroon nikotiiniriippuvuudesta.

    • hampaidentähden

      Nikotiinittomia purukumeja valmistaa mm. Jenkki. Makuja on "rajattomasti" ja myös sokerittomana. Tuo sokeri on valitettavasti elimistölle vieläkin epäedullisempaa kuin nikotiini ja aiheuttaa myös voimakasta riippuvuutta.
      Suosittelen xylitoli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1995
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1624
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1410
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      60
      1317
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1273
    7. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    8. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1264
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1221
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1201
    Aihe