Mies on 55v, minä 47v. Olemme kumpikin toisella kierroksella ja suhteemme on ollut hyvin tunnepitoinen, voisi sanoa kiihkeä tunnesuhde.
Viimeisen vuoden aikana miehelle on tullut ikäerostamme tietynlainen haaste. Tekee kaikkea kummallisuuksia, koska kokee olevansa minua niin paljon iällisesti edellä. Minusta ei ole. Kukin kuolee koska kuolee, mutta nyt tuo elinaikaennuste on noussut melkoiseksi möröksi suhteessamme. Onko se nyt se keski-iän kriisi? Miten puolisona tulisi suhtautua jottei väheksy toisen tuntemuksia?
Mies pelkää että hylkään, jos lihoo, jos kaljuuntuu, jos lakkaa seisomasta ym. Mitä nyt voi tapahtua kenelle tahansa - normaalia. Ihan varma on se, että kukaan meistä ei ilman ikääntymisen merkkejä etene elämässä, mutta nyt tuo tuntuu olevan aika iso asia. Miten toimia?
Viimeisen vuoden aikana miehelle on tullut ikäerostamme tietynlainen haaste. Tekee kaikkea kummallisuuksia, koska kokee olevansa minua niin paljon iällisesti edellä. Minusta ei ole. Kukin kuolee koska kuolee, mutta nyt tuo elinaikaennuste on noussut melkoiseksi möröksi suhteessamme. Onko se nyt se keski-iän kriisi? Miten puolisona tulisi suhtautua jottei väheksy toisen tuntemuksia?
Mies pelkää että hylkään, jos lihoo, jos kaljuuntuu, jos lakkaa seisomasta ym. Mitä nyt voi tapahtua kenelle tahansa - normaalia. Ihan varma on se, että kukaan meistä ei ilman ikääntymisen merkkejä etene elämässä, mutta nyt tuo tuntuu olevan aika iso asia. Miten toimia?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onko rikas ?
Jännä ilmiö. Minulla on mieheni kanssa sama ikäero, mutta olemme nuorempia. Minä 36v ja mies 44v. Mekin toisella kierroksella. Toisinaan mies saattaa tuumata tyyliin "sinä olet niin nuori..." tai on sanonut että hänen silmissä minä olen aina nuori, koska hän vanhenee edeltä. Mitään kriisiytymistä asiasta ei kuitenkaan ole tullut. Enemmän minä mietin omia riittämättömyyksiäni kuin mies...
Itse koen 8v ikäeron vielä aika pienenä, maltillisena. Olemme molemmat tulleet ylioppilaiksi 90-luvulla, molemmat olemme olleet vielä lapsia 80-luvulla jne. Ei siis ole mitään suurta sukupolvien välistä kuilua. Myös elämäntilanteemme on samanlainen, samassa vaiheessa. Jo minun mieheni kommentit että minä olen nuori, ovat hämmentäviä. Itse en koe tarvetta korostaa olematonta ikäeroamme.
En tiedä miten tilanteeseesi kannattaisi suhtautua, mutta jos asiaa lähestyy puhtaasti itsetuntokysymyksen kannalta, niin paras tekniikka olisi varmasti vain kuunnella miestä ja vakuuttaa hänelle, että vaikka ymmärrät hänen olevan aidosti huolissaan, niin hänen huolensa on todellakin turhia. Niin ainakin itse toivon, että minun turhiin pelkoihini suhtaudutaan. Lähellä olo ja tähän hetkeen ja onneen keskittyminen varmasti helpottaa tilannetta aikanaan.
ljsöosi - kirjoittamasi kuullostaa niin tutulta. "Sinä olet niin nuori" ->tarkoittaa tietenkin verrattuna itseensä.
Nyt tuo ikäero näyttää muodostavan mörköjä miehen mieleen. Ehkä osin siksi, että nyt 55- vuotiaana miehen seuraava tasakymmen on 60 ja minun ikä alkaa nelosella:)
Nyt mies kuitenkin suunnitteee kuntokuureja ja miettii miten saisi pidettyä itsensä hyvässä kunnossa, että jaksaa vauhdissani. Höh? Missä vauhdissa? Ihan normaali arkea,
Luulen että tämä liittyy ikääntymiseen, elämän rajallisuuden hahmotukseen jne. No, taidan vain kuunnlella ja tietysti pussailla aina kun siltä tuntuu:) Hämmentävää kuitenkin tämä on. Miehen puheesta kuultaa jotenkin epävarmuus siitä, jaksanko hänen rinnalla. Aiemmin tällaista pelkoa ei ole tullut esiin.
Kyllä tuo 50 miehille tahtoo olla kriisi. Kuka toimii sitten miten. Nykyään näyttää sille että hankitaan se kakkonen pönkittämään mies kuntoa. Pelätään nuoremman vaimon lähtevän ja sitten ihmetellään miksi ikäkriisin iskee. Miksi se on niin vaikeaa miehille ei aina ymmärrä. Kovasti yritän tukea ja ymmärtää mutta täytyy sanoa että koville se ottaa. Sitten kun minä saavutan tuon iän iskeekö se minuun? Hankala ikä näkyy olevan.
Anna miehen kokea kriisinsä. Myös pelon tunteet rauhoittuvat aikanaan, ja viimeistään sitten kun ihminen tajuaa etteivät hänen pahimmat kuvitelmansa toteutuneet, eli tässä tapauksessa: sinä olet ja pysyt siinä miehesi vierellä ja hänen tukenaan, vaikka hän nyt vähän panikoikin.
Kriisi edeltää muutosta ja tässäkin tapauksessa se tärkein muutos tapahtuu henk.koht. kokemuksen myötä siellä miehen omassa pääkopassa.
"Nuoriaolemme" ja "omat-ajatukset-pelottaa" , kiitos kannustavista kirjoituksista. Eli normaali kriiseilyä? Aika siis tehköön tehtävänsä. Kyllähän minä tämän kriisin tietoisella tasolla ymmärrän, mutta silti se hämmentää ja koen itseni jotenkin voimattomaksi, kun en osaa mitenkään kommentoida tai helpottaa miehen oloa. Se ikäero on nyt tällä hetkellä hänelle vain niin merkittävä asia. Aiemmin ikäerosta ei ole keskusteltu.
Toisekseen minusta meillä ei edes ole varsinaisesti ikäeroa, ihan normi parisuhteessa. Mehän ollaan aikuisia eikä ala-asteella.
Puolisoni oli 55, kun aloimme seurustella. Meillä on yli 10 vuotta ikäeroa. Hänellä oli juuri tuolloin menossa jonkinlainen ikäkriisi, mutta nyt 60 täytettyään ei ole juuri enää muistanutkaan olevansa "vanha".