Tiedättekö miksi valtamedia valehtelee ?

Tai peittelee haittamaahanmuuton seurauksista ja rikoksista ?

No siksi, että sellainen menee tietämättömiin läpi, usein nuoriin, jotka eivät vielä oikein osaa hahmottaa asioita ja maailman tapahtumia, eivät hoksaa totuuksia. Näin valtamediapuolueet saavat uusia äänestäjiä nuorista.

Ja sosiaaliperäisistä maahanmuuttajista Vihreät, SDP ja Vasemmisto hyötyvät eniten.
Pankithan varmasti hyötyvät siitä, että ihmisiä liikkuu Eurooppaan. Enemmän ihmiisiä, enemmän rakentamista ja lainanottoa !
43159
6Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Turvapaikanhakijoiden tulva alkoi Kokoomuksen, Keskustan ja Perussuomalaisten aikana. Ei siihen näkijää tarvita.

1Äänestä
  • Ja se jatkuu yhä ja paisuu, jos SDP, Vihreät ja Vasemmisto saa päättää.
    Suomessa ei ole puoluetta, jota äänestää. Siksi alankin kannattamaan "Suomi ensin"-liikettä puoluehakemuksineen.

    3Äänestä

  • ,,, noi kolme puoluettako on pistänyt koko lähi-idän sekaisin, lietsonut sisällissodat maahan jos toiseen ja tehnyt noista tienoista lännen ja idän asemyynnin mainosikkunoita? Melkoisen kyvykkäitä poliitikkoja jos näin asiat on kuten ne näet.
    Toisaalta, jos ottaisit ne punaviherlasit silmiltäsi niin saattaisit nähdäkin.

    1Äänestä

  • Keskusta, kokoomus ja persut mainostivat paikallislehdissä Irakissa, että Suomessa on 1000 neitsyttä ja pääministerin talo. Tässä syy massainvaasioon. Ilman mainontaa näitä ei koskaan olisi kiinnostanut tulla Suomeen.

    Sdp, vihreät ja vasemmisto eivät koskaan ole lähi-idän tiedotusvälineissä tällaisia mainoksia julkaisseet, siksi niiden aikana tulijoiden määrätkin ovat pysyneet aisoissa.

    Niiden mielestä vain ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisesti ja tässä on näiden välillä se vissi ero.

    Oikeistolla on vain pahat mielessään.

    2Äänestä

  • Pitäkäämielessä kirjoitti:

    Ja se jatkuu yhä ja paisuu, jos SDP, Vihreät ja Vasemmisto saa päättää.
    Suomessa ei ole puoluetta, jota äänestää. Siksi alankin kannattamaan "Suomi ensin"-liikettä puoluehakemuksineen.

    Kukaan+ei+voi+toimia+porvarihallitusta+huonommin:PersKeKo+hallitus+Orpo+sisäministerinä+lisäsi+viime+vuonna+2015+Suomen+turvapaikanhakijoiden+määrää++822%+edellisvuodesta,+nousu+oli+ylivoimaisesti+EU:n+korkein,+kakkonen+oli+satoja+prosentteja+alempana+turvapaikanhakijoiden+lisäämisessä+edellisvuodesta.+Pääministeri+Juha+Sipilän+lupaus+ökytalonsa+antamisesta+mamukäyttöön+oli+sytytin+joka+toi+erityisesti+Suomeen+massamamuinvaasion.+Ruotsi+ja+Tanska+pyysivät+EU:lta+rajatarkastusoikeutta+ja+jatkoaikaakin,+mitä+teki+Suomi,+tänne+oli+vapaa+pääsy+rajan+yli+kenellä+tahansa+ja+minkä+tahansa+kuorman+kanssa.-EU+julkaisi+turvapaikkatilaston+-+Suomi+ykkössijalla,++822%http://www.talouselama.fi/uutiset/eu-julkaisi-turvapaikkatilaston-suomi-ykkossijalla-822-6310729"Ensikertalaisten+turvapaikanhakijoiden+määrä+kasvoi+viime+vuonna+suhteellisesti+eniten+Suomessa+kaikista+EU-maista,+kertoi+Euroopan+tilastolaitos+Eurostat+torstaina.Suomi+sai+viime+vuonna+822+prosenttia+enemmän+turvapaikanhakijoita+kuin+edellisvuonna,+Eurostat+kertoo.+Turvapaikanhakijoita+oli+32+150,+kun+niitä+edellisvuonna+oli+3+490.Seuraavaksi+eniten+määrä+kasvoi+Unkarissa,+missä+kasvua+oli+323+prosenttia".-Voi+Orpo+minkä+teit!+EU+ei+määrännyt+että+Suomi+ottaisi+edellistä+vuotta+prosentuaalisesti+2/3+enemmän+turvapaikanhakijoita+kuin+kakkosena+ollut+EU-maa.+Ruotsi+ja+Tanska+pyysivät+EU:lta+lupaa+väliaikaisten+rajatarkastusten+järjestämiseen,+ja+vielä+lisäaikaa+tämän+vuoden+puolella.+Mitä+teki+Suomi,+no+ei+pyytänyt+lupaa+rajatarkastuksille+koska+tänne+halutaan+Saksan+tyyliset+1€/tunti+mamuhalpatyömarkkinat.+Suomen+PerskeKo-porvariministerit+ja+SOS-hallitus+ei+vaan+jostain+syystä+ole+muiden+EU-maiden+tapaan+tehnyt+palautussopimuksia+Irakin,+Somalian+ym.+kanssa+joten+murhaaja+lapsenhyväksikäyttäjämamuakaan+ei+saada+"elinkautisensa"+jälkeen+takaisin+Somaliaan.+Vain+vuosi+voidaan+pitää+eristettynä+ja+sitten+pakko+päästää+taas+mielipuuhaansa.+Vankilalomallaankin+ehti+pientä+lasta+hyväksikäyttää.Mitä+väliä+siis+sillä+on+ettei+saa+myönteistä+turvapaikkahakemusta+kun+niitä+ei+oteta+lähtömaihin+takaisin+palautussopimusten+puuttumisen+takia,+ja+ne+on+pakko+päästää+täällä+vapaaksi+ja+toimeentulotuelle?PersKeKo+munat+missä?

    Äänestä

  • Vihvatti kirjoitti:

    Keskusta, kokoomus ja persut mainostivat paikallislehdissä Irakissa, että Suomessa on 1000 neitsyttä ja pääministerin talo. Tässä syy massainvaasioon. Ilman mainontaa näitä ei koskaan olisi kiinnostanut tulla Suomeen.

    Sdp, vihreät ja vasemmisto eivät koskaan ole lähi-idän tiedotusvälineissä tällaisia mainoksia julkaisseet, siksi niiden aikana tulijoiden määrätkin ovat pysyneet aisoissa.

    Niiden mielestä vain ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisesti ja tässä on näiden välillä se vissi ero.

    Oikeistolla on vain pahat mielessään.

    "Keskusta, kokoomus ja persut mainostivat paikallislehdissä Irakissa, että Suomessa on 1000 neitsyttä ja pääministerin talo. Tässä syy massainvaasioon. Ilman mainontaa näitä ei koskaan olisi kiinnostanut tulla Suomeen.

    Sdp, vihreät ja vasemmisto eivät koskaan ole lähi-idän tiedotusvälineissä tällaisia mainoksia julkaisseet, siksi niiden aikana tulijoiden määrätkin ovat pysyneet aisoissa.

    Niiden mielestä vain ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisesti ja tässä on näiden välillä se vissi ero.

    Oikeistolla on vain pahat mielessään".

    --

    Tyypillinen kokkeli laittaa aina syyt muiden niskoille, aivan kuten kepu valehtelee aina. Kokkelit ottivat ansion jopa päivähoitomaksukorotusten perumisesta, jotka kokkelit Petteri Orpon ja Sanni Grahn-Laasosen johdolla olivat itse ensin esitelleet.

    -

    Kommentti: Hallitus onnistui voitokkaasti torjumaan omat esityksensä
    http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3596000-kommentti-hallitus-onnistui-voitokkaasti-torjumaan-omat-esityksensa
    "Tästä uhkaa tulla uusi suomalainen perinne. Ensin hallitus esittää jotain. Sitten se tyrmää omat esityksensä. Lopuksi julistetaan, että nyt on saavutettu voitto.

    Viime vaalikausi päättyi totaaliseen farssiin, kun kokoomus ja SDP äänestivät omia esityksiään vastaan eduskunnassa.

    Edellisestä hallituksesta nykyisessä jäljellä on vain kokoomus, mutta keskusta ja perussuomalaiset oppivat nopeasti talon uusille tavoille.

    Kokoomus ”torjui” päivähoitomaksun korotuksen. Torjui siis oman esityksensä.

    Budjettiriihessä sovittiin, että hallituksen aikaisemmin esittämää päivähoitomaksujen korotusta ei tule. Nyt kokoomus jakaa sosiaalisessa mediassa omakehua, jossa kerrotaan, että kokoomus torjui päivähoitomaksun korotuksen. Torjui siis oman esityksensä.

    Tämä oli kokoomuksen osuus hallituksen sulle-mulle-pelissä".

    -

    Jukka Lindström & Noin viikon uutiset: Budjetti
    https://www.youtube.com/watch?v=JmKaRGhKoyY

    -

    Kokoomusedustajat kiittävät varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen korotusten perumisesta =))
    http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/kok_varhaiskasvatus_asiakasmaksut-54712

    Äänestä

  • KunnianVarastajat kirjoitti:

    Hallitus tyrmää omia esityksiään ja esittää ne kansalle "torjuntavoitoiksi."

    Ensin hallitus esittää jotain. Sitten se tyrmää omat esityksensä. Lopuksi julistetaan, että nyt on saavutettu voitto. Jo viime vaalikausi päättyi totaaliseen farssiin, kun kokoomus ja SDP äänestivät omia esityksiään vastaan eduskunnassa.

    Edellisestä hallituksesta nykyisessä jäljellä on vain kokoomus, mutta keskusta ja perussuomalaiset oppivat nopeasti talon uusille tavoille. Budjettiriihessä sovittiin, että hallituksen aikaisemmin esittämää päivähoitomaksujen korotusta ei tule.

    Nyt kokoomus jakaa sosiaalisessa mediassa omakehua, jossa kerrotaan, että kokoomus torjui päivähoitomaksun korotuksen. Torjui siis oman esityksensä. Aiemmin Soini piti päivähoitomaksun korottamatta jättämisen ehtona pääomaveron korottamista. Se unohtui jonnekin matkan varrelle. Mutta minne?

    Sen lisäksi sama Soini juhli sitä, että Guggenheimiin ei laiteta valtion rahaa. Mutta esittikö sitä edes kukaan? Ei, mutta Soini onnistui nyt jopa estämään sellaista, mitä ei ollut edes olemassa.

    Vielä keväällä ja kesällä ministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) oli viemässä päivähoitomaksujen korotuksia eduskuntaan.
    http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2016/09/02/heikot-evaat/
    -Luulen, että suomalaiset tietävät ihan hyvin taloustilanteen. Jos velkaantumista jatketaan ja viivytellään päätösten tekemistä, niin siitä kärsivät eniten lapset. Perusteluna oli myös se, että uudistus kannustaisi pienituloisia ottamaan töitä vastaan. (Talouselämä 20.4.2016)

    Nyt Kokoomus kehuu torjuneensa oman ehdotuksensa.
    http://d3vsgec5pd3juy.cloudfront.net/wp-content-new/uploads/im/sites/32/2016/09/kokoomus-torjui.jpg

    Kunnia muilta ja muiden syyksi - Kokoomuspolitiikka

    Äänestä

  • Pitäisi toki ymmärtää sen tulvan tulevan viiveellä.
    mara, tavja ja thorssi ovat ne pääsyylliset

    Äänestä

Itse näen että tässä on enemmän kahtiajako matemaattisten ja kielellisien kesken. Kuin insinööri ja professori. Toinen ymmärtää numerot ja osaa pistää ne käytäntöön, kun toinen on nippeliviisas jolla löytyy kaunokirjoitukseen ja väittelyyn lahjoja.

Lopulta kummatkin tarvitsevat toisiaan jotta kokonaisuus olisi hyvä kaikille.

Älkäämme antako vihalle valtaa vaan löydetään se kultainen keskitie yhdessä.

1Äänestä
  • Matemaattiset ainakin ymmärtävät talousluvut, todennäköisyydet ja osaavat loogisen päättelyn toisin kuin nämä tunnepuolen hössöttäjät jotka suvaitsevat keskenään ristiriitaisia asioita.

    1Äänestä

Islamisteilla, Afrikkalaisilla ja Lähi-idän ihmisillä ei ole keskitietä !

1Äänestä

Valtamedia harrasta rasismia suomalaisia kohtaan.

1Äänestä
  • Eli hallituksesta on tullut kansan vihollinen?

    1Äänestä

  • selkomerkit kirjoitti:

    Eli hallituksesta on tullut kansan vihollinen?

    EKokoomusmafia on rikollinen ja sosiaalirasistinen äärijärjestö joka pitäisi kieltää.

    Äänestä

Jos suomen vene on upoamassa ja siis vuotaa, eikä tyhjentämisestä ole apua, koska on porukkaa, joka repii pohjalautoja pois, ja toiset lappaa vettä sisään, niin eikö kannattaisi hypätä vieressä olevaan laivaan, ja antaa veneen upottajien upota itse veneensä kanssa? Laiva vie maihin, jengi auttaa uuden veneen teossa, ja taas mennään.

1Äänestä
  • Hyvin havainnollistettu. Noin se menee, kunnes kansa päättää mennä kaduille sohvan pohjalta, Emmerdalea sun muita sarjoja katsomasta.

    1Äänestä

  • Se hetki voi olla ihan milloin tahansa, kun kansa vittuuntuu noille kansaa rasistiksi haukkuja vassareille, viherpiipertäjille ja päätäjille. Että silleen.

    1Äänestä

Se ei vielä ole oppinut, että SOMEn kautta valheet paljastuvat. Uskovat vielä hallitsevansa informaation kulkua. Ovat jossakin määrin vielä voimansa tunnossa

1Äänestä
  • Onneksi on vielä vapaa internet.

    1Äänestä

Syrjäytyneen roskaväen suosituin termi "valtamedia".

1Äänestä
  • Onko roskavaäki mielestäsi kansanryhmä.

    1Äänestä

  • "roskaväki"

    Miten te puhutte toisesta suomalaisesta?

    Laardinatsi: mikä sinä itse olet? Mikä tekee sinusta paremman ja millä sanalla kuvailet omaa "ryhmääsi"?

    Äänestä

  • siivoasuusi kirjoitti:

    "roskaväki"

    Miten te puhutte toisesta suomalaisesta?

    Laardinatsi: mikä sinä itse olet? Mikä tekee sinusta paremman ja millä sanalla kuvailet omaa "ryhmääsi"?

    Ei ole mitään ryhmää, puhun vain omasta puolestani. Näytti osuneen kohteeseensa, kun tuollainen vinkuminen alkoi.

    Äänestä

  • Syrjäytyneen roskaväen suosituin termi "valtamedia".

    Oikeistolaisen sosiaalirasistin suosituin termi "roskaväki".

    Äänestä

  • Laardinatsi kirjoitti:

    Ei ole mitään ryhmää, puhun vain omasta puolestani. Näytti osuneen kohteeseensa, kun tuollainen vinkuminen alkoi.

    ketä tahansa, joka osaa asettua ulkopuoliseksi
    pistää silmään tämä jatkuva suomalaisten mollaaminen ja nimittely.
    Miltä kenestäkään tuntuu asua täällä kun suomalaisia haukutaan ja
    nimitellään milloin "autisteiksi" tai "roskaväeksi",
    rasisteiksi, natseiksi, ja työttömiä syyllistetään hallituksen mokien tuloksista.

    Hallinnon valikoivat lausunnot ... ovat todella loukkaavia, joita äänestävän "roskaväen" ei oikeastaan tarvitse kuunnella.

    Ei toi sun tokaisu ollut mikään tahaton vahinko.
    Jos olet täysi-ikäinen, miksi nimittelet suomalaisia "roskaväeksi"?
    Mikä "vinkuminen"?

    Ole hyvä ja vastaa itsellesi.
    ja kyllä "valtamedia" on ilmiö tässä ajassa,
    jolla on erikoinen uusi tapa vaieta ja kertoa osatotuuksia.
    SE on todella huomattavaa ja hyvä että se on huomattu.

    Suomessa ei ole enää oikeastaan keskiluokkaa, on vain köyhiä ja yhä rikkaampi pieni osa - joka ilmeisesti arvottaa nyt itseään - paremmaksi kuin "roskaväki"

    Äänestä

  • eioleroskaväkeä kirjoitti:

    Itsehän te käytöksellänne ja esiintymisellänne itsestänne roskaväkeä teette. Turha siinä on muita syytellä. Vinkumisesi se vaan jatkuu. Vastasin sinulle.

    Äänestä

  • Laardinatsi kirjoitti:

    Itsehän te käytöksellänne ja esiintymisellänne itsestänne roskaväkeä teette. Turha siinä on muita syytellä. Vinkumisesi se vaan jatkuu. Vastasin sinulle.

    nyt olis hyvä hetki katsoa peiliin ja miettiä
    ketä sä katsot alaspäin ja
    mistä syystä?

    "syytellä muita"?
    Sun kommentti on täysin päätön.

    Sinähän täällä haukut ihmisiä "roskaväeksi".
    ja minä tiedustelin, kuka tai ketkä ovat mielestäsi roskaväkeä?

    Koska olen kyllästynyt suomalaisten mollaamiseen.

    Äänestä

  • milläkäytöksellä kirjoitti:

    nyt olis hyvä hetki katsoa peiliin ja miettiä
    ketä sä katsot alaspäin ja
    mistä syystä?

    "syytellä muita"?
    Sun kommentti on täysin päätön.

    Sinähän täällä haukut ihmisiä "roskaväeksi".
    ja minä tiedustelin, kuka tai ketkä ovat mielestäsi roskaväkeä?

    Koska olen kyllästynyt suomalaisten mollaamiseen.

    Hyvä. Täytyy siis jatkaa samaan tahtiin. Koetahan kyllästyä jatkossakin. Asiallehan sinä et kykene tekemään mitään.

    Äänestä

  • Laardinatsi kirjoitti:

    Hyvä. Täytyy siis jatkaa samaan tahtiin. Koetahan kyllästyä jatkossakin. Asiallehan sinä et kykene tekemään mitään.

    Taitaa tämä laardinatsi olla se Suomen tällä hetkellä kuuluisin kansan haukkuja. Nimimerkki ja oikea kaliiberi täsmäisivät. Ihan hyvin tuo natsikin sopii henkilöön.

    Äänestä

  • laardinn kirjoitti:

    Taitaa tämä laardinatsi olla se Suomen tällä hetkellä kuuluisin kansan haukkuja. Nimimerkki ja oikea kaliiberi täsmäisivät. Ihan hyvin tuo natsikin sopii henkilöön.

    Joopa, ei sille kannata vastailla, huutakoon omiaan yöhön.

    Äänestä

  • OnNiinItseäänTäynnä kirjoitti:

    Joopa, ei sille kannata vastailla, huutakoon omiaan yöhön.

    Sinähän täällä nyyhkytit vielä myöhemminkin. Nimimerkki viittaa muuten erääseen tutkintavankeuteen päätyneeseen SVL-pullapoikaan. Ymmärtääkseni kuvittelitte jotakin muuta.

    Äänestä

Ihmiset aina natsin tavatessa vittuilkaa heille avoimesti.

1Äänestä

Tähän matu-invaasioon oli varauduttu jo aikaisemmin, oliko se 2014 niin SPR kuin virkakoneisto ja siten ei tullut yllätyksenä ja nyt vain polkaisivat moponkäyntiin.

Tästähän suomen koko media kuin poliisikin teki sopimuksen että vain positiivisesti käsittelemme asioita.
Jopa poliisissakin uhattiin rivi -ja kenttäpoliiseja potkuilla jos julkaisevat totuuksia ja näistähän on mustaavalkoisella eikä salattu.

2Äänestä
  • miksi sitten suomi yllätettiin housut jalassa kun
    matuja lähti tulemaan joka raja-asemalla?

    Niitä tungettiin dösiin, eikä kuski edes tiennyt startatessa minne
    hän vie sen lastin.

    Ei mitään yhteistä toimintalinjaa tai säännöstöä,
    joka kunta ja kaupunki teki sitten jotain sinnepäin
    toiset laittoi jopa 4 vuoden tuet heti ovesta tullessa, ilman
    sen enempää tutkimatta, kuka henkilö edes on.

    miksi sitten zipilä, suomen PM,
    teki TELEVISIOSSA kutsun
    "annan asuntoni teille"?
    Kenties hulluinta ja itsetuhoisinta mitä voi tehdä.

    Äänestä

Se menee läpi kilttiin, kyseenalaistamattomaan ihmiseen
Se menee läpi ihmiseen joka ei halua nähdä todellisuutta ja kokonaisuutta.
Se menee läpi ihmiseen, joka on asunut vain yhdellä postinumerolla,
eikä ole käynyt missään muualla.

Netti on onneksi (ja pahaksi) laajentanut maailmaa.

JA viesti on valheellinen, koska "se " valhe ajaa julkaisukanavan omaa etua.

Suomen tämänhetkinen vallassa oleva johto ja media on corrupted (=viallinen, epärehellinen)
Miten me opetamme nuoria korjaamaan tilanne jos aikuiset näyttävät tällaista mallia?
Tällaista valhetta, propagandaa, ihmisarvon loukkausta ja kähmintää ei saisi olla.
Tämän hetken meno ei ole hyvä malli kenellekkään.

Suomen tämän hetken nuorisolle kasvaa hirviömäinen kuva oikeasta ja väärästä,
siitä miten välinpitämättömästi johtajat saavat kohdella omaa maataan.
Suomen johto näyttää kansalle kehitysmaa mallia, kuin jossain arabiassa.
Väkivallasta ei saa tehdä hyväksyttävää normia.
Haittamaahanmuutto TUO VÄKIVALLAN SUOMEEN.

NYT PAUKAPÄÄT: ruotsi ei ole hyvä malli missään suhteessa.
RUOTSI ON VAROITTAVA ESIMERKKI.

Kysyn johdolta: mitä pahaa oli suomen rauhassa, kun se piti turmella?
Oliko saamanne raha todella sen arvoista?
Miten ihmeessä suomalaisten henki oli teille niin yhdentekevä?

Millaisen ihmisen mallin tämä sukupolvi näyttää nuoremmilleen?
poliitikkojen vauhkoaminen jimin ja "äärijärjestöjen" - tapauksesta
on täysin tekopyhää pikkupilkun hypistelyä. HÄVETKÄÄ POLIITIKOT.
Täällä on isompi kuva vähän enemmän rutussa.

2Äänestä
  • Pääasia, että rasismia ei esiinny. Mitä siitä, vaikka Suomi tuhoutuu Ruotsin malliin. Se on pieni hinta suvaitsevaisuudesta.

    Äänestä

  • ryssändemokraatti kirjoitti:

    Pääasia, että rasismia ei esiinny. Mitä siitä, vaikka Suomi tuhoutuu Ruotsin malliin. Se on pieni hinta suvaitsevaisuudesta.

    suomea on vaikea rakentaa uudelleen.

    olemme huomanneen afrikan mallista, että köyhyys on loputon kierre, kun
    maa on tuhottu...varsinkin jos sen kansa on vaihdettu sellaisiin
    joilla ei ole kokemusta rauhasta ja miten eletään järjestätyneessä
    yhteiskunnassa.
    Silloin maa on menetetty lopullisesti.

    siksi suomalaisten on nyt päätettävä
    taistellaanko me maa vapaaksi ja elätetäänkö me todella tällaista hallintoa?

    Eihän kehitys ja eteenpäinmeno voi olla sitä että maahan tuodaan sota.

    1Äänestä

  • vaihdetaanHALLINTO kirjoitti:

    jotakin tarttis tehrä ja pian

    1Äänestä

  • 6o345 kirjoitti:

    jotakin tarttis tehrä ja pian

    suomalaiset ovat koulutettua ja ihan fiksua porukkaa,
    nyt olisi hyvä herätä ruususenunesta
    Hyvin pieni osa (hopealusikkaperceessä) on suvakkeja ja haukkumassa enemmistöä roskaväeksi.
    SiksiKIN ihmiset pitää saada mukaan kansalaistoimintaan.

    Minusta Suomi Ensin - miekkarit ovat hyvin lähteny liikkeelle
    ja puheissa herätellään hyviä aiheita, joita sietää
    miettiä.

    Ero eu:n täysjäsenyydestä, itsenäisyys takaisin, haittamaahanmuuton rajoittaminen, nuoriso on saatava mukaan sitä ei saa enää jättää ulkopuolelle,
    sveitsin ja islannin - mallia demokratiasta ja sen toimivuudesta pitää todella tutkia.

    Poliitikot (koko maan johto) pitää vaihtaa, ei noista saa enää hyödyllisiä.
    Lähes koko media skene menee myös vaihtoon.
    Nuorissa on koulutettua median osaajia,
    mukaan vaan ensin vapaaehtoiseksi ..siitä se lähtee.

    Kansalaisten pitää nyt aktivoitua ja järjestäytyä.
    Äänetysaktiivisuus on saatava korkeammalle

    Pohjoismainen hyvinvointi luhistui sen johdon kalleuteen,
    eikä mihinkään muuhun.
    Suomella EI ole varaa tällaiseen johtamistapaan.

    KANSALAISET johtavat maata äänestämällä,
    vaalien tulos= he palvelevat maata ja sen kansaa.
    Suitsia pitää lyhentää, jos kerran meno menee tällaiseksi..
    pitääkö vaalikautta jopa lyhentää?

    Äänestä

sipilä kutsui matut suomeen. matu pisneksellä saatu kepun kassa täyteen fantsuu käteistä. kokkareet , lähipiireineen myös tienaa matupisnekselläö orpon muija, sekä nassiima ym. ym.kaupoissa myynnit nousee. matut ostaa kansan varoilla kaupat tyhjiin. oman kansan ostovoima nollassa. keput, ja kokkareet hyötyy. omaa kansaa ryöstetään matu miljardit kilisee kepuille ja kokkareille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Miesjokanäkee kirjoitti:

Tai peittelee haittamaahanmuuton seurauksista ja rikoksista ?

No siksi, että sellainen menee tietämättömiin läpi, usein nuoriin, jotka eivät vielä oikein osaa hahmottaa asioita ja maailman tapahtumia, eivät hoksaa totuuksia. Näin valtamediapuolueet saavat uusia äänestäjiä nuorista.

Ja sosiaaliperäisistä maahanmuuttajista Vihreät, SDP ja Vasemmisto hyötyvät eniten.
Pankithan varmasti hyötyvät siitä, että ihmisiä liikkuu Eurooppaan. Enemmän ihmiisiä, enemmän rakentamista ja lainanottoa !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu